Ennen kuin vuosi vaihtuu

vuosi on sen verran katkeamassa, etten jaksa murehtia tekemättömiä tekstejä, vaan valvon yön parin hullun vuoksi ja siirrän työt seuraavaan sarakkeeseen. aamulla vedän peiton korviin, auto kerää pihassa lunta, matka alkaa sitten kun huvittaa. herään siihen että toinen hulluista soittaa ja sanoo, etten voi auttaa heitä mitenkään.

ruoka on tämän tekemättömän päivän huippukohta: hirveä, jota olen hauduttanut porkkanoiden, omenan ja valkosipulin kera oluessa, paahdettuja punajuuria, jotka odottivat yön oliiviöljyn ja hunajaetikan ja mausteiden vietävänä, silloinkin kun katsoin näiden hullujen elämää joka muistuttaa minun elämääni kuin leikattu ja kiinnikkeitä kerännyt sisäelin, myös pippureita, katajanmarjaa ja sipulia, ja viimeiset palat jääkellarin lohta ja piparjuurikastiketta, juomat olkoot keskellä päivää, pää on muutoinkin revennyt, kun näen kieroutuneimman romaanin ainekset heti kun kyllin moni on ehtinyt hengiltä.

mutta tällaiseen ei ole varaa, eikä rahkeita ole edes kertojaan tai rakenteeseen, enkä sitä paitsi tahdo ketään hengiltä: on typerää vetää rooleja, kun käsien välissä juoksee sähkö ja joku koskettaa lämpimästi rintaan ja sanoo, että se musta seinä joka on edessä on tuleva aika, viipaloi siitä päivä, se seinä luhistuu.

jos päivät olisivat vähemmän poliiseja, jaksaisin rakentaa tästä tien. nyt tyydyn, syön ja nostan vuoteelta hajanaisen dekkarin, jonka loppuratkaisu kertoo, että tekijältä oli turha odottaa enempää, ja siitä tai jostain muusta syystä hänen sydämensä antoi olla.