Basis

mikä tähän tunkeutuisi liikennekö tuntematon aukio Rehellisesti: on kyse juuri siitä pasaasista, ottomaanien keltaista kiveä, tinakannuja, joista tinkaat kuin pyytäisit ettei basaari jättäisi häntä yksin. Tämä huojuu. Läheisessä korttelissa on salakäytävä. Vuorovesi on jättänyt sen vuosituhat sitten. Joskus suunnittelit palaavasi, mutta maa nousi. Et saanut ajettua pois ajatusta: lopultakin olisi komero, ilmatasku, jotakin missä ei ole mitään elämää, edes ehdotusta siitä, happikin on näennäistä. tulevatko ottomaanit kulkevatko lävitse vailla sen suurempaa sisältöä antavatko kadut vihdoinkin myöten

Arpi

Minun vesirokkoni. En puhuisi sairastelusta. Olen monesti imenyt sinua, oi peilikuva. Akne ei ole merkki hivenaineiden puutteesta. Kuvaile typerin ukko kenen kanssa olet käynyt treffeillä ja kerro se kuudella.

Arpisuinen, laihat ja tummat hiukset ja täysin yksinkertaisesti römpsän perään. Mies löytyi kylpyammeesta, vaahtoa yli laitojen, kiljahteli kuin säikähtänyt ämmä ja kesken jonkin lauseen lopetti puhumisen ja laittoi kouransa olkapäilleni ja vannoi hiljaa: "Sulla on avain mun sydämeen."

Oltiin ehkä toisilla treffeillä, kun mentiin pizzalle. Jaksoin syödä koko Suomi-Specialin, mutta se veti vain puolet Margareetastaan. Kyllä tunsin itseni norsuksi. Kiinnostus loppui mun osalta siihen. Samassa huomasin: Jätkällä on aivan järkyttän pitkät naisen kynnet! Sit se halus hampurilaiselle, kun oli vielä niin kova nälkä. Ajettiin Mäkkärin draivinniin. Onneksi mä en ottanut enää mitään. Oksetti pelkkä ajatuskin, kun se söi elmacoaan. Sillä oli kynsien aluset täynnä sitä majoneesia. Elämäni karmeimmat treffit.

Sit se kyseli, josko hän voisi muuttaa Suomeen ja suunnitteli suunnilleen häitä. Katsoin ulos. Autot humisivat ohi. Koko kottero heilui ilmavirrassa. Ei vielä mitään, myöhemmin illalla bensa loppui keskellä risteystä! Se yritti tulla mun syliin ja reppuselkään ja vei mut treffeille työpaikalleen. Oli töissä yhden kauppakeskuksen pullonpalautuksessa. Se oli saanut päähänsä, että nyt loppuu kiltti ja puritaaninen elämä. Oli aikonut päästä neitsyydestään JUST SINÄ YÖNÄ. (Mä olin sitä vuotta vanhempi ja "kokenut" yhden lapsen yh). Se kävi joka kulmalla kimppuun ja koetti jyystää ja leipoo mua joka näyteikkunaa vasten. Lopulta annoin periksi.

Myöhemmin menimme baariin, ja kun tarjoilija kaatoi miehelle viiniä, se kiekui naisellisella äänellään: "Kukkainen, kukkainen."

Sellaista on peilin edessä. Vähennä siitä.

Reunamerkintöjä Saareen (Haavikko-kirja)

He istuvat kuistilla keskustelemassa Nobelista,
jota kumpikaan ei saa. Neustadtkin oli farssi. Viiniä kuluu.


Hän saa soperrettua, että harrasti jousiammuntaa jo ennen
kuin haukka repi hänen vasemman kätensä hansikkaan.


Kirja kuin kääntelisi urheiluhattua. Musta kapteeni
mustalla merellä, jota tikku pudotessaan raapaisee.


Kaksi hullua: kun jäljellä on vuosikymmen,
he alkavat kutsua sitä todella kuolemaksi.

Reunamerkintöjä Hölderliniin (Brot und Wein)

Kieli, kirkas isä.
Hölmösti ja hyvin koskettaa.



Missään ei saa loistaa valo,
joutoyritykset eivät sovi.



Suurempana liian suureksi, läheisempänä vielä.
Ja ne jotka täällä kerran olivat.


Parempi nukkua, sano,
sillä olemme varjottomia.


Kateellinen Kerberos itse:
juo ja nukkuu.

- Tällä tavoin voisi kirjoittaa teoksen (ja näinhän esimerkiksi Carpelan juuri nyt teki), mukaan vaan 7 päivää ja Mauno Saaren Haavikko-elämäkerta: kuolemattomia säkeitä.

Orgaanisesti

I
tässä kuumuudessa joetkin
kuin torakat

nämä suunnat alaspäin

kuin yksi
villisti sulava latvus

tässä juuressa
hän nousee kuin nelisäe

ihon saalis
mustat hyasintit

II

hyönteiset laskevat hakkunsa

kuolleiden kasvot puhuvat

hyvästi! näiden työntöjen virta

jo muinoin vuorien keihäs

Tranströmer

ALKAISKT

En skog i maj. Här spökar mitt hela liv:
det osynliga flyttlasset. Fågelsång.
I tysta gölar smygglarvernas
ursinnigt dansande frågetecken.

Jag flyr till samma platser och samma ord.
Kall bris från havet, isdraken slickar mig
i nacken medan solen gassar.
Flyttlasset brinner med svala lågor.

- Tomas Tranströmer, För levande och döda, 1989


ALKAIOLAISITTAIN

Metsä toukokuussa. Täällä kummittelee koko elämäni:
näkymätön muuttokuorma. Linnunlaulu.
Tyynissä lammissa sääskentoukkien
vimmassa tanssivat kysymysmerkit.

Pakenen samoihin paikkoihin ja samoihin sanoihin.
Mereltä kylmä viima, jäälouhikäärme nuolee
niskaani auringon paahtaessa.
Muuttokuorma palaa viilein liekein.

Dialogi

- Tiedätkö mikä tämä on? Maggie pyysi näyttämään tätä sinulle.
- Hetkinen. Väitätkö siis että jokainen heistä on Maria Lopez?
- Jokainen tänne laivattu... Itse asiassa he kaikki merkitsevät murhaa. Hänellä oli suuri suu, jollakin toisella taas... He ovat kuin oliivit: Mistä purkista tahdot omasi?
- Mutta eikö hänkin tehnyt ravintolakeikkaa?
- Bien, eh, täytyy sanoa...
- Akvaviittia?
- Hermostutat minua. Eikö äitisi opettanut ettei poliisia kannata hakkailla?

Ro-ro

Kaadan kahvin, piirrän
siihen elämänviivoja, viemärin. Näin kaikki

alkaa toiselta. Ai-ro, A-ro, Aa-ro,
kuin ensimmäisen luokan

kranaattihyökkäys.

Viisi mustaa elegiaa

1
Elämäni paras ilta, elegioita syyllisyydestä,
terapeutin vakavat kasvot TV:ssä, miten
hän tarttuu syöpäsairaan käsiin, näin
kirjoittavat vangit. Jään istumaan paperille.
Tyhjää, paitsi pari kameramiestä kuin pari pilveä horisontissa.


2
Jos heidänkin varjonsa antautuu kuin graffiti,
jos heistäkin jää vain katakreesi haudankaivajan silmään,
elämä alla kuin goottien kulta. Antautuisitko
tälle kuin turha catering?


3
Meidät on vapautettu taakasta, musta penis liukuu
valkeiden pakaroiden väliin, jossakin, tälläkin hetkellä,
kun ensimmäiset supistukset laiduntavasta, yorkshireläinen.


4
Unessa kerään aina samat sienet hyvin rakennetulta tieltä.
Ennen unikin oli enne. Joskus nimeni oli Tony Soprano.
Peltokuviot eivät toistuneet.


5
Mustaa maitoa. Katso: he kylpevät, he ulottuvat kaatojen yli, varis
on vaihtunut ja hän, säihkyy kuin vanha, ennustamaton juna.