Kaksi sitaattia

-- Luin tänään kaksi melko nasevaa sitaattia.
-- Kerro.
-- Ensimmäinen oli Frank O'Haran: Koska runous on nopeampaa ja luotettavampaa kuin proosa, on aivan oikein että juuri runous tekee lopun kirjallisuudesta.
-- Oli vuosi 60, eikö?
-- 1959.
-- Kylmän sodan tunnelmia. Eipä näy loppua. Mikä se toinen oli?
-- Descartesia: Lapsena rakastin ikäistäni tyttöä, joka oli kierosilmäinen. Kun katselin hänen eri tahoille suuntautuvia silmiään, näköaistini siitä saama ja aivoihini tekemä vaikutelma liittyi toiseen vaikutelmaan, joka pani minussa liikkeelle rakkauden mielenliikutuksen. Vielä paljon myöhemmin nähdessäni kierosilmäisiä tunsin olevani taipuvainen rakastamaan heitä enemmän kuin muita vain siksi, että heissä oli tämä vika. Havaittuani, että kierosilmäisyys on vika, ei se ole enää minua liikuttanut.
-- Tuossa oli jo yritystä, ei pelkkää uhoa.
-- En nyt sano, että ajatukseni siitä, miten nykyään kirjoitetaan olisivat kaikkein ylevimpiä tai että oma kirjoitukseni olisi sen kummempaa... Mutta onko tällä oikeastaan mitään väliä tai onko sillä väliä, tajuaako kukaan mitä olen sanomassa.
-- Miten niin?
-- Radio on täynnä hyvää musiikkia, mutta kenelle se on hyödyksi ja missä. Kuolemassako? Kirjallisuus ei voi jouduttaa mitään.