Mökkifragmentteja

Takka paukuttaa kuin vähäjärkinen. Miksi annoin sille tuon pihkaisen haulikon, kun se ei osaa ampua? Kirjoitan nokihaavat sormissa.

Joskus uskon, että lukeminen on kuin kirjoittaminen: Päivän työ, aamuisin, kun muu on menetetty, on enää uni kutsuttavissa.

En saa koskaan selville, miksi joku kirjoittaa ja miksi joku toinen ei.

Tässä tahdon niin klassista varkautta kuin suinkin; asemiehestäni on jäljellä hiilet.

On paljon helpompaa olla kirjoittaja kuin perheenisä mutta luonnollisempaa se ei ole.

Tuuli muuttaa järven lentäväksi vesihöyryksi.

Vain muutama minuutti aiemmin siinä huusi kuikkapari ja kaksi poikasta. Niiden sukeltaessa jäi veteen harmaan rasvan räytyjä ja vähän vihreää, joka nyt taipuu pihlajan muotoon.

Matkalla Risperidoniin annan pojalleni lääkettä ja jatkan pimeässä.

Hän lukee hetken ja tulee luokseni ja halaa taas. Hän tuntee nyt jonkin tunteen, hän osaa sanoa sen minulle.

Hän sulkee oven avaimella ja pyytää, ettemme nukahtaisi ennen häntä. Kuinka monta iltaa hän vielä juoksee siinä missä kaikki on tyyntä?

Hän ei ole minusta irrallaan. Olemme samaa järjetöntä juonta, joka päättyy onneen.

Luulisin, että voisin olla onnellinen ja ahdistumatta, vaikka mitään ei tapahtuisi.

Kuin lukisi esipuhetta, jossa valmistaudutaan ostereita nauttiviin pappeihin. Itse teoksessa he ovat saksalaisia upseereita pihaan haudattuine jätekätköineen.

Ensin mainitaan tytön saamisen onni, mutta hän rakastaakin kuollutta poikaansa, veljeään, vain sen hän sanoo.

Kuka kirjoittaa näitä esipuheita, joita en myöhemmin löydä?

En ole koskaan ymmärtänyt, mitä mieltä on istua epämukavasti ja lukea. Jotkut tekevät sitä työkseen. Ja he kirjoittavat siitä. Kenen keksintöä tällainen on? Kaikki rekisteröidään meriiteiksi tietokantaan.

Silti on mukava sanoa, että kirjoitetaan. En saa koskaan selville, miksi joku kirjoittaa ja miksi joku toinen ei, mutta yhdessä siitä tulee jotakin, enimmäkseen nulikkamaista.

Puhun kuin kuolemansairaat olisivat päässeet käsiksi kertomaansa vitsiin.

Tiedän, että tie joka tästä kulkee on esihistoriallinen. Ei mitään täsmällisempää.

Minulla ei ole minkäänlaista yhteyttä Arto Mellerin lyriikkaan. Toivon, ettei sinullakaan.

Paitsi että nyt ovat pillerit, ja tunteet ovat täsmällisempiä.

On lohdullista ajatella tätä aikaa ja raskausaikaa. Se on tuottanut nämä hulluudet ja nämä pillerit.

Jossakin on seutu, jossa ukkonen ei vieraile. Sade ja salamoiden kirveet kyllä kuullaan, mutta ne eivät tavoita maata.