Lukekaapa esimerkiksi tämä Eino Leinon "Nocturne" (1903) ja miettikää kuinka paljon erilaisia pakotteita tekstin tuottamisessa on käytetty / otettu huomioon alkaen mitasta, loppusoinnuista, äännetoistosta ja tavuista joiden pituutta / lyhyyttä säkessä voidaan varioida (so. millaisiin asemiin pitkät ja lyhyet tavut voivat asettua painoaseman suhteen), ja pohtikaa päälle esimerkiksi sanastoa ja viitekehyksiä:
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Tarkoitan, että tällaisia seikkoja mallintamalla voisimme luoda uusia keinoja ja käyttöjä mitalle -- enkä usko, että ne tuntuisivat ollenkaan banaaleilta. Siltä ei tunnu myöskään tämä, liki sata vuotta vanha runo, joka on kirjoitettu käsivaralta ja luovasti. Paljon mutkikkaampiakin tapauksia toki löytyy.
Runo muuten esiintyy muunneltuna tai kommentoituna ainakin neljässä nykyrunoteoksessa: Teemu Mannisen Lohikäärmeen pojassa (2007) ja Futuramassa (2010), Jouni Tossavaisen kokoelmassa Kerro (2007) sekä Haapalan & Pyörälän teoksessa Kuka ampui Ötzin? (2012). Löytyykö muita?
Runo muuten esiintyy muunneltuna tai kommentoituna ainakin neljässä nykyrunoteoksessa: Teemu Mannisen Lohikäärmeen pojassa (2007) ja Futuramassa (2010), Jouni Tossavaisen kokoelmassa Kerro (2007) sekä Haapalan & Pyörälän teoksessa Kuka ampui Ötzin? (2012). Löytyykö muita?
8 kommenttia:
Kuten myös kokoelmasta "Kerro", Like 2007.
Hienoa, Jouni, tieto karttuu; uskon, että näitä on lisääkin, ei muuta kuin ilmoituksia! Joku järki kai siinä on, että Nocturnea on käytetty niin ironisissa kuin vähemmän ironisissa tarkoituksissa 2000-luvun runoudessa - enkä usko, että kyse on vain siitä että teksti on tarpeeksi tunnettu viitepisteeksi.
Minusta Leinon runo on kestänyt aikaa omituisesta paikallisuudestaan huolimatta / tai sen vuoksi ja hänellä on muutenkin todella kovan tason tekstejä ajateltiinpa miehen tuotannon kokonaisuudesta mitä hyvänsä. Jos ottaa esim. Leinon 20 hienointa runoa (valikoima voi toki vaihdella lukijan mukaan), niiden rinnalle on hankala mennä suomalaisesta lyriikasta nostamaan yksittäiseltä tekijältä samanlaista sarjaa.
Leinolla on Loirin, Saarikosken ja Tämän runon haluaisin kuulla -rasitteensa, joista pääsin eroon, kun kuulin Leevi Lehdon äänirunotulkinnan muistaakseni runosta "Äijö". Omassa äänirunossani käytin Keith Bosleyn käännöstä Nocturnesta. Ehkä on kuitenkin ikävämpi urakka rakentaa kokoelma "20 hienointa runoa" useammaltakin kaanoniimme liimatulta tekijältä.
Leevin tulkinnat ovat mainioita juuri tuossa ennakkoluulojen dekonstruoinnissa ja intensiivisyydessään; niissä on hurjasti energiaa ja sävy on sopivan käsittämätön - liian suurina annoksina kuultuna monotonisia / puuduttavia, mutta ilman muuta arvokkaita takaisinkytkentöjä Leinoon, Manniseen jne.
Toisaalta, esimerkiksi toinen käsittämätön Christian Bök alkaa ainakin minulla toimia vasta liian suurena annoksena; niin pitkään sitä yrittää selittää selittämätöntä runoa.
Jep, voi hyvinkin olla! Minulla on itselläni vaan sellainen puute, että olen äärimmäisen huono runojen kuuntelija ja runotilaisuuksissa kävijä. Vain muutaman kerran olen päässyt mukaan kunnon kyytiin, ikimuistettava oli Olli-Pekka Tennilän luenta tekstiliuskoista (taisi olla yksinkeltainen-tavaraa); vaatii itselleni sopivan keskittyneen tilanteen. Sen sijaan räp / free style -tyyppinen juttu putoaa. Onkohan runokentällä kukaan järkännyt kunnon battlejä? Voisi olla aika hauska formaatti.
Runopuulaakin finaalipari on aina jonkinlainen battle, mutta muuten en ole runopuolella tavannut enkä tiedä kenenkään järjestäneen moisia tiputuskukkoiluja.
Totta tuo kukkoilupuoli - se ei ehkä toimisi kovin hyvin ilman huumoria, joku ovela sääntö siihen pitäisi ainakin saada. Ei sellaisenaan ehkä paras mahdollinen suomalaiselle mentaliteetille; ehkä jonkinlaisena lisäbonuksena, jossa puulaakin voittajaa voitais lähtee yleisöstä / kanssakilpailijoiden osalta leikkimielisesti haastaan... ilman papereita, yllärimomenttina
Lähetä kommentti