Moottorin lämmettyä vaihteet vaihtuvat kauniisti ja voima on tiessä jo pienillä kierroksilla, vesi tulee ruskeana massana jäälohkareiden välissä oikealla ja Vernissatehdas jää ja Tuksu ”En käy koskaan bileissä täällä Suomessa ellei paikalle satu tasoistani seuraa, Snoop Dogg tai Hunksit, veloista on turha jauhaa tässä”, tasaista menoa pienessä ruuhkan jälkeisessä taajamaletkassa, yli raiteiden, rumaa vantaalaista peltoa, tämä osa Jokiniemeä, vain muutama kirkas hetki, kuten metsikkö risteyksen tuolla puolen, yllättävän vähän liikennettä nyt 9:16 siinä missä tie jatkuu Maarinkunnakseen ja käännyn vasemmalle, kohti Hiekkaharjua —
Urheilutie — aika ei ole rahaa, aika on elämän mittayksikkö, mutta jollakin sitä on mitattava, kun käsitteelliset alueet sekoittuvat toistuvasti, kun apuraha tänä vuonna menee jollekin toiselle lahjakkaalle kirjoittajalle ja on kuin ei myönnettäisi elämää tällä kertaa tai kuin se evättäisiin, aamun ilo ja kahvin kipu ohimoilla pidän noista funkkistyylisistä keltarapatuista koulurakennuksista ja 70-luvun laatikoista jotka järjestävät iltakurssit, työväenopistot, kun seutu uhkaa täyttyä pitkäaikaistyöttömistä ja pätkätyöläisistä, minkä puoleen he sitten kääntyvät, kuvaamataiteen, runoudenko, luokkaesimerkkeinä heitä itseään onnettomampien ihmisten hengentuotteita, Paleface, Elastinen, Eini pitävät pystyssä tätä sosiaalista kangastusta, ehkä sillä on jokin merkitys, he ostavat mäyräkoiran, suurin osa heistä, tarkoitan juotavaa, aika ei ole rahaa, kun rahaa ei ole, vaikka tuskin osaamme muutoin ajatella sitä, tuhlata, tärvätä, antaa pois, lahjoittaa, säästää sitä niin kuin kaikissa mainoksissa nykyisin, tämä ja tämä säästää, osta kolme maksa kahdesta, mietin kai itsekin tuntitaksaa tälle odotukselle, tälle varkaudelle, osta tämä elämä saat kolme muuta kaupan päälle, ehkä taksi olisi tullut halvemmaksi, minä työskentelen sillä aikaa kun te olette lääkärissä, ajan autoa ja ohjaan ajan ja rahan samoille raiteille ajatusten kanssa, no joutilaisuus ennen euroja, pudota mittausten laidalle ja silti istumme kuin pankkiirit elämämme päällä ja jaamme velkakirjoja; tälläkin hetkellä tämä on suuri ilo, perjantaina istuin Karin kanssa kahvilla Koivukylässä, baarissa vain maahanmuuttajia ja me, hänen valittunsa, kuten sanoin nämä seudut muuttuvat, kuten sanoin, Nalle Wahlroos pitäisi tuoda tänne, tuon kerrostalon kellariin, ajaa viiksekäs kuono muliksi, niin, kun muinoin mursit miehen pään, hän kuoli, ja siinä kaikki, nyt nousee ylös hän, kakskymment' aimo haavaa kallossaan, liikevoitto 16 miljoonaa euroa, (tip) Toveri-lehden vuosikerta 1973 —
Talkootie — pudottaa vauhti viidestäkympistä neljäänkymppiin, jarruttaa moottorilla kun ensin on ollut alamäki ja sukellus sillan alikulkuun ja kohta kääntyminen, yrittää olla käyttämättä jarruja edes kaupunkialueella, tässä vauhdissa jos rengas irtoaisi, niitä on näkynyt pitkin talvea penkoissa, eturipustusten irvistäessä, pultit yksinkertaisesti kiristämättä syksyn vaihdon jälkeen, ehkä ne löystyvät vaikka koneella painetaan tai sitten törmäys, kehälläkin ennen Tuusulan ja Helsingin ulosmenoa meluvallissa farkku-BMW ja Laaksotiellä iso C5, ei muuta kuin turvatyyny laukeaa, mutta ikävä olisi jättää auto yöksi, kaikki ikkunat kasassa, stereot viety, ja jos ei muuta niin penkit viillelty, niin kuin Audi Pakkalassa, makasi katollaan liikenteenjakajassa —
Talkootie — pieni ostari tai milloin kioskista ja parista kaupasta tulee ostari, tanssipaikka ja se missä kävimme vuoden terapiassa, dieselin vääntö melkein kuin liukuisi, aurinko vielä alhaalta, häikäisevää ja orapihlajia, kukin asukas kaivanut pihatiensä auki kadulle, tuo talo jota kävimme vuosi sitten katsomassa nuokkuu tummana, onneksi jäi, aivan kuin kaikki olisi kuivunut kerran kastuttuaan ja luhistunut, näkymätön pöly, notkuvat lattiat, vanhat laudat irrotettu ja katetuttu nopeasti laminaatilla, sähköt vedetty miten sattuu ja välittäjän mukaan alan ihmisiä, sauna puolitiessä, hiljennän, mutta juuri ennen on käännyttävä takaisin ja toiseen suuntaan, jäteauto talojen edessä tukkona, seuraavasta oikealle —
Keltavuokontie — pizzeria, suljettu pyöräliike, näitä on kaikkialla laidoiltaan hapertuvassa infrassa, parhaillakin alueilla, tänne kyllä rakennetaan lisää hyvinvointia, kaksi Jumbon kokoista ostoskeskusta, eivät enää käy edes kauppakeskuksesta, ei se ole mitään kaupankäyntiä, kun ihmiset pakotetaan autoilla kymmenen kilometrin päästä myyntikeskukseen että ostaisivat, eivät ne ole vapaita julkisia tiloja, toreja, katuja, vaikka niitä simuloidaan, viihtymistiloja kuluttajille, mielenosoitus tai kansalaisilmaus olisi mahdoton ja siksi niissä räjähtää, kauniita omakotitaloja liian pienillä tonteilla, kuusia, joku ryteikköinen piha, tuota jos pääsisi muokkaamaan, pääosin puurakentamista, joku harva rapattu talo, tässä voisi viihtyä —
Kullerontie — kääntää auto molemmista päistään päättyvän tien risteyksessä, tyhjää tilaa ennen rataa, pelto tai sen tapainen, luminen aukea, johon nimi heittää pysyvästi keltaista, kesällä golfia, uusia radanvarsiasuntoja —
Metsätähdentie — kapenee taas, koukattava pihaan, kättä ylös, tuoko niitä uusia Helsinki-konseptin taloja, joista lehdissä oli juttua, mikä seinätyyppi, kaunista leveää hirttä, tämä liike, nopea jarruttaminen vie energiaa, olisi syytä saada kaikki se talteen, juuri koskaan en viitsi pysäyttää moottoria odottelun ajaksi, mieluummin ajan, puoli tuntia, neljäkymmentä minuuttia, kun sohjo alkaa, kytken luistoneston, varsinkin irtolumella, ruskeaa kastiketta muistuttavan kuohun keskellä se on hauskaa ja kun taas ESP:n painaa pois vielä hauskempaa, renkaiden vedon todella tuntee, kuin ilman kondomia, molemmissa etunsa —
Valkovuokontie — tässä se talo on, ikkunat oudosti nurkissa ja sitten seinä ettei ikkunaa lainkaan, hinta nostettu melkein kahteensataanneljäänkymmeneen tuhanteen, tonttihan tässä maksaa ja pihakuusi, mistään rakenteista ei voi mennä takuuseen, ruotsalaistyyppinen katto, vesi valunut seinään ja yläkerran huoneissa outo haju, toksinen, kellari, ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, mutta välittäjien ahneus, Habitastakin soittivat perään ”Tässä olisi kiva koti teidän perheelle” —
Talkootie — liikenteen nopeasti lisääntyessä kohti Talvikkitietä, minä panee itsensä alttiiksi lääketieteellisissä laitoksissa ihosyövälle verenmuutokselle ja sukuelinten vaurioille, minä panee itsensä alttiiksi ihottumalle nuhalle ja hengenahdistukselle, se kirja on minulle jo ihan vieras, Kari sanoi ja minä että on se vieläkin ajankohtainen, altistuminen on vain toisenlaista viihtymisteollisuuden lyötyä lopullisesti läpi —
Läntinen Valkoisenlähteentie — urheilualueet, kupolit ja tikkihallit, ELVIS BURGER, nyt lähtee sellaiset majoneesit että, nyt Viivi siis Viivi Avellan (Jaajo nenä-äänellä), lävähti nimittäin luukusta taas tää meidän viikoittainen juoruraamattu, Sevari, Viivi on ottanut uuden askelen julkisuudessa, etsii koirannaamoja eli ihmisiä, jotka muistuttavat mahdollisimman paljon jotakin koiraa, esim. lemmikkiään, naapurin lemmikkiä tai mitä hyvänsä koiraa, voi Viivi, Nelosen urheiluankkurista sinne ja tänne, esimerkiksi minä muistutan afgaania hiuksineni tai sinä, Petra, mustaa chihuahuaa suurine mulkosilminesi, anova katse, lautasella minitomaatteja ja purkkimuonaa, sellaista, ja nyt Viivi sitten tietenkin muistuttaa Bikini-Pirkkoa, ettet olisi tuossa jamassa ilman mua etkä jatkaisi mun viitoittamaa tietä ellen olis valinnut sua ja koskaan et tule pääsemään eteenpäin ilman mua, et varmaankaan ikinä etsi reality-sarjassa koirannaamoja, rauha hänen rungolleen —
Osmankäämintie — Viertola selvästi epätasaisempaa, paljon 80-lukua, beigeä ja valkoista kahitiiltä, rumia rivitaloja, joita kohtaavat monet ongelmat, katot, sisäilma, luultavasti eristeet ja salaojitus, lumivallit täällä eivät sula pitkiin aikoihin, veikkaan että ollaan toukokuussa, keskellä liljain ja ruusujen, tämä sama tie 15 vuotta sitten, kun mitään tätä ei ollut, ”hänen elämänsä” oli aivan toinen —
Peltolantie — pieni puro joka juoksee kuusten välissä omakotitonttien takana, vasemmalla jokin verkkoaidan rajaama logistinen keskus, kontteja ja autoja ja portti, johon rekka kääntyy koukaten kaukaa ajotieltä kuin ajaisi ensin ohi mutta juuri niin perävaunukin ohjautuu sisään, juuri tässä hän on ollut se huvittava kesakkoinen nuori mies, kesän jälkeen valpas ja valmis ruumiilliseen työhön, varastoilmaan ja mitä se vaatiikaan, katsonut poikkikadun ruotsinkielistä nimeä kasteen kylvettämässä elokuun aamussa,
Honungsblomstervägen, kulkenut lohjennutta asfalttipiennarta ja puro kaivautunut tien ali, hänellä mukanaan vain vaatteet ja taskussa joku seteli ja kolikko matkaa ja ruokia varten ja John Updiken
Juokse, jänis ja joku vuosi siitä, ehkä kolme neljä kun hän on opiskellut ja yksi silloisista tyttöystävistä joutunut Siri Hustvedtin syvällisen kerronnan pauloihin (”kaikki meistä kertovat tarinat on kerrottava menneessä aikamuodossa, ne keriytyvät auki taaksepäin siitä missä me nyt olemme, emme enää tarinan henkilöinä vaan katsojina jotka ovat päättäneet avata suunsa” tms.) voimakkaiden ihailun tunteiden vallassa; riidan alku, hän ei ole päässyt selvyyteen, onko tyttö ihastunut kieleen vai juoneen, hänen mielestään Hustvedt ollut höpöttävä tekotaiteellinen paska (tahditon hyväntahtoisuus, joka ei hetkeksikään ota etäisyyttä hahmoihinsa eikä siten tarkastele heitä rehellisesti; ymmärtää kaiken etukäteen, ennen kuin ensimmäistä sanaa on lausuttu, ymmärtää siksi väärin koko kirjoittamisen idean, myös Hustvedtin on käytävä vessassa, joskus se tapahtuu kesken kauneimman lauseen, niin, jos hän olisi rehellinen, hän myöntäisi, että hänellä on ilmavaivoja, että hän pitää salaateista, joissa on mozzarellaa ja pinjansiemeniä ja pähkinöitä, miksi tämä ei näy hänen proosassaan, kyllä se näkyy, hän kirjoittaa uskomattoman huonoa proosaa ihanteenaan eheyden tendenssi eikä tee sitä yhtään huonommin kuin Patricia Cornwell, joka hän yhtä hyvin voisi olla, miten typerä riita) —
Puutarhatie — VW parkkeerattu irti penkasta toista autoa vastapäätä niin, että juuri ja juuri, peili kylkeä hipoen, tie routinut ja kerännyt jäätä, pudotus keskellä ajoväylää, nyky-ihmiset vaihtavat henkisen paratiisin materialismin aavikkoon, sanoo joku radiossa, yhtä-äkkiä katujen ruotsinkieliset nimet,
Lövvägen,
Blomvägen kuin tiiviit yhden säkeen runot, enemmän niistä saa kuin kuivasta teoriasta, ne ongelmat joita on kuten nonstop nonsex, alakulo seurana haikeuden, sellaiset kuten potentiaalinen ”ruisorakkeen kantaesitys korviketupissani”, muunnos Leinon säkeestä ”Ruislinnun laulu korvissani”, niin, luokassa oli jonkin verran väkeä ja hän esitteli yhtä Oulipon mainioista tekniikoista, S + 7, tekstien manipulointi potentiaalisen kirjallisuuden tuottamiseksi, potentiaalisen seksi, mahdollisen, mahdollisimman potentiaalisen, käytännössä impotentiaalisen intiaanisen, ei elimellisesti vaan muutenkin, ajankäytöllisesti, kiire aina, nukut kun valvon, S + 7 säilyttää tekstin syntaksin ja kirjalliselle diskurssille ominaisen rakenteen, sillä voi raiskata Nocturnen Nykysuomen sanakirjan tai 70 herkkupiirasta reseptikokoelman avulla, juuri muuhun siitä ei olekaan, outo haju, pihassa käyvä moottori ja samalla joku purkaa ja polttaa uunissa leikkimökkiä, miten se menikään ”kaskisavuun laakso verhouu” = ”kaskuriin laaksolainen verhouu”, jotenkin näin, en tässä kohden ymmärrä menetelmän arvoa, pohjateksti on yksinkertaisesti liian kaunis, proseduraalinen itsekin ja sellaisenaan resistentti, pelkästään mitan taidokkuus läpäisee ironian, myös Jumbo läpäisee ironian, okei, mutta Leino tavalla joka koskettaa, loisteliaasti rapattu vihreä kaksikerroksinen, kun jo pihan kaiteista, lampuista ja sypressi-istutuksista näkee että laatuun on panostettu, kuin kukka kaunis suloinen vihreellä nurmella, ällös hento herääkään, keskellä liljain ja ruusujen, takapenkillä, istuimessa, nukkuu, neljän kuukauden lapsi, korjaa hengitystään, kun vauhti hiljenee —
Meiramitie — asfaltti vatsa auki, maansiirtokoneita, Jehovan todistajain valtakunta molemmin puolin, tässä olen aina pysähtynyt ihmettelemään, kuinka organisoitua uskonto voi olla, tuollaiset parvekkeelliset asunnot, mitä he tekevät niillä, onko heillä vapaa-aikaa, täriseekö kahvikuppi heidän kädessään pitkän päivän jälkeen, kun kukaan ei ole avannut ovea traktaatin jakajalle, se ahdistus johon ihminen puetaan siististi ja teljetään näyttelemään iloa, kunnollisuus, pelottavia muotoja kaikissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa, samaa keskusjohtoisuutta, formaatin monistamista harrastaa S-ketju, ABC leviää ympäri maata kuin Jehovan tahto, voimakkaammin vain, joka valtatien liittymässä konventtisali, Jehovan alusmailla radio: Mies teipannut 18-vuotiaan tyttärensä kädet ja jalat putkiteipillä, sulkenut kahdeksi tunniksi vessaan, käynyt välillä katsomassa, ettei tyttö ole nukahtanut jotta rangaistus kärsitään varmasti hereillä ja Korkein oikeus kumoaa alemman oikeusasteen päätöksen ja kaikista syytteistä luovutaan, sillä tekotapaan ja –paikkaan ei katsota liittyvän erityisiä uhkatekijöitä, hän vaihtaa kanavaa, jos ylösnousemus, jos syntyisi kuolisi syntyisi kuolisi syntyisi kuolisi Kekkonen Fagerholm Kekkonen Mauno Koivisto syntyisi jälleen syntyisi demokratia kuolisi syntyisi kuolisi jälleen ne reikäiset sukat ja Turun satama ja väitöskirja jätkistä ei enää syntyisi ei olisi vielä syntynyt nyt syntyisi vasta nyt syntyisi ja synnyttäisi kolme lasta ja uudestisyntyisi ei jälleensyntyisi vaan uudestisyntyisi ja kuolisi sanoisi se joka minuun uskoo ei ikinä kuole vaikka olisi kuollut näin kuolisi siinä iankaikkiseen elämään muistaisi sanat kein fehler im system, kein efhler im system, kein Fürer, kein Gott, nämä sloganit Jumalan puolesta ja Jumalaa vastaan, kuten Lottokupongin keksijä on kuollut mutta onneksi kuponki elää, kylmä joka nousee vatsaa ja reisiä pitkin kuin rasvainen veitsi, en tahdo tarkkaa kuvaa tästä elämästä, ikään kuin ongelmana olisi lihansyönnin historia ja ruoansulatus, ongelmanratkaisu kuin vampyyrisaagoissa, käsittämättömiä lähikuvia kasvoista ja kurkuista, oikealla pöpelikössä korjaamaton mansardiunelma, ruostunut rautatelki poikittain ovella, lahot portaat, usein tuollaiset on kuorittu tyhjäksi kuin satakieli, seinälevyjä myöten, lattioilla puruja ja turvonneita keittiökalusteita, lastulevyä, sähköjohtoja, vanhat kytkimetkin viety, ajatus siitä että hänen elämänsä valuu jossakin ja valumisesta jää jälki jota hän ei havaitse, että tuo jokin josta hänellä on vain ajatus pingotetaan taustaksi kaikelle mihin hän ryhtyy; kun hän avaa suunsa näkymätön muste kirjoittaa kaikki sen reitit tummalla valolla hänen kasvoilleen —
Läntinen Valkoisenlähteentie — ajoa Tikkurilaan päin, pakolaiset, siis maahanmuuttajat, siis tänne muualta tulleet eivät tunne suomalaisia TV-kanavia omakseen, Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan, vähän niin kuin YLE:n tutkimuksen mukaan viikot kakkosta, viikonloput ykköstä, hehehe… Jaajo! mutta tosissaan 56 haastateltu ja suurin osa epätyytyväisiä, vai mitä Petra, eli siis oma kanava jokaiselle reilulle viidellekymmenelle vastaajalle, huh, ei muuta kuin laitetaan Jani Toivola näyttelemään Reinikaista ja se on hänessä! Teboil, vaalea, pitkäsäärinen tyttö valoissa, autot hidastavat ja kuin rautatieaseman katetun ratapihan alla kaiku voimistuu äkkiä kun askelet kerääntyvät yhteen, kauniit vaaleat hiukset ja saappaat, aivan kuin oma tyttöni, vielä pari tuntia ennen kuin ehdin lähteä kaupunkiin, parkkialueet taatusti tukossa, lunta, jäätä ja päivän aikana sulaneita vesialtaita; tähän sopii pieni oppitunti nalkuttamisesta, jotkut kun sanovat että vaimo aina, no niin, kerronpa nyt kahdesta Lapin miehestä, isästä ja pojasta, heillä on jonkinlainen perheyritys ja pitää tehdä matka Bankokiin, ja siellä kas, he ovat tilanneet juuri baarissa oluet päivän jälkeen ja sitten toiset ja kolmannet ja kohta he huomaavat että tarjolla on muutankin ja koska he ovat kovin kaukana kotoa, nämä Lapin miehet, ja siinä kaksi kuumaa sisarusta ehdottaa jatkoja hotellihuoneessa eikä tämä ole mikään Keminmaa ja hotelli Käpylä ja itävosut, niin he ajattelevat mikäpä ettei, yhteinen ilta ja näin kaukana kotoa, isä ja poika, he nousevat hissiin ja tekevät kauneimman minkä mies voi tehdä, ei vielä hississä vaan hotellihuoneessa mutta ilman kondomia ja kun he matkan jälkeen ovat palaamassa kotiin, alkaa omatunto kaihertaa, no he päättävät hyvitellä asian rouville kotiin päästyään tax free -tuotteilla ja koruilla ja pitkän matkan jälkeisellä yöllä, he eivät puhu sanallakaan tekosistaan, isä ei puhu äidille eikä poika vaimolleen, no äläpäs, pari viikkoa ja sitten aivan yhtä aikaa alkavat oireet, kauhea kirvely, lääkäri ihmeissään kyselee sukulaisuussuhteita, kun ovat varanneet peräkkäiset ajat ja samalle lääkärille ja sukunimi ja tautikin on sama ja sitten he joutuvat myöntämään, että niistä sisaruksistahan tämä on, ja sitä nalkuttamista kotona, kolme kuukautta sekä äiti että vaimo yhtä soittoa, siinäpä oppitunti nalkuttamisesta ja vielä se ettei voi mitenkään puolustautua, sama tauti molemmilla ja siskokset, hahahahahhaa, nyt kysynkin kahta asiaa, onko Viivi 167 cm ja mikä ihme siinä on, ettei Petra saa meisseliä, verratkaapa, sillä näiden kuvien perusteella hän on ihan missitasoa — Jaajo! eli otetaas sitten tähän väliin sanaselitys eli sanari eli saisinko päivän vihjeen, yön jälkeen kaikki vielä kauniisti jäässä, poikkean vasemmalle, en saa selvää kadunnimestä olisiko ollut
Harajuurentie, lunta täälläkin valleittain — nyt
Minttutie — ehkä 500 x 600 metrin rajatulla alueella hyvin pidettyjä taloja eri vuosikymmeniltä, pääasiassa ennen 90-lukua rakennettuja, jo vakiintunutta seutua, asuntoja vapautuu harvoin, aivan lähellä keskustaa, kapeat tiet, uskomattoman kapeat, paljon lautasantenneja ja Minttukirkko, jonka ohi ajan ja jonka pihaan peruutan madeltuani ensin koko kadunmitan perä edellä takaisin kadun suljetusta päästä, mikä 21-silmäinen ei tarvitse ravintoa lentääkseen? siinäpä pulma, linjat kuumiksi, ottakaas numero ylös, nämäkin ihmiset pelaavat painotetuilla nopilla, ja aina kun on nopanheitto on ihminen, halu, sattuma, niin se on ravintona, katson peileistä, pihassa toisen auton ikkuna heijastaa Golfin koko mustan kyljen, käännän sulassa kohdassa missä joku on pitänyt autoaan päivittäin, maassa on suorakaide pikeä, irtokiviä ja hiekkaa, takaisin, seuraavasta oikealle, vanha mies nostaa kättään kun annan hänen mennä ensin, kohta hän on kasseineen lumikinoksen takana, tässä risteyksessä, kun menen vasemmalle on seuraavaksi ortodoksikirkko, luulin sitä aina vanhaksikin mutta se on 80-luvun lopulta, katto ja torni sen tekevät —
Talvikkitie — yleensä tapaan unessa ystäviäni, keskustelemme halki asiat joista valveilla emme puhu, lopputulos harvoin ennakoitavissa, viime yönä puhuin Ismo Alangon kanssa päästyäni olohuoneen sohvalle nukkumaan 01:45, hän esitteli minut parille kaverilleen, tartuimme laulujen sanoituksiin, Suomi putos puusta esimerkiksi, ehdotin että joskus mitta alusta loppuun saakka olisi poikaa, no, hän sanoi laskeneensa paikat hengitykselle, tauot, oliko hän ajatellut niitä siihen tapaan kuin Hellaakoski jambia ja anapestiä, ”Yön lamppu, katso,” (0 +0 + 0) / ”olen kulkeilla taas,” (00 + 00 +) / ”ikikulkuri, vanhaa,” (00 + 00 + 0) / ”kysy tuttavaas.” (00 + 0 +), hän ei ollut kuulevinaan kun selitin, taustassa kaikki oli epäselvää, vanha kaupunki, jossa outoja portaita ja yhdellä tasanteella kilo naudanlihaa, sen tuottamiseen vaadittu sama määrä energiaa kuin kuluu 250 kilometrin autoiluun, karkeasti arvioiden, niin, ajan kyllä mieluummin tuon kilometrimäärän autolla kuin syön kilon nautaa, aivan sama mistä kohtaa se on leikattu, sitä tosin söisi arkiviikon parikin ihmistä, en laittaisi ruoaksi vaikka sitä ei olisi tuotu lentokoneella Brasiliasta, laivalla Saksasta, vaikka se olisi lähitilalta, mainoksen maalaisemäntä (nuori kaunis kaupunkilainen esiliina päälle, liekö edes pikkuhousuja) leikkaa kotinsa keittiössä mureita viipaleita, siirtyvät lihatiskille yhtä nopeasti kuin hän nostaa ne keittiönsä pöytään, Atria maksaa tämän mainoksen, mutta autoilu, mittarissa on tuskin 20 kilometriä ja olen kätellyt kymmentä maailman merkittävintä asiaa ja monia vähemmän merkittäviä, ja naudanlihan vaihtaminen sianlihaan, en tarkoita tappamista, vaan rasvamäärää ja sen vaikutusta ruoansulatukseen, ihmisten ajattelua ohjaavat nykyisin tällaiset realiteetit, annan olla, pitäydyn yksityisautoilussa, pidän tyhjällä autolla ajamisesta taajamassa, ajattelemisesta kun ajan, sitä tunnetta ei voita kuin kävely sateessa, mutta silloin stimulaatio on toisenlaista, maisema ei vaihdu samaan tahtiin, eksyy helposti liian luonteviin muotoihin, lähelle, omaan lihaksistoon, on kuin neuloisi, tatuoisi itseään, kun ajaessa taas voi katsella, nähdä, tagata ilman ja lumipenkat, tiedän että jos minulla olisi kaksi tuntia aikaa päivässä ajatteluun, varmasti yhden lehmän arvoista, kymmenen lehmän arvoista, jos voin pelastaa edes yhden suomalaisen, minä autoileva länsimainen subjekti, joka tahtoisi, lyödäänkö vetoa ettei se onnistu, on selvää, että ei, lehmän hengitys, luonto ei kestäisi, jos kaikki matelisivat taajamissa, lähiöissä kuunnellen puolella korvalla radiota, tarkaten puolella silmällä liikennettä, mutta siitä ei ole pelkoa, kaikki on nykyisin niin ensyklopedista ettei mitään, no mutta tässähän ei ole mitään ensyklopedista, tämä ei pysy kasassa, ei Odysseuksen tarinaa, ei Orfeusta, reitti, sitä minä rakastan, muistan sen päässäni kuin olisin muistisairauden yksikössä hoitajana, en vain saa esiin onko tämä draamallinen vai dramaattinen preesens kun kerron ja aikamuoto vaihtuu äkkiä menneestä tähän ja näin pitkäksi aikaa ja persoona vaihtuu, näillä seuduilla on välillä hiukan kuuma, korsolaisessa yksityisasunnossa MDPV:tä, paloittelun jälkeen mies jätesäkkeihin ja säkit pakettiautoon pulkalla joka on varastettu päiväkodin pihasta, maanantaiaamu, pakettiauto poltetaan myöhemmin Korsontien ja Saviontien risteyksessä, he ovat matkalla Saviolle, tekemään mitä, hakemaan ”lisää kaljaa Alepasta” —
Unikkotie — olen länsimainen autoileva subjekti, hieman huolestunut luonnosta ja irrallaan kaikesta ja samalla hieman modernistinen tajunnanvirtamainen subjekti ja suomalaiskansallinen autoileva juntti, vakava metaeettinen älykkö, jolla ei ole yhteiskuntanäkemystä, ja sitten joku toinen subjekti on työntyä risteyksessä alle, no haa tämä ei olekaan mikä tahansa, vaan etninen uusrikas joka: En ole tavallinen turisti vaan venäläinen ja kuitenkin olen turisti, minulla on oikeus ottaa valokuvia ja kävellä päin punaisia, niin paljon kuin nämä kadut kuuluvat teille ne kuuluvat myös minulle, en siedä että minua diskriminoidaan vain siksi että liikun liaanilla, minulla on täysi oikeus olla turisti kun minulla kerran on kamerakin, eikä ainoastaan kameraa, vaan myös vyölaukku ja rahapussi, voin hyppiä autojenne eteen miten tahdon, minulla on tämä liaani ja huomattavan kokoinen hauislihas, vartaloni on kaikin puolin jäntevä, takareiteni ovat terästä ja housuni korostavat tuota ominaisuutta, toisinaan minun tekisi mieli huutaa teille, että olen Teräsmies, väistäkää minua, haen kohta kuusilitraisen Q7-Audini Pietarista, 1 000 newtonmetrin vääntövoima, ja sekin on vain kolmoskärry, työjuhta, mutta en tee sitä, koska se herättäisi liikaa huomiota ja kateutta ja minä tahdon kateutenne toisin, tahdon liikkua vapaasti liaanillani kaupungissa, johon perustan kohta kylpylän, päivä päivältä se muistuttaa enemmän viidakkoa — mikä tie tämä onkaan,
Kielotie, tietty, jo tässä vasemmalle, tuolla haalistunut Shellin merkki katolla, tällä venäläisellä, tällä valistuneella valtiaalla ja oligarkilla tai nousukasporvarilla on sama visio kuin Pekka Himasella, rikas monikulttuurinen elämä, humanismin ja taiteen kukoistuksen arvokas vuosikymmen, kulttuurielämän tuottaja-managerirakenteet, Koivukylän kohtalosta voit kysyä Erä-koiralta, miten elämä tulee näihin liikkeisiin, automatkan ajaksi, kun olen yksin, rannan kuuset tihkuu kuusamaa, oireiden taustalla vahvat solumyrkyt, joita vapautuu myös sisäilmaan, etsin kunnes löydän sut, miten rauhaton oon yhä vain, jotain multa puuttunee, tätä humppaa Vantaa on, kuin Radio Suomipop pehmeimmillään, blob blob, hajanaisia epätäydellisiä tahroja, vain sarja peräkkäisiä kuvia, ei edes välähdyksiä ja nekin epätarkasti nähtynä, mutta siinähän on kaikki, pelkkää epämääräisyyttä täynnä aukkoja, sanoo Simon, tyhjiä kohtia, olen levännyt niissä usein, osmoosi-ilmiö, sitä opetetaan jo alaluokilla, miten kaikki vetää sisään, kuin hengitys, keskustelen siitä poikani kanssa alinomaa, en usko että historia voi koskaan olla täysin katkonainen sarja päivämääriä, nytkin Beckhamit ovat poistuneet Suomesta ja maata kohtaa suru, missä Orava nukkuu, Orava nukkuu puussa, missä Tulikoura, mieti nyt, jos he tekisivät kauneimman siellä, voisi tuloksena olla Åbo Beckham, akillesjänne poikki ja makaat Suomen persereiässä, lohdutonta, puhelin etutaskussa, ai te olette jo valmiita, oletteko alakerrassa, siinä edessä, parkkiksen kulmilla, selvä juttu, tulen, Urpo oli kaikkeni, sanoo Ana, enkä epäile sitä lainkaan, tasa-arvon päivä, Minna Canthin, kumpi teillä määrää kaapin paikan, Minna vai sinä, lööpit jättävät kylmäksi, Beckhamit nukkuvat eri huoneissa, bye bye Beckman, huikkaa jopa Iltalehden tyttö, miksi tapahtuman todenmukaisuus pitäisi kieltää, ei nuolemalla elä, tässä, seisotte jo sisäpihan puoleisella jalkakäytävällä, hymyilette, kaiken alla tumma liike, juuri nyt kuolemansairaus valaisee mustimmankin auringon
