Epämusikaalisten ihmisten musiikkia

-- Runous on epämusikaalisten ihmisten musiikkia, näin olen kuullut sanottavan.
-- Tai sujuvammin: Uskonto on epärunollisten ihmisten runoutta.
-- Tunnen itseni kerta kaikkiaan epämusikaaliseksi ja epärunolliseksi.
-- Kuinka niin?
-- Runous ja uskonto, seksuaalisuuden ohella, ovat ainoita asioita, jotka saavat minut nousemaan aamuisin ylös.
-- Ja iltaisin ne pitävät sinut hereillä?
-- Niinpä. En silti pidä noita päälle päin töykeitä aforismeja mitenkään loukkaavina. Päinvastoin ajattelen, että niihin tiivistyy jotakin olennaista.
-- Eli?
-- Jokin virhe tai tunne puutteesta. Jonkin sellaisen elementin etsiminen mikä puuttuu, mitä ei ole kokonaan tässä eikä voikaan olla. Halua musiikkiin, halua uskoon, halua rytmiin, halua hengitykseen, mielihyvään ja sen tuottamiseen. Vaikka sitten epätäydellisyyksien, horjahdusten tietä.
-- Ihmisen perustarpeita.
-- Jotka minä nostan kaikkein tärkeimmiksi. Luottamusta siihen, että ilman virhettä ei ole musiikkia, ei runoutta, ei uskoa. Enkä tarkoita nyt kyvyttömyyttä ajatella. Vain siellä missä jotakin puuttuu, voi tapahtua.
-- Eli ne jotka kuvittelevat täydellistyneensä?
-- Heitä ei varsinaisesti ole olemassa.