2 merkintää 25.1.

Joku kuolee, en minä ja minä todistan sen, jo miljoonas voiton kirjaus, itsessäni olen kokonainen osa tätä repeilevää kartografiaa. Älä kiirehdi, hän lähettää koneet, hitaasti ne ohittavat merkkimme ja hymyilevät: Et vielä. Joskus hän sanoo, ettei ihmisen ole oltava koko maailma sen alustojen paljoudessa, eihän kukaan selviä tuosta kieltämisestä. Kirjoita nopeammin, sinussa on jotakin, ehkä lihaksissa, ne eivät kaipaa tätä hallintaa.

*

Hänen onnettomuutensa on heidän tärkein argumenttinsa, ja siksi kaikki on heille itsestään selvää. Hän jättää maailman ja ihmiset - tuota velkakirjaa he pitävät arvossa. Turhaan. Vuosia sitten hän istui eräässä kirjastossa ja katseli raunioita. Linna, tahallaan kesken jätetty, mätänevä vesi haudoissa, sitä ei ollut tarkoitettukaan valmiiksi. Upporikas maaherra oli tahtonut niin kyllästyttyään haukkoihinsa ja viestien nopeuteen. Miksi tiede on niin rikas, ellei siinä ole tilaa tällaisille suhteille? Hän päätti, että tekee niin kuin Diogenes. Sanaakaan sanomatta hän kävelee joitakin kertoja edestakaisin; tämän hän katsoi riittävästi kumoavan heidän jokaisen väitteensä.

Välihuomautus

hänen historiallisen romaanisarjansa avaus. ajokoirat seuraavat hänen pyöräänsä läpi kartanon maiden irvistellen ja haukkuen koiralaumat piirittävät talvisin hänen potkukelkkansa. menestykset ovat syntyneet luovasta tuhosta. matkalla pyhäkouluun jättikokoinen shäfer yrittää raiskata hänen veljensä. mites täällä pärjätään? alkaa heidän uskonnollinen kasvatuksensa.
he kiusaavat tätiä. hän kirjoittaa salaa tytölle johon rakastuu. hän piirtää kaksi varpusta Disneyn lumikista vihkoonsa ja vastaa pimeydestä tuleviin kysymyksiin rukoillen että Jumala jatkaisi luomistaan ja sulkisi taivaan. ehkä niin on jo käynyt.

miten voi ajatella pistettä joka on jossakin kaukaisuudessa; oli; eihän sitä ole tai ollut. he tutkivat omaa osuuttaan verkkohyökkäyksiin. he istuvat siellä missä pilkkaajat istuvat ja nyt he jo seisovat ja hakkaavat käsiään. koko baari yksi fanfaari: tuo tänne se ilime.

he opiskelevat saksaa Kain Fehler im System
Kein Abel / hän opiskelee venäjää tuo tänne
se ilemostaasi / erehdys / mistaasi

the Satan bug

ennen isää minulla oli suhde ukkomieheen
he ampuivat vain metsoja äiti auttoi
kun aloit lopulta tapailla Davidia

(hän ei halunnutkaan äitiään
muttei tiennyt sitä vielä)

hänen appiukkonsa on seudun viimeinen natsi, Mozartin ooppera jännittävänä TV-versiona, junttiversio Arpinaamasta, ei uima-altaita, hänen umpirakkonsa uppiakkonsa hupiaukkonsa metsän laidassa hänen tyttärensä isä tyttärensä tytär. he kärsivät tyrästä. heillä on aftoja. tapaus näytettiin ensi kertaa Suomessa. hänen hampaansa murenivat. kaksikko uhkasi tappaa MM-turisteja. McDonaldsin entinen työntekijä. hervoton kasa kastiketta. isku Kabuliin sumputti suomalaiset. nyt hän löytää samat sanat täältä.

Huomautus

Nämä kirjoitukset ovat syntyneet iltaisin, keskellä poeettisia kiireitä ja armomurhia. Ne ovat kirjaimellisesti niin sanottuja välitöitä, ja niillä on yksi ainoa tarkoitus: tuoda esiin kirjoittajan maailma siten kuin hän sen itse ymmärtää paskatöiden välissä.

Jokseenkin masentuneena siitä, etten saanut toistamiseen arvostettuja palkintoja ja kritiikkejä ja ehdokkuuksia, jotka murskaisivat alleen kaiken muun, aloin jälleen. Lukács puolusti kypsässä tuotannossaan suurta realismia - no vitut hänestä. Mutta hänen perusajatuksensa oli hedelmällinen: suuren realismin tunnusmerkki on historianfilosofinen esitystapa. Tässä mielessä edustan epäilyksettä runouden suurta realismia, jälkimodernismin ja jälkimarxilaisuuden jälkeen, tohdinpa sanoa.

Millainen on filosofiani? Se on kieltä, joka ei perusta väitteisiin. Se kielen historiallinen verkko, jonka kysymyksiä pyrin käsittelemään, kuten paljastuu seuraavilla sivuilla. "Toivo" ja "katumus" ovat sanoja, joita voidaan soveltaa vain sellaisiin kirjoittajiin, joilla on kieli. Ajattelemisen kykyä ja kielen käytön hallintaa ei voi erottaa toisistaan. Uskallan sanoa, että olen tällainen kirjailija. Olen edustava kirjailija. Olen tiedostanut asioita, jotka kipeästi koskevat tätä aikaa. Aion pyrkiä Kirjalijaliittoon. Mutta, tässä vaiheessa, vielä pari sanaa suomenruotsalaisuudesta, joka rönsyilee sinne sun tänne...

Amerikkalainen elegia

kuin härän karvoista, häpyhuulista, kreppipapereista kyhätty naamio hän sanoi: minä olen sinun jumalasi ja sinä olet minun uskontoni, unohda muu. hän istui jalkaani vasten kuin taide iltaan saakka. olipas siinä. tursu ja pursu. kaikki levisi. ajatusten toteuttaminen oli mahdotonta. muistaen New Yorkin valot päädyimme esittämään vampyyreita, jotka eksyivät verenhuuruisille oikeusnäyttämöille Nevadan länsikanjoneissa ja mjuistaen Njevadan

(kuinka julmaa elämä voip olla vallankumouksen ytimessä! mutta hän yliarvioitsi ”vanhan silmän” voimat ja kaatui piiskatykin iskuun, mistä muistinkin sen heti hänen mnenehdyttyään) - joka tapauksessa ihanaa aikaa, silvottu koti, tulppaanit pöydillä, jotenkin norjalaista, miltei arjalaista.

tiesin että klassiset tunteet katkeaisivat, epävireessä kuin elämä olin ne sullonut tämän fiktion sellofaaniin.

kuivakas friktio, räjähtävien nesteiden, siitepölyn, urheiluhallien kiiman, mäskisankojen, kotitungosten ja pesemättömien lentokenttien huuma, kaikki bysanttilaisen, kuperaksi kuvitellun tornin ruuhkauma, vanha yliopistovinjentti, jossa vinsentti laiduntaa selässään enkelin siipi. päällimmäisenä lupausten banaalius, koko uutteran mantereen mainoskoneiston raskas huohotus jalkaani vasten. hus! sitä samaa joulukinkun rasvaa jääkaapin alahyllyn vasemmassa nurkassa.

Runo 4.1.10

murhaaminen on helppoa

niin kauan kuin ei epäile murhaa

elämän abstraktio

jo muutamassa vuodessa huomaat sanojen komiikan

rihmasto ellei raudanluja ironia suojele

matka etenee pohjoisille vyöhykkeille

merkitysten antaminen

autot jotka saapuvat lehmuskujaa

päätyäkseen tyhjyyden äärelle

liuskeista muurattu takka

infektioille altistunut pussiahma

ilman muuta pääsette terapiaan

monet perheenisät

joiden munia kutittaa

ilman muuta

pieni psyykkinen korjausliike

kuin gyroskooppi gyroslihaa

siirry nyt tai saat tacot naamallesi

tulevien polvien Jacobit vetävät

viime henkäyksensä

alkukantaista huutoa

saman tyhjyyden äärellä

kannustamme yhä parempaan suoritukseen

mehiläistarhurin liikkeissä

messukasukan laskos

kenraali speer veisaamme

ensimmäisen virren

siinäkin ajattelemme itseämme osana

laidaltaan purkautuvan parven refleksiä

onko minun uskottava heihin

sen enempää kuin itseeni kiintotähdissä

hänen jalkansa säksättävät nurmella

jatkuvasti syötävä vaalea leipä

on tukkinut hänet

kenestäkään ei esimerkiksi mainita

että he olisivat tyytyväisiä elämäänsä

että he olisivat tyydyttäneet jonkun

tunnemme kivun sormissa ja mahalaukussa