Banaali arvostelma erästä kirja-arvostelua lukiessa

Nykyisin luen kirja-arviot niin kuin romaanit: lopusta alkuun. Jännite katoaa viimeistään keskikohdan jaaritteluihin. Lohista mahtaa tuntua samalta kun ne työntävät päätään Vantaankosken muurinluukusta lotisevaan paskaan. Yläjuoksun huolimattomat ohijuoksutukset tuovat sitä väistämättä. Alun kiivas tempo (omalla kohdallani lopetus, lohien kohdalla ensimmäinen nousu ohi Tekniikan museon ja parin pikku kosken) antaa kuvan haasteesta, mutta kuten sanoin, puoliväliin, viimeistään puoliväliin mennesssä, on osattava valmistautua mustelmiin, oman mädäntyvän lihan hajuun, jota tämäkin Siljo-pastissi, ikävä kyllä huomaan sanojeni kääntyneen sellaiseksi, surkeasti heijastelee.