Kirjoittajan kaanonit

Kirjoittajana minulla ei ole mitään suosikkikaanonia. Pikemminkin luon jokaista teostani varten, kirjoittaakseni ne, oman matkan historiaan ja kirjallisiin malleihin. Enkä tietenkään vain kirjallisuuteen ja sen historiaan ja tyyleihin vaan maailmaan ylipäänsä.

Vantaassa malli oli modernistinen. Historiallisissa roolirunoissa tiettyjä asetuksia Haavikolta, mutta yhtä lailla Kiveltä, yksityiskohdissa Tranströmeriltä, isossa runoelmamaisessa mittakaavassa ja paikallisuuden korostuksessa saattoi näkyä häivähdys Williamsin Patersonista, toki myös Spoon Riveristä. Ylipäänsä melko korkeakirjallinen modernistinen ote.

Terminissä tutustuin (merkityksessä "palauttaa kirjoittamalla mieleen") eurooppalaiseen runouteen, romantiikkaan ja symbolismiin (Keats, Rimbaud, Verlaine), ja yhdistin näihin pientä irrottelua eri lajeilla, kuten päiväkirjamuodolla, sulautetuilla käännöksillä ja pseudokäännöksillä, runollisella proosalla ja visuaalisuudella: menin samalla Vantaan modernistisen poetiikan ohi ja kirjoitin mielestäni runoromaanin. Paljon elokuvamaista leikkausta. Paikka edelleen olennainen, tällä kertaa ateljeelukijana etenkin Harry, mies Trasteverestä.

Kuka ampui Ötzin? taas on aivan oma lukunsa. Se vastaa lajikirjossaan suunnilleen Terminiä, mutta lajien rikkaus on tehty rytmityksellä ja komposition äärimmäisyyksiin viedyllä kontrastoinnilla ja viimeistelyllä huomattavasti näkyvämmäksi; tässä Markus Pyörälän graafiset rekisterit tukevat näytteillepanoa ja tekevät kokonaisuudesta aiempaa monipohjaisemman ja upottavamman mutta myös konkreettisen paikallisen ja tilallisen. Pitkä proosa kehystää koko teosta.

Tällä teoksella ei ole tähän asti lukemassani lyriikassa suoranaista esihistoriaa tai jos onkin, sen historia on niin sieltä ja täältä (eri maiden klassinen runous, vispo, flarf, aforistiikka, lyyrisen proosan lajit) ettei se palaudu mihinkään yhteen selkeään perinteeseen, vaan pikemminkin mahdollisimman monen, ristiriitaisen ja yhtäaikaisen tradition, estetiikan ja tiedonalueen yhteenpaiskaamiseen. Ennen kaikkea yhteistyö Markuksen kanssa poiki Ötziin paljon kirjallisuuden ulkopuolelta, muiden muassa infografiikasta. Teosta voi lukea "ylitulkitsematta" paitsi kirjallisuuden asetuksista, myös psykologisista ja filosofisista lähtökohdista käsin, ovathan jotkut tekstit liki kokonaan Wittgensteinin tai Freudin pohjalta väsättyjä.

Silti sanoisin, että Ötzin maailman tunnistavat nekin, jotka eivät tunne kirjallisuutta laajasti tai vaivaudu pähkäilemään kaikkia pakotteita ja konsepteja, joihin teoksen maailma pohjaa. Ötzi on Mitä tapahtuu todella? -teoksen 50-vuotissynttärit, jotka lähtivät hiukan käsistä.


Lopputulemana: Runoilijalla on kirjoittajana on harvoin fiksattua kaanonia, vaikka se hänellä lukijana (tai tutkijana, kirjallisuuden teoreetikkona tai ystävänä) olisi. Kirjoittaminen pakottaa keksimään tilanteisen kaanonin tai kirjallisen esihistorian kerta toisensa jälkeen. Kaanon luonnollisesti syntyy vastauksena tiettyyn kysymykseen, joka sillä hetkellä on akuutti ja ainakin itselläni kokemuksellinen. Jotkut tahtovat pysyä löytämässään tyylissä, minulle tyyliä ei ole ennen kuin alan kirjoittaa.

Suurempi vaikeus kuin tyylin löytäminen on löytää kysymykselle mielekäs kehys, johon kirjoitus saa kertyä.