Orgaanisesta ajattelusta

I
Joskus juuri se virke, joka lupaa kaiken olevan ohi
yhdellä taikasanalla, on paikka, jossa kaikki luhistuu.

On kyse ansasta, jonka miltei-tautologia rakentaa.
On kyse käsitteestä, joka muuttuu tahtomatta koomiseksi.

Ampuessaan kaiken alas hän huomaa, että kaikki
olikin hänen oma jalkansa, joka ei ollut siellä
missä hän oli sen kuvitellut olevan.

Kun käyttää käsitteen taikasanaa,
kannattaa varmistaa, että konteksteja on vain yksi,
että sektori on laskettu joka suuntaan.

Tämä on mahdotonta. Jokainen kaikki on ansa,
eikä kyse ole kielestä vaan aivan muusta.

Tunteesta, jota ei saa sanottua itselleen
ennen kuin se jo antaa tuomion.

II
Kuinka monen ruumiin palat sivuille on ladottava,
jotta orgaanisuus olisi kyllin orgaanista?

Eikö yksi nimetty ruumis riitä
ja että sana katsoo sitä ja että kuva katsoo siitä

ja että ne ovat yhdessä, yksi uusi käsi?