Bonus track

Yö veisti kaiken

särinän kristallista.

Käännähdä taivas,

kerää hahmomme

muoveihin, multaan, tuulten

ja-kuiskauksiin.

Hiomaton, mahdoton huuto:

Outo, voimaton / arvaamaton himo.

Yksi. Aina. Yksin. Aikana. Yhden janan lailla:

ajautua, yhtyä.

Maralla oli osahammasproteesi. Sen kappaleet olivat lentäneet suusta.

Lihaa voidaan leikata kymmenin eri tavoin, mutta käytännössä pari kolme perusniksiä riittää.

Vaatehuoneen lattialla, osin märän patjan päällä, makasi 36-vuotias vainaja.

Rituaali ei ollut tehonnut. Siksi Ainon oli kuoltava.

Kun saat puhelun vieraasta numerosta, se voi olla hän.

Noitumisprosessit, joiden kiihkein kausi sattui 1600-luvun lopun Ruotsiin, olivat omituisia ilmiöitä.

Malleus Maleficarum, raivoisan naisvihan kuvaus, toimi monien oikeudenkäyntien innoittajana.

Tuuli vei poltettujen tuhkat, mutta mestattavien veri, joka valui hiekalle, oli kallisarvoista ja teki ihmeitä.

Vaikka sammunut olisi herännyt, ei hänellä olisi ollut pienintäkään pelastautumisen mahdollisuutta.

Richard Neave rekonstruoi uhrin kasvot muotoilemalla ne savesta paljaan kallon ylle. Hän palasi silmiin ja porasi pupilleja saadakseen ne elävämmiksi.

Seuraavina viikkoina ystäväpiiristä alkoi kantautua huhu, että kuolemaan liittyi nyttemmin pääkaupunkiseudulla kierrellyt Jukka.

Poliisi aloitti jälleen uuvuttavan työnsä. Syitä oli kolme: vihje oli lupaava, henkirikos ei vanhene koskaan ja surma oli edelleen selvittämättä.

Kivet keuhkon puolella. Lumi repinyt vauhdin pois.

Pian hän nousisi toiselle puolen, kiertäisi laaksossa takaisin jäljilleen, toisessa maailmassa.

DNA-tunnistus oli täydellä varmuudella osoittanut tekijäksi jonkun muun.

Intiaanitavat eivät sopineet heille.

Viimeisenä elonpäivänään, toukokuun seitsemäntenätoista 1953, oli Kyllikki ollut jossakin määrin levoton.

Minuutit autotallissa tuntuivat tunneilta.

− Onko jotain muuta, mitä voin tehdä hyväksesi? kysyi Kim Hirschovits.

Kostea pyyhe kulhossa. Avokadohedelmiä. Pieluksella verta ja tuhkaa.

Lattialle oli levinnyt pelikortteja, mutta viitteitä suoranaisesta kortinpeluusta ei ollut.

Kenkään oli tungettu kaulaliina, jossa näkyi hampaanjälkiä. Samassa jalkineessa oli miesten puuvillainen sukka.

Aukea risukon takana. Taivas puhkeamassa alboiksi, kanjoneiksi.

Huudot: kolme miestä jousineen rinteessä. Ei, ei enää yhteyttä toiseen kulkijaan.

Mainittakoon, että Lantto keksi peranneensa haukia edeltäneinä päivinä sisarensa mökillä, jossa yhteydessä hänen paitansa ja alushousunsa olivat tahriutuneet vereen.

Myöhemmät tutkimukset osoittivat, että Lanton pyytämillä ja perkaamilla kaloilla oli ihmisverelle ominaisia piirteitä.

Monet unennäkijät ja neurootikot antoivat tutkimuksia haittaavia, perättömiä vihjeitä.

Kello 15.55 poliisit näkivät Toyota Corollan, joka pyyhälsi kovaa vauhtia kohti tiesulkua.

− Olen tappanut neljä ihmistä, Grimland sanoi.  − Minulle ei maksa mitään teidänkään surmaamisenne.

Mies oli joko humalatilansa tai huonojalkaisuutensa vuoksi könynnyt rappuja seinästä ja kaiteesta tukea hakien.

Kuten kerrottu, hän oli 35-vuotias ja telakkatyöläinen. Näiden epätodennäköisten puheiden vuoksi tutkijat eivät voineet jättää häntä epäilysten ulkopuolelle. Oli kohtuullista tutkia tarkemmin hänen vaatteitaan.

Haudalle isketty, päästään vaarnaksi teroitettu männynoksa oli lävistänyt mätänemistilassa olevan vainajan.

Himlarsen tunsi jäisen vavistuksen tarttuvan ruumiiseensa. Kello 11.00 hänen laukaisusormensa oli täysin turta.

Ja niin siinä kävi, että sattumusten sarja yhtäkkisesti veti siihen suuntaan, että kaikista vaikeuksista huolimatta juttu alkoi selvitä.

Lasten lähdettyä Jore oli mennyt Ainon luo raahaten hänet vaatehuoneen lattialle levitetyn patjan päälle.

Ruumis löydettiin likakaivosta pää alaspäin alaruumis paljaana.

Murhasarjan viattomimmalla uhrilla, Japi-koiralla, oli ikää noin kuusi vuotta.

Jotkut todistajista väittivät Jäämiehen olleen homoseksuaali. ”Raketit” olivat tuoneet päivän mittaan paikalle koko joukon ”houkutuspoikia”.

Vaikka poikien suhteen oli toimitettu lukemattomia kuulusteluja, ei mitään konkreettista löytynyt.

Olosuhteet olivat sellaiset, että vainajan henkilöllisyystietoja oli syytä etsiä prostituoitujen piiristä.

Ilmeisesti tästä 69-vuotiaasta grafologista lähti säteilyä, joka veti myös naisia puoleensa.

Vielä ostoskeskuksen jääkaapissa joku oli ampunut häntä kasvoihin ja ulostanut hänen päälleen.

Pölyisellä tiellä paloi öljyä. Hän uskoi unohtaneensa jotakin.

Näin kehitys kehittyy vai kehittyykö?

Ovatko nämä systeemit lopun alkua vai alkua vasta?

Nykyisin muoviräjähteet asennetaan rintaimplantteina.

Once again they call me Buffalo Bill, Buffalo Bill,

Buffa-buffalo bill…

Mitä sinä teit 18-vuotissyntymäpäivänäsi?

Ostitko Alkosta viinipullon vai kävitkö hakemassa autokoulunopettajaltasi ajokortin?

Julman haaskan kohtalo täytyy kestää,

tuskin löytyy vertaansa ullakoilta.

Silti vielkin kirvelee suonta kauna

kantaen surman.

Kirpos laahus harhaman yltä tumman

hahmon kaukaa menneestä tulleen, siispä

hurjin huudoin edessä seison suuren

rosvojen joukon.

Tulkaa vyöryin virtana vuoren yössä!

Lyökää vastaan, iskujen sataa suokaa!

Tähän paikkaan juurtuen aion haastaa

hyökkäyksen voiman.

Nimeni on David Guetta ja tulin bilettämään kanssanne!

Muistuma

kylvetään katoavaisuudessa
koodataan katoamattomuudessa

Fragmentti jalanjälkeä

ääretön kimmeltävä

orapihlajien hiomaton huuto

jokainen veto kuin tylyys

kääntäisi kasvonsa tähän

jokainen hengitys suullinen verta

yksin pyökkihumalametsissä

veden laulu rinteen graniittitaljalla
pimeässä suhisevat torakat

Rumaa puhetta

Olen seurannut viime aikoina pie­nen tyttäreni kielen kehitystä ja pohtinut maailmaa, johon hän on syntymässä. Tuota maailmaa määrittää yhä voimakkaammin kielen muoto, jota kutsun hei­koksi retoriikaksi. Heikko retoriikka kuvastelee yritystä toimia todellisuudessa, joka on muut­tunut niin todennäköiseksi ja tilastolliseksi, et­tei sen monimutkaisuudesta tahdo saada otetta. Heikko retoriikka elää ennustuksista ja riskeistä ja on kuin luotu tilanteisiin, joissa merkitykset kelluvat ja instituutiot sortuvat.

Heikko retoriikka ei perustu taitoon ja kau­neuteen, vaan voimaan ja talouden realiteetteihin. Politiikassa heikko retoriikka on elänyt pitkään. Viime aikoina media on onnistunut kääntämään puheiden taustoja ja iskenyt poliitikkoihin henki­lökohtaisten etujen ajamisen ja vahvasti väritetyn totuuden leiman. Vaikka poliitikot muistuttavat muistihäiriöineen ja vaikenemisineen enem­män dekkarisarjojen epäiltyjä kuin puhetaidon ja edustuksellisen demokratian mestareita, he tus­kin valehtelevat yhtään enempää kuin muutkaan.

Liikkeenjohdon ja talouden kieli on se hei­kon retoriikan muoto, joka ohjaa pitkälti myös poliittista toimintaa ja asiakysymyksiä. Se näyt­tää viimeiseltä yritykseltä puhua erikoistuneissa ja hajautuneissa yhteiskunnissa kieltä, joka pätisi kaikilla alueilla.

Piileekö heikon retoriikan menestyk­sen salaisuus sen kyvyssä kohdata todellisuus? En usko. Kun perintei­sen puhetaidon tavoite on pyrkiä kauneuteen ja vaikuttavuuteen ja kun filosofinen retoriikka tähtää di­daktisesti totuuteen, ei heikko retoriikka houkut­tele kauneudella eikä siinä ole virkaa totuudelle kuin bisneksenä.

Heikko retoriikka on käännöskieltä, joka köyhdyttää koetun todellisuuden. Siinä mittaavat toisiaan henkilötyövuodet, rahoittajat ja tulokset. Monien sanojen merkitykset ovat päinvastaisia kuin voisi olettaa. Tuottavuusohjelma ei liity tuot­tavuuteen, vaan henkilötyövuosien vähentämi­seen; jopa tilastot vahvistavat, ettei ohjelma lisää tuottavuutta. Kun jotakin kehitetään ja tehoste­taan pitkällä tähtäimellä, tarkoittaa se toiminto­jen karsimista sekä byrokratian ja työtaakan li­sääntymistä jatkuvassa ylimenovaiheessa.

Lievimmässä muodossa heikko retoriikka on vain huonoa kieltä. Siinä vellovat visiot, strategi­at, toimintaympäristöt, tahtotilat ja tuottaja-ma­nagerirakenteet. Sen aikaansaannoksia ovat myös huippuosaaja ja huippuyliopisto — molemmat laa­dullisesti erilaisia määreitä kuin professori, do­sentti tai tavallinen yliopisto. Yksittäisillä sanoilla ei olisi väliä, elleivät ne indikoisi laajempaa kieli­peliä nimeltä globaali markkinatalous.

Heikko retoriikka rakastaa yksinkertaisia, nopeasti tuot­tavia rakenteita. Sen huolena ei ole tieto tai jatku­vuus, vaan rahoittajien pitäminen tyytyväisenä. Monet ovat allergisia tälle kielelle. Silti kukaan ei tunnu voivan mitään sille, että heikko retoriikka leikkaa kriittisen ajattelun voimaa ja heikentää älyllistä näkökykyä. Ei tarvitse olla kummoinen ajattelija käsittääkseen, että heikon retoriikan merkit palautuvat viittomiin ”tulos” tai ”ulos”, ta­paluokkana ”nopeasti”, tavoitteena ”enemmän”.

Mitä tapahtuu, kun tämä kielipeli kohtaa asiantuntijainstituution? Yhden esimerkin saa, kun tutkii yliopiston strategiablogia Huipulle ja yhteiskuntaan 2013–2016. Väreissä kylpevä pää­rakennuksen fasadi viestii, että meno on rentoa. Blogissa vuorottelevat yleinen visiointi (rehto­ri Thomas Wilhelmsson), uhkakuvat ja puhe kansainvälisyydestä, kampuskulttuurista ja mah­dollisuuksista (dosentti Juhana Aunesluoma ja oikeustieteellisen dekaani Kimmo Nuotio). Mi­tään ei sanota suoraan, mutta uhkien ja toivon nä­kökulmat on rytmitetty siten, että alan saman tien miettiä, millainen tervehdyttäminen estäisi tie­dekuntaani häviämästä maan avautuessa ja tiede­kentän polarisoituessa selviytyjiin ja muihin.

”Toimintasuunnitelma 2013−. 1. Karsitaan op­piaineita. 2. Yhdistetään valtiotieteellinen ja hu­manistinen tiedekunta sekä teologinen ja käyt­täytymistieteellinen. 3. Lisää karsintaa, uusia toimivia yksiköitä (vrt. ex-suurlaitokset). 4. Elin­voimaisimmista yksiköistä yksi supertiedekunta: poikkitieteellisiä globalisaatiolabroja, tuote- ja ekosysteemihautomoita, pedagogiikkayhteisöjä. Nimeksi HIT, Helsinki Innovation Tank — assosi­aatio MITiin ja ylivertaiseen IT-osaamiseen. Kan­sainvälisten huippujen ja tulevaisuuden yhteis­kunnan palveluksessa.” Vinkkini on toki vain lyhyt askel siinä kilpajuoksussa, jota pian käymme kiinalaisten ja yhdysvaltalaisten hyötytieteiden kanssa.

Samalla ymmärrän, että omassa tiedekunnas­sanikin käynnissä oleva kansainvälinen arviointi on hallittu simulaatio, jossa väkeä valmennetaan uuteen ajattelutapaan. Tiedekunta arvioi tutki­muksensa ja tohtorikoulutuksensa vuosilta 2005–2010. Vuoden 2010 syksyllä oli pari kuukautta ai­kaa sepittää tieteellinen tutkimusyhteisö ja sen toimintaidea. ”Research community” -malli, joka ei kuvaa alamme rahoitusrakenteita tai toimintaa, valmentaa retorisen tilaustavaran tuottamiseen. Toivotaan, että tässä onnenpyörässä ahkera toh­torituotanto ja tutkimustyö auttaisivat osumista sektorille eikä tuloksena olisi pelkkää fiktiota tie­dehallinnon tarpeisiin.

Yliopistoja ei uhkaa ensisijaisesti koulutuksen ja tutkimuksen riit­tämätön laatu tai etääntyminen yhteiskunnasta. Suurin uhka on, että sivistys on liian kallis tuote nopeille markkinoille. Mitä kritiikittömämmin päätöksentekijät omaksuvat liikkeenjohdon retoriset manööve­rit pelastusoperaatioineen, sitä varmemmin laa­ja-alainen osaaminen hukataan tämänhetkisten markkinoiden vaatimuksiin. Jo nyt strategiapu­heet hitsaavat yhteen huipputiimejä kirkoista ja vanhustenhuollosta korkeimpaan koulutukseen. Valmistaudumme uhraamaan markkinatalouden Moolokille, jota mikään uhri ei tyydytä.

Miksi länsimainen sivistys pitää sotkea tuot­teistamisen ja tehostamisen mönjään, joka peit­tää markettien broilereita? Miksi jokaisen insti­tuution on todistettava olemassaolonsa oikeutus kasvun ideologian edessä? Koska globaali mark­kinatalous kaikenkattavana määrittäjänä on yksi ihmisen ja luonnon latistamisen mekanismeista. Ihminen ei eroa olennaisesti muista tuotantoeläi­mistä. Ostaminen, myyminen ja palvelujen valinta tuovat vain aste-eron samaan prosessiin vangit­tuihin sikoihin ja lehmiin. Puhe arvoista ja luotta­muksesta ovat huolta resursseista ja toimintavar­muudesta.

Yhteiskuntamme eivät ole ainoastaan hukas­sa, ne ovat myös syvästi epätoivoisia matkallaan huipulle. Epätoivoinen tahto olla muuta kuin oma itsensä on koomista. Se ei jää vain julkkisten si­likonihuuliin. Yhtä lailla se yltää katteettomaan ideaan huippuna olemisesta.

Tänään palasin puheen juuril­le. Tyttäreni heräsi päiväunilta. Unenpöpperöinen lapsi hymyili. Kun katsoimme ulos ikkunasta, hän ojensi kätensä ja sanoi: ”Ti ti tii, tö, tö, lintu… lentää.” Havain­to, sormen ojennus ja omalla äänellä soiva kielel­linen tunnistus — ja lisäksi yhteys maailmaan ja sanat, jotka osuivat lintuun ja loihtivat sen esiin lumiröykkiöstä niin että me molemmat näimme tiaisen yhtä aikaa ja tunsimme itsemme osana yh­teistä elämää.

P.S. Luottamusmies Ennio Zuccaron kirjoitus strategiablogissa oli ensimmäinen, joka vasta­si kuvaani kriittisestä ajattelusta. Hän kirjoittaa näin: ”Pärjääminen kansainvälisissä vertailuissa tai elinkeinoelämän tuotekehityksen tarkoituksi­en palveleminen ovat mielestäni toisarvoisia stra­tegisia tavoitteita yhteiskunnan demokraattiseen evoluutioon verrattuna.” Tällaisen kehityksen pioneerina tahtoisin yliopistomme nähdä. Siinä olisi kriittistä arvokkuutta kansainvälisestikin.

Teksti julkaistiin Yliopisto-lehdessä keväällä 2011

Muistikirjasta

I
Teen aivotyön öisin,
päivisin opetan
kolmea bemaria.

II
Kun äidin kirjoitusvimma
oli tyydytetty,

katosi vammautuneen pojan
luovuus.

Saludo

Jokainen haluton on

haluton omalla tavallaan;

jokainen kaluton on

kaluton somalla navallaan;

jokainen aluton on

aluton, lomalla ravallaan.

Jokaisen Saludon on

fiilisteltävä cavallaan;

jokaisen Sakudon on

kaasuteltava Javallaan;

jokaisen Ludon on
ongiskeltava vavallaan −

Ergo: Erde,
same old Merde.

Päivän cento

Miksi eläinten ääni
otti yhteyttä mieheesi

tiesikö se
mihin ryhtyi

0:07, 0:09, 1:37

kuulin vain
sapless sucker, Saskatoon

pustular pustule, oral

crustal Augusta, pure purl Aura

lame lime
rime

Juurihoitoa

Guttaperkka ei petä
eikä Tunkin Bertta.

Samat polymeerit,
samat saasteet

meissä kaikissa.

Riitta (Omakuva)

Hän luottaa hevosiin: talleilla eivät nimilistat kierrä.
Hän käy matkoillaan ensi kerran Bayreuthissa...
Hän saapuu mukanaan 3 kappaletta alan uusinta tekniikkaa.

Voit palata ensimmäiseen ruutuun, Raulin luo,
ja juutalaisuus julkaistaan taskuina.

Hän itkee: "Spedellä oli luottoa, vaikka
se peruttiin. Tykkimiesten runkkaamisesta en tiedä.
Mutta kun se kerran osuu kohdalle,
nii sitten katotaan - kuka nauraa..."

Masterin asunnosta kohti kaupunkia

Palatessani masterini luota ensi kerran kaupunkiin
näin sen. Pitkän kuuman tovin katsoin polleen
ja tuumin: ”Jos ruunankin häntä alkaa olla tolleen,
on mulla jo kiire.” Ja mun kaviot kipunoi salamaa,
mut mun turpa vain heinää sai natkuttaa.

k:äännöksessä

Uksi ja kama,
yksi ja sama.

Kääntäen lama:

äännöksen jama,
helmien hama.

Toive

Minulla ei ole minkäänlaista yhteyttä Arto Mellerin lyriikkaan.
Toivon, ettei sinullakaan.

Luin kerran Michael Wortonin verrattoman jutun
Riitta Väisäsestä. ("Juxtaposition

in the Horse Poetry of young R.V.")

Elämän makuinen tutkimus elämästä.
Toivottavasti sinäkin ehdit tutustua siihen.

Minua ei haittaa lainkaan, että Juha Vuorinen
ja Sofi Oksanen löivät hynttyyt yhteen:

Diktaattorit.

Juoppohullun päiväkirja = Baby Jane.
Toivottavasti sinäkin huomaat sen.

Hääpäiväräppi

Tiinalle

               Jou, jou, ja ihan freestylepohjalta,
                                   sonetit erikseen, nyt mentiin, täällä Vantaa,
                   kuuleeko Kajaani... vnnnn, vnnnn...

Täss ois tää meidän hääpäiväräppi,

on kasitoista vee jo palanut wräppi,

hormoneita lähinnä vaan tainnutella saa,

kun oman pehmotikrun kynnet kutkuttaa,

on vaunuissamme heilunut jo kolme lasta,

ja jos kaikki laakit laskettais ois tuhat alku vasta,

                                  nättejä, luonnetta, äitiinsä tullu,
                         ei yksikään isänsä tapainen hullu

oli pakko separaattorista piuhat katkoa,

ylikansoitusta puukonpäällä alkaa ratkoa,

tiedän että olet Tuijan kanssa Prismassa,
eikä mulla ole riimit ihan tismassa

                           työt eessä, nuppi skismassa

mutta tärkeintähän on syvä rakkaus,

siinä tosin auttaa cooli seksipakkaus

                    forget the bling and clothes, buy that trimmer,
                                   make all stars and shine and glimmer

kun on iso kuuma katti aina messissä,

eivät ajatukset askartele turhaan pessissä,

hyvin mielin voin mä kullalleni runoilla,

mielessään se osaa jutut kuntoon punoilla

eikä ole mikään ylityrkyttyvä bimbo,

jolle sananvaihto olisi se pahin limbo,

                    hey, Em, there is such thing
        like a female with good looks who cooks and cleans (:

osaa auttaa vaikka pustan takaa muuttajaa,

joka tarttee tajuntaansa muuntajaa,

nyt me ollaan tosin hajallaan ja erillä,                    

siitä ajatukset ovat ihan verillä,

sängyssä ei taida syntyy tänään speksiä,

ellei harrasteta Skypessä hääseksiä,

                        voi kun olis jossain materiansiirtäjä,
                oisin sulle yöksi alaselkään piirtäjä,

                       voisit koeajaa mun liekinheitintä,
                sitten heilutettais sammutuspeitintä
                                                  
                                          call me, ma Belle

joka tapauksessa tää on minun misulle,

sulle söpöimmälle, Tiina Irkku -kisulle.

Mökkifragmentteja

Takka paukuttaa kuin vähäjärkinen. Miksi annoin sille tuon pihkaisen haulikon, kun se ei osaa ampua? Kirjoitan nokihaavat sormissa.

Joskus uskon, että lukeminen on kuin kirjoittaminen: Päivän työ, aamuisin, kun muu on menetetty, on enää uni kutsuttavissa.

En saa koskaan selville, miksi joku kirjoittaa ja miksi joku toinen ei.

Tässä tahdon niin klassista varkautta kuin suinkin; asemiehestäni on jäljellä hiilet.

On paljon helpompaa olla kirjoittaja kuin perheenisä mutta luonnollisempaa se ei ole.

Tuuli muuttaa järven lentäväksi vesihöyryksi.

Vain muutama minuutti aiemmin siinä huusi kuikkapari ja kaksi poikasta. Niiden sukeltaessa jäi veteen harmaan rasvan räytyjä ja vähän vihreää, joka nyt taipuu pihlajan muotoon.

Matkalla Risperidoniin annan pojalleni lääkettä ja jatkan pimeässä.

Hän lukee hetken ja tulee luokseni ja halaa taas. Hän tuntee nyt jonkin tunteen, hän osaa sanoa sen minulle.

Hän sulkee oven avaimella ja pyytää, ettemme nukahtaisi ennen häntä. Kuinka monta iltaa hän vielä juoksee siinä missä kaikki on tyyntä?

Hän ei ole minusta irrallaan. Olemme samaa järjetöntä juonta, joka päättyy onneen.

Luulisin, että voisin olla onnellinen ja ahdistumatta, vaikka mitään ei tapahtuisi.

Kuin lukisi esipuhetta, jossa valmistaudutaan ostereita nauttiviin pappeihin. Itse teoksessa he ovat saksalaisia upseereita pihaan haudattuine jätekätköineen.

Ensin mainitaan tytön saamisen onni, mutta hän rakastaakin kuollutta poikaansa, veljeään, vain sen hän sanoo.

Kuka kirjoittaa näitä esipuheita, joita en myöhemmin löydä?

En ole koskaan ymmärtänyt, mitä mieltä on istua epämukavasti ja lukea. Jotkut tekevät sitä työkseen. Ja he kirjoittavat siitä. Kenen keksintöä tällainen on? Kaikki rekisteröidään meriiteiksi tietokantaan.

Silti on mukava sanoa, että kirjoitetaan. En saa koskaan selville, miksi joku kirjoittaa ja miksi joku toinen ei, mutta yhdessä siitä tulee jotakin, enimmäkseen nulikkamaista.

Puhun kuin kuolemansairaat olisivat päässeet käsiksi kertomaansa vitsiin.

Tiedän, että tie joka tästä kulkee on esihistoriallinen. Ei mitään täsmällisempää.

Minulla ei ole minkäänlaista yhteyttä Arto Mellerin lyriikkaan. Toivon, ettei sinullakaan.

Paitsi että nyt ovat pillerit, ja tunteet ovat täsmällisempiä.

On lohdullista ajatella tätä aikaa ja raskausaikaa. Se on tuottanut nämä hulluudet ja nämä pillerit.

Jossakin on seutu, jossa ukkonen ei vieraile. Sade ja salamoiden kirveet kyllä kuullaan, mutta ne eivät tavoita maata.

Kirjoittajan omatunto

I
Alla Kasvun kaikkivallan
yhä osoitteemme Tylyn paskan noitakoulu

kesällä kirjallinen kuolemakin
on vähän tällaista

Kanssani eriytyneiden äänten tungoksessa
Kalkaros nippu oreganoa ja kaljakukon poika

Viimeisiä viedään


II
Ooh, ei hän ole hidasälyinen
vain hiukan yksinkertainen

Auts, ei hän ole pahantahtoinen
joskaan en ole tavannut hänessä sympatiaa

r.i.p. Ruikuli


III
Ain't nobody hotter and so on
and yada yada, god I talk a lotta hem

de lay la la la, oochie walla um da
dah da dah da but you gotta gotta

keep movin', there's more music
to make


IV
Tertsiini
lagotto
romangololle

tryffelikoirien
epilepsian syyt
selviämässä

myös selitys
krampeille suomalaisessa
runoudessa


V
Universities
of this town,
Vantaa.

Front seat
of my car,
a parking lot
near the campus
of Jumbo.

Let your hair
down
and square dance
with
me!

Öödejä Ötzille

I

Purppuran kumahdus.

Hanukat pantu multaan.

Mustat murskatut kukat,

Juudan puumat.

Humala. Sapuska.

Kuulkaa rakkauskutsua!

Juntan jumala. Puusta

hakattu paula, kautsupaalu.

Vaunussa munaskuut, rautaa.

Pulputtava pura, puskat.

Suku saattanut sammuttaa

Asaran kuvat, haudata

raukat savupatsaat

sulaa hulluuttaan.

Pukahdus sananlaskuja,

turhaa rutaa. Paskanpuhujat.

Tuhat unta tulvassa:

maatuskat valmuskat vulvassa

naukkaavat kusta. Munat, tulkaa,

tulkaa ruuhkassa,

tarttukaa sutta suusta,

puruluuta pukkaa – takuulla!

Turhuutta naulat, uhraajan tuska.

Rauha, kaltattu kaula. Surkaa!

Vanhurskas murskannut hurskaan.

Haukat narskuttaa anusta.

Taulat tulta, ruskaa kummut,

huumassa juhlarummut:

                      Kuikkain kirkuva kuningas,

                      taipuisa kunniaravuri,

                      uikkuja kiusaava bravuuri,

                      murtuvain Sulamith-masurkka.

                     

                                            Kuka ampui Ötzin?

II

Sinun uiguurin huntusi, sinun liguurin luusi,

sinun sushisi uikutus kuin SS-smurffi liikkuisi,

kuin surimipihvi kuivuisi, kuin suuri lukittu sirkus

kuulisi tunnit. Sinun surusi Rumi, rubiinimuisti.

Sinun ruumiisi pui kuidut, sinun Uzisi tiuku.

Sinun linnunhuilusi, puutullisi tuiskuisin puuskin,

luumuisin uumin. Itkumuuri kuin spinnipultti,

kuilu. Sinun pilttuusi ui uniini.

                                            Kuka ampui Ötzin?

III

Öh öinen ödeemi,
ökyilijä, öljypihi öykkäri.
"Ölville", ölähdit,
öylätilläkin örisit:
"Vöin löin Örkit."
                                            Kuka ampui Ötzin?

Joskus

Joskus tahtoisin sanoa: Pysähdy, taas sama kiimamyrsky, sama tunteeton lasien liikuttelu, alinomaan kahdeksen euron lounasravintolat.

Huomaat kai, että jokin riitelee tässä hellyydessä.

Kerran ohjasin elokuvaa itsestäni reservinä kaikki ne lauseet, joita ei voi kääntää. Miltei yhtä banaalia kuin avata klaffituolit ja huomauttaa, että nenäni alkoi vuotaa täytettyäni kolmetoista, ja sen nenän viisaus ei sentään ollut lähimainkaan siinä kuosissa, missä se olisi voinut niissä olosuhteissa olla. (−Huomenta. −Terve. −Kuka vietteli hänet? − Mistä minä tiedän, mutta Faukner ja Roper eivät tunne toisiaan...)

Ainut mitä tahdoin sanoa...

Onko tämän elokuvan todella oltava nimeltään "Sinulle, Psoriasis"?

Sanoit että voisin tehdä tilaustöitä tai ainakin taustatöitä...

Ehkä toisto muuttaa kaiken. Matkustan Vernistaan kuullakseni aallot laguuneilta...

Joskus silmissä on reikiä kuin kudosta sykkisi ohi;
juuri siten tähän saattaa falskata jokin kielletyistä lauseistani...

Ike

Studion valot.

Kainaloissa stadion-

tason paniikki.

Ikeä panetti taas.

Totuuden hetki:

Totuuden henki, johda

sinä meitä… Klik...

Brasilian laatua,

Turun Kokoomus

pysyy lihassa.

Kainalossa stadion-

tason kaniini.

Viisisäkeistöinen haiku

Taas kaikki kasvaa

kohti tuhoansa: kuut,

rottien usva,

dokumenteissa

tuskin laisinkaan illuu-

alluusioita.

Luksuspatjassa

taikauskon parannus −

McFeastin jämät,

sisämerien myötä

Muumimamman sielussa

kaksi dildoa −

Triboliittien

tanssit sähköttä: jäät, häät,

tuulten hautomot.

Uusia uutisia

Tässä uskossa tulin tähän sopimukseen
ja homman pituuskin sen osoittaa

hyvin päähän ammuttu Giffords toipuu

Taas postia, kirje, kortti, lasku
Nyt on Mandi Facebookissa  myräköi

Mihin katosi Jari, 54?

Tässäkö kesän oudoimmat tapahtumat
Rajaton rusketus - alastomin hinnoin

Eilen olimme pitkään ulkona, join lasin viiniäkin
Swebok, mystinen sämpylä Ruotsista, Reebok, vallan väline

Kun kuuset menevät tuulen sisään, taivutaan, ei nöyristellä
Koirassisarukset hylätään tien syrjään

Piritta Hagmanin suuri unelma Raskaaksi Ranskassa
Bella bella, bella bella

Estoista vapaa hiilarikesä -
kokeile puikulaa pikkurahalla!

Tussu Pasanen haastaa Kirsi Pihan
Spessu sikapitsa raktorilla Italiaan

Virkistävä kevätsade   muurahaiset
söivät Pirkko Mannolan saunan

Lamppu seisoo jalkojensa varassa, kuten aina

Askelet, käytävä, päätös
Ähtäri Smiley Center: Karhu raateli hoitajansa

Unelmien talo olikin maksalaatikon muotoinen tehdas
kuvat aiheesta Nikita Fouganthine

Ovisummeri eilen noin 21:20
Henry Wadsworth Longfellow jakoi hampurilaiskortteja

Alttarille ei ole tulemista, jos hampaat eivät ole suorassa
Aivopierun naiminen kannattaa aina

Cat in the Rain

hieman valoa kissaan, joka kulkee sateessa olematon turkki kylkiä nuollen joka päivä joka päivä tiedän tämä on minun elämäni, paras niistä joita on, kuiva hankaava tunne, hiekan tunne, joen haara kaukana täältä ja minä tahdon rakastaa tätä jossa on aamu jossa on yö, kävelee portaita yli kentän, kävelee lehtien sekaan taivaan ja tavaran, itsensä ja olemassaolon yli, kääntyy aina reunaltaan tavoittamattoman pöydän ohi ja kaksi amerikkalaista pysähtyy, hotellin edessä naisen kädet laskevat kissan asfaltille, tänä päivänä monien silmät avautuvat, aula ja hissihuone, ”oh, I wanted it so”, tässä sateessa ei ole mitään selvää, minä rakastan sitä

Parhaimmisto

Parhaimmisto joka tulee aikanaan istumaan eduskunnassa (poliittinen), joka tulee aikanaan säätämään lakeja ja johtamaan tehtaita ja suuryhtiöitä (taloudellinen), joka tulee aikanaan luomaan uutta kulttuuria taiteellisilla taidoillaan (muusikot, pelintekijät, meklarit), joka tulee ohjaamaan aikamme henkistä ilmapiiriä (yhteiskuntafilosofit, managerit), tämä parhaimmisto, ja minusta näyttää ettei tämä ole ohimenevää ei mitään sellaista mikä myöhemmin olisi eliminoitavissa.

Vampyyrivälikysymys

Asia joka on mietityttänyt minua. True Bloodissa vampyyrit itkevät. Ja kun he itkevät, kyynelkanavista erittyy verta. Miten on muiden elämännesteiden laita? Onko kenelläkään ideoita siitä, tuleeko vampyyreista spermaa ja onko sekin pääasiassa... verta? Varsinaisestihan he tekevät jälkeläisiä hampaillaan. Ejakuloivasta vampyyristä muistuu mieleen Lars von Trierin The Antichrist -elokuvan kohtaus, jossa lääkäripäähenkilön pimahtanut vaimo runkkaa miehestään veret pihalle; ei mitenkään kaunis näky... Miten siis menee Billillä ja Sookiella?

kun vampyyrit nyt itkevät verta

miten on heidän spermansa laita?

kuin von trierin antikristuksen

työkaluvajakohtauksessa sookie

haaroväli jatkuvasti japanin lippuna?

Kasvot pilvinä

Kuin kasvi elämän kirjassa, jossa nimiämme poltetaan,

ruosteen syömä maa antaa meidän tutkia roviota ja varjoa.

Betonin yllä hajonneet kasvot, taivaalla

Johanna Tukiaisen suuret, hyvät, ajettuneet

ja Stephen Elopin, hymyilevät hetken toisilleen

kuin kuolleet olisivat olleet pitkällä matkalla.

Ajattele ilme, idiootin, kuvittele sitten ihminen

tai Köhlerin apina, joka haluaa ottaa katosta banaanin

mutta ei ylety siihen.  Ajattele, että kysyttäisiin:

”Mitä piti tapahtua, jotta näin kävi?”

Sinun kasvoillasi ei ole käsiä, katsot niillä näitä pilviä.

Kertomus eeppisestä

eeppinen

1. (kirjallisuus) eepillinen, kertova, epiikkaan kuuluva, epiikalle ominainen

Vähänkö eeppistä, mä sanoin sille, joo, globaalisen eeppistä, mä työstän  juuri Minni Hiiri –show'ta Disneylle onnellisten naisten ja kanarianlintujen flow'sta. Kolme viikkoa eeppistä jurria ja puuteria Japanissa, eeppistä lankaa, säteilyä. Eeppistä sumatralaisuutta, eeppistä rymistelyä kolmessa ulottuvuudessa. Eeppisen tylsää lyyrisyyttä. Eeppistä sämpläystä. Astetta eeppisempää nostalgiaa ja viidakkokukkoja. Eeppistä fantasiaa. Eeppistä putikkaa, looraa, parrua. Eeppistä sikailua villin lännen tyyliin. Eeppistä mokailua e-pillereillä ja e-meileillä ja virkkuukoukuilla ja kirsikoilla. Eeppistä selitystä tonnikalamarketeissa. Eeppisiä päänsärkyjä skaalassa T-Rex. Mitä vitun eeppistä tässä on? Magneettilappu pantu oveen ja sekin otettu pois heti kun tulen keittiöön. "Ota tästä!" Eeppisiä valokuvia lähdöistä, sijaamattomia sänkyjä ja syötyjen suklaitten kääreitä. Eeppistä postapokalyptiikkaa. Vähänkö eeppistä lässytystä. Argumentoisin silti, että jotain oli tapahtunut.

Kansallinen meditaatio # 1

Liiketalouden valkosipulivaarnat kuin uudet tukiniskat veren kadottua. Kokoomuslainen ilmapiiri kuin suuri yhteiskunnallinen paska. Lopullisen ratkaisun tunnelmat kaiken tuhoamiseksi.  Näitä kysymyksiä tarjoaa maailma agendalle. Innovaatiopolitiikkaansa linjaava EU,  maabrändityöryhmä, Suomen Akatemia. Maailman viheliäisimmät ongelmat: Mikseivät kaikki vain ole terveitä, jätä turhat pohdiskelut ja palvele pyyteettä työelämää. Anus painoalojen kuvatuksessa. Byrokratia ajattelun harteilla. Juuri siksi olen valmis ottamaan haasteen vastaan ja tahdon, että tulokset ovat päätöksentekijöiden käytettävissä. Vapaa markkinatalous ja luokkaerot osaksi yliopistojen henkilöstöstrategiaa. Ihmiskunnan ongelmien ymmärtäminen on elämäni mato. Kuin keskustelu talouspopulistisen oikeistopolitiikan kanssa: tuntemukset, joita ihmiset herättävät toisissaan ollessaan yhteydessä ilman yhteistä kieltä. Kaikilla on oikeus huippututkimuksen kiinnittämiseksi, haasteiden käsittämiseksi. Tämän niukkuuden johto jakaa pääalojen kesken. Valtavat haasteet − ja monet pienemmät − ovat monialaisia. Niinpä rakkaus, useimmiten, on yksinäinen käpyretki lehtimetsään ja nauru kompuroi yhä lähempänä itkua:

− No mutta, Jyrki, miksi sinä nylkytät tuota puhjennutta barbaraa?
− Raiskaan hyvinvointiyhteiskunnasta paremman.
− Miksi olet tunkenut itseesi noin kaamean dildon?
− Valmistaudun siihen, että isot pojat tulevat. (Itsekseen: Luuletteko, että markkinavoimien palveleminen on pelkästään mukavaa - ennen kaikkea tämä on vastuullisten ihmisten hommaa...)

Uusia sananparsia

1. Jätkä oli pohjavireessä, epätiven etiikan vieressä.

2. Muutosjohtajan karisma: henkilöstön erottamisen armolahja.

3. Millä me kirjoitamme, jos emme suulla ja käsillä?

Peilikuva

Toinen kaksossisarista
identtisistä ja samamunaisista
eri perheissä kasvaneista kertoi
olevansa kaikilla tasoilla
sisarensa kielikuva
ja perillä siitä.

Toinen, kuvernöörin talossa
varttunut, kertoi puhuneensa
tietäjien kanssa
ohi alentuneen alkukuvansa,
kiinni ennustuksessa:

"Niin kauan kuin et opi tuntemaan
itseäsi, tulet menestymään
ja olemaan onnellinen."

Se mikä toi sisaret yhteen
esti heitä sekoittumasta toisiinsa;
niin kuin peilin tina ja tila,
jonka se läpi lasin eteensä heijastaa.

Saima Harmaja: Harmanummi

Harmanummi on omalaatuinen, syvästi koskettava psykologinen trilleri, jonka ansiosta Saima Harmajan elämäntyö on suomalaisen kirjallisuuden eheimpiä ja koskettavimpia saavutuksia. Harmaja syntyi hampaat suussa ja kasvoi todelliseksi runomaijaksi, joka sylsi lyhyen elämänsä aikana pohjaan saakka elettyä, vuosikymmenestä toiseen lukijoita puhuttelevaa runoutta – ja proosaa, kuten tämä tositapahtumiin perustuva arkistolöytö paljastaa.

Uskomaton tapahtumien vyöry saa alkunsa, kun 12-vuotias Saima aikoo unen johdattamana etsiä lapsena kadonneen enonsa ruumiin, jotta äiti ja isoäiti vihdoin uskoisivat, että eno oli yksi seudulla liikkuneen sarjamurhaajan uhreista ja lakkaisivat turhaan odottamasta tämän paluuta. Paikallistaakseen ruumiin Saima kirjoitti vankilassa istuvalle murhaajalle. Viattoman runotytön ja viekkaan psykopaatin välillä alkaa niukkasanainen, mutta sitäkin kiihkeämpi kirjeenvaihto, joka johtaa arvaamattomaan piinaan…

Saiman tarinasta puuttuu lähes tyystin lajille tyypillinen poliisityön kuvaus. Sen sijaan tarina keskittyy traumatisoituneen perheen jännitteisiin ja kuvaa liikuttavasti etenkin Saiman enon mielenliikkeitä – isätön ja kiusattu poika hakee äitinsä hyväksyntää uhkarohkealla tavalla. Eno muuttaa muuttaa setänsä ja tämän vaimon luokse Puu-Pasilaan. Mahtisuvun kulissit järkkyvät, kun sedän vaimo kiipeää kesken sukukokouksen Herttoniemen vesitorniin, heittäytyy, menehtyy ja putoaa. Itsetuhoinen tausta ja onneton elämäntilanne riittävät selitykseksi; rikosta tapaukseen ei tunnu liittyvän... Samoihin aikoihin Helsinkiä alkaa puhuttaa raaka ryöstömurha. Saalis on maamme rikoshistorian suurimpia, ja ihmisiä katoaa jäljettömiin. Onko Saiman enolla sittenkin sormensa pelissä? Kuka on tuo vankilassa tuomiotaan istuva psykopaatti, Tatu Nikkinen? Kumpi lopulta sanoo viimeisen sanan, Saima, eno vai Adam Lambert - ja mistä voimme sen tietää?

Kirjan tapahtumat mahtuvat yhteen päivään, mutta ennakointien ja takaumien avulla kirjailija luo eheän kuvan kuluneista vuosista. Jännitysjuonen miljöö – Viikin sumuiset ja yksinäiset nummet, joiden kulisseja näkymätön henkikirjoittaja ohjaa – on kalseudessaan klassinen ja nostaa niskakarvat pystyyn.

Teos sisältää Saiman tunnetuimmat runot. Niiden teemat liittyvät Harmajan omaan kokemusmaailmaan: nuoren elämän vimmaan ja kuoleman mysteeriin, hengellisyyteen, ratsastukseen sekä loputtomaan voimattomuuteen.

On kaksi tapaa elää elämä: ikään kuin mikään ei olisi ihmeellistä tai ikään kuin kaikki olisi ihmeellistä.

• Kestävin osa rakastetun runoilijan tuotannosta
• Kauniita ja koskettavia ajatuksia elämästä
• Elegantti lahjakirja murhan ystäville

"Moni saattaa luulla, että akvaario syntyy läpinäkyvän vesiastian ja muutaman ruutanan hankkimisella. Mutta kukoistavan akvaarion perustaminen ei ole aivan näin yksinkertaista", kuiskasi Saima ristikon takaa Nikkiselle ja jatkoi ääni entistäkin käheämpänä kiihtymyksestä: "Ymmärrät kai mitä tarkoitan... Älä luulekaan, että tekeytymällä Adam Lambertiksi hämäät minua hetkeäkään..."

Helsingin Sanomat, Jukka Petäjä: "Harmanummi kuuluu ehdottomasti lajinsa eliittiin, Hal Duncanin Kaikkeuden kirjojen, The Big Meow'n ja Siri Hustvedtin rinnalle. Se tyydyttää nälkäisimmänkin lukijan jännityksentarpeen mutta ennen kaikkea saa kysymään: Kuka kirjoitti Saima Harmajan tuotannon? Onko Harmajan dokumentaarinen dekkari ensimmäisiä laajamittaisia näyttöjä subgeneerisestä materiansiirrosta ja millaisen eettisen kannan maamme älymystö siihen ottaa - vai pitääkö asiasta taas haastatella heidän yhdysvaltalaisia ja ruotsalaisia kollegojaan?"

Lyhyt essee luontorunoudesta

Yksi suomalaisen luonnon ikiaikaisimmista ominaisuuksista, vuodenaikojen vaihtelu, on löytänyt tiensä niin Otto Mannisen, Katri Valan kuin Eeva-Liisa Mannerinkin runouteen. A) Ajatus pohjautuu siihen, että  jääkausien takaisessa maailmassa on äänetöntä ja tyhjää kuin vammautuneen mekaaninen ramppikuume; b) myös neljä vuodenaikaa uppoaa atomikellojen syövereihin. Ihminen on tullut aukealta mereltä aukealle asemalle taivaan paineltavaksi, eivätkä aukea ja vapaus ole hyvä. Niin suuri ja kirkas simpukkapuhelin, että minun täytyy raivata sitä edemmäs etelään. Suomalainen runous on  johdatusta näihin tunnelmiin. Kevät edustaa paitsi uuden alkua myös rakkautta. Manninen tekee  sen taas, Vala ja Manner perässä. Runous kutsuu naittamaan maanviljelijäin elonkorjuusirpit, veteen heijastuvat kuunsirpit ja viikatemiehen  stringit. Se mainitsee päätoimittajan, kuun, kolme kertaa, kolmessa säkeistössä. Naisen kynsiä ja tukkaa leikataan. Lempi leiskahtaa mutta joutuu munahaukan suihin ”kesken kevään hemmen”. Hätääntyneet ahmat kuohivat taivaan kuorta ja huutavat kivisin äänin metsistä, vuorista, vesistä, mäistä, rinteistä, taivaista; ikään kuin metsä tai taivas olisivat liian pieniä tai arkisia tai kaakkurinpunavedet. Tosin monet näistä opaakeista hukkuvat tai hukutetaan. Kevät edustaa paitsi Koivukylän uutta Alkoa myös olemisen raakuutta. Siihen liittyy pysähtymisen ja kuoleman kuvia, allitteraatioita ja vapaata äännetoistoa; ”aa aa akana”, ”pirun pentu pakana”. ”Tunnit, vuodenajat” putoavat, paska jäykkänä lyyrikko tamppaa kehäänsä, ei toivoakaan paremmasta. Tuo ainoa, joka on kaiken kuolemaa jäänyt katsomaan, puhisee ja kauhistuu ja skimbaa. Tätä tukee myös Mannisen tiukka mitallisuus. Ja Valan löyhä vapaarytmisyys. Ja kaikki niiden replikat ja heijastumat jne. jne. aina proosarunon suorakaiteeseen ja nykylyyrikoihin ja tähtikriitikoihin  ja l=u=o=n=t=o=o=n ja kokeellisen runouden kvasiontologiseen käänteeseen saakka ja  Urpoon ja Anaan ja pesukoneeseen saakka.

Rakkaudella, oma Zhu Zhu Petsisi

PS 1. Mua kiinnostaa ylipäänsä missä merkityksessä runoilijat käyttävät eläimiään: Miksi  pääsky jäätyy oksennukseen päästäisen viereen ja hevonen pariutuu näädän kanssa, miksei niitä savusteta tai myydä metwurstiksi Puolaan, voiko siinä olla kyse jostakin vakavammasta kuin tofuintoilusta, mitä heille on tapahtunut ja lepakoille, lepakoille, säkeen höpötys naiivilla vajaamielisen äänellä? Minusta on tökeröä yrittää loukata toisia ihmisiä tällaisilla kysymyksillä, mutta en mahda mitään sille, että huuru nousee ympäröivistä soista kuin vaisto.

PS 2. Paavo Haavikon tuotannon ainoa heikkous on siinä, että siitä löytyy tuhansia puita muttei yhtään dildoa. Historia tuomitkoon.

PS 3. Suomalaisen kirjallisuuden suhteesta luontoon ks. Juhani Ahon lastut ”Jumalan luomia” ja ”Metsämiehen muistelma” sekä Veikko Huovisen novelli ”Kuikka”, jo kuva muuttuu.

PS 4. Minä tykkään metsotaulusta,
          siksi pidä en tärkkikaulusta;

          minä tykkään arkiseisokista,
          sitä loihdi en myrkkykeisokista;

          minä tykkään junan laulusta,
          sillä pääsee vaimon vaulusta.

          (Luontorunojeni kauneimmat, osa 1)




 

Synopsis 2011*

Minä istun, odotan. Minä haluan opiskella diakonissaksi.

Pelon tunnistaa kyllä kun sen näkee.

Sielunsa venäläisille myynyt selkäänpuukotuksilla
halvaannuttava klassikko.

Irlanti, luonto, ihminen; uimahallissa siirtolohkareen kanssa.
Sanaa rakkaus ei mainita.

Ui kuin naarashirvi, yönmusta, sileä ilmapallo, jonka tassuista
jää jälki. Tätä olin etsinyt, tätä halusin!

Vain päällysteisiin sopivia tauteja sakaalien ympäröimänä autiomaassa. Miten piirretään realistinen hiiva? Työilmapiiri kiristyy. Kollega katoaa. Sadun jänöpuput eivät ole sitä miltä näyttävät.

Sotakirjallisuutemme talttumaton teräsmies, Kollaanjoen
maineikkaat puolustustaistelut kokenut Palolampi:

- Naapurilla on paremmat roskat. On kohtuullista, että valehtelen kuin pizzat.

Puheenvuoron saavat niin tekijät kuin kokijat:

- Herrajumala, näin en ole nauttinut mistään aikapäiviin!

- Kuulun petettyjen sukupolveen.

Niin kuin hyvin koulutetut kyyhkyt: Ei tunnista itseään kuvasta.

Hei, ystäväni VESA! Nyt kaikille tilaajille Peppi-lompakko kaupan päälle!

* Alkusoitto kustantamojen (Otava, Tammi, WSOY) katalogeista koostetusta synopsiksesta.  Paras on vasta tulossa...