Vanha tarina

Kyllästyttyään pitkään jatkuneeseen ja veriseen sotatilaan niiden maiden naiset tekivät sopimuksen, etteivät antautuisi miehilleen ennen kuin sota olisi ohi. Mutta miehet päättivät laivata huoria mantereelta ja raiskata myös lapset. Tämä selvyyden hetki, jonka kumpikin osapuoli jakoi, oli ensimmäinen askel kohti yhteisymmärrystä ja rauhaa. Taistelulinjojen väliselle kannakselle syntyi teltta- ja parakkikyliä, joiden asukkaat kärsivät mutta myös muuttivat sodan luonnetta; ei-kenenkään maalla saman perheen sisaret kantoivat kahden kansan verta ja siirtyessään paikasta toiseen, puolelta toiselle he hämmensivät sotaa käyvien mielet. Pian kansalliset vaimotkin hakeutuivat kyliin, sillä he eivät olleet typeriä näkemiensä vaikutusten suhteen. Vain muutama kuukausi ja taistelu oli ohi. Väliväki levisi kummallekin saarelle, ensin hajottaen aatteelliset ja yhteisölliset rintamalinjat, sitten yhdistäen entiset kiistakumppanit oudoin verisitein ja uusin, arkisin kiistoin.

Historia, kuten tunnettua, vaikeni kunniakkaan unionin syntyvaiheista ja jätti esiin sen mitä jälkipolvet tahtoivat kuulla alkuperästään. Tänä päivänä tuota valtakuntaa hallitsevat naiset ja heidän tarinansa pihtauksen maailmoja muuttavasta voimasta. Tämän tarinan sepittäjäksi valittiin, niin kuin aina, mies.