lauantai 30. kesäkuuta 2012
Ad 2012
Montako päivää tässä kuussa on? Onko tällä kuulla renkaat?
Mitä teemme me, joiden on käsketty kirjoittaa jumalista ja myrskyistä...
Katsomme kuinka he hakkaavat toisiaan nyrkein
ja ampuvat argentiinalaisia kyyhkyjä.
Espanjalaiset kollegat
Jyrki Katainen: "Olen ylpeä." Jutta Urpilainen: "Olen onnellinen."
Olen suunnilleen saman ikäinen kuin Jyrki, neljä vuotta Juttaa vanhempi. Olen heidän ikäpolveaan enkä ymmärrä mitä helvettiä heidän päässään liikkuu ---
Jos Jutta lihoo enää kiloakaan, se tuntuu petokselta. Jos Jyrki kantaa enää hetkeäkään vastuuta... Suunnilleen näin loogista kaikki on.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Taikaikkuna
Onnea! sinulla on yksi voitto lunastamatta,
eikä se ole uusi iPad vaan elämä
ja melankolia ja ajatus siitä
että kuolet.
Taikaikkuna, mkään ei tule
sinun ja lempiasioittesi väliin.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Illan lempi
Tuol' olkapäillä hiiltä hiukset,
joit' latvoo ympäriinsä katseet rohkeat:
jok' ohdaketta haastaa kuohu myrskyn
ja ajoriistaa paatos himon on ---
Oi, armain, suotko mulle lähell' illan maan
taas sulovartes hehkumaljoja?
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Kauhu lentämisestä
Se että roikun yöt kielekkeillä männynjuurien ja luistavien köysien varassa
ei vähennä lainkaan kauhuani siitä, että osaan lentää.
Kauppa-anekdootti
Kattilakauppias saapui meille toukokuussa ja kehui kaupan käyvän. Hänen saksalaisissa pannuissaan oli kolminkertainen pohja, ja hän kutsui itseään kokiksi. Valmistettuaan meille vihanneksia, pastaa ja kanaa hän otti vaivihkaa puheeksi esityksensä hinnan. Hän kertoi, että elämämme voi muuttua. Hän pyysi suosituksia. Kaksi tuhatta kuudesta kattilasta, ja mikään ei ole kuin ennen. Hän ei pysähtynyt siihen. Hän esitteli kolme muuta kattilaa ja pyysi unohtamaan vakumointikoneen. Hänen vaimonsa synnyttäisi elokuussa kaksoset. Aivan uusi näkökulma elämään ja 30 vuoden takuu. Hän itse oli maksanut kattilansa osamaksulla puolessa vuodessa ja vaihtanut sosiaalipuolelta astiabisnekseen, tiedättehän nykyajan ihmiset, ei sen jälkeen voi öitään rauhassa nukkua. Jokainen tuntee, kun on tehtävä päätös, tarjous voimassa vain tämän päivän. Tämä mies, jonka hengitys haisee juustolta, pesi astioitaan altaassamme. Kun hän tuntia myöhemmin lähti pihastamme laukkujaan vetäen, en ihmetellyt lainkaan, että hänellä oli yhä Mazdassaan talvirenkaat ja ainoa mauste, jonka hän tunsi, oli kasvisliemikuutio.
Tunneli
Lauantaina olin kirjoittanut jotakin tällaista: Väsyneenäkin on ilo nousta, löytää itsensä unelta. Torstaina olin raapustanut kännykkääni: Jotkut ajattelevat kirjallisuutta kuin olisivat töissä hyvän sydämen tiedotuskeskuksessa. Ja vielä aiemmin (muistan nyt että ajoin autolla Tikkurilaan, taisi olla alkuiltapäivä): Kirjallisuudella on paholaismainen voima viedä merkitys kaikelta millä voisi olla tarkoitus, ja silti se myös luo merkityksen mahdollisuuden. Poistaessani noita merkintöjä puhelimestani minusta tuntui kuin olisin juossut läpi pitkän tunnelin ja juuri ennen sen suuta viheltänyt kuullakseni ääneni kerrankin kyllin voimakkaasti. Luulen, että vanhus tuli minua vastaan ja ihmetteli puuskutustani.
torstai 21. kesäkuuta 2012
Typeryyden syllogismi
Usein koen itseni tavattoman typeräksi --- en siksi, että koen niin, vaan siksi, että olen. Huomatkaa, etten nyt koeta selittää toimintaani pyrkimyksistäni käsin, kuvaanpa vain arvostelman, joka sanoo: "Tällainen ihminen minä olen." Kenties seuraava yksityiskohta sosiaalisesta elämästäni selittää jotakin: hankkiudun harvoin mutta pakkomielteisesti tilanteisiin, joissa typeryyteni hohkaa miellyttävänä lämpönä ja viileytenä myös tovereitteni kasvoille. On palkitsevaa huomata, miten juhlallisesti ja monialaisesti he tulkitsevat vilpittömän typeryyteni viestin. Kuka tietää, ehkä tämä antaa minulle samankaltaista tyydytystä kuin psykoanalyysissa käyminen, johon minulla ei ole koskaan ollut varaa. Tavattoman miellyttävyyteni ansiosta he eivät voi olla varmoja, että puhun juuri itsestäni, suurimmasta typeryksestä, tokon tai hieta-ankeriaan kaltaisesta olennosta, joka näyttäytyy vain kun haistaa herkkupalan: ahmittuaan suullisensa se vetäytyy takaisin varjojen pimentämään soraan.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Kohtaaminen n:o 2
Joskus välttämättömän käsittämättömät yksityiskohdat, kuten valkeat vahapapanat WC-altaassa valtaavat yön. Niskaamme isketään katoilta ja pääkadun ikkunoista; ammusten tarkoitus on merkitä tuomiomme julkisella paikalla ja sitoa yhteen meidät, joilla on sekä halu että paksujen nilkkojen kantamat sääret. Aamulla en saa mieleen, onko mitään ollut tehtävissä asian korjaamiseksi. Muistan vain luotettujen miesten huoneen, johon neuvosto kokoontuu heti iltapäivästä. Siellä emalivati todistaa kaiken.
Kohtaaminen
Ystäväni on ortodoksimunkki myös unessa, mutta jumalanpalveluksen jälkeen hän tulee portaissa tervehtimään. Jokin hänen käsissään häiritsee, kenties lian ja nokipölyn uurtamat nystyrät, käsien syrjät. Hän kiertelee asiassaan, aistin sen ja laskeutuessamme pihalle hän kertoo, miten on vuosia sitten kerta kaikkiaan loikannut yli sen osan elämästään lukemalla kuukauden putkeen pornografisia sarjakuvia. Tapaamisemme keskeytyy äkisti parkkipaikalla; hän ojentaa minulle kolikon, ja jossain tyhjyys lähtee liikkeelle, mutta myös lempeä hellyys, joka armahtaa välimatkasta piittaamatta.
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Niskalenkki eli kusetuksen logiikka
Nykyiset tapahtumat, kuten "niskalenkit markkinavoimista" ja muu virtuaalinen paska. Niiden todellisuus pitää osoittaa mainoskampanjoin, jotka maksavat miljardeja. Kovin kalliiksi käy metaforien rakentaminen.
Niiden ero todellisiin niskalenkkeihin ja luoviin metaforiin on huomattava. Kun runoilija luo metaforan, se säilyy vuosituhansia. Kun judoka saa tatamilla niskaotteen, se pitää. Nämä "tapahtumat" pätevät ainakin kesän yli tai sanotaanko vähintään ensi kuuhun tai ensi viikkoon, riippuu nyt vähän...
Niin, ne eivät ole luonteeltaan käsitteellisiä eivätkä konkreettisia, eivät edes ajallisia. Tai praktisemmin: Ne eivät riitä, eivätkä ne ole vastauksia mihinkään esitettyyn kysymykseen.
Ollakseni runoilija: Ehkä nämä "tapahtumat" ovatkin kvasisymboleita. Beardsley määrittelee kvasisymbolit estetiikassaan kohteiksi, jotka on alettu tunnistaa symboleiksi mutta joiden symbolisista merkityksistä ei ole päästy selvyyteen.
Niin, ne eivät ole luonteeltaan käsitteellisiä eivätkä konkreettisia, eivät edes ajallisia. Tai praktisemmin: Ne eivät riitä, eivätkä ne ole vastauksia mihinkään esitettyyn kysymykseen.
Ollakseni runoilija: Ehkä nämä "tapahtumat" ovatkin kvasisymboleita. Beardsley määrittelee kvasisymbolit estetiikassaan kohteiksi, jotka on alettu tunnistaa symboleiksi mutta joiden symbolisista merkityksistä ei ole päästy selvyyteen.
Luulen, että Kafka nauttisi aikamme "ponnistelujen" muuntamisesta kirjallisuudeksi.
- - - - - -
Voidaan tietenkin sanoa, että nämä tapahtumat eivät ole mitään selvärajaisia kokonaisuuksia, vaan osia ja osaprosesseja erittäin vaikeasti hallittavassa tilanteessa. Niin, näin voidaan sanoa, ja näin päästään myös kantamaan vastuuta suuressa historiallisessa kamppailussa, joka vertautuu sotiin ja sisällissotiin ja rauhanturvaoperaatioihin...
Hullu odotus
Mitä hullut odottavat? Mitä kyynikot odottavat?
Diogenes Sinopelainen, Koira, käveli lyhty kädessään keskellä kirkasta Ateenaa ja etsi ihmistä. Myös Nietzschen hullu ihminen ilmestyi lyhtyineen torille aamupäivällä Jumalaa etsien ja huusi: "Minne olemme menossa me? Pois kaikkien aurinkojen luota? Emmekö syöksy lakkaamatta?"
Kyynikkona Diogenes tuskin odotti löytävänsä jotakin, jota kutsua ihmisyydeksi. Nietzsche, jonka hullu ihminen oli Koiran selkään rakennettu kirjallinen esitys, vei allegoriansa päätökseen sanoilla: "Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet!"
Diogenes kyynikko, Nietzsche kyynikko, molemmat kyynikkoja katsoessaan ihmistä. Ja silti he molemmat odottivat jotakin, ei merkkiä muutoin olisi sytetty. Nämä päivänvaloon kannetut lyhdyt tekevät kyynisyydestä profeetallisen teon, joka todistaa: Hulluus odottaa tulevaisuutta, valtavaa tapahtumaa joka on aina jo tapahtunut mutta joka yhä vaeltaa, nykyhetkeä saavuttamatta.
Mitä Diogenes ja Nietzsche näkivät ajassaan, ehkä myös tulevaisuudessa? En tiedä, mutta jotakin Nietzsche ehdotti antaessaan Hullun ihmisen puhua: "Eikö meidän itsemme täydy tulla jumaliksi, vain näyttääksemme heidän arvoisiltaan?"
Niin kauan kuin ihmiset ovat käytännöissään tulkinneet tätä näyttämistä, tätä arvoisuutta, on nykyhetki ja tulevaisuus näyttänyt samalta kuin historia aina ennenkin suuressa mittakaavassa --- ensin nousulta, sitten kostolta, lyhtymarssilta pimeässä.
Mitä muuta historiassa on tapahtunut, mikä osa tulevaisuutta voisi tapahtua toisin?
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Muistuma Odysseiaa
Huomenna kohta kun aamun rusko huomenna
kun kun aamun tuli taivaan rantaan
tällaiset lauseet vuosituhantiset matkat niiden edessä
niin alussa kirjoittaa jälleen
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Taloudesta
Kaksi ajatusta, jotka saan päähäni taloudesta.
Kuin se joka aiotaan runkata hengiltä tai se, jonka mafia
on ottanut suojelukseensa määrittämättömiä ehtoja vastaan.
Ajatus subjektin historiallisuudesta
Jos todellakin on niin että subjektius keksittiin vasta romantiikan myötä ja että romanttisen runouden tehtäväksi tuli ilmaista yksilöllistä tunnetta, ja ilmaista nimenomaan se, että oli syntynyt yksilö, joka kokee, ajattelee ja toimii myös mielikuvituksessaan, ei ainoastaan yhteisen tiedon subjektiudessa, niin tuon keksinnön elinkaari on ollut lyhyt, kovin lyhyt.
Jos todellakin on niin että romantiikka keksiessään subjektin keksi nimenomaan ihmisten välisen eron ja keksi, että tuo ero on ilmaistavissa ja että ilmaisussa paljastuisi sisäisten maailmojen yksilöllisyys, se keksi jotakin, joka ei ole välittömästi avointa, jotakin, joka nyt näyttää historiallisen arvokkaalta.
Mutta eikö ihmisellä ollut pientäkään kokemusta erosta jo klassisella ajalla, esimerkiksi Kreikassa tai Roomassa tai keskiajalla, arkipäivässään, lihassaan, pelkästään yhteiskuntajärjestyksen vuoksi? Tietenkään minkään varsinaisen ja yleisen subjektikäsityksen muodostumiseen ei ollut erityistä yhteiskunnallista tarvetta --- yhteiskunnalliset erot pitivät yllä riittävää distanssia eri ryhmien välillä ---, mutta epäilenpä vain, etteikö minkäänlaista yksilöllisen kohtalon kaltaista tunnetta olisi syntynyt isäntänsä tappaneen orjan, asemansa menettäneen plebeijin tai areenalle kiihkon ja seikkailunhalun vuoksi heittäytyneen kansalaisen mielessä, kun hän viis veisasi rikkaan sukunsa suomasta asemasta ja omaisuudestaan ja meni rikollisten ja orjien seuraan taistellakseen, tunteakseen voittamisen ja kuoleman huuman; oliko niin, ettei edes pieni häivähdys siitä, mitä voidaan kutsua subjektiudeksi, sisäisyydeksi, tavoittanut niitä, jotka tiesivät loppunsa tulevan hetkellä millä hyvänsä. Elivätkö he kaikki koiran elämää? Eikö heillä ylipäänsä ollut mahdollisuutta ilmaista tätä kokemusta olemisestaan? Ja millainen kokemus subjektiudesta on ollut teollisen ajan työläisillä tai niillä miljardeilla ihmisillä, joiden mielikuvituksen tälläkin hetkellä muodostavat Bollywood ja Hollywood?
Mistä sitten kumpuaa läpi historian näyttäytyvä turhautuneisuus ja tunto yhteiskunnallisesta ja metafyysisestä epäoikeudenmukaisuudesta? Onhan historiankirjoituksessa ja kirjallisuudessa merkkejä orjakapinoista, perhetragedioista ja ajattelijoista tai yhteisöistä, joiden hengentuotteet saattoivat syntyä vain mitä erilaisimpien traditioiden synteeseinä, tietoisuuksina toisistaan poikkeavien perinteiden suunnista, kuten esimerkiksi Saarnaajan tapauksessa. Tai mitä tulisi ajatella Petrarcasta, joka kirjoitti sonettinsa, valtavat dialektiset yritykset tavoittaa muusa, puhua jollekin jota voidaan kutsua Lauraksi?
En kiistä historianfilosofisten linjojen yleistä paikkansapitävyyttä, mutta epäilenpä, etteivätkö miljoonat ihmiset ennen romantiikkaa olisi saaneet edes hetkeksi kiinni tapahtuman tunteesta, siitä että tämä rakkaus tapahtuu nyt, että tämä loppu on minun loppuni, ei kenenkään muun. Vai oliko kokemus itsestä 1700-luvun lopulle saakka jotakin, jota oltaisiin saatettu myös todellisena elämänkokemuksena kuvata sanoilla "muuttumaton ja määriteltävä ihmisluonto, johon minä en tee poikkeusta": ei poikkeamaa sisäisyyteen, ei edes mahdollisuutta erottaa tuota osaa muusta olemassaolosta.
Niin tai näin, minusta tuntuu, että nykyisin valumme aikaan, jossa ei ole eroja, ei subjektin muodostumisen ennakkoehtoja, vain tarjottavia spektaakkeleja. Ehkä tämä on paluuta klassisiin aikoihin siten kuin ne meille näyttäytyvät: valtavat yhteiskunnalliset näytökset, massojen kuolema, ihmisarvon uloskirjaus ja toisaalta mitä suurimpia keksintöjä.
Mutta subjektius on ulkoistettu; minuus toisten toimijoitten alihankintoina, toisilla sektoreilla, kohtaamisissa, diskursseissa (ääh...), sähköisissä elämänmuodoissa, ennalta kaavailluissa monivalinnoissa --- ja mitään yksilöllisyydeksi käsitettävää keskusta, mitään subjektiksi määriteltävää sisäisyyttä ei löydy, eikä edes tahdota löytää. Talous, markkinat ja yhteiskunta poliittisine mekanismeineen eivät ole enää aikoihin uskoneet ihmiseen, tajuntaan, tunne-elämään tai kieleen, jossa olisi yksilöllisen, ei-avoimen ja muuna kuin jaettavana kuluttajarakenteena siirtyvän merkityksen mahdollisuus. Toki ne eivät näy uskovan myöskään ihmiseen biologis-fyysisenä olentona, kuten eivät luontoonkaan jonakin itsessään olevana, mutta se on jo tarinan toinen luku.
Vai onko jollakulla säilynyt, edes jäänteenä, kokemus yksilöllisestä olemassaolostaan, tai vaikkapa vain epäilys siitä, että tämä elämä saattoi tapahtua minulle, että minä tulin jostakin ja menen jonnekin, mutta pian en saa kummastakaan otetta, ja silti se tapahtuu täällä.
Jos jossakin on säilynyt edes epäilys yksilöllisestä olemassaolosta, saamme kiittää siitä romantiikkaa ja lyyristä runoutta, mitä ne sitten ikinä aikoivatkaan tai tarkoittavatkaan. . .
Kuvaus tulipalosta
Tullipalo, tulipallo, tuulipako, lihava isoäiti, oven alta näkyy vain nilkkojen paksu varjo, tulimeri lapsi sylissään, koko talo täynnä ihmisiä, liekit niin valtavia että lattia on romahtaa, sininen saavi joka ei kerta kaikkiaan täyty, ja kukaan ei tule ulos, arkisia askareita ja pelko pistoliekeistä, kun happi on imetty huoneista, aivan uskomaton sade vain muutaman korttelin päässä.
torstai 14. kesäkuuta 2012
Rakkauden teot
1600-luvun barokissa ihmiselämä
nähtiin murheen laaksona
liekehtivä sydän sai uskonnollisessa runoudessa
merkitä katumusta, eroottisessa
intohimoa ("To this coy mistress")
Ikuisuus aika vedenpaisumuksesta Fukushimaan
tai tästä hetkestä siihen
kun kaikki juutalaiset ovat kääntyneet kristityiksi
ja käyneet esinahankorjausleikkauksessa
mutta jo seuraavalla vuosisadalla ymmärrettiin
että aikaa ei ole loputtomasti
rakastetun syytä on antautua heti rakkauden iloille
niinpä runous alkoi kertoa siitä
mitä Haagassa voi nähdä pienten otusten elämää
rokokoomiljööseen rakentuvia hipstreitä
ja subjekteja joiden sisäisyys ylenee sukuelimiksi
satulaan hyppäämisen jälkeen
ei pisteen pistettä
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Todellisuuden metsä
Olet nyt todellisessa metsässä. Kaadat kuusen nähdäksesi, kuinka kauan se on kasvanut. 79 tiheää vuotta kalliolla vain kahden ranteen paksuudessa. Rakastat tätä hiekkaa. Mittari ei ole vieläkään punaisella.
Mitä katse maksaa? Laahaus ei ole kuluttanut kiviä loppuun. Niitä on allasi kaksi metriä. Sitten on kallio, jolla on kaksi karhun muotoista leposijaa. Mitä kätesi ovat niihin verrattuna --- valtavat paadet, joiden voimasta voit vain uneksua. . .
Jäkälä, se on imenyt veresi nopeammin kuin uskoitkaan.
Järveen on matkaa. Se on kokonaan lähdettä.
Mitä katse maksaa? Laahaus ei ole kuluttanut kiviä loppuun. Niitä on allasi kaksi metriä. Sitten on kallio, jolla on kaksi karhun muotoista leposijaa. Mitä kätesi ovat niihin verrattuna --- valtavat paadet, joiden voimasta voit vain uneksua. . .
Jäkälä, se on imenyt veresi nopeammin kuin uskoitkaan.
Järveen on matkaa. Se on kokonaan lähdettä.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Antigone hillittömyydestä: kaksi fragmenttia
Raha tuhoaa kaupungit, riistää kodit ihmisiltä;
raha valmentaa ja turmelee rehellisten miesten
mielet ja saa heidät tekemään häpeällisiä tekoja;
opettaa kunnon ihmisille hillitöntä ahneutta
ja saa heidät harkitsemaan kaikkea pahaa.
(Kreon, 296-300)
Hän oli yrittänyt hillitä
jumalasta haltioituneet naiset ja
Dionysoksen tulen,
ja niin hän suututti huilunsoittoa
rakastavat muusat.
(Kuoro, 962-966)
Sofokles, Antigone, suom. Kirsti Simonsuuri. Like, 2011.
Shakespearen Sonetti 21 ja yritys suomennokseksi
So is it
not with me as with that muse,
Stirr'd by
a painted beauty to his verse,
Who heaven
itself for ornament doth use
And every
fair with his fair doth rehearse,
Making a couplement of proud compare
With sun
and moon, with earth and sea's rich gems,
With
April's first-born flowers, and all things rare
That
heaven's air in this huge rondure hems.
O, let me,
true in love, but truly write,
And then,
believe me, my love is as fair
As any
mother’s child, though not so bright
As those
gold candles fix’d in heaven’s air:
Let them
say more that like of hearsay well;
I will not praise that purpose not to sell.
En koskaan niin kuin
sanailija luo,
kuin hän ken maalaa muusan
säkeeseen
ja koruiksensa itse
taivaan tuo
ja kietoo kaiken kauniin
äkeeseen,
kupletit loihtii pöyhkein
vertailuin,
auringon, kuun ja maan ja
meren aarteet,
kukinnot huhtikuun, ja
monin kertailuin
aukaisee kalliit
avaruuden kaarteet.
Oi, totta anna tunteeni
ja runon olla,
on silti rakkaimpani yhtä
suloinen
kuin lapsi äidin, vaikkei
katsannolla
se loista taivaan
kultatulien.
Jos kuulopuheet kiehtoo,
toista niitä;
en tyhjää myy, ei mulle
kaupittelut riitä.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Hetki Valérylle
Vain
yleisön edessä, vihollisen edessä
kouristelen sormiani ja yskin
arkkityyppisesti
kuin olisi jokin valo tai voima
Tunne muikuista ja sushista
Ruoho kuuset ja sähkö ---
vesi peili ja itku ---
puut ja erityisesti kuuset, luku kolme, useita lintulajeja
en tiedä kummassa olin surullisempi
Korson vetomarkkinoilla
vai Kluuvin Hanko Sushissa
nämä tilat ja kuvat jatkuvaa kääntymistä
päät ja silmät
kohdistuvat aina toisaalle
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Runous tuo ihmiset yhteen
Runous on ihmeellistä: National Book Award -voittajat vastaavat puhelimeen heti aamusta! He lentävät Manseen ja julistavat: "Runous tuo ihmiset yhteen." Heidän aivonsa takovat satuja pohjoisista demokratioista ruotsalaisten metodistisisarusten tähden. Tämä amerikkalainen runous: välttää velttouden ansat, yörunkkareiden kiusat, tarttuu aamun turmeltumattomuuteen Kentuckyn Lexingtonissa. ------ Oi runous, keski-ikäinen, haastatellen saavutettu amerikkalainen runous! Sinä ajat bussilla halki nykyisten ja entisten tajuntojen kulttuurien ikuisille kaksoistorneille, joita maailman palomiehet vartioivat. Condoleezza Rice, Rosa Parks, 50 Cent... Sinun kuvasi puhuvat kunniaprofessorin suulla ja sanovat: "Läppärit ja luurit, te ehkä viette meiltä elintilan, mutta me emme luovuta --- me puhumme yhä, vieläkin, siltikin, yhäti Helsingin Sanomien suulla, Jukka Petäjän suulla, kaikkien niiden suilla, joilla on tunteita matkassa; runous on iso tuontikello, henkilökuva mustasta feminististä, johon valkoisella miehellä on varaa."
Yhteiskunnalliset tehtävämme
joko avaan sen mikä on edessämme ja jatkuvasti kiertyy takaa
ja silti ovat ne jotka vaativat runoudelta diagnooseja
vaikka se on kokonaan sisällä ja liikkuu
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Kaksi vaarnaa
Joskus löydän elämästäni vaarnan
jonka varsi hengittää yhä
Se mitä nyt sanon vaarnoista vampyyrien varalta
Hänen suurin fantasiansa
oli tulla hakatuksi McDonaldsissa
Harvardin emeritusprofessori vaimoineen
iskisi hänet pöytien väliin muiden jauhaessa
McRibejään
samaan tapaan he olivat surmanneet
hänen miehensä
ja dipanneet ranskalaiset
läpi vatsanpeitteen
Aftonvandring
Pelkäätkö yksinäisyyttä pelkäätkö sanoa kuolema
pelkäätkö heittää sääresi toisen päälle
ja istua tähän
tule
Tahtoisin sanoa meidät on kutsuttu
vaikka hampaat jo kääntyvät kuin oseloteilla
He kiroavat sirinän joka on ikuinen ja kukittaa heidät
he eivät vain juo oluitaan
vaan myös uuttavat ne eläinten raadoista
Mutta sanansaattaja sanoi eivät yksin nämä veljenvalat
älä unohda
myös sinulla on kuolemasi esimerkkini
ei ratkaise tapaustasi
Aurinko on kokonaan kasvoilla
on liian myöhäistä pelätä
Pidä elävä mielessäsi
se että hän hajoaa jo ei ole muuta tapaa
jolla me olisimme tulevaisuus
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Päivän päätteeksi
Olen lukenut koko joukon runovihkoja:
Olen lukenut julkaisemattoman käsikirjoituksen
henkilöhygieniasta äärimmäisissä olosuhteissa.
Tämä käsis meni läpi viidesti.
Ei juuri hampaita naurata.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Epäajanmukainen miete
Vielä hetken jaksan kaivaa maata altani.
Ymmärrän tämän niin, että kun Deleuze* sanoo
"kokeellisuus", hän tarkoittaa
järjetöntä impressionistista mölinää.
En jaksa tuhlata narua tähän roskaan.
Anti-Oidipus on huonoa filosofiaa,
ja kirjallisuutena se leikkaa kiinni kuin voitelematon saha.
Pidän siitä sahana, joka ei käynnistynyt lainkaan,
yski vain niin vitusti, että luuli leikkaavansa.
*Se mitä hänelle tapahtui teosten Nietzsche et la philosophie ja Différence et répétition jälkeen on juuri tämä kokeellisuus, filosofian loppu, muutama loistava osa mutta ei konetta.
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Walter Benjaminia vastaan
Jos meitä kuluttaa sen paino mikä jäi elämättä,
en tunne tuota kaksoisolentoa; minulta ei jää mitään yli,
ei mitään, ei enempää kuin juuri nyt pystyn,
halkaisen jokaisen kaksoisolennon ja juoksen
suoraan kohti kuolemaa.
halkaisen jokaisen kaksoisolennon ja juoksen
suoraan kohti kuolemaa.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Pete was here: A life
Pete had a nightmare:
He was a female hare
with thinning Krishna hair --
and the dream, it always went up in the air.
Verso
Se mikä ei näy juuri nyt tässä
juurestaan kiinni
maailman vaahdossa
Jos löytäisin edes palan totuutta
juuri palana se miellyttäisi
minua suunnattomimmin
Miten tahtoisit että minä
tekisin sinulle sen saman
sen aivan toisen minkä sinä
teit minulle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)