Metsäfragmentteja*

jos nyt lähden tästä on runouden suunta, mutta kun olen ollut kaksi päivää metsässä on aivan sama mitä olen kirjoittanut, mihin pyrkinyt, miten kaikki on unohtunut välittömästi muiltakin; there is a table in the wilderness.

yksikään näistä puista ei ole sokea, pilkon syttöjä maakuoppaan, kerään koneiden jättämiä tuohisoiroja, pinoan päälle kuusensiipiä ja kaadan sytytysnestettä kosteille pinnoille, nostan raivaustavarat ja eväät sivummalle, kahdessa korissa, ja pian nousee vihreä tummanharmaa patja, se tulee oksakerroksen raoista, ja kun odotan hetken näkyvät liekit, niiden päät kietoutuvat savusta havuviuhkoihin, savustavat ja hulmauttavat kasan pinnankin liekkiin -- alan nyt kantaa rinteestä lisää oksia, tässä kone on kaatanut suurimmat kuuset, paksurankaisia oksia, jokaisessa viuhka.

pyhä olkoon sanani siitä, että tuo aikaa vanhempi on herätetty moottorien ja öljyn hajuun, se kuulee teräksen ja muut epäorgaaniset yhdisteet, jotka siltä itseltään on viety, ja kuten juhlapäivänä menen tienpohjaa, tunnen uutena taas innon tarttua työhön, kuin tuo ei olisi mikä hyvänsä rajoittamaton epämääräinen syvyys ja leviäminen, vaan itse maa, jonka voin synnyttää koskettamalla sen pintaa, ja se että teen osan siitä hetkeksi paljaaksi ei tarkoita että tekisin sille pahaa, ja se että karsin ilmalle tilaa ei tarkoita että veisin siltä jotakin pois; minä annan samaa tuhkaa, jota salamat ja tuuli antavat, nytkin on kaatunut suuri mänty poikittain korkeimmalle kohdalle tonttia;

taivaalla, kasveissa on vuosien kaudet, sellainen lohdutus saa hymyilemään vaikkei olisi eetteriä, pelkkä nukkuminen ja valvominen ja pisarat, eikä yhdelläkään ideologialla ei ole vain yhtä vastaideologiaa, yhdelläkään kasvilla vain yhtä symbioosikumppania, vaan elämä on kokonaan tässä ja vaikka näen vain välähdyksiä, karhu tarvitsee hirvensä ja hirvi kärpäsensä ja karhu marjansa ja marjat teerensä ja teeri varpujen taljan, mikään ei mene hukkaan vaikka en ajattelisi näitä asioita,

tällaisessa maailmassa on heimouskonnon mahdollisuus, minulle se on mahdollista, mutta ilman heimoa, vain se että erämaassa on pöytä, katettuna, ja minä itse olen pahin viholliseni ja minä näen sen ja se mitä teen;

kuten juhlapäivänä käy peltoansa katsomaan maamies, olen tässä kaikessa keskeneräisessä.

[- -]

* Jokunen uusi keskeneräinen fragmentti pidemmästä raivaustekstistä