Runodialogeja

-- Nyt ajattelen vain mahdollisuutta.
-- Niin?
-- Mahdollisuutta. Kuten tätä dialogia.
-- Tuohan on sama kuin väittäisi mitä tahansa.
-- Huomaatko tämän muodon: mahdollisuus keskustelee,
pysyy siten mahdollisuutena.
--Mihin?
-- En tiedä, mutta minua kiinnostaa vaihtaa rivejä näin,
luulen että tämä tekee rytmille hyvää, että tästä voisi alkaa
kokonainen kirja.
-- Runoiletko?
-- Se juuri on mahdollisuuden taidetta.
-- Jutellaan lisää.



-- Jos mietin, miten olen päässyt kaikkiin lopputuloksiini... tähän asti... En ole tiennyt mitään. On ollut vain jokin yksittäinen asia, ja sen ympärille olen koonnut loput.
-- Jokin yksittäinen asia. Puhutko sattumasta?
-- Pikemminkin jostakin ohittamattomasta, joka on tullut
ohimennen. Kuva, ajatus, rytmi. Tai slogan, tila.
-- Ja sitten?
-- Niin, on jokin jalansija tyhjässä. Siihen voi kuvitella rauniokaupungin tai kiipeilijän kallionseinälle, ehkä molemmat, sillä ne nojaavat tyhjään.
-- Olen haaveillut pitkään tästä, että me vain istuisimme aloillemme ja keskustelisimme.