Impressio profetiasta

Nouse osaasi päivien lopussa, hän sanoi. Pöydällä kuppi ja lusikka. En ymmärrä mitään lopusta, läikkyykö pöytä, kääntyykö lusikka, voinko ennustaa sen kuin auringonpimennykset? Entä jos sanon "Minusta roikkuu lihanpaloja vai lihapatojako ne olivat", tapahtuuko niin? En näe sinne, en näe mitään. Kauan sitten joku lausui "Sinun osasi on istua paikoillasi, se ei tule olemaan helppoa, mutta sinä kestät, kun istut paikoillasi." Mikään ei liiku, tässä profetia. Tuo joku puhui kenties juuri minulle, sanoi "nyt", ja sanoo vielä, en ikinä tiedä onko hetki jo läsnä. Mitkä vuodet, koko elämä! Silti se juuri on minua varten kuin posliiniin maalattu kaksijakoinen karhu - tökeröä tekoa, pelkän viihtymisen vuoksi, vasemman jalan kahleet ovat jääneet kesken - ja kuppi on toisessa huoneessa, sisuksissaan kivennäisveteen upotetut hampaat, kulmat teräviksi viilattuina, kuplavaipassa...