Hetki metsässä

Se joka syö tätä leipää elää ikuisesti, mutta tämä metsätie, tien pohja, on musta, himmeä, keltainen kaatuvista oksista ja minä sulan, pienet ritisevät pelot tekevät tilaa ja juuri tähän rakoseen pakenen, ajattelen taivasta tai ilon hetkeä johon joskus ylsin, olen nähnyt kuinka epäilyksen reuna raottuu ja sitä on suurin osa; minä seison keskellä maailmaa ja odotan omaa konkurssiani, olisiko se ensimmäinen vai viimeinen, valotetut männyt, negatiivit, kuljen tässä niiden läpi, tukit ovat lävistäneet minut, jättäneet kylkiini, vatsaani, käsivarsiini mustelammikot;

polttopiste, palopesäke, kuumuus noin kolmesataa astetta, sellainen tähän täytyy saada, kiertävä savulastu, harvoin tulemme tietoiseksi siitä miten vähästä kaikki on kiinni maankamaran alla vellovassa todellisuudessa, sula ja puolisula kiviaines, ehkä kiinteä magneettinen ydin, ehkä putoaminen 39 kilometristä, äänivallin rikkominen, mutta minulle riittää pelkkä vetovoima, tieto siitä että putoan, häviävän mikroskooppiset mittasuhteet, vain savun haju kuin keltainen verhon riekale hiljaisuudesta, ja Buchenwald olisi voinut olla tämän tien päässä, neljä kuukautta ennen kuolemaa joulutervehdyksenä runo ”Von guten Mächten treu und still umgeben”;

moottoritien reunoilla vihreää jäätävää tihkua, silloilla sateenvarjokolonnat, juuri tällaisia hajanaisia muistiinpanoja runoilijan oletetaan tekevän, mutta hän on matkalla kuoleman maahan, jota kiertää rautaverkko, hän etsii keskuspistettä, jossa maisema syttyy ja valaistuu kuin kirkkaaseen veteen putoava katiska, pienimmätkin yksityiskohdat tulessa;

kun lukki juoksee saaliinsa kiinni, hämähäkki odottaa verkon tarttumista ja sitten sylki, sulat sisäelimet kitiiniastiassa; on asioita, joita en koskaan tule sanomaan, joille en anna ääntä tai muotoa, jotka itken hiljaa siellä missä kukaan ei näe, enkä anna itkulleni mitään selitystä;

lehtiä, kivimurskaa, puu joka on kaadettu betonikolossia vasten, lähes huomaamaton rataa seuraava metsäpolku ja ihminen joka etsii havaintoa melusaasteesta, valosaasteesta, ihminen joka kysyy itseltään nähdessään selvännäkijän mainoksen;

älä pety -- jos tahdot, kaikki selittyy aivorunkoa puristavalla kasvaimella;

ja on totta että osa ihmisestä on poistettava jotta näyt lakkaisivat, myös osa ihmiskuntaa, luultavasti tarvitaan sukupolvien mittainen amputointiketju, mutta tästähän meillä on monia rohkaisevia esimerkkejä…