Puunkaatoa

Jokin ohittaa minua ja ohittaa yhä ajassa, josta en saa otetta, yritän katsoa lauseen mallia mutten löydä mitään juuri tähän; useat huonekaluilta vaikuttavat kappaleet jotka sopivat toimistoon tai kaupunkikäyttöön eivät asetu tänne missä vielä ei ole rakennettu seiniä ja kattoa, viileä korkea huone, jonka hypoteettisessa nurkassa sirkkelin heleä reuna erottaa minut ja maailman tai pikemminkin sitoo viuhuvaan rajaansa; rannassa miehet kaatavat kuusta, vankkarakenteisin nostaa melkein kahteen metriin katkotun tukin ja heittää sen maahan kauempana, savupatsas aurinkoisella taivaalla, ruoho ja kallio jotka ovat saaneet jäästä glasyyrin; aina kaksi tai useampia tiloja joissa elän, risteys, ei taloa tai juonta, vaan kohtaaminen, periaatteellinen virta, joka osuu yhteen paikalle ajautuneen romun tai luonnonmuotojen kanssa;

pidän kiinni näistä hetkistä marraskuun portailla, pumppaan polttoainetta rakkoon, kylmä kone, vedän ryypyn kokonaan auki ja käynnistysvivun ylös, työnnän eteen takapotkusuojan, tartun naruun ja repäisen niin että verisuonet pullistuvat kädessä ja liike on olassa saakka, kaupunkilaiselle joka on tottunut käynnistysnappiin tai virta-avaimen kevyeen nikkaukseen ranteella tai ruohonleikkurin kertakiskaisuun nämä oikuttelevat polttomoottorit, ikuisia riesoja, vaativat ensin köhähtäen puhaltavan moottorin kuuntelemista ja sitten ryypyn hellittämistä, kolmannella tai neljännellä vedolla kone lähtee käyntiin, painan ketjujarrun pois ja ketju pyörii ja annan nopeasti kaasua ja liike tasaantuu ja kone pysyy tukahtumatta tyhjäkäynnillä, vihdoinkin tasaista, ehkä uusi seos jonka mittasin tarkkaan; koetan terää solakkaan kaatomännyn tyveen, juuri sellaista lastua jota hyvien hampaiden tuleekin jättää;

otan varovasti oksat ja edessä kasvavan sitkeän katajanvarren, menen latvaan asti ja nostan sitten pöllit kahden männyn väliin rimoille ja aisaan niihin kuivumisen alut ja kesällä tai heti lumien lähdettyä hakkaan niistä saunaan puita, näin menen jäisessä maassa ensin tätä vasenta puolta ja etsin kaiken irtotavaran mitä koneiden jäljiltä on jäänyt, tämä on toinen kosketukseni metsään, jota uskallan kutsua omakseni, kirkas huone joka hahmottuu jo ja kerää itseensä monta tilaa ja ajattelen, että kuolema on helpompi hyväksyä, kun painaa terän viisikymmentä vuotta kohti taivasta nousseen koivun tuohteen ja alkaa loveta; vielä kaatoura ja nosto raudalla ja puu on valmis potkaisemaan viimeisen kerran: juuresta nousee hurja voima, minä väistän sitä joka kerta;