tiistai 13. lokakuuta 2009
Tyhjä päivä
illuusio että elämämme ideologioiden jälkeisissä olosuhteissa juuri nyt saan kutsua myös sinua ystäväkseni näinä tyhjinä iltapäivinä kun passi ja lentokentän kulma jonka ohi toistuvasti kurvaan todella tylsä keskinkertaisuus radiossa tuntematon ja tutkimaton, lähes tuonpuoleinen ydin robbie williams bodies saatoin silti olla hetken ajattelematta halvimpia tax free -tuotteita ahtaasti ajettavaa for two -kärryäni tarkoitan lähinnä muuttumistani akaattikotiloksi samalla en ollut tuon kyltymättömän loisen kuristama tänä lokakuun iltapäivänä klo 14:38 räntää on niin vaikea havannoida olla kutsumatta eläintä olin sanoa monistua tuntea omat jalat 10 000 metrissä minun tapani tehdä sitä mitä "luonto" nyt itselleen tekee jos olenkin tämän maiseman haava pidän sen steriilinä oi ruumiini yritän jos kuolemasta ei ole pakoreitiksi on kaiketi pakko rakastaa kaikkia sen sukasia tämä puhe enpä tiedä soitan sinulle tyhjänpäiväisen hetken raportin keko valkoisia rakeita turpeessa lasia vasten raatelujalka seison talojen edessä god save me rejection from my own reflection lopulta juuri nuo talot sen oli tapahduttava täällä ei salaisuutta jonka runo tähän artikuloisi ehkä ajatuksen muoto
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Aika siisti. Noihin romaaninpätkiin on ollut hankala puuttua kun tuntuu että pitäis olla jonkinlainen käsitys niiden yhteenliittyvyydestä. Siis juonesta.
Moi joo ja kiitti! On totta että romaanipätkät on heitetty tuonne, kirjoitan niitä sitä mukaa kun jotakin tulee. ei niistä oikein voi itsekään sanoa juuta tai jaata, sulautuvat sitten yhteen myöhemmin tai katoavat.
on jotenkin typerää että kiinnostuin silmäilemään uudelleen zizekiä ja kaikkea sitä kelaa joka tuo mukanaan psykoanalyysinkin ja sen kliseet; kerronnassa hankala tausta mutta jotenkin ajattelin että katselisin tragediaa tietyltä kulmalta, jostain oudosta kombinaatiosta käsin. pitäisi saada siihen mukaan huumoria. humoristinen tragedian juoni?
Tragikomedia?? :D Katso Hamlet 2, joka ei tosin ole tragedia, mutta siinä on yks hienoimpia laineja koskaan: "My life is a parody of a tragedy." Se tulee about puolivälissä, ja Steve Coogan on ehtinyt roolityöllään pohjustaa sitä niin, että se hetki kolahtaa ku Zeuksen vasama.
Zizekistä mulla ei ole oikein mitään sanottavaa, tai siis tää liittyy siihen miks mulla ei oo ollu sanottavaa noista aikaisemmistakaan romaanimerkinnöistä: kun en tiiä että onko tästä tulossa akateeminen romaani jostain kirjallisuudentutkijasta vai mitä ne teoriahöpötykset siellä tekee, en ole osannut suhtautua niihin (että onko ne motivoituja vai ei, riippuu edeltävistä lukuoletuksista jne jne u knou). Että onko tää David Lodgea Gilbert Sorrentinon kirjoittamana vai mitä.
pitää katsoa joo! ei ehkä ihan tragikomedia tavoitteena, mutta jotakin sen sukuista, sukaista, miksikä ei, kaikkihan määrittyy suhteessa johonkin genreen, ehkä joku tragihumoreski tms.
en tiedä vaan jaksaakohan kukaan lukea kirjailijaa joka kirjoittaa kirjallisuudentutkimuksesta ja lajeista (onko vähän postmodernia ja mennyttä), pitäisi olla vähemmän ilmeistä kenties.
Jaksaahan ne lukea jotain hemmetin Sofian maailmaa tai Zenmoottoripyöräopastakin. Varmaan kyse on siitä kuinka hauska / henkevä / ällöpyllynostalgisvoimauttava pystyy / tahtoo olla.
Tietenkin hauskinta olis jos ne teoriat olis ihan keksittyjä, borgeslaisia, tai/ja jos niissä olis vähän enemmän surrealismia, cortazar-kafka-barthelme-osastoa. Mä luen just Robert Pingetin Entre Fantoine et Agapaa, joka koostuu tommosista pienistä essee/tarina-hybrideistä, jotka on ihan sairaan hauskoja. Kuten stoori Lorenzo de' Medicistä joka perustaa Mont Blancin päälle 4700 metriin täydellisen kopion Firenzestä. Tlön, Uqbar, Cthulhu f'tagn!
No joo, tuota rataa kyllä kestäisi lukea, ajattelin ehkä tätä "suurta yleisöä" joka kutistuu entisestään kun aletaan "kikkailla" kaiken maailman teorialla, kun kirjallisuuden tehtävä olisi avata lämmin syli ja neljä lohtua tuovaa vuodenaikaa.
Lähetä kommentti