Kuusi vammautunutta miestä

Rautatientorin laidalla rullasi liki kaksimetrinen korsto pyörätietä vauhdikkaasti ihmisten välistä puikkelehtien. Kurkotölkki toisessa kädessään hän pysähtyi saksalaisturistiryhmän eteen ja huusi pyörätuolistaan:

-- Perkele! Haluatteko te tapella! Entä sinä, vitun nilkki, te muut!

Ulkoilman kiillottamat kasvot, kyynärpäihin saakka kääritty flanellipaita, vahvat käsivarret, pitkät jalat. Vääristyneet kasvot sinkoaisivat tuolistaan heti kun avaisin suuni.

Talviyö Kuopiossa vuosia sitten. Oli lauantai, pakkanen kiristyi, vammautunut mies istui paljain päin nuorisotilan ovella. Järjestimme hänet sisään ja parin soiton jälkeen teimme diakonin huoneeseen yösijan. Tarjosimme miehelle ruokaa ja junarahat, sillä hän oli matkalla etelään. Aamulla, kun tulimme saattelemaan häntä asemalle, löysimme hajalleen revityn huoneiston. Stereot ja muu helposti irtoava oli viety, keittiön kaapit käännetty nurin.

Tapasin miehen sattumalta muutaman vuoden päästä, yhä samalla tavalla vammautuneena ja pyörätuolissa. Hän oli hakeutunut tilanteeseen, jossa saattoi olettaa löytävänsä avuliaita ja hyväuskoisia ihmisiä.

Pari kesää sitten lihava mies pyysi apua Kajaanin raatihuoneenaukiolla. Soittaisinko hänelle taksin. Tai oikeastaan, voisinko auttaa häntä hieman, tuolin jarru oli jäänyt jumiin tai akku loppunut. Kokeillessani jarrua mies väitti minun rikkoneen tuolin ja pyysi rahaa. Nähdessään poliisipartion saapuvan hän sai toimintakykynsä hetkessä takaisin ja käänsi tuolin kuin hyrrän kohti jokirantaa.

Kerrotaan, että toisinaan profeetat ilmestyvät kaduille ja esittävät sanomansa tunnustekoina, sanoitta, kuin mielipuolet. Mutta nämä vammautuneet miehet, mistä he tulevat? Eivät kai siitä louhikosta, jossa näin lapsena kuuden jäniksen tanssivan kehässä ja purevan toisiltaan jalat?

Kolme heistä on tullut, kolme on matkalla...