Anders Portin Khao Lakissa

Tahtoisin sanoa jonkin sanan Aki Sirkesalosta. Hän oli hyvä mies ja laulaja, sisältä kultaa, "kimpale kultaa", kuten Lauri Tähkä laulaa. Kun ajattelen häntä, ajattelen pakastinta. Ruostunut, lommoinen arkku palmua vasten, moottorissa hiekkaa, tuuletusritilällä rapuja, kuoriutunut sähköjohto ilmajuurien kietomana. Istun pyhässä lehdossa ja kuuntelen tuulen jupinaa buddhanpatsaiden eteen jätetyissä riisikupeissa ja muovipusseissa. Jossakin humisee meri. Nostan kynän tekojalkaani vasten ja tapailen paperille sisältäni hiljaisen aallon lailla nousevia rytmejä.

Sukunimensä ollut ol' Heimohyssä,
äidin puolelta rannikkoryssä.
Oi millaisen oikun kohtalo antoi,
naamaa punaista poika kun kantoi.

Roolimalleja hain,
vatsahaavoja keuhkooni sain.

Mutta Johtaja oli mulle kuin veli,
kelpo führer, virkaepeli.
Aina korvasi orvolle paikkaa isän,
antoi henkisen ravinnelisän.

Alkusarkani luvannut paljonkaan ei,
luulon varassa elämä minua vei,
kotipolttoa otin, astuin haavoihin
sekä koiruuteen, tuttuihin kaavoihin,
jotka unelmat toisilta sorsi -
turvapaikkani köysi tai orsi.

Silti unelma vieläkin lensi,
silosäkeitä syömmeeni ensi:
Aapo Kalypti, Egypti, Kalypso,
peron, aperos, apereon.
Oli rakkaus niin vaikeita sanoja,
etten avatuks' saanut mä hanoja.

Tähän asti horjahdeltuani olen hiessä ja varma, että tarvitsen juuri muusikon apua. Jonkun hyvän ja pyhän ihmisen on pidettävä minusta huolta. Minulla ei ole minkäänlaista mantraa, johon nojautua. Mielessä pyörii takavuosien iskulauseita: Kaamea kapula. Elämä on. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kohta meissä kaikissa asuu pieni lehmä...

Silloin kutsun ensimmäistä kertaa Akia, minä poloinen, kuntoutuva mies Khao Lakin tummuvassa yössä. Ehkä hän voi sovittaa tangoyritelmäni Naispaholaisen rytmeihin. Siksi aloitan ystävällisesti:

- Aki, mitä Katra sulle merkitsee? Seuraatko Euroviisujen karsintoja siellä taivaassa? Mulle hän merkitsee tosi hyvää kaunis äänistä laulajaa, mulle hän on ulkoisesti henkinen ihailun kohde.

Tämä meidän vastenmielinen Anderssimme, mitä ihmettä hän vielä saakaan päähänsä...

Isäpappa

Jos olet nuori kirjoittaja, voit olla varma, että kohtaat ennemmin tai myöhemmin isäpapan. Ei, isäpappa ei ole sukulaisesi. Hän on julkisen sfäärin henkilö, jonka tapaa sanomalehdissä tai muilla aukeilla paikoilla. Varmimmin hänet tunnistaa niukasta, näennäisen tarkasta lauseesta sekä työkalupakista, joka muistuttaa IKEAn versiota ruuvimeisseleiden, vasaroiden ja jakoavainten laajasta universumista. Pakki on oranssi, työkalujen kahvat halvinta kumia. Kolmella vaihtokärjellä varustettu isäpappa keplottelee kuitenkin pitkälle firman tuotantoon kuuluvien standardikalusteiden kanssa, eikä muulla ole merkitystä.

Mikäli satut olemaan urosmerkkinen kirjoittaja, on lähes varmaa, että joudut kohtaamaan isäpapan raivon hänen inventoidessaan osiasi. Jo ensitapaamisessa - usein se jää muuten viimeiseksi - kannattaa palauttaa mieleen, että suhteenne on kaikkea muuta kuin geneettinen. Suhteenne ei perustu myöskään tietyn sukupolvikokemuksen tai estetiikan jakamiseen, ja miten se voisikaan. Silloin kyse olisi ystävien, mahdollisesti samanmielisten välinen kohtaaminen, jossa ristiriidat voidaan sietää ja ratkaisut ovat mahdollisia. Isäpappa on siis asema, jossa pidempään tontillaan pyörinyt yksilö performoi julkisuuttaan tietyssä instituutiossa välittämättä muusta kuin siitä, että on jo siinä missä on.

Isäpapan tunnistaa ennen kaikkea siitä, että hän muistaa nostaa esiin kirjoittajan - debytantin tai hieman varttuneemman kirjoittajan - nuoruuden. Nuoruus ei liity mitenkään arvioitavaan kirjalliseen tuotokseen - kaikki kirjathan ovat ilmestyessään enemmän tai vähemmän nuoria, aivan samaan tapaan kuin isäpapan työkalut ovat kuluneita. Isäpappa ei huolestu nuoruusvirhepäätelmästä, jonka hän tekee kirjoittajan biologisesta iästä, vaan ottaa sen osaksi argumenttiaan, usein sosiologisena tosiona ja retorisena suuntavalona, jolla tähdentää yleistä osaamattomuutta ja aloittelijamaisia virhearvioita. Toisin sanoen nuoruuteen viittaavilla epiteeteillä isäpappa liittää kirjoittajan "nuorelle ihmiselle" tyypilliseen vertaisryhmään. "Nuori runous", "nuorehkot runoilijat" ja kaikki tämänkaltaiset ilmaisut vakiinnuttavat kriitikon asemaa isäpappana. Ne eivät suinkaan määrittele tekijää, vaikka juuri se on isäpapan ajatusmaailmassa kaikkein ilmeisintä ja samalla hänen olemiselleen helpottavinta.

Isäpapan suhde tyttäreen on arvaamattomampi kuin suhde poikaan. Aina hän ei asetu poikkiteloin, ei ainakaan silloin jos vahva äiti puolustaa kapinoivaa tytärtä eikä isäpappa satu löytämään lepoasennossaan sanoja, joilla iskeä väliin. Rohkea tytär saattaa olla isäpapan mielestä jopa seksikäs. Jotakin vitaalista ja kiihottavaa tyttäressä kieltämättä on toisin kuin pojassa, joka muistuttaa sitä pinnalta nokkelaa runkkaavaa öykkäriä, joka isäpappa itsekin joskus on ollut. Tosin voi olla niinkin, että isäpappa on ollut kilteistä kiltein, ja silloin hänen äänessään kuuluu rehellinen ja ansaittu moraalinen äreys. Tosielämässä tällaisia isäpappoja kutsutaan yhä useammin persoonallisuushäiriöisiksi sadisteiksi. Heistä saattaa löytyä kuitenkin yllättävää laajakatseisuutta ja ymmärrystä, kunhan kyse ei ole aivan lähimmistä yrittäjistä.

On myös paatuneita isäpappoja, joille aate on persoonaa tai sukupuolta tärkeämpi. Tällainen isäpappa ei anna armoa edes affektiivisiä säkeitä lataaville tyttärelle, mikäli haistaa, että kaikki ei mene kaavan mukaan. Oudot tyttäret saavat jäädä puuhailemaan omia juttujaan, jos vielä ripityksen jälkeen ilkeävät. Hoitakoot asiansa eli tunteenpurkauksensa ja subjektin rakentamisensa naisten kesken. Oikeastaan suurimmassa osassa tapauksia isäpappa ja tytär eivät edes kohtaa. Ja mieluusti isäpappa hoitaakin asiat olankohautuksella, sillä se ei kuluta energiaa: - No, tuommoinenhan siitä tuli, kyllä se kovasti yrittää, mutta ei se vielä oikein osaa... Modernistisen taiteen nimeen vannoville isäpapoille kelpaavat ainoastaan modernistisiksi puleeratut tyttäret. Mieluusti 1950- ja 60-lukujen malliin. Tosin heidänkin kohdallaan tapaa säännöllisiä muistutuksia kasvoihin tai ruumiinrakenteeseen jääneistä epäpuhtauksista, kuten luomista tai selän pituudesta: "Edes meikkaaminen ei peitä riippuvia yläluomia", "Itse olen pitänyt aina pitkäsäärisistä ja pitkäselkäisistä tytöistä, joilla on pistoolitissit, mutta menee se tuolla perusrungollakin, kun naama on nätti."

Pahimman luokan isäpappa ei anna koskaan anteeksi, ei ennen eikä jälkeen. Ensinnäkään hän ei anna anteeksi itselleen omaa epäonnistumistaan. Herra yksin tietää mikä tuo onnettomuus on ollut tai mikä se yhä on - ehkä epäonnistunut romaani tai epäonnistunut ura romaanin tai runon kirjoittajana. Joka tapauksessa se on isäpapan kasvualusta. Juuri tämän vuoksi isäpappa ei anna anteeksi myöskään itse nimeämälleen pojalle tai tyttärelle sitä, että nämä ovat mitä ovat - suhteessa häneen itseensä ja siihen, että hän hädintuskin myöntää lapsiaan. Surullista on, että samainen isäpappa ei tiedä, että hän ei ole isäpappa, vaan itseensä pettynyt, omaan epäonnistumiseensa fiksoitunut olento, joka kostaa omalle muistolleen tai, mikä on yhtä lailla totta ja vähemmän keittiöpsykologista, että hän on asemaansa sysätty hyypiö, jota ei nyt kerta kaikkiaan kiinnosta, mitä hänen biedermeiertontilleen osuneet pihatontut puuhaavat.

Paras tunnustus, jonka isäpapalta voi saada, on penseä myöntö. Se vastaa kouluarvosanaa tyydyttävä. Silloin isäpapan on täytynyt myöntää itselleen, että pojankloppi tai tytönhupakko on mennyt tekemään tekosensa tahallaan, täysissä sielun ja järjen voimissa ja kenties onnistunutkin siinä. Tässä isäpappa muistuttaa itseään saman tien: ei ole minun tehtäväni myöntää julkisesti mitään. Isäpapan kannalta turvallisempi reaktio onkin lausua viileästi ja penseästi, ettei hän itse edusta noita arvoja, mutta olkoon, kaikki käy, mikäli kanssamatkaajia ei vahingoiteta.

Onneksi isäpapoilla on vertaistukiryhmänsä, luultavasti heidän elämänsä olisi muutoin sietämätöntä. Niissä saa kuulla yhtenään tällaisia lausumia: - Mitä ne taas mussuttaa, kaikkihan me olemme joskus menneet tuosta läpi. - Ei minunkaan isäni kutsunut minua muuksi kuin onnettomaksi runkkariksi, jonka tulevaisuus oli ohi ennen kuin edes alkoi. Niinpä, juuri tämän vuoksi heistä tuli isäpappoja. Jossakin oli tilaa.

Kukaan ei voi valita isäpappaansa, vain kieltää hänet. Se on tässä analogiassa kaikkein kiusallisinta. Miten suhtautua olentoon, joka on ehkä jossakin suhteessa minuun olematta sitä luonnollisesti, vastavuoroisesti? Tuo objektiivisuudessaan pitäytyvä hahmo, joka ei edes tahdo kuunnella, mitä hänelle sanotaan, ettei hänen asiallinen ja kiihkoton asemansa kärsisi.

Salamaki

tänään pakonomaisesti "salamaki" sen isku kaksi terävää leukaa kyljessä kilsan miniribs devitaatiotahan esiintyy tässä jo neljällä tasolla kiasma ottaisitko salmiakkia aki kertoisitko mistä tuulee kuola merisuola miten ne voivat välttää tapani kiertää kaikki eläimiin viittaava siksikö sisiliskon kaarena sätkivä häntä ei anna rauhaa sekasikiö maakala minä aavistan kuoleman varjon tällaisia lauseita ei ole ollut yhdeksäänkymmeneen vuoteen otatko vielä tätä mustaa suolaista herkkua chileläinen kvartsi ruususuola jää vaikka runoilija ystävänä häviää ja muuta salaista paskaa yhteisöllisyyden nimissä mustemakkara niin kuin jättiläinen jonka hopeista kuvaa katsomme irrottaessamme hampaitamme kruunusta ei toffee ei salamanteri ei maki pieni karvainen suhde jossa paljastuu myös jalkoja niin muitakin niin kuin muitakin olisi sushi vaihtolämpöisyys oksennus palvelus tuttu tvstä irrallinen hetki kaiken juuri aristotelee on määritellyt metaforan mutta paavali puhuu tulevasta josta aavistamme vain varjon nykyisin musta on lähinnä korrekti mielipiteen laaki pikkumusta kisa

:alas:

minun dilemmaani ovat yhtä lailla palautetut ääkköset sälämäki alamäki lama salam sälöytyneet liian nopeissa leuoissa amorte malakia kalma salamäkeä liukuneet

On the Road

Matka alkoi Suomen Turkista eli Keravalta. Olimme päättäneet ottaa mukaan peräkärrin, koska tavaraa oli niin uitusti: Turkulainen ja K-P olivat luovineet alkulohkostaan tiensä saunomisen SM-kisoihin ja todennäköisesti poskeenotolla, mikäli minulta asiaa kysytään. Volvossa veti hikeen ilman koivuklapejakin. Väkisin muistin mitä Rahikainen oli sanonut huoltiksella ennen lähtöä; näiden sällien kanssa turneesta saadaan satavarmasti valtioneuvoston letkajenkka. Ison liittymän kohdalla Turkulainen sihautti tölkin auki, pyyhki huuruja ikkunasta ja rupesi selittämään, että taivas on kuin auki viilletty variksen maha. Räpläsin puhallinta kovemmalle ja kuulin, kun K-P höpötti jotain hesburgerin syndroomasta. Mitä se nyt, hesen majoneesihan oli ollut sen herkkua niin kauan kuin muistin. K-P, oletko ihan varma mistä puhut, huikkasin kääntämättä katsetta nelostiestä, sillä sade oli alkanut kuin seinästä. Ilmeisesti se hyökkäsi samaisen variksen vatsanpeitteen alta, jonka kuvailun Turkulainen oli ottanut sydämensä asiaksi.

Tuuliharjan Nesteeltä piti napata uudet pyyhkijänsulat. Turkulainen osti salmiakkiaakkosia ja kertoi pussia avatessaan, että oli joutunut edellispyhänä panemaan multiin kaksi vanhaa luokkatoveriaan, Maken ja Erkin. Merisää ehti tulla kokonaan ennen kuin se jatkoi, ettei tässä nuori ollut enää kukaan.


* * *
(Tämän tekstin ideana on kasvaa korkeintaan 2 virkettä päivässä. Katsotaan mihin lopulta päädytään; toki virke on laajuudeltaan melko väljä lingvistinen yksikkö. Teksti siis päivittyy ja muuttaa jatkuvasti muotoaan tuosta kantalauseesta lähtien. Nämä ensimmäiset ovat "kevyesti tuunattuja" löytölauseita. Lukijat saavat lisäille kommenteissa tähän tekstiä vapaasti, mutta vain edellisen rajoituksen verran. Katsotaan miten masteroin sitten.)

1352

Siispä kerron teille prinsessasta, jonka nimeen liitetään myöhemmin "balkanin nakki". On vuosi 1352. Daniel Morillo kulkee nummilla ja tähtäilee jousellaan. Rehevistä maalaisnaisista välittämättä hän käyttää tuntikausia rukoukseen ja lisää itselleen kuoletusta ja katumustöitä. Kuluu kolmekymmentä yötä. Ilmestysten kohottamana hän kirjoittaa varoituksen sanoja maailman vallanpitäjille. Ruotsin kuningasta ja saksalaista ritarikuntaa hän uhkaa Jumalan rangaistuksella, joka kohtaa pian molempia. Paavi Innocentius VI:tta hän kehottaa palaamaan Roomaan. Saman nuhtelukirjeen saa Kristuksen nimessä autuas Urbanus V, joka saapuukin vuonna 1367 pyhään porttolaan. Tässä tulemme prinsessaan. Hän elää Balkanilla autuaan tietämättömänä maailman synnistä ja suruista. Sir Farthinder, Morillon etäinen serkku ja pyyteetön viestintuoja, suo hänelle kaiken. Entä sitten, sano jo! Tulee markkinat ja myyntimiesten kyltit:

TERVETULOA PIZZA AAMIAISELLE PASTA

LOUNAS
SILICON CARNE
SATOBRIAN
KEBAB
FALAFEL
JALKIRUUKA
REIPIT

KAPITALISMI POIS -
KAIKKEA KIVAA TILALLE!

AVATTU KASSI ON LUOTTAMUKSEN PASSI,
TYHJENNÄTHÄN KASSISI HIHNALLE.

Myös algerialaiset ovat tulleet. Nuo epäuskoiset puolimaurilaiset vihjailevat prinsessalle täysin tarpeettomasti ja loukkaavaan sävyyn nk. "masturbaatiosta", vaikka heidän kojunsa edessä lukee selvästi "puhumme myös englantia". Silloin Sir Farthinder, joka on juuri syönyt nykyisen tyttöystävänsä, siis prinsessan, tuomaa sushia, haastaa heidät raaka tonnikalafile huulessaan kaksintaisteluun eikä tee minkäänlaista kompromissia. Yksi kaikkia kuutta vastaan. Paljain nyrkein, munasillaan. Minusta se on törkeää, sillä osa heistä on silminnähden vammaisia!

(Historiallisena sivujuonteena: Tuota loukkausta algerialaisten ei olisi pitänyt koskaan tehdä, se tuli määrittämään pitkälle 1900-luvulle Euroopan ja Afrikan suhteita. Sir Farthinder oli uljasta sukua, kutsumanimeltään myös Hüdavendiğar, Jumalan sotilas. Tätä ei tiennyt baltialaiskylässä kukaan, niin täydellinen Farthinderin peitetarina oli. Hän oli Orhan I:n ja Bysantin prinsessa Helenin (Nilofer) poika, joka nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua vuonna 1359. Tämä tuleva Murad loi valtakunnan rakentamalla hienoston juuri valloitettuun Adrianopleen (nykyinen Edirne Turkissa) ja laajentamalla valtakuntaa Eurooppaan asettaen suurimman osan Balkania Ottomaanien vallan alle ja pakottaen Bysantin keisarin maksamaan veroa. Hän teki Osmanlien heimosta imperiumin ja loi sulttaanin tittelin vuonna 1383. Samoin hän keräsi janissaarien joukot sekä perusti devşirm värväyssysteemin. Hän organisoi hallituksen Divan, timarien ja timarinhaltijan järjestelmän sekä sotilastuomarin, kaziaskerin. Hän määräsi rajat Anadolunin (Anatolia) ja Rumilinin (Eurooppa) provinsseille ja oli erilaisissa kabbalistisissa typologioissa Napoleonin ja Himmlerin esikuva röyhkeytensä ja voitontahtonsa ansiosta.)

Miehet häkeltyvät. Heidän islamilainen uskontonsa kieltää taistelun alastomana. Farthinder myhäilee. Hän antaa kaupungin poliisin pidättää väärien profeettojen nimiin vannovat mokkapellet sekä käskee kuohita heidät. Yksi algerialaisista, Mohammad Beliarios nimeltään, ilahtuu. Juuri kun veitsi vapauttaa pallit hänen miehekkään moukarinsa alta, hän vinkaisee historialliset sanat:

- Tiedän sukupuoleni, olen aina tuntenut olevani nainen.

Skalpellia käyttänyt oikeuslääketieteellinen poliisi oksentaa, mutta jotkut virkavallan edustajista huudahtavat ihastuksesta "Edistys ja kunnia!" ja suorittavat leikkauksen loppuun. Historiallisesti katsoen tämä onkin ensimmäisiä tunnettuja todisteita queerteoreettisesta performoinnista, jossa muuttuva ruumis on aktiivisesti mukana.

Koko toimituksen ajan prinsessa on istunut sidukalla ystävineen. Illalla linnaan palatessaan hän sanoo maireasti flirttaillen:

- Voi kun nyt hiukoo. Tekis niin mieli nuoresta possusta jauhettua potkanakkia, järjestettäiskö, sir, peijaiset?

Palveluskunta ajetaan ylös vuoteiltaan. Farthinderin käskystä paikalle tuodaan valtavat käsikäyttöiset jauhimet, lampaansuolenpesijänaiset, ryynit ja verenhöyryinen liha. Loppu on historiaa: Tästä lähtien prinsessan nimi on Viviene-Balkanin Nakki-Heloise. Hetkessä hän on koko itäisen kulttuurialueen kantaäiti - hänen kunniaansa kantavaa makkaraa aletaan valmistaa meillä Suomessakin monin reseptein. Kuin kiitokseksi äitinsä neitseellisestä viattomuudesta valkoisen naisen herkkupojalle syntyy yhä uusia nimiä, esim. balkkani, palkkani, balggani, palggani, balgani, balakani jne.

Peili

peili en onnistu koskaan näkemään itseäni kun lasken ohjiin simpanssin aivot päivä päivältä lattioilta kohoava kauneus bran flakes hautojen pöly pala kirjolohta vaimoni luottamus liikkeitteni edetessä syvemmälle legotraktorit hiukset neliö neliöltä ansaitsen ne kaikki tänä yönä rakennamme diplomatiaa supo lentää afrikkaan social pact on poetic licence ja kaikille käy hyvin tämän näkymän edessä toinen silmäni kuin vasikka kutoisi takajalkojaan sokerista tulisaaret kermassa soutaa rutiinit on tuhottava rangaistusten uhalla hän kieltää väestönlaskennan antaa saatanan johtaa kuninkaan harhaan käännän sinut kontilleen talebaanit ja heimopohjainen roskaväki nyt he äänestävät joukosta eteen levitettyjä perseitä visuaalis-spastisia kramppeja okei tissit puss och kram kuivana lataus keskeytyneet konetulisarjat näiden laaksojen liepeillä missä yksilöllinen tunne-elämä on harsittu kasaan juuri näistä muutamasta kuvasta voimmeko vieläkään tietää kenties joku paha demoni vääristää kaiken se vaalenpunainen teoria sormet keskiaikaa sokeria oli sentään koko toppa sydämessä seunalan anna ja lapsi jolle lauletaan ikävää että se nykyisin sekoitetaan vereen eivät kaikki pitäneet tästä lopputulemasta hän raivostuu myöhemmin sinä otat paperia ja pyyhit jalkovälin romanttisesti huokaisten ei jälkeäkään murheesta aivan kuin lyijyhapolla kirjoittaisi seitsemän vuoden jälkeen olen siirtynyt sisäruokintaan sen verran turhamaisuutta minussakin on kuin se entinen orava joka jemmaa kaikenlaista pihalle myöhemmin mitään löytämättä syvyys tuli minuun jo alussa juuri se on vammani he nauravat itselleen ja samalla nauran kaikelle tälle häpeä tunnen sen korvissa nyt junassa tytöt sanovat kaikki on ohi hyvyyskin ruokkoamaton ruokki ruokkii ruokoja wiki-kiwin kirnutessa kiiviä löytäkää kirpeä opetus arkielämän psykopatologiaa ylärakenne ennen oli vielä halkotalkoita jälki-istuntoja kaksi ammuttua sorsaa kumma kyllä uskoin tunnustaneeni kaiken jos tutkisitte vähänkään urheilijoiden urakehitystä nå ja det är fråga om en intim upplevelse liksom att gå på toaletten meillä sellaista ei edes ole tällaista wanna be -estetiikkaa riittää mikä tina suurentaa poskien huokoset noin hetki rakastelun jälkeen tuntui kuin kaikki olisi samaa hyvää aikaa jenni kivessilta ja keijo leppänen tämä elämä johon tulemme äitimme vaginan kautta ja poistumme läpi arpikudosten viisainta olisi poistaa kivekset kokonaan eniten minua häiritsee niissä tietty huumorintajuton yksivakaisuus

silti voi käydä miten tahansa siipi valaisee pihat jumppakerho voittaa näissä illoissa raskaana vain ajatus perheestä parisuhteesta yksinolosta imuroinnin kaltaisesti hitaasti mutta varmasti etenevä pamela anderson

joko nyt työnnän vatkaimen töpseliin vaikeinta niissä harhoissa oli että luulin ilahduttavani meitä niillä

Rekuperaatio

ab urfabriken otsani tikitti kotkat eivät laulaneet toin sateenvarjoni vessaan jokin aukko oli oltava kellot kenelle tapulit olin mitannut vaaksiaisen jättämää hopeaa suurin ongelmamme ei ole kuolema vaan kuolemattomuus tässä valintatalon mies huutaa siwan miehelle ja siwan mies valintatalon miehelle nyt on sopiva hetki tässä aika on oikea rekuperoikaa minut pestäisiin viinillä ja öljyllä ehkä pieksämäki olisi ratkaisu hyvä mies me puhumme nyt ikuisuusasioista monet turhautuvat poliittisesti en saanut kiinni tarkoitan jo lapsena olin aikaani edellä menetin tajuntani minulle tulivat tutuiksi sanat kronos ja kairos en tosin ymmärtänyt niiden merkitystä aika aikaansa kutakin ja kukin kutakin ja kuti kuti luultavasti se meni juuri noin hilfinger palfinger golden finger aika paha elämme pahoja aikoja ellemme viimeisiä viimeistä edellisiä antakaa pelastaa itsenne tästä kieroutuneesta sukupolvesta onko se hyvä noin takauman voi aina sopia muistoksi entä ennakoinnin auringon pisto muurahaiskeon kyljessä sen käytävien luhistuminen aina on rytmi temporaalinen itse tuntisinpa edes jalkani niillä sijoilla laavakenttä asettui tasangoksi tarkoitan kyse on varmasti samoista kaloista jotka matkasivat aroilta ylös vuoristoon me kohtaamme kauniilla soralla kuin kaksi huchoa tämä on elämäni parasta aikaa laaksoon rynnistävä tuhkakiila kannukset valkeaksi kalutun hevosenruhon kyljillä metsästyshaukka hauikseen pureutuneena hän kuoli viime viikolla en tiedä enempää ihmiset kuolevat useimmiten yhdellä nykäisyllä yö tamman ja jakin maidosta käytettyä viinaa jurtan edessä saattoi vain oksentaa edellisvuonna juntta oli pannut tuomiot täytäntöön juuri tässä te pyydätte että kertoisin teille aika oli jättänyt hänet olin unohtanut kelloni en osaa sanoa mitä on nukun huonosti kyllä minäkin tahtoisin nähdä mitä jumala aikoo sommitelmillaan ehkä 30 miljoonan euron varastolle vain on käyttöä ehkä hän sanoo kaikki saa olla annetaan jatkoaika tämä happy hour peräkärry mikäli mahdollista otan sen mukaan tahdon sanoa tämä on juuri minun aikaani en ollut siellä huomenna tiedämme enemmän niin ajattele se on tikittänyt se on käynyt ranteessani vuosikaudet kuka hyvänsä näyttelee junassa nämä kärsimyksen kasvot burberryn huivi kun kommunikaattori kehystää kommunikaattoria lagerfeld i felt lager in the fields the filth of the files sanon miltei innostuneena hän on siis kuollut se on totta viimeinkin jotakin todellista ystäväni se on tapahtunut meille kaikki ihmiset ovat lyhyempiä kuin muistan oikeastaan heissä ei ole lainkaan siemeniä niin kauan kuin olen tuntenut varpaani olen ollut kunnollinen pikkutyttö myös tunnollinen perheenisä

ja silti aivan eri asia kaunotaide

ja sitä tutkivat tiedonalat jo pitkään hän on soittanut harppuunaa ollut porvareiden ja marxilaisten lähetystehtävä mennään pimeälle ojalle lokakuussa koukuissa elävät hiiret odotetaan tärppiä sinä yönä minusta tuli vasemmistolainen plagiarismia harjoittava hyvällä kaupallisella menestyksellä saalistava rap-muusikko muut nauttivat maidosta tislattua hopeavodkaa oli tietenkin mahdollista että osa kokemusta meni ohi nuotion meillä suomessa tämä korkeakulttuuri kirjailijaliiton tehtävä legitimoida meillä tämä viisikielinen kitaraksi kutsuttu d-molli voitto kotiin vaikka verta jotkut pitävät myös karjalanpaistista
saippuasarjoja ja supertähtiä
rekuperoidaan
mikä kierous alateitse
osaksi hegemoniaa niin turha viiltää perhosta
vatsaan roikkua lihakoukuissa
kun kaiken saa muutoinkin edistyksen huumassa
jää useimmilta huomaamatta taide
ei lopultakaan muuta kuin halvalle paperille tuhrittu
referaatti freekshowlogiikasta

Äänenmurros

- Jukka Petäjälle, peränpitäjälle
imaginäärisen kritiikin myrskyissä


Mikä nyt on julkinen tunnustus,
riittääkö kaksi vai viisi ihmistä
vai jokin erityinen jälkeenjääneisyys?

niitä aikoja
kun helsingin sanomat
tahtoi olla 7 päivää
muttei osannut
ottaa ratkaisevaa
askelta

kahdelta haaralta
saimme uhkaavia
muistutuksia:
simeonin kummallisen henkinäön
ja laurin merkittävän
uneksunnan kautta

käki muutaman vuorokauden vanhana
oli irronnut äitinsä ruumiista
imettäjän huomaan
iso nukkainen jukka
kuivausrumpusilmäinen runkkari
kellahti nurinniskoin

sylkäisi vastatuuleen
ei jäänyt sijoilleen vartomaan
popkorniannostaan

Lahja

koko lapsuus minulle puhuttiin jumalasta nimeltä yhteiskunta ja minä keuhkokuvissa ei näkynyt paljoakaan joku unipallo isä soitti jatkuvasti vanhasta kellarista harjoitti taulukkolaskentaa vahapaperiin huomattakoon ettei hän käyttänyt negaation tai tarvehierarkian käsitteitä siinä hän oli aikaansa edellä tänään puhun hänelle ja lupaan paistaa silakoita viikon cesiumit no hyvä et löydä kuitenkaan täältä mitään tavallisuudesta poikkeavaa me neljä aloitamme kaiken alusta tarvittaessa insuliinia realitytv:n kaltaiset korvaushoidot hän yrittää saada itseluottamuksensa takaisin viime vuosien jälkeen se on hankalaa tämä on hyvä alku väliin tuntuu vain mahdottomalta hän lähtee liikkelle öisin kapteeni kalsari ja ulkoavaruuden keljut silloin joskus tunnustelin hänen haavaansa callunat jos vain olisimme siirtäneet suolakurkut ylemmälle hyllylle ei kai kukaan halua kuulla siitä tarkemmin en varsinaisesti valehdellut kun sanoin hänen voivan jo paremmin mutta ollaan positiivisia eihän sitä koskaan tiedä mieletön vastuu tästä perheestä ja silti tämä ei ole mitään verrattuna jackon lapsuuteen minä katan pöydän ja sitten on aika pukeutua hän ottaa kaiken irti vintage-tyylistään älä yritäkään ennakoida me emme tuomitse homoja vaan heidän elämäntapansa me emme naura heidän puhetyylilleen vaan myös heidän duran duran -vaatetukselleen tietyistä ongelmista huolimatta meillä on alibi pelkäsinkin jo ettei hän ota esiin näitä seikkoja pizza lihotti häntä lähes koko 80-luvun allergia toisinaan hän ottaa liikaa lepakkojuomaa suola pesii hänessä salakavalasti laulu vai kepponen olen tottunut tähän esiintyminen huomattavasti nuoremmalle yleisölle jännittää yhä hän nauraa nyt ja katsoo minua salakavalasti sellainen lapsuus on taivaan lahja tic hieman hysteerisemmin olinkin juuri sanoa hauska nähdä miten vapaasti me putoamme, aivan kuin kahdessa unessa vastakkain

Tuntemattomalle jumalalle

jokin hankauma kädessä juuri siinä valossa jonka junan ikkuna heittää ja puhe jumalasta persoonana mietinpä siinä itseäni tai ketä hyvänsä tuntemaani tyyppiä no esimerkiksi tunteet kreikkalaisessa tragediassa tarkoitan että neula silmään jos jumala on persoona insestiset väärintunnistukset ulottuvat varmasti myös tapaamme hyödyntää kriittistä paranoiaa hänen ulkoistettu muistinsa täällä missä transferenssi rakoilee hän kaikkien mahdollisten lähetteiden kirjasto myös kellari asuintilat vintti kolminaisuus tuo mieleen oravat ja niitä häätävän firman kolmikanta asuntovelka jonka lyhennyksinä tapaa jatkuvasti väärintulkittua freudilaisuutta vaikka oikeastaan tytöt yrittivät vain tunkea oravaa siitä tammen rakosesta maiseman toiselle puolelle freud hahmotti psyyken sosiaalista topografiaa seksuaalisuus oli kaiketi joku toinen jumala tiedostamaton mäkien ja laaksojen malli kutakuinkin sama kuin hysteria modernin teollisen yhteiskunnan aamunkoitteessa ehkä id tai ehjee tämäkin väärä ilmaus sallitaan sillä kyse ei ole varsinaisesta pronominista ja vaikka olisikin sen tarkoite on toisaalla meidän puheemme naamio tarkalleen ottaen hän on aina minän puhumaa kieltä hän on siirtänyt kaikki ne metaforat joita emme itse keksi googlata merkitys varmasti hän tämä oksymoron juutalainen areiopagilla jollakin oranssilla valeltu kanankoipi kana joka on täynnä samaa teollista mönjää avasitko sinä hullu sen lukeeko siinä varsinaisesti mausteista mitään korkkaa edes viini niin meidän tapamme käyvät selviksi ja silti kaikesta näkee, että täällä tarkoin pidetään huolta jumalien palvonnasta

Mekanismi

juuri nyt kun suuri mekanismi uraanipallo ajattelun jääminen kuvallisen tietoisuuden tilaan missä subjektit osoitteetta ja kaikki tarjoukset jotka saatte heti mukaan voitte ottaa ne saman tien ennen myytti valitsi teidät nyt te itse reaalinen miksi kierrellä me itse emme koskaan saa tietää vastausta jeesuksen vasemmalla puolella obama ja merijalkaväen sotilas hänen senegalilainen serkkunsa elämämme muoto mitä te tuijotatte valtion sijasta saamme monarkin kuin navakka koillistuuli soijanviljelijän aamu jäätynyt manner oli kätkenyt punnan merkiksi merkkien joukkoon lavalle kompuroi joku dramatis personae miksi juuri koneet murtavat siionin miksi kaikki kääntyy takaisin näillä sanoilla riistämme työläistä työhönsä uskovaa työtänsä tekevää ihmistä hänen tilaamattaan tulevaisuus öljy sorassa ja tulvat kuivuus ikään kuin tämä kakkosluokan perhedraama jossa jokainen paluu jokainen matriisin uusi lataaminen ja naurettavat takit ja kävely ilmassa puhelimet kieltäkää on olemassa laki joka estää valtio olen minä pihalla valintataloissa kautta maan harakat pyrstöjen mustanpuhuvat sateenkaaret mitä muuta penis on kuin fallinen lapsi harakka miekkavalas poskea vasten juuri kun uskoin löytäneeni jotakin syötävää te sanotte fazer

Tyhjä päivä

illuusio että elämämme ideologioiden jälkeisissä olosuhteissa juuri nyt saan kutsua myös sinua ystäväkseni näinä tyhjinä iltapäivinä kun passi ja lentokentän kulma jonka ohi toistuvasti kurvaan todella tylsä keskinkertaisuus radiossa tuntematon ja tutkimaton, lähes tuonpuoleinen ydin robbie williams bodies saatoin silti olla hetken ajattelematta halvimpia tax free -tuotteita ahtaasti ajettavaa for two -kärryäni tarkoitan lähinnä muuttumistani akaattikotiloksi samalla en ollut tuon kyltymättömän loisen kuristama tänä lokakuun iltapäivänä klo 14:38 räntää on niin vaikea havannoida olla kutsumatta eläintä olin sanoa monistua tuntea omat jalat 10 000 metrissä minun tapani tehdä sitä mitä "luonto" nyt itselleen tekee jos olenkin tämän maiseman haava pidän sen steriilinä oi ruumiini yritän jos kuolemasta ei ole pakoreitiksi on kaiketi pakko rakastaa kaikkia sen sukasia tämä puhe enpä tiedä soitan sinulle tyhjänpäiväisen hetken raportin keko valkoisia rakeita turpeessa lasia vasten raatelujalka seison talojen edessä god save me rejection from my own reflection lopulta juuri nuo talot sen oli tapahduttava täällä ei salaisuutta jonka runo tähän artikuloisi ehkä ajatuksen muoto

Hyvästijättö (osa Andersin tarinaa)

Vielä sillä hetkellä hän kykeni puhumaan:

- Toivotko minulle blub... onnea, jos tämä blubb... on viimeinen kerta, kun voit minulle toivottaa niin ja blubbh... tähän jää aukko ja sinä olisit voinut sen täyttää. Sen jälkeen mykkyyttä ja thhhrrsss... Ne jotka kävelevät läpi yön tietävät, mitä aamussa lukee; liitäessä ei voi levätä, thrrss... siksi mukana veltto, hajanainen haukan merkki, epäkeskittynyt, aamulla sinunkin blub... onnesi punnitaan, saanko sen toivotuksen, kun vielä olen blubbhh... kaltaisesi...

En tiedä alueen nimeä, ei sitä ennen täällä ollut, hänen ryystämisensä ja kuolaamisensa äänet sekoittivat kaiken, veri, jokin ikimäntykannas jonka päässä korkea, avara saari, kerikansa, pieni, viaton ja kaunis, mantereen puolella kirkko, sen on oltava kirkko tai valtava näköalatorni, koska kyse on vihkimisestä. Alempana pienteollisuutta ja koulutusta alalle, sektorille ominaisia kadunnimiä, Pajatie, Takomo-opiston raitti... Saarella monenkulmaisia kallioita. Yhdellä niistä minun nimeni merkitään papereihin. Leimat ja allekirjoitus, salaiset kokoontumiset ovat minun ansiotani, he kertovat, kymertyneet peikot, ja nauravat sinisille leimoilleen, ne on uutettu jostakin epämääräisestä kasviaineksesta. Kaikki on siis valmista, tämänkin illan orgiat.

Nyt saarta kiertävät vartijat koirineen ja mistä hyvänsä hahmosta voi muotoutua koira. Otukset nousevat poluilta hampaineen yllättääkseen vastaantulijat, ollakseen illan isäntiä. Suuri, harmaa schäfer, joka juuri on ollut viaton tiibetinspanieli, painaa alleen koululaisen. Käsi haroo laseja hiekasta. Todellakin, hätääntyneistä estelyistä huolimatta hänen entinen lemmikkinsä kohottautuu, ei käytä vielä hampaitaan, ohjailee uhriaan järkkymättä tassuillaan ja nousee takajaloilleen kyykkyasentoon. Poika itkee. Vaivalla pääsen heidän johtajansa puheille, erääseen hämärään, hyvin piilotettuun soppeen. Edes katsomatta minuun hän irvistää ja murahtaa:

- Pidä varasi, et poistu täältä tänä iltana.

Näissä olosuhteissa olin noussut juuri hänen eteensä, hänen vuoteensa jalkopäähän. Tuo vankkuritelttaan sijattu laveri ja kitinä. Hänen ruumiinsa kääntyili lakanoissa raskaan peiton alla. Saanen jotakin anteeksi, nyt kun tiedätte, millainen kohtaamisemme oli muistuttaessaan jokaista aiempaa tapaamistamme. Saatoin vain kuiskata:

- Isoäiti, en uskalla vastata sinulle mitään, kun pidät jatkuvasti kasvosi noin. Miksi sinun suusi on noin... romahtanut?

Oli selvää, että susi oli jo mennyt häneen.

Anders Portin

Olisin tahtonut kertoa elämästäni, mutta äitini ja myöhemmin isoäitini saivat tehdä sen. Niinpä minulle jäi vain kankaan kutominen yhteen, sen jälkeen kun nämä viimeiset ihmiset olivat leikanneet sen.

Olit aina vakavan näköinen ja mietteissäsi. Katsoit jo silloin kuolemaan. Et nähnyt kuolleita, vaan heidän silmänsä sitten kun he ovat kuolleet. Joka päivä sinun oli saatava muistutus vihasta. Nämä ovat omia sanojasi. Sinulla oli toistuvia silmätulehduksia. Sinulla oli sinuiitti, halitoosi. Sinulla oli polio. Edes ne eivät riittäneet. Yskösten ja verenvuodon syyksi paljastui kasvain kurkussa. Lääkäri oli kehottanut meitä varautumaan pahimpaan eli rautakeuhkoon, viruksen infektoimat solut olivat lähteneet liikkeelle. Kouluaikaisissa piirustuksissasi näkyy lähes aina pimeän läheisyys. Ei minkäänlaista valheellista lohduttelua, aurinkoa paperin nurkassa. Suuri musta kivi, vakavat viivat ihmisissä ja koirissa, jotka ovat kokoontuneet yhteen. Maahan pudonneita lintuja. Suuren metsästyksen teema, sanoit. Takapihamme oli sinulle loputon luovuuden lähde. Siellä vietit pitkiä päiviä poliotuolissa, ja minä hieroin jalkojasi. Sait inspiraation kuulemistasi äänistä. Aistit myrskyn vielä kun aamupäivä leikki kirkkain värein kuistilla. Kuvasit vesiputoukset koivuihin. Välillä sisäänpäinkääntyneisyytesi hämmensi. Vältteleviä katseita, päänpudistuksia, hämillisiä ja ironisia hymyjä. Mitä niistä, kyllä naapureissa riitti terveitä, leikkiviä lapsia. Vähitellen tajusin, että kaikki turha, teennäiseen vivahtavakin oli sinusta pois.

Kerran, kun olimme kahden ja kuivasin hikeä otsaltasi aurinkokylvyn jälkeen, sanoit että jokainen meistä haihtuu lopulta hiljaisuuteen, älä siis kanna kaunaa niille joita et tunne. Näillä ympärilläsi olevilla ihmisillä ei ole mitään merkitystä. Eräänä aamuna aloit tutkia isoäitisi valokuvaa. Vaikka ette olleet koskaan tavanneet, emmekä edes asuneet samalla mantereella, tiesit kaiken samalta istumalta. Hän alkoi jo tyttösenä myydä isoisänsä kaupassa. Hän oli kauppias, joka palveli ja palvoi asiakkaitaan. Vielä silloin kun hän ei enää nähnyt heitä, hän ojensi kätensä juuri oikeisiin hyllyihin ja aina niissä oli tavarat, joita he halusivat, ei pahaa sanaa, päinvastoin. Hän palveli ja kunnioitti täydestä sydämestään heitä, hän rakasti asiakkaitaan ja työtään intohimoisesti, noita kahta lausetta toistit miltei huumaantuneena, kun palasin kuistille äänesi säikyttämänä. Vain siinä osuit väärään, että heillä olisi ollut pysyvä asumus. Isoäitisi kulki vankkureissa isänsä mukana.

Läsnäolo oli vahvuutesi, se oli meidän kaikkien vahvuutemme. Seuraavan kerran huolestuin vasta, kun kerroit pienen mäyrän uskoneen käsiisi liivinkielisen käännöksen slovenialaisen filosofin sosiologisesta tutkimuksesta. Elimme vuotta 1949, olit tuolloin yhdeksän. Unohdin murheeni, sillä en löytänyt sennimistä miestä, Zidlak, se taisi olla hänen nimensä ja teos "Ylevän objektin anatomia". Enemmin löysin aihetta iloon. Sinä vakuutit toistuvasti, että vielä kerran näkisimme sinutkin tiskin takana. Osoittaisit maailmalle, mitä todellinen asiakaspalvelu on, miten se on nykyisin mahdollista.

(Jatkuu...)

Onnellisuus nyt

Jos kysytte minulta olenko onnellinen, kysyn teiltä luuletteko Jeesuksen olleen onnellinen maanpäällisen vaelluksensa aikana tai ameeban olleen sitä. Saanen epäillä, että alkueläimet kuuluivat olennaisesti Palestiinan ilmastoon, myös Gehenna-alueen jätesavuihin, joten suhde oli väistämättä molemminpuolinen. Ei, minulla ei ole hyvä olo, joten tuskinpa tätä voidaan kutsua onnellisuudeksi. Enimmäkseen minulla on kiire, tylsä ja jumalaton kiire, josta itse Saatanakin, sen isä, iloitsisi. Voisinpa sääliä itseäni hiukan enemmän... No varmasti tässäkin taajamassa asuu kymmeniä onnellisia kansalaisia, liki joka toisessa talossa ulkovuorauksesta ja automerkistä päätellen. Paikallisen väestön kohtelu kollektiivisena homo sacerina, kyllä, joskaan en voi tietää seuraisiko siitä koiranpaskaa vai uusi asemakaavoitus, siinä olette oikeassa. Aivan varmasti minun olisi menetettävä joku läheisistäni tai vammauduttava. Mitä pikemmin sen parempi. Sillä hetkellä, kun saisin silmäni auki, tuntisin elämän merkitsevyyden syleilevän koko painollaan rintakehääni ja sitä vähää mikä hiuksistani, ihostani ja raajoistani on jäljellä. Voisin järjestää itseni vankilaan. Siinä olisi jotakin reaalista / mahdollista / selittämätöntä. Ymmärtäisin mistä olen ollut osallinen. Kuten Schelling ilmaisi asian pohjattomuuden yli kaksi sataa vuotta sitten: "Tein sen, koska tein sen!" Tässä tapauksessa viattomalle perheelleni koituvat seuraukset eivät olisi kohtuuttomat. On muistettava, etteivät päällimmäiset ongelmani liity ruumiini rankaisemiseen vaan ajatuksiini. Niinpä Antigonessa, sikäli kuin muistan, ainoa hahmo, johon voin samastua, on Ismere, päähenkilön sisar, ystävällinen, hienoluonteinen, herkkä, aina valmis kompromisseihin ja periksi antamiseen, sanalla sanoen pateettinen ja inhimillinen, aivan kuten... Tarkoitan "Mitä hän todella haluaa" ei ole kysymykseni, vaikka siltä saattaa näyttää, kun paljastan feminiinisen puoleni. Juuri siksi olen miettinyt vankilavaihtoehtoa. Se olisi avain. Askeettinen ympäristö, ei turhia ihmissuhteita: euforian tuudittamana yhä syvemmälle tietoisuuden uumeniin. Palaisin sieltä koko ihmiskuntaa tyydyttävin tuloksin. Toki pelkään myös laitoksen rutiineja ja kirjoittamatonta, säädyttömien lakien alarakennetta, johon en tahtoisi kajota ja jonka en tahtoisi kajoavan minuun. Ei siis mitään sankarillista acheronta moveboa suihkutiloissa... Niin, vakavasti puhuen, rikos jää minun mahdollisuudekseni, sillä vertaudun tämän kysymyksen suhteen Jumalaan ja taksonomisesti määritellen yksisoluisiin aitotumallisiin eliöihin.

Eihän minulla ole parhaita edellytyksiä miestappoihin saati murhiin eikä tämänhetkinen asemani tarjoa suurtakaan edellytystä talousrikoksiin. Jonkin apurahan kavallus, johon yhdistyy joukko omaisuuden vahingoittamiseksi laskettavia manööverejä sekä naapurin koiran rituaaliteloitus... Ellen sitten liity seuraanne. Tämän pidemmälle en uskalla julkisesti laskea, sillä vaimoni ja hyvä yhteiskuntamme ojentavat vastalääkkeensä ja kaikki pitkäaikaisen rauhan edellytykset pyyhkäistään pois. Politiikka, julkinen keskustelu ovat tehneet rikoksesta miltei mahdottoman, puhumattakaan opportunismistani, joka asettaa esteitä kaikelle olennaiselle.

Tuomitkoon siis Jumala kysymykset, jotka minulle esitetään onnellisuudesta. Itse en pysty niihin vastaamaan, ja ameeboiden niskoille ongelmaa on turha sälyttää - voi ja silti ne ovat samaisen onnettoman evoluution ensimmäisiä askelmia ja siten osavastuussa elämäni surkeudesta. Evoluutio... Eikö olisi loogisempaa toivoa, että juuri Jumalan velvollisuus on päästä eroon luomistaan hirviöistä?

Sateen kohina. En pidä lainkaan sen äänestä. Se muistuttaa vanhaa hokemaa: Aina kun hän tunsi itsensä jakamattoman onnelliseksi, hän tiesi jo lohjenneensa mielensä sairaalle puoliskolle.

Subjektit

Siinä stoorissa suvereeniin subjektiuteen kyllästyneet miehet löytävät sisäisen naisensa ja julistavat subjektin kuolleeksi (Stanley 1992). Aika tylsää, kun kirjoittaja oikeastaan tarkoittaa että fiksutkin miehet, jotka voisivat saada jotakin emansipatorista aikaan eikä vain naisrintamalla, kyykyttää rumaa henkistä kaunotarta yhtä lailla kuin povipommia. Eipä sitten ihme, että nämä naiset haaveilevat allegorisesta hahmosta, kuten kuusikätisestä feminististä, jolla on puuman halut ja Minervan teoreettinen tahtoelämä. Ja mistä mun siinä pitäis nauttia? No, kysyin tätä ihan teoriassa ja kysyn samalla tuosta enonsiaatiosta - koskeeko se myös ruuanlaittoa ja vatsatanssia ja minäkö ne tälle jumalattarelle performoin? Entä se nainen miehen sisällä, miten sille kävi, voisiko sitä pyytää lounaalle, jos puumat ja lesbiset objektisuhdeteoriat ei kiinnosta? Homodiegeettisesti (Y, genetteläisittäin) vastaisin seuraavaa (H, mikäli mahdollista, jopa enenevässä määrin ja yhä genetteläisittäin) Näiden omaelämäkerrallisten ytimien siirtäminen toisten kokemuksiksi vie multa vähäisetkin halut ja huomion pois siitä, ettei jutuissamme ole hidunkaan itua. Subjektit ovat matkalla, käsitteet ovat matkalla. Ei siinä ole mitään vikaa. Tällaista puhetta tarvitaan ylärakenteessa. Istumme seminaarihuoneessa eikä mikään liiku. Tarkoitan, että jos sanon nyt huoraputka, saan välittömästi otteen paviljongin torjuttuun ja pimeään puoleen. Noin kolmasosa kuulijoista sortuu. Kaksi kolmasosaa jaksaa hyökätä ja kutsuu minua sydämettömäksi. Se on jo jotakin, kiitos siitä! Onko valta siis dispositioasemassa? Yhtä lailla voisin todeta, että normaalisti vierustoverin poistamiseen riittää 15 väitettä formalismin ylivoimasta tutkimustyössä. Historia tuomitkoon: Yhteisösubjektin nimiin vannoneet kommunistit olivat tuskin erityisen innostuneita formalismista kiinnostuneista homoseksuaaleista tai edes heteroista formaldehydikommunisteista. Entä nämä naiset? Takariviin. Kuokkijoiksi me kelpaamme. Asiassa ei tietenkään ole vain yhtä ydintä. Jos siis nyt vertaamme tämän pedagogiikan astetta kommunismin ideaan, ei paikalla voi puhua pelkistä makuasioista. Suunnilleen siinä kohtaa jätkä nauroi ihan hulluna. Tämä itsekseen hihittely herätti epäluottamusta. Nyt oli oikeasti hätä. Nootti tuntui todella typerältä ja analogiat nykyisiin vähemmistöihin ja vessamurhiin erinomaisen lapsellisilta.

Okei, tarkastellaanpa hieman tarkemmin "poikatyttöyden" motiivia kyseisessä tapauksessa Judith Halberstamin seksuaalipoliittisen Female Masculinity -reaktioteorian (1998) valossa. Sanon tämän vain siksi, että oksettaa ja soitan kohta hierojalle. Yksi ainut kerta. Hän ei erota autofiktiota romanista! Nuorelle Jaanalle se oli liikaa ja tiedän mitä ajattelet - lopeta nyt, ehdit vielä. On ymmärrettävää, että subjektin kuolemasta puhuminen ei ole lainkaan yhtä houkuttelevaa sinulle, joka olit elämäntapasi ja syntyperäsi vuoksi 1990- ja 2000-lukujen taitteessa "vasta vakiinnuttamassa paikkaasi yhteiskunnassa ja siis ponnistamassa subjektiksi", kuten Kosonen (sic, Kosonen) asian elegantisti muotoilee. Monet puhuivat valkoisesta terrorista. Tiedät että pohdin pääni puhki ja että uskaltaisinko jo sanoa. Halu väljähtää kuin Cokis. Siksi Grece Kellyn on siirryttävä pihan toiselle puolelle, toiseen ikkunaan. Näin Stew hänet haluaa. Tästähän lopulta kaikessa on kyse, ja siksi näistä asioista on hankala puhua pieteetillä ja muu on vieläkin hankalampaa.

No jos yritettäisiin vielä kerran siitä subjektista. Oikeestaan mun ei tartte käyttää hirveesti ruutia näitten juttujen ruotimiseen. Arjen kuvat muuntuvat taiteellisiksi konstellaatioksi, kun näky vaan saatetaan pihaan. Kässäätkö? Kai tällaisessa luokassa nyt syntyy äkkiä komplikaatiota. Ei sun tartte oikeestaan yhtään tilkitä, siitä tulee vaan loputon polemiikki. Ääh, hihhihhih, kannattais nyt vaan lähtee. Vähempikin ois ihan normaalia. Sellaset 30 laacania / irigayta päivässä. Kannattais lähtee. Ota paperisi. Se on todella heterodiegeettinen juttu. Mene vielä kun ehdit.