lauantai 14. huhtikuuta 2012
Alkuhuomautus
- Aluksi saatte kenties tyystin väärän käsityksen asiasta, sillä sukkuloin tarinan eri versioiden välillä. En voi taata, että kukaan osaisi aukottomasti selvittää, mikä on ollut ensin ja mikä sitten ja mikä ylipäänsä on jälkikäteistä, ehkä vasta vuosikymmenten hiljaisuuden perästä muotoutunutta lisäystä varsinaiseen ainekseen. Kaiken kaikkiaan käsitteet "ensin", "sitten" ja "jälkikäteen", samoin kuin "lisäys", asettuvat mahdollisimman epätyydyttävään valoon puheenaolevassa tapauksessa; emme tiedä sitäkään, onko asia pantu alulle tietyn tehtäväänsä paneutuneen yksilön vai laajemman harrastuneen joukon voimin, vaikuttaako yksittäisten lausumien ristiriitaisuuteen yhden ihmismielen ailahtelu vai onko kyse valtavin ponnistuksin kokoon puserretetuista kompromisseista, joihin tallentuu sekä vaivalloinen yhdessä ajattelun prosessi että riittävä määrä hyvää tahtoa, joka riittää pitämään vastakkaisetkin ainekset yhteydessä toisiinsa. Kun tilanne on tämä, voin mitä vilpittömimmin sanoa, että juuri ensihetken vaikutelma, olkoonkin että se saattaa olla asian kannalta puutteellinen tai jopa väärä, on parasta, mitä saatan teille tarjota, ja siksi tahdon, että se saa vuoronsa ensin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti