- Sä oot mun kohtalo.
- Sä ja mä.
- Miten tän nyt sanois, vaikeeta on... ilmaista...
- Sanominen ei maksa mitään...
- Ilmaista mitä mä tunnen... Ööh, no, mä oon sitaatti, sä oot tunnelbana...
- Entä sitten? Että se siitä?
- Tarkoitan, että jos sä todellisuudessa oot Tuksu, miks sun pitäis olla Marilyn?
- Sä oot mun kohtalo.
Hitaasti Beatricen hymy pakenee. Näin jyrkältä pudotessaan voi tarkastella ympäröivää maailmaa huminalle nauraen - jälkeenpäin kun tuo kaikki on mennyt, kaikonnut, virnistää rinteellä, hauskuuttaa elämäänsä omilla veneluillaan, jos kädet vielä käy. Tuntea syvästi, tuntea pinnallisesti, tuntea viiltävästi, tuntea kohtalokkaasti: Nuken muistikirjassa kohtaavat canto ja cento, sinä ja minä, HK:n makkaramainos ja Portin lenkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti