Miksi pienat ovat aina väärin, miksi eivät niin että enkelit tulevat ensin vastaan Uzeineen ja tupakoineen ja sitten ovat sivuilla kuin paraati, kun olen taistellut Jumalan kanssa ja onnun ja kivusta pyörtyneenä kierrän takinriekaletta silvottuun kyynärvarteeni?
Minä tahdoin pelastaa hänet. Miksi sitten toin hänet tänne? Hän makaa portaiden juurella kasvot ylöspäin, ja minun huutoni iskee hänen ruumistaan yhä uudestaan.
, hän katsoo poikansa urheilutakkia, joka on jäänyt rantaan. Enkelit ovat kauempana, heidän pyöriensä ääni kuuluu vaimeana savuverhon takaa; kuin hevoset, jotka ovat pakkautuneet ahtaaseen solaan ja saavat sydänkohtauksia toisensa läheisyydestä, panikoituvat ja ryntäävät veteen, jossa vain musta, tuskin erottuva kajo levistä ja teloitusleikkien estrogeeneista,
Nyt uneni on tulossa. Olen mennyt toiselle puolelle, yksin, kahlauspaikan yli ja katson vedestä nousevaa tuulta.
8 kommenttia:
moi,
tässä tekstissä tulee se ongelma että tämä on samantapainen kuin aiemmat mutta ei (ainakaan minusta) yhtä hyvä.
olen itse syyllistynyt samaan blogissani: sitä kirjoittelee samantapaisia tekstejä ajatuksella että näistä sitten muodostuu jotakin... ja niinhän niistä aina muodostuukin, mutta en tiedä (aiempiin keskusteluihimme viitaten) onko sillä mitään väliä muodostuuko vai ei. ts. pelkään että lopultakin on yhdentekevää julkaista kirjoja joissa on (joitakin puolivillaisia) tekstejä joista on sitten muodostunut (ehkä hienokin) sarja.
juuri muodostumisen odottelu ja kokonaiskuvio on aika hyvä tekosyy itselleni tehdä aika tyhjänpäiväisiä juttuja, olen huomannut. tämä sinun tekstisi ei toki ole tyhjänpäiväinen, mutta mietin mitä iloa tästä tekstistä on yksinään, vailla muiden tekstien tukea - ajatuskoe on ehkä julma mutta yritän tätä samaa suorittaa omille runoilleni nyt.
(olen muuten huomannut että yhdentekevä sarjallistuminen / yhdentekevyyden sarjallistuminen on tyypillistä etenkin proosarunoille... pitäisi todellakin tehdä tekstejä jotka pärjäävät täysin yksin ja täysin omilla avuillaan, ottaa yhä uudelleen mahdottoman suuria esteettisiä riskejä.)
älä ota tätä pahalla! mietin vain tässä ääneen omaa ongelmaani: miksi kirjoittaa silloin kun teksti ei ole aivan parasta mahdollista, ikään kuin tottumuksesta. ehkä pitäisi vain malttaa odottaa, olla kirjoittamatta. inhoan kun joistakin teksteistäni tulee sellainen olo että pelaan jotenkin "varman päälle", käytän keinoja "joita jo osaan" jne.
entä jos tulisi kirjoittaa ainoastaan niitä runoja joita ilman ei aidosti tule toimeen? ja miten se toimisi, jos ei niitä saisi hahmotella tekemällä hieman laiskempia tekstejä välillä?
miten olisi tavoite tehdä ainoastaan sellaisia tekstejä pitävät sisällään (ainakin mahdollisuutena) esteettisen skandaalin?
kunhan löpisen täällä! yritän kovasti olla itse kirjoittamatta.
loppuhuomiona: pidän kovasti siitä että tämä teksti alkoi pilkulla.
moi,
tässä tekstissä tulee se ongelma että tämä on samantapainen kuin aiemmat mutta ei (ainakaan minusta) yhtä hyvä.
olen itse syyllistynyt samaan blogissani: sitä kirjoittelee samantapaisia tekstejä ajatuksella että näistä sitten muodostuu jotakin... ja niinhän niistä aina muodostuukin, mutta en tiedä (aiempiin keskusteluihimme viitaten) onko sillä mitään väliä muodostuuko vai ei. ts. pelkään että lopultakin on yhdentekevää julkaista kirjoja joissa on (joitakin puolivillaisia) tekstejä joista on sitten muodostunut (ehkä hienokin) sarja.
juuri muodostumisen odottelu ja kokonaiskuvio on aika hyvä tekosyy itselleni tehdä aika tyhjänpäiväisiä juttuja, olen huomannut. tämä sinun tekstisi ei toki ole tyhjänpäiväinen, mutta mietin mitä iloa tästä tekstistä on yksinään, vailla muiden tekstien tukea - ajatuskoe on ehkä julma mutta yritän tätä samaa suorittaa omille runoilleni nyt.
(olen muuten huomannut että yhdentekevä sarjallistuminen / yhdentekevyyden sarjallistuminen on tyypillistä etenkin proosarunoille... pitäisi todellakin tehdä tekstejä jotka pärjäävät täysin yksin ja täysin omilla avuillaan, ottaa yhä uudelleen mahdottoman suuria esteettisiä riskejä.)
älä ota tätä pahalla! mietin vain tässä ääneen omaa ongelmaani: miksi kirjoittaa silloin kun teksti ei ole aivan parasta mahdollista, ikään kuin tottumuksesta. ehkä pitäisi vain malttaa odottaa, olla kirjoittamatta. inhoan kun joistakin teksteistäni tulee sellainen olo että pelaan jotenkin "varman päälle", käytän keinoja "joita jo osaan" jne.
öhö, postasin uudelleen oman kommenttini alun.
myönnän ettei se ehkä ole esteettisesti / eettisesti perusteltua.
tän hetken fiilikseni on melkein päinvastaiset Harryn kanssa. oon vuoden tai kaksi postannut omaan blogiini pari hassua tekstiä kuukaudessa (jos sitäkään), koska oon halunnut välttää (enemmän tai vähemmän onnistuneesti) keskinkertaista kamaa.
henkkoht voin sanoa että sellainen hinuttelu on yhtä ahistavaa kuin mikä tahansa muukin :)
ainakin tällä hetkellä tuntuu mielekkäämmältä sulloa blogi täyteen laadultaan vaihtelevia tekstejä kuin antaa sen kuivettua kokonaan. mulle esim. Versojen mahtavuus on siinä, että täältä lentää naamalle uutteralla tahdilla kaikenlaista tavaraa (sic).
tää taisi muuten olla ensimmäinen blogikommenttini ikinä missään, eli moi hanit.
Kai
Moi Kai,
hauska että kävit vastustamassa. Minun puheenvuoroni perustui enemmän omiin teksteihin ja ongelmiini niiden kanssa kuin Versoihin (jotka ovat mahtavia, ja toki iloitsen aina kun täällä on uutta materiaalia).
Pointtini tulee paremmin ymmärrettäväksi jos katsot minun blogiani, lähetän sinulle kutsun siihen.
Moi,
ja lämmin kiitos molemmille kommenteista!
Harryn kanssa meillä on pitkä keskusteluhistoria ja kelailimme tätä juttua vähän tässä taannoin; tämä on varmasti yksi niistä teksteistä, jonka teemasta minulla on parempiakin povarissa (ei ehkä Versoissa), joten luultavasti tämä ei tällaisenaan päädy mihinkään; ehkä korkeintaan yhdistyy erääseen toiseen myöhemmässä vaiheessa.
Kaille kiitos kannustuksesta: olet huomannut tarkoitusperäni oikein, tänne tulee kaikenlaista, aina seula ei ole kovin tiheä ja tarkoitus onkin ollut huvittaa itseä ja muita ja heittää täkyjä suuntaan jos toiseen.
Mutta summa summarum: todennäköisesti päädyn ankaran Harryn kanssa samoille linjoille siitä, että tämä ei ole totaliteetti, joka joskus jossakin kunnianarvoisessa teoksessa julkaistaan.
Moi vielä,
niin minun kommentin takana oli keskustelu siitä millainen kompositio Vesan seuraavassa kirjassa olisi. Ajatuksena oli laittaa mahdollisimman erilaisia tekstejä, jotka olisivat selvästi erossa toisistaan (vastakohtana sarjallisuudelle / iänikuisille sikermille / kokoelmallisuudelle).
Puhuttiin että blogiin voi laittaa mitä vain, kirjaan ei melkein mitään. Vaikka eihän toki blogin ja kirjan välillä kannata tehdä mitään metafyysistä eroa.
Versoissa on vain niin hitosti materiaalia että täytyy olla aika selvät periaatteet joilla lähteä karsimaan & suuntaamaan kohti kirjaa. Tosin voisihan olla hauska sekin että ottaisi melkein kaiken materiaalin mukaan ja tekisi jättiopuksen, siinä olisi vain aikamoinen hiominen sitten... ja tuhatkunta sivua.
Lasittumisessa on muuten Kai todella hyvä meno päällä, seuraan sitä innolla!
Moi,
joo, mäkin kävin kattelemassa Lasittumista! Kaikki sinne mäkeen vaan.
Lähetä kommentti