Minäkin tahtoisin tavata hänet. Mun ongelmani runojen ja paradoksien kanssa on se, etten muista ikinä nähneeni millään tavalla oivaltavaa paradoksin käyttöä suomalaisessa runoudessa. Olen välillä yrittänyt kysellä sellaisen perään, mutta en saanut vastauksia.
Yleensä runojen paradoksit ovat tyyliin "tietön tie", "valoisa pimeys" yms. Eneemmän tai vähemmän mekaanisesti muodostettuja formaaleja paradokseja, jota eivät kanna sen pidemmälle.
Tai sitten ne selitetään maailman/kielem monimerktityksellisyydellä, ambigueetilla ja sitä rataa. Tähän asiaan paradoksit eivät tuo mitään uutta (tai ainakaan minun silmiini osuneet).
Jos tapaat etsimäsi, niin kerro terveisiä minulta ja välitä yhteystietoni.
Kas yks Kake! Hauskaa, että kommentoit. Luultavasti "hän" on yksi niistä tulevaisuuden runoilijoista, joita tässä kuvataan optimistisesti ikään kuin menneessä aikamuodossa - "hän" tekee ja toimii, so. heitä siis varmasti tulee.
Jonkinlainen proto-"hän" voisi olla Olli Sinivaara, ainakin mitä paradokseihin tulee, ja jos paradoksia ajatellaan isompana kuviona, proto-"hän" voisi olla viimeisten kokoelmien Teemu Manninen, mutta "hän", niin "hän" on kaiketi vasta mahdollisuutena kenen hyvänsä näppäimissä. Voipa olla, ettei "hänen" paradoksiaan vielä edes tunnisteta kylliksi, jotta se osattaisiin paikantaa, tai voi myös olla, ettei "hän" käytä paradoksia lainkaan tai lakkauttaa sen ("menee yli hilseen"). Mutta jos tunnistan tyypin, välitän yhteystietosi.
tokihan paradokseja on paljonkin, jos tarkkoja ollaan: otto mannisen ja eino leinon runoudessa näitä on, juvosen ja rekolan runoudessa ja nyt tuli mieleen myös saarikosken tanssiinkutsun runo kierkegaardista, jota olen analysoinutkin artikkelin verran Kuvien kehässä -teoksessa - tuossa runossa paradoksi on puhetilanteen perusrakenne. paradokseja siellä, paradokseja päällä, ortodokseista puhumattakaan.
5 kommenttia:
Minäkin tahtoisin tavata hänet. Mun ongelmani runojen ja paradoksien kanssa on se, etten muista ikinä nähneeni millään tavalla oivaltavaa paradoksin käyttöä suomalaisessa runoudessa. Olen välillä yrittänyt kysellä sellaisen perään, mutta en saanut vastauksia.
Yleensä runojen paradoksit ovat tyyliin "tietön tie", "valoisa pimeys" yms. Eneemmän tai vähemmän mekaanisesti muodostettuja formaaleja paradokseja, jota eivät kanna sen pidemmälle.
Tai sitten ne selitetään maailman/kielem monimerktityksellisyydellä, ambigueetilla ja sitä rataa. Tähän asiaan paradoksit eivät tuo mitään uutta (tai ainakaan minun silmiini osuneet).
Jos tapaat etsimäsi, niin kerro terveisiä minulta ja välitä yhteystietoni.
yks Kake
Kas yks Kake! Hauskaa, että kommentoit. Luultavasti "hän" on yksi niistä tulevaisuuden runoilijoista, joita tässä kuvataan optimistisesti ikään kuin menneessä aikamuodossa - "hän" tekee ja toimii, so. heitä siis varmasti tulee.
Jonkinlainen proto-"hän" voisi olla Olli Sinivaara, ainakin mitä paradokseihin tulee, ja jos paradoksia ajatellaan isompana kuviona, proto-"hän" voisi olla viimeisten kokoelmien Teemu Manninen, mutta "hän", niin "hän" on kaiketi vasta mahdollisuutena kenen hyvänsä näppäimissä. Voipa olla, ettei "hänen" paradoksiaan vielä edes tunnisteta kylliksi, jotta se osattaisiin paikantaa, tai voi myös olla, ettei "hän" käytä paradoksia lainkaan tai lakkauttaa sen ("menee yli hilseen"). Mutta jos tunnistan tyypin, välitän yhteystietosi.
Hyvä, huikkaa mulle heti kun hän materialisoituu ja on tavattavissa!
yK
tokihan paradokseja on paljonkin, jos tarkkoja ollaan: otto mannisen ja eino leinon runoudessa näitä on, juvosen ja rekolan runoudessa ja nyt tuli mieleen myös saarikosken tanssiinkutsun runo kierkegaardista, jota olen analysoinutkin artikkelin verran Kuvien kehässä -teoksessa - tuossa runossa paradoksi on puhetilanteen perusrakenne. paradokseja siellä, paradokseja päällä, ortodokseista puhumattakaan.
olen nähnyt paradokseja. henkilökohtainen ongelmani on se, että minulle ne näyttäytyvät latteina (tavalla, jonka yllä kuvasin)
Zenon kääntyilee haudassaan,
yks Kake
Lähetä kommentti