Polku

Kuolleessa metsässä, meissä, kuusimetsässä, kuivuneessa lehtikansimetsässä, ei unen tai tulen heijastuksessa, ei pystyasennossa: maahan poljettu polku mustia sieniä, lehdet ovat painavat, oksat painavat, yksikään heijastus ei toista siemeniä. Ruotien kangasmaa. Täältä unet tulevat, jos Jumala ei lähetä niitä. . .

Totuuden maa (viehättävä nimi)

I

Totuuden maa (viehättävä nimi) jota ympäröi laaja ja myrskyisä karkkimeri

tämä valtakunta on haluttava kolmesta syystä

koska elämä tässä valtakunnassa ei ole kuolemaa

koska kaikki on vastoin ihmisen pelastusta

koska maa hajoaa tuuliin eikä kaste pidä sitä muodossaan


sillä herruus ei enää välitä maailman suhdetta tyhjyyteen

kaikki on perustettu suoraan tyhjyydelle



II

Toisinaan sana on kuollut

kun on jotakin mitä pitäisi tehdä

ja puuttuu tahto sen tekemiseen =

on pelkkä kuva tahdosta =

puuttuu itse tahdon ajatus  {kuin menisi elokuviin



III

Tarvittaisiin jokin niin yksinkertainen analytiikka

että se olisi pelkkää havaitsemista

Aamumuistio

Väsymystä. Päämäärätöntä lukemista. Mandariineja. Selkäkipua liiasta istumisesta. Ulkona vedet silmissä. Lyhyttä pinnaa. Vielä kolme esseetä. Päivän parhaita hetkiä yksinäisyydessä. Päänsärkyä. Huoli eräästäkin tekemättömästä työstä. Ihmetystä muutamasta oivallisesta lauseesta, jotka Tommy Hellsten melkein kirjoitti (tuleeko minusta yhtä viisas kun olen vanha ja murtunut?). Uusin Aku Ankka. Meidän Mökki. National Geographic Suomi. Hyvä juttu sokerista. Kirjailija-lehden residenssiraportti, jossa tyypillistä luontonimittelyä. Kauhistuttava kuva runoilijoista. Kierros blogeissa. Jopa anonyymit kaikonneet. Narkolepsian oireita. Muisto kahdesta unesta. Joku käsi ja jatkuva pakenemisen tarve.

Elävistä ja kuolleista

Rikkaudet rajaavat maailmankuvaani. Siksi zombit eivät ole olennaisia: jokainen kuolee, nahkaansa rappeutuvana raatona tai päähän pistettynä, mutta jos syyttää peloistaan aivorungon uudelleen käynnistävää virusta tai verellä herkuttelevaa ruumista, on aivan sama kuin syyttäisi susia omasta elämättömästä elämästään. Entä jos syytän rikkauksia nuhjuisesta avaruudesta?

Portaat

Joulukuun aamu. Kävelen ja ajattelen tätä talvea, jäistä, renkaiden painamaa tietä, tätä talvea enkä muista milloin viimeksi olisin miettinyt sitä mikä tulee, kaikki on niin hetkessä  kiinni, ja minä elän suoritusportaassa, paikassa jossa portaita riittää.

Musta talvi tammikuuhun saakka, lumetonta, tuuli antaa kyynelet silmiin, vaikka en tunne mitään.

Elämä käy mielenkiintoiseksi kun ei ole juuri rahaa, mutta on paljon vastattavaa. Se käy mielenkiintoiseksi kun ei ole paljon ajatuksia, mutta ajateltavaa riittää. Saa nähdä, luulen että yli mennään.

Kirkkaassa ojassa on roskia, ruohot vihertävät pihoilla. Jos maailmaa jaksaa katsoa, tajuaa ettei se katoa, vaan kääntyy joka hetki nurin kuin taskun pohja.

On helppo kuvitella näille kaduille zombeja; nuhjuinen kauneus kuin hiiltynyt, repeillyt van Gogh tai Perhosveitsi-Heikin ja Lika-Akin aakkoset.

Et ole yksin

Et ole yksin, yksin sinua ei ole.

Miltä kuolema tuntuu,
kysyy Joan Grant ystäviltään.

Sitä samaa kysyt itseltäsi.





Parapsykologia, parapähkinät,
aivan varmasti paratabs,
tiedon karttuessa
ne kaikki sopivat
normaalipsykologian raameihin.




Vähitellen potilas
muistaa kaiken.

Ihonsyöjiä, kulkijoita.
Hän on nähnyt ne jopa TVssä.

Ab ovo

Samat vanhat ovet,
ovelat ab ovot:

hänen alkemistinen palovammansa,
hänen kyynärtaiveumpeumansa.

- Mitä mä oon puuttuun sun syömisiis. . .
   munaa, vittu, kanan menkat. . .

Hän ja hän, Ikaros, lie mihin män. . .
Mähnäät ja mänet, mihnä viet hänet. . .

Tuuliaamuna

Polku, jään glaseeraamia olkia,
kuuset, kuin joku heiluttaisi suuria saksia

Paikannus

Hänen Angolansa sijaitsee Afrikan kuonolla, noin kaksisataa kilometriä mantereelta lounaaseen, valtava punainen poiju keskellä Atlantia; ihmiset kuohuvat kaduille yllään väri joulupukin iholta. Kraaterisaari.

Määritelmä, ohimennen

Raja jonka hän määrittelee itsellään: voin pumpata vereni kulhoon, ei tuntoa, vain halu hakkaa päätänsä seinään.

Vähän parempi

Yöllä kun katselen kuolleiden hengitystä, kuivien raajojen raahautumista läpi loputtomuuden päivän, tulee merimiehen näköinen ja kysyy: Oletko onnellinen? Koputuksia kantautuu selleistä, mutta minä kuulen vain huokauksen järjestää sokeria, designia, vähän parempi sunnuntaipäivä keskiviikon kunniaksi.

Käärö

Kivet kuin roudan yhä tihenevät virrat,
valaanliharöykkiöt meren kääriytyessä kokoon.

Päin vastoin

Silloin hän kirjoitti: "Että hän ajattelee tätiään kuin ketä hyvänsä juuri tänä nimenomaisena haukena, joka odottaa saalistaan."

Aavistus kuolemasta

Nämä platoniset varjomaailmat eivät ole tarkalleen ottaen portteja vaan elämästä köyhtyneitä rihmastoja, joita pitelevät aloillaan kallioihin hakatut homeiset mustat kädet.

Suolajärvi

Toistan asiat, jotka olen unohtanut: keidas keitaan sisällä, suolajärvi meren pohjassa.

Kolme riviä + kaksi

huominen kutsuu
kuin meri hukkujaa, tahdotko
että laulan

matalasta vedestä,
hyökyaallosta?

C(atch) & R(elease)

kiveksetön aamu, kiveksetön ilta, yön välihalal

Veroaamun huomenlahjat

Keskelle veroaamun kirpeyttä ihmeelliset huomenlahjat:
argaaniöljy, eväsrasia, taskullinen hikinauha
ja Kardashianin sisarusten överiksi menneet joulukuvat.

Camus'ta lukiessa

Kurkkuun saakka ladattu aarniometsien hil...

Kas  aikamme ihminen   Seuran viljelyä   Hän todellakin elää

(Victoria Milan   surffailua)   Ihana pelon ilmapiiri

Tahdotko elää tätä puhdasta elämää niin kuin kaikki muutkin?

geneverin sokerinen lämpö

seikkailijat ja huoripukit eivät pääse tämän pidemmälle

(loppu, vaivautuneisuutta, loppu, mutta tämä todellakin jatkuu. . . )

Kesken ojennetun salaatin

-- Otahan salaattia, siinä on...
-- Hauskaa muttei koskaan enää niin hauskaa...
-- Ah, miten niin?
-- Niin kuin ennen.
-- Siis?
-- Ei enää koskaan niin hauskaa...

Plaseeraus

Laskut tulevat ajallaan, niin kuin aamut ja kuolema.
Jatkamme jalan, kärpäset öiden sydäminä, säntillisesti.

Suositus

Aiotko kirjoittaa proosaa, jolla on merkitystä? Lukaise muutamaan otteeseen Gabriel García Márquezin Mamá Granden hautajaiset. Ota siitä vaikka novelli "Tässä kylässä ei ole varkaita", mieti tekstin suhteita ja kierrä ytimiä uudella aineksella, lähde vaikka tästä ja yritä pysyä täsmällisesti kielessä.

Uneksi, kätketty

Poliisi on virittänyt esteet hotellin ympärille, joten ehdotan että lennämme. Te menette kahdestaan, nousette hitaammin, mutta minä olen muutamalla huitaisulla kentän yllä ja suuntaan eteenpäin.

Talo on täynnä naisia. Hän joka on pukeutunut nukeksi (baby doll) esittelee moukaria. Kaikki kokoontuvat naisen ympärille, kun hän astuu portaille päivänpaisteeseen. Lekasta puuttuu palanen, tai oikeastaan se on pelkkä varsi, mutta nainen sanoo, että se toimii oikein hyvin, hän ei voisi käsitellä yhtään raskaampaa esinettä.

Kierrän talon taakse ja alan kiivetä tikkaita pitäen toista kättä tarkasti etupuolella, jotta pysyn tasapainossa. Pujahdan sisään avoimesta ikkunasta. Syvä, miellyttävän lämmin huone, jonka seinät sykkivät kaukana toisistaan. Pitkä nainen on selin pöydän ääressä. Kun hän kääntyy, hän on ainakin kaksimetrinen ja sanoo, että on juuri synnyttänyt.

Rajalla

Totuus joka sanoo välttämättömyys ja totuus joka sanoo välinpitämättömyys,
minä antaudun ja kunnioitan missä kaatuvat alas ja täyttävät huoneen;

mustaa mustempi terä, jatkuva perääntyminen, jossa kirjoitus tulee
                                                                                     eikä mikään pidätä:

mitä tahansa kun en valitse tätä, tunne itseäni tässä.

Adventti

Souda ylös hiljaisuutta, tunne:
unet ovat menneet, maisema pysyy edessä.

Liikut, mitään näkemättä
saavut uusiin paikkoihin.

Nyt hän seisoo edessäsi
tai sinä seisot hänen edessään, miten vain.

Kiroat hänet, kiroat itsesi kuin roskia syövän,
roskilla ratsastavan jumalan.

Löydetty IV

Minä katson kolmea kolikkoa. Jokaisessa klaavapuolella eri valtakunta, leijona, kotka ja toteemi, nämä puolitoistamillinen metalli sitoo yhteen. Ostan niillä lipun kotiin. Ja hän sanoo, reppu tomerasti heilahtaen, isä, sä olet mun isä.

Löydetty III

Mikroskooppinen hetki, jolloin tunnen että jokin kasvoissani vääntyy vain hieman liian vinoon ja tuottaa tilaan epäluottamusta. Joskus kaikki kulkee kuin vanha runo, mutta nyt tiedän sanovani jotain aivan järjetöntä; me emme saa tätä keskustelua siten, että edes yksi olisi tyydytetty.




Kuten nauha, jota käytetään, mutta ei ole mitään taloudellista tai poliittista merkitystä, joka resonoisi, ellei se toimi kuin siirtomaat, ellei sitä saada jonkin keskuksen satelliitiksi, ja silti ei ole mitään keskusta, ja keskus on siinä, että se on ollut aivan liian kauan romahtamaisillaan.

Löydetty II

Lenkkari, tiilikivetyksellä nilkka, ja aina se on mielessä, sama valkoisiin sortseihin pukeutunut nainen, hiukset nutturalla, taksikuski valoista lähtiessään katsoo, kaksi kolmesta katsoo, minäkin, kun odotan bussia ja vien tyttäreni tarhaan.

Rikotun pysäkin läpi tuuli, aurinko on selän takana, on jo hiukan yli etelästä, sinisellä kartoittamattomalla äärellä, ohi ajaa autoja, niiden äänistä voi lukea yhtä ja toista, valo polttaa kun hetkeksi tyyntyy.

Mitä kaikkea kaupungissa pitää osata, olen kyllästynyt siihen, käy niin kuin aina kun väsyn ja tympäännyn ja kaikesta yrittämisestä jää vain paskan maku ja löydän itsestäni pettäjän, luovuttajan, annan olla kun järki niin sanoo, annan olla vaikka joku jatkaisi, en näe mieltä pyrkimyksissäni, olemme aina liian etäällä.

Catepillar, se on tarkoitus, mielenterveyden hauta tai viiden kerran kuntoutusohjelma homeisessa kellarissa, mutta sitä en sure, että oli kesä ja kuulin Jumalan äänen tai melu jäi pois.

Mitä tarkoittaa, että joku kuulee Jumalan äänen, ei mitään muuta kuin että tulee hiljaista eikä muuta tarvita, on kuin kirjoittaisi jotakin jatkuvasti huojuvaa vasten, joku tulee ja ryöstää kotiovella, noin nelikymppinen nainen, joka vetää aseen käsilaukustaan ja tähtää rintaan piippu heiluen (tämä voi osua mihin tahansa).

Jos elämässä on yksikin tällainen hetki, jolloin melankolia ja itsetehostus eivät riehu ja olet vastaanottajan asemassa. . . tuli sitten luoti tai sana. . . Minä rakastin sitä hiljaisuutta. Unohdin itseni ja perheeni ja tein työtä kuin hullu, kuin maanikko, jolla ei ole tarkkaa kuvaa kokonaisuudesta.

Olen miettinyt niitä loputtomia retriittejä ja hiljentymisiä ja painonpudotusohjelmia -- kuka hyötyy siitä, että muuttuu hetkeksi ja saa esimerkin palatakseen taas syyllisenä.

Se joka on likainen, liatkoon itseään edelleen, ja se joka on puhdas, tulkoon yhä puhtaammaksi, niin kuin Johnny Cash.

Jos rukoilen ilmansuuntien tai vuorokauden tukemana, jos rukoilen pohjoisen enkeliä, vuodenaikoja tai varjelusta, kaikki keinot reilusti käyttöön, kaikki on lopulta samaa psykologista manipulaatiota, rukoilet tai kuntoilet, maalaat tai asennat, syöt snickerseitä tai nussit, aina sama.

En pidä pahana elämänjanoa, sillä me olemme se itse, siinä on meidän halumme ja on vain harvoja jotka osaavat olla toisin, ja yleensä he ovat kuolleita. . .

Suurin osa kaikesta on typeryyttä, ja Jumala puhuu kun kukaan muu ei, ja tämä puhe on hiljaisuutta.

Miksi se on nimitettävä Jumalaksi? Ei ole muuta nimeä hiljaisuudelle, ei elävälle, jossa ei ole mitään odotusta tai pelkoa, joskus väsyneinä hetkinä.

 On parasta kätkeä tämä aarre peltoon ja jättää pelto ostamatta.

Ihmismieli luo nämä determinismit, mutta niihin on helppo nojata, ja silti vain tällainen laadullinen muutos on mahdollinen eikä ole muuta muutosta, on oltava piste, jossa sisäpuolesta tulee ulkopuoli, kaikki kääntyy tai tuhoutuu.

Rahat ovat loppumassa mutta olen saamassa yhtä ja toista, myöhemmin.

Jos menetän otteeni, ei tapahtumalle ole yhtä silminnäkijää, ei  pistettä, jossa putoaminen alkoi, ja vaikka putoaisin, pidän kiinni siitä minkä olen saanut.

Joku on sanonut että kirjoittamista on harjoitettava ja siltä minusta tuntuu, ei ole oikotietä sille onnettomalle uralle, jota kirjailijaelämäksi kutsutaan.

Teen työtä, jolla ei ole päämäärää. Minun työni päämäärä on että se loppuu, ei nyt mutta lopulta, ja minä istun yksin ajatuksineni ja luovutan kaikesta siitä mitä minulta on odotettu.

Kuin kiipeäisin korkean savupiipun syrjää ja tiilet alkaisivat sortua, tai kuin juna joka lähtee Kajaanista ja Tampereen lähellä tulee konduktööri -- sellaista junaa ei ole, juttu on sinänsä ihan hyvä, mutta sellaista junaa ei ole. . .

Hush hush, se rap mitä mä nyt, mitä mä nyt, vedän tähän malliksi, win win tai been there, nyt tähän jotkut pohjat, biitti, mä teen siihen tyylin, ihmiset hei, älkää pälyilkö toisianne.

Löydetty

Olisiko vielä jokin asia, josta tahtoisit puhua, tässä elämässä? Tässä elämässä mikään ei kestä, tänään olet fiksu, huomenna tyhmä, tänään vatsasi roikkuu, huomenna tihkut seksiä, tänään olet terve, huomenna sairas, tämä tekee valinnasta helppoa, elät valintojesi kanssa useamman päivän, tänään Jumala on, huomenna et tiedä hänestä mitään, niin kuin et tänäänkään mutta hän on läsnä.

Tämä asia, jota en sano on minussa, kaikki ne asiat jotka voisin tuntea, välillä olen täysi hirviö, täysi hirviö, hyvä jumala, vetäytyvä ja raivoava jumala, joka jättää heidät oman onnensa nojaan, haluton jumala joka ei jaksa katsoa mitä on saanut aikaan, ja minun katseeni väistyessä esineet alkavat rappeutua ja maa murenee, en jaksa rakentaa heille sijaa vaan kuljen kuin kylmyys ja infektiot, viha juuri kun ovi on painumassa kiinni ja uusi päivä odottaa, vihan päivä on armon päivä, täysi hirviö. . .

Kun tänään löydän takkini taskusta tämän paperin, ymmärrän heti että se on vanha, mutta se on uusi ja minun käsialaani. Jos nämä pilvet liikkuvat itään, se on niiden tie ja ne hajoavat.

Lauseita kaukaa, lauseita kaupan

Stalin, tuo myöhempien aikojen tuomari Holden, ymmärsi täydellisesti mitä subjektin dekonstruktio tarkoittaa. Hänellä oli myös valtaa realisoida oivalluksensa: Valta -- hajautetut subjektit -- ei ongelmaa.

Kieli erojen järjestelmänä ei ole ainoa kuvaus siitä mitä on, mitä todella tapahtuu. Myös erot painavat, vetävät suuntiinsa.

Se mikä oli Neuvostotodellisuudessa sanatonta kauhua, oli Lännessä juhlan aihe.

Se mitä dekonstruktio keksi nimittää etiikaksi, tapahtui todellakin myöhemmin, joukkohuuman ja kauhun hajaannuttua, sillä hetkellä kun jokin oli pakotettu tunnistamaan olemassaolonsa rippeet.

Kuinka lasket valtasi päättää?

Runous ja maailmankuva; muutama ajatus Janon pohjalta

Luen pikaisesti uutta Jano-runouslehteä ja pongaan sieltä monta mielenkiintoista juttua. Erityisesti mieleen jäi esikoiskirjailijaksi tähtäävän Juhana Henrikki Harjun peräänkuuluttama keskustelu runouden estetiikkojen takana olevista ihmiskäsityksistä ja maailmankuvista. "Nythän ei uskalleta kysyä sitä, mikä voisi olla runouden merkitys yksilölle."

Minulle maailmankuvalla on merkitystä, vaikken osaa tai Harjua lainatakseni uskalla aina hahmottaa loppuun saakka sitä, mikä maailmankuvani on. Suoraan sanoen en ole aivan varma osaisinko edes antaa kielellisesti tarkkaa vastausta maailmankuvastani, sillä maailmankuvalla on minulle nimenomaan yksilöllinen merkitys (toki sosiaalisin ja praktisin seurannaiskuvioin). Maailmankuvan tai ihmiskäsityksen viestimisessä toisille, ehkä myös itselle, noudatan mieluusti kierkegaardilaista ajatusta epäsuorasta viestinnästä. Jos laatisinkin credoja, entä sitten? Julistava väitemuoto pilaa aina jotakin siitä, mitä koen ihmisenä olemisessa.

Silti uskon, että estetiikan ja maailmankuvan välillä on yhteys. Tämä yhteys manifestoituu itselläni nimenomaan kirjoittamiseen toimintana, ajatusten ja käden toimintoina, kynän pitämisen, näppäimistön koskettamisen, visuaalisen hahmotuksen ja ylipäänsä rytmin funktioina. Kun luen toisen tekstiä, runoutta tai proosaa (tarkimmin luen sitä ateljeekritikoidessani) luen vaistomaisesti rytmiä pitkin ja sanojen sävyjä ja viittausalueita maistellen (ja tässäkin melko vaistonvaraisesti). Kun luen ystävieni (ja varsinkin heidän) tekstejä, en lue juuri koskaan heidän maailmankuvaansa pohdiskellen (korkeintaan joskus huokaan outoa huimausta tuntien).

Ehkä ystävyys ei tunne maailmankuvaa tai perustu sille: Kun olen ystävä kirjallisuudessa, puutun voimakkaastikin rytmiin ja sanomisen tapaan mutten koskaan maailmankuvaan. Maailmankuva tai ihmiskäsitys on jotakin, jota teksti välittää, ja uskon että kriittisissä merkinnöissäni usein selkeytän tuon epäsuoran alueen esilletuloa, mutta en tahdo suoraan pohtia sen väitteitä, vaan sulkeistan ne tekijän omaisuudeksi, siksi lähetykseksi jonka hän kieleen tekee (ja on huomattava, että lähetys on siitä edespäin kielen armoilla, olipa lähetys asemoitu retorisesti miten taidokkaasti hyvänsä).

Jos tahtoisin olla vähän juhlallinen, sanoisin, että maailmankuva on jotakin niin arvokasta, etten tahdo puuttua siihen. Sen on annettava vaikuttaa kielessä ja suodattua hitaiden ja monin tavoin välittynein prosessien läpi lukijalle, sitä on meditoitava ikään kuin sivusta käsin. Toki myönnän, että tutkiessani ja muissakin myöhemmissä lukemisen vaiheissa alan hahmottaa tietoisesti, mitä tekijä tahtoo maailmasta väittää ja sanoa, ja tämä tapahtuu usein nimenomaan ilmaisurakenteiden tarjoamia mahdollisuuksia pohtien (estetiikka). Jos pääsen niin pitkälle tekstin suhteen, olen yleensä jo jollakin tavoin vakuuttunut siitä mitä teksti sanoo.

Tässäkin vaiheessa tulisi olla varovainen ja kysyä: kenelle kuuluu se maailmankuva ja ihmiskäsitys jonka olen hahmottanut -- onko se tekijän / onko se minun, vai onko se mahdollisuutena kielessä / voisiko se olla joku muu / mikä osuus on teoksen kielellisellä kvaliteetilla / millaisia alleviivauksen mahdollisuuksia se tarjoaa lukijalle.

Runouden (ja proosan) estetiikan ja maailmankuvan vaikutukset voivat olla yllättäviä, ennakoimattomia ja osin artikuloinnin ulottumattomissa.

PS. Jos joku tahtoo lukea miten olen hahmottanut Antti Hyryn proosan maailmankuvaa yhden teoksen osalta, niin kannattaa etsiä käsiin Kiviaholinna. Suomalainen romaani ja selata sieltä artikkelini Hyryn Aitasta. Artikkelini tarjoaa konventionaalisen teosanalyysin pohjalta perusteellinen näkökulman Hyryn teokseen.

Photoshopped

Tällaisina, tällaisina.

Talot kuin pääskyt, tuulenpesät,
nyt jokseenkin.

Kuparinhohtoinen lumi,
lausteinen, kalotteina, säämisköinä

jään raivoama metsä.

Aamukävely

Tänään aamukävely tuotti vain ajatuksen oksymoronista käytettäväksi hyvin välineellisessä yhteydessä. Silti taivas kuljetti valon sumun lävitse, jätti pehmeän kirkkauden värisemään kaiken taustalle kuin sanat TV:ssä: "Tahdon yökerho-Hollywoodia, oikeita julkkiksia, punaisen maton ja kovaäänistä musiikkia, haluan Marilyn Monroen." Ei auta vaikka Marilyn on kuollut, hänen on saatava se, on kaunis, lämmin aamu.

Keskustelunavaus kirjallisuuden arvoista sisältömarkkinoinnin osalta

Nyt haluaisin julkista keskustelua kuumasta perunasta eli sisältömarkkinoinnin kaksipiippuisesta haulikosta / päältäladattavasta työaseesta. Onko se menestymisen mahdollistaja vai tuhoaja, jakaako vai viekö se asiakkaasta välittämistä?

Olen yrittänyt harrastaa sisältömarkkinointia vuodesta 2007, mutta tulokset tulevat hitaasti näkyviin. Ei ole auttanut vaikka olen lisännyt blogialustaan plussagadgetteja ja päivittänyt valokuvaa.

Pyydänkin nyt asiantuntijalausuntoja: onko tarinankerronnan taito myös kirjallisuuden arvomarkkinoinnin ytimessä (ainakin se on johtajuuden ytimessä, mikäli eksperttejä on uskominen), ja riittääkö runoudessa alkuunkaan paukkuja tällaiseen eli jos ei, pistänkö pillit pussiin ja keskityn jatkossakin pelkkään sisällöntuottamiseen (vanhanaikainen termi, mutta minä tulen niiltä ajoilta, jolloin kirjallisuuden olemus oli vielä sisällöntuottaminen)?

Nyt mukaan kaikki digitalisteista tavallisiin ja satunnaisiin kirjanlukijoihin ja pöytälaatikkolyyrikoihin. Levitetään sanaa, tehdään tämä yhdessä!

MOTTO: VALLANKUMOUS EI SYNNY SATTUMALTA, SE ON TEHTÄVÄ!


PS. Siis mun akuutein dilemma on se, että mä ajattelin ensin, etten mä luultavasti pysty kirjoittaan tämän parempia runoja, mutta sitten mä rupesin kelaamaan, että ehkä mun dilemma onkin se, etten mä osaa sisältömarkkinoida mun jo aivan riittävän laadukkaita runoja tarpeeksi hyvin (lukijat ei kuitenkaan huomaa mitään eroa, vaikka runot olisi hitusen parempia tai huonompia, joten ongelma kohdentuu juuri tähän mainos- / sisältömarkkinointi- / brändäyspuoleen, missä oikeasti tehdään tulevaisuuden vallankumoukset ja tulokset).

Sisältömarkkinointi + mainonta = menestymisen mahdollisuus

-- Minusta pelkkä sisältömarkkinointi ei tuota hedelmää asiakaskontaktien jäädessä näin satunnaisiksi (100-200 käyntiä päivässä, kommentteja tuskin lainkaan, tykkäilyjä sitäkään).

-- Joko olet harkinnut, että alkaisit todella markkinoida itseäsi = latoa rahaa pöytään + kipata lihaa tiskille + hankkia projektin ulkopuolisen partnerin visionääriksi = laadukkaasti suunniteltu ja ohjattu kampanjointi sisältömarkkinoinnin ohella?

Sikäli kuin olen ymmärtänyt

Käsitykseni mukaan minulla on oikeus ajatella näin. Käsitykseni mukaan tästä asiasta ei vallitse yhtenäistä, perusteltua näkemystä. Käsitykseni mukaan eri osapuolten läheneminen on haaste, jota liennyttävä ratkaisu voi parhaimmillaankin hahmottua kaukaisessa tulevaisuudessa. Käsitykseni mukaan konsensuksen synty ei vielä tarkoita toimenpiteitä. Käsitykseni mukaan jokaisen on tällä välin vahvistettava näkemystään ja kuunneltava tarkasti muita. Käsitykseni mukaan jotkut tekevät niin joka tapauksessa, keinoja kaihtamatta. Käsitykseni mukaan tässä sopassa on liikaa keittäjiä eikä laisinkaan suolaa ja ei hyvä. Käsitykseni mukaan ratkaisu olisi laskettava muutamien osaavien harteille ja kaikki nykyiset näkemykset tulisi kitkeä väärinä. Käsitykseni mukaan tämä on aivan kuin puhuisi muovipussi päässä. Käsitykseni mukaan koko kaarti olisi vaihdettava uusien säädösten nojalla, jotka astuvat voimaan välittömästi. Käsitykseni mukaan turpa kiinni, saatte vielä maksaa. Käsitykseni mukaan paljastukseni osoittaa tekojenne paskuuden, joten haistakaatten vittu, ei tähän mitään käsityksiä tarvita.

Käsityöläisyyden peruste

Yöllinen nerous ei päde aamulla, valemuistotkin ovat haaleita, konseptin mukaisia: suuri, julkinen käymälä, jossa lista nimiä ja tekoja. On kutsuttava kädet.

Merkintöjä laukkuun jääneistä papereista

[nyt katson niitä aikoja sivusta, koko seinämä on syöpynyt, ei enää minkäänlaista halua, osaan puhua kauniisti mutta äärimmäisen keinotekoisesti, piinaviikonloppujen jälkeen olen valmis julkisiin paniikkikohtauksiin]

[Syr-Darja ja Amu-Darja? Kyyhkyn ja unikon Darja? joet, vesi, ääni
ja hetki jolloin ääntä ei enää ole, se on sadan kilometrin päässä, suolaan kuivuneena]


[ei voi olla, millään logiikalla historiaa ei kirjoiteta uusiksi näin -- anakronismi ainoana varteenotettavana metodina?]

[kuka on passiivimuodon subjekti? jos minun olisi pakko terottaa hampaitani, terottaisin takahampaat]

[aina: jossakin vaiheessa pakkomielle muuttuu siedettäväksi taustajumputukseksi]

Omakuva

lahjat joilla minut on suojattu

ja kaikki  itseään hylkivät elimet

Kapillaarit

seitit jotka kudoin

taivas on ollut painava pitkään

heikkous kulkee kivistä juuriin

Nyt hölläillään

Ei enää natsikorttia!
Ei enää koksukorttia!
Ei enää Paasikivi-Kekkosen linjan korttia!
Ei enää ironia turmelee -korttia!
Ei enää persukorttia!
Ei enää hyvän mutakuonon korttia!
Ei enää harmaan eminenssin korttia!
Ei enää liberalismi-kortti!
Ei enää maailmanloppu tulee -korttia!
Ei enää globalisaatio-korttia!
Ei enää feministillä on oikeus -korttia!
Ei enää ballististen ohjusten -korttia!
Ei enää islam on totta -korttia!
Ei enää aurinko kiehuu tyhjiin -korttia!
Ei enää Nato-korttia!
Ei enää sukupolveni kokemus -korttia!
Ei enää sukupolvien kuorma -korttia!
Ei enää 70-luku-korttia!
Ei enää jälkikolonialismi-korttia!
Ei enää kvartaalitalouskorttia!
Ei enää infoähky-korttia!
Ei enää Kim il-korttia!
Ei enää Jumala on kuollut -korttia!
Ei enää äiti on / äitis on -korttia!
Ei enää kaikki on kiinni öljystä -korttia!
Ei enää kärsivän neron korttia!
Ei enää hiilari-rasva-carpe diem -korttia!
Ei enää pilvipalvelu-korttia!
Ei enää typerän vassun korttia!
Ei enää Levikset repee -korttia!
Ei enää Greenpeace gaala -korttia!
Ei enää Saksan pankit -korttia!
Ei enää Ranskan poliisit -korttia!
Ei enää yhtään Cheek-korttia!
Ei enää hukun töihini -korttia!
Ei enää isin nappisilimä -korttia!
Ei enää meta-kunpa-ehtisin-nukkua-korttia!

Kaikki maailman arjalaiset, Rihanna on Kiinan prinsessa,
on keskiviikko, dipit esiin, nyt hölläillään!

Arjalainen intervalli

"Emme voi seilata sinisellä merellä ja hoilata mitä sattuu"

pitsinohut seitti joka romahduttaa maiseman

arjalaisuus: ajan hajauttaminen pidemmällä aikavälillä

Sisältötaulu

Ilman kontekstia ei ole tunnetta: Ole mustavalkoinen.

Levitä väriä ja huomaat,  ettei maailma ole täysi.

Jäämme liian helposti back officeen, liian kauaksi iholta.

Älä sinä jää liian kauas, liian kauas asiakkaasi iholta.

Sisältömarkkinoinnin aakkoset

Minä en ole koskaan ajatellut myyväni kenellekään mitään kirjoituksillani, ainakaan tässä blogissa, mutta nyt hoksasin mitä olen tehnyt koko ajan. Olen harrastanut sisältömarkkinointia.

Mitä sisältömarkkinointi on? Kerrataanpa perusasiat kolmella aakkosella.


A. Toimintaa, jonka päämäärä on hankkia ja pitää asiakkaita.
B. Toimintaa, joka tuottaa rajatulle kohderyhmälle hyödyllistä ja hauskaa, jaettavaa tietoa.
C. Toimintaa, joka on säännöllistä ja jatkuvaa.

Reunaehtoja: Jos puhutaan kampanjoista, ollaan mainostamisen puolella (olen tainnut mainostaakin pari kertaa, mutta itseäni olen vain sisältömarkkinoinut). Jos puhutaan alku- ja loppuajankohdasta, ollaan mainostamisessa. Epäilemättä toimillani on jokin alkukohta, mutta loppuajankohtaa ei näy, joten mainostamisesta ei ole kyse, vaan sisältömarkkinoinnista.

Ja mikä parasta, jälleen negaation kautta: Jos sisältö ei tuo arvoa asiakkaalle, puhutaan mainostamisesta. Ergo minä sisältömarkkinoin, sillä tuotan arvoa asiakkaalle. Muodossakin olen sisältöä, pelkkää sisältöä ja arvoa, tämä ei ole mainos, minä lisään asiakkaaseen arvoa arvon päälle!

Hyvät naiset ja herrat! Jospa jokainen meistä voisi sisäistää edes kalpean aavistuksen siitä, kuinka moni asia elämässämme on tai voisi olla sisältömarkkinointia, kunpa...

Me voisimme elää monin verroin tyytyväisempää elämää ja levittää arvokkuutta ympäristöömme. Arvo = kompetenssi + aika + substanssi. Olisimme monin verroin kyvykkäämpiä, käyttäisimme aikaamme markkinointihengessä ja aina asiakkaan puolella, antavalla kannalla, substanssissa pysyen.

Sisältömarkkinointi = tee työstä huvisi = tee huvista arvosi = tee arvostasi suhde asiakkuuteen = tee arvostasi monta plussaa elämään = sisältömarkkinointi = elämän laki.

Niin kuin Suvi Teräsniska lauloi sen:
Meillon täydellinen elämä, täynnä sisältömarkkinoinnin aiheita.

Invaasio

Muslimi-invaasio ajaa arjalaiset kaduille

Sade ryttää naisen kasvot vasten nuolta jota hän pitelee poskellaan

Tunne vihollisesi, tulikirjaimin

Eräs elämä

Istun keittiön pöydän ääressä klo 23.17
ja kuvittelen tekeväni töitä.


Äkkiä: Hän on psyykkisesti
aivan yhtä sairas kuin isoisoisänsä.

Ei enää ikinä
tyhjän taulun korttia.



Odotan yötä ja piirtelen kirjaimia
toisten kirjoituksiin.

Tunnetteko Markus Niemisen?

- Ymmärrys asiakkaan tuotteesta poiki uudenlaisen tavan tehdä markkinointia.
   Markus Nieminen, luova johtaja ja SON Helsingin perustaja

- Tuotteeni on myydä arvoa myynnin ideaan.
   Vesa Haapala, bloggaaja



Minun taisteluni
yritykseni
pitää huoli
asiakasarvosta
asiakasparhaasta
kompetenssini
aika plus
substanssi plus
ekosysteemin reunat

Minun taisteluni
markkinoida ymmärrys
asiakkaan tuotteesta
solmia yhteinen luottamus
minun ikuinen dilemmani
arvojeni hautausmaa

arvo = kompetenssi + aika + substanssi?

Kampanjan idea
oli tehdä kampanja
yritykseni
pitää yllä
asiakkaan halua
taisteluni
asiakkaan eduksi
halun eduksi
arvon

November, no glory

Arjalaissanontoja

Avaruusnatsit ovat out, arjalaiset eivät koskaan.

Älä tarjoa arjalaiselle salamia tai gorgonzolaa, tilaa lasagnea: rotushibbolet.

Mitä hapankaali on ruokaliinoille sitä arjalainen on muille roduille.

Mitä kuntojuoksu on hiihdolle sitä arjalaisuus on ideologisille harrasteille.

Älä yritä juoda arjalaista pöydän alle: kun katsot lattiaa, lattia katsoo sinua.

Tosi arjalainen ei ajattele talouskasvua, markkinapintaa. Hän syventyy,

reflektoi, keskittyy: kuin ylväin avokyyhky.

Koska valkoiset miehet eivät enää saa valkoisilta naisilta he ovat lakanneet välittämästä

rotuhygieniasta -- arjalaisen ei tarvitse matkustaa, hän saa aina kotimaassaan.

Aatami ja Eeva, ensimmäiset arjalaiset. Sauli ja Sara polvensa viimeiset.

Arjalaisuus on tanssia tähtien kanssa, sanoi Nietzsche.

Piilossa, liikahtamatta, Arjalan luoksesi saat.

Kumarra selkäsi syvään, kuin reesusapinaat.



(Sanonnat jatkuvat. . .)

Arjalaisuus

Sillä tavoin sortuvat kulttuurit ja valtakunnat tehdäkseen tilaa arjalaisuudelle

tämä uhrimieli, omakohtaisen työn ja jos niin tarvitaan oman hengen uhraaminen

toisten puolesta on kaikkein voi­makkaimmin kehittynyt arjalaisilla




Arjalaisten kulttuuria muodostavien ja rakentavien kykyjen syynä ja aiheena

eivät ole heidän älylliset lahjansa; vasta yhteisyyden kiertotietä saa arjalainen

omansa takaisin



Kaikki Hollywoodin miesnäyttelijät ovat arjalaisia

kaikki miestanssijat ovat arjalaisia, Ville Valokin nykyisin

Jorma Uotinen nyt ainakin on arjalainen

Jyrki Katainen on piiloarjalainen -- sen kuulee äänestä

moni arjalainen koripalloilija ja formulakuski on edelleen kaapissa



Minkä ihmiskädet rakensivat, pääsevät jälleen ihmiskädet tai luonto hävittämään

Kielessä on muuten ilmaus, joka mitä suurenmoisimmalla tavalla osoittaa toimimista

siinä mielessä; se ilmaus on arjalaisuus



Joskus 90-luvun alkupuolella TV

teki menestyvistä city-arjalaisista kokonaisia sarjoja joita näytettiin Suomessakin



Mitä sinulle tulee mieleen sanasta arjalainen: Sivistynyt, hyvätuloinen, miellyttävä;

Voi olla ystävä myös naiselle, trenditietoinen; Kysy arjalaiselta toimii aina;

Tietyt radiojuontajat ovat selvästi arjalaisia



Erotukseksi porvarillisesta itsekkyydestä ja omanvoitonpyynnistä

on arjalaisuus; erotukseksi alempien luokkien vaistokapinasta

ja populistisesta älämölöstä on arjalaisuus; erotukseksi puoluekirjoista

ja sinisistä kirjoista



Kaikki maailman arjalaiset:

Puhtain ihanteellisuus verhoutuu tietämättään, vaistomaisesti syvimpään tietoon


Minun taisteluni on vasta aluillaan

Kivinen muusa

kuka mulle mitään mahtaa?     kuka mitään ymmärtää?   voimmeko jo kuolla?

jutella?   voisko joku nuolla tän aivan märäks?  joku kynnenjälki?

Sosiaalinen konstruktio

Itsestäänselvyydet joita emme huomaa tuottavat meille suurimman epäselvyyden.


Emme tajua omaa haluamme ja vaikka tajuaisimmekin ei se ratkaisisi mitään.

Sade johon synnyimme

sade kyyhöttää luolassa jossa synnyin aina

sade kyyhöttää luolassa johon synnyin kerta toisensa perään

kun on tullut näin pitkälle

ei voi kuin toistaa maagisia sanoja

emme lähde tavoittelemaan kapean sektorin taide-elämystä

emme etsi muutamaa hyvää

puhumme massoille koko markkinointikoneiston voimalla

ja lyömme lävitse

sade kyyhöttää luolassa jossa synnyin

sade kyyhöttää luolassa johon synnymme aina uudestaan

Havainto

Tiedän, hänen äänensä on hätävale sanoipa hän mitä hyvänsä.

Lost in translation

To understand me
is a head of a horse
in your bed;

a coax / a hoax,
a cable walking dead.

Terveiset ihmisille

Pysähdy, matkaaja, lue nämä sanat.

Velvollisuutesi on olla kuluttaja,
veronmaksaja, julkisuusolento. Sinua ei valmistettu
loistoon, fotosynteesiin.

Predator vs. ameba (laulelmaversio)

Säkeistö 1 (tangotyylillä):

Tosi kova
kaksipäinen
kaksimielinen
kaksinaamainen
kaksinapainen
kaksihaarainen
kaksipiippuinen
kaksiteräinen
kaksisuuntainen
kaksineuvoinen
jäbä

matkalla
Trinidad ja Tobacoon

Kertsi:

Tuutteko mukaan,
tuutteko mukaan,
kutsumusta tunteeko kukaan?

Säkeistö 2 (rap-tyylillä):

Tosi nolo
yksiavioinen
yksineuvoinen
yksiniteinen
yksipuolinen
yksisuuntainen
yksitumainen
yksisilmäinen
yksinäinen
yksittäinen
jäbä

matkalla
Nollapisteeseen

Kertsi:

Tuutteko mukaan,
tuutteko mukaan,
kutsumusta tunteeko kukaan?

Bridge:

Me kaikki ollaan matkalla jonnekin,
niin kovat, nolot, aarnot, jonnetkin...

Kertsi:

Tuutteko mukaan,
tuutteko mukaan,
kutsumusta tunteeko kukaan?

Tulevaisuusraportin ikävä

Kenties voisimme olla vielä hieman ahneempia ja typerämpiä?

Kenties raha ja tekniikka sitten avustaisivat meitä?

Minun on niin ikävä suomalaisen apartheidin tulevaisuusraporttia.

Näin se menee, typerys

Kaduilla missä aika jäätää, missä jokainen perse on kaunis ja kiinteä minä muistan: olin tuolla, nyt olen täällä, jokaisen sateen kärjellä; kulmauksessa raato, kaksi varista ja naakka louhivat --- jatkakaa, menen edeltä, ehkä joku teistä ui ohitseni, jättää kimalluksen rotkon.

Aamunavaus

älä ammu viestintuojaa
ammu seljankaa

Hasla ei friistailaa

Sieluni kolttoja, kovia polttoja, edessä oja, hasla niinku mä, jammasin tätä ja kiipesin yli jäätyneen kuran, matkalla abc:n nostolle kiinni suu, sinetti huulil, fiini minni, niin mä tätä puran, en oo maalari, vaan paskahaalari, vitun pinni, mätä, no mitä jäbä, sain valmiiks pari lainii, unohin ne, rupesin painii, sisäinen mikki, ei paineit, sisäinen nilkki, saman tien puhelimee niinku tuulessa aineit, me ollaan huipulla, ja tuuli, pelkkä huuli, ei oo tuulelle tilaa, sisäinen mäkki, wau mikä diili, ei apetta / hapetta / aina vaan tilaa, katujen lapetta ja pläkki sisäinen häkki, palaa hiili, ei mitään mitä pilaa, vetää sisään ja ulos niinku havuja, piikit keuhkossa, siin on tulos, ei avuja täs pehkossa, hasla niinku mä, oli rukous kuurasta ruohoo, nyt ohjaa, suu koskettaa pohjaa, olen potkuri, ole tän paatin potpuri, olin ite kuraa ja ruhoo, joskus pientä parista lantista, joskus ei sitäkään ees timantista, jos juon kahvii, koverrun sisältä, jos saan pahviin, ei tuu latia, pitäis kai kysyy isältä, kasvattaa patia, purkaa suuta, jos ei muuta, ei ehdi muuttua, jos ei muuta, sä ehdit suuttua, beibi hei, ei mitään ahdasta, ei määräaikasuutta, muttei myöskään mitään täysin uutta, hei älä bamlaa, mä samlaan tän vaiheiks ja laineiks, ja vaik on niin kornii, et tuu pettyyn, ei oo ruohoo, mut sä tuut vettyyn, on niin hornii, ku märän unen ornitologi, kun märän suven urinologi, ku unikorni, mun naama on ku valas, emuvainaa fileinä Sastamalas, tuu nuohoo, sun pitää snaijaa, hasla niinku mä ei friistailaa. . .

Pieni runo parisäkein

sanoista jotka joku antaa
kymmenen pientä pedonjalkaa

ohikulkijan haavoista
toivon kauhu

siltä joka horjahtaa
loiston vihreä

abort abort abort

me jotka rukoilemme
emme toivu koskaan

hei anna kun mä vien tän
loppuun nyt

kaikki lehteilee kuin
haavaus ja kulta

Case

Taivaan käsi / junan yllä
juoksee Kiinanmuureja

hetken yö / kirkas kuin siittiö
mäntänsä ajama / heroiini

ja pyyntö / yhä epätietoisempi
kuin jotakin / heitettäisiin  olemasta

haihtua itsestään / liihottaa /
hämärään

Motto

Valkea: jänis
juoksemassa läpi
hiiltyneen metsän.

Puolivalveinen omakuva

Näin että silmäni välähtelivät vielä jonkin kaukaisen syvyyden tahtiin tai siitä jo eroten, mutta luomet pysyivät kiinni; enimmän huomion kiinnitti käsi, jonka kynnet oli leikattu lyhyiksi, kuiva ja kylmyydestä lohkeillut kämmenselkä kuin liskon iho pidätteli hädin tuskin aloillaan luiden painavaa kohoamista -- kyykylleen luhistunut teltta vatsan ja peitteen poimussa ympärillään lähestyvän heräämisen kuohu.

(Tällaisen tekstin jatko voi olla koominen tai jotakin muuta, mutta ehkä luontevin suunta on koominen...)

Muutama ajatus runoutemme hyvästä tilanteesta

Puhe runoudesta muuttuu heti epäilyttäväksi, kun siitä rajataan korrektisti pois itse runous sanomalla, että aikamme runous on hyvää, laadukasta ja kerrassaan erinomaista. Eihän tilanne kuitenkaan ole tämä, kun asioita tarkastellaan kriittisesti.

Tänäkin vuonna julkaistuista teoksista vain harva on onnistunut vakuuttamaan minut perusasiassa eli rakenteensa tasolla. Vain pari kolme teosta on perustellut itsensä intuitiivisen lukuelämyksen myötä ja osoittanut käytännössä kompositiollaan, että juuri tähän konstellaation valitut runot ja kieli ovat paikallaan siinä missä ovat ja siten kuin ovat.

Hyvä jos suurinta osaa teoksia saa luettua yli puolen välin, kun jo huomaa, että tekijä ei pysty välittämään lukijalle sitä, mitä on ollut tekemässä tai tahtonut. Sellainen temppu kuin toimiva rakenne ei ole tietenkään helppo, enkä arvioi tässä esikoisrunoilijoita. Mitä muuten arvelisitte tällaisista proosateoksista? Kesken ne jäävät, ellei mukana ole jotakin niin mielenkiintoista että on pakko jatkaa, ja kesken jäävät myös runoteokset tai sitten lukeminen menee selailuksi. Harvoin kuitenkaan löytää teoksia, joiden yksittäiset tekstit olisivat niin maagisia, että ne pelastaisivat esimerkiksi huonosti suunnitellun rakenteen.

Runoudessa tahdottu järjestys, luova muotoon pakottaminen vaikutuksineen on yhä kriteeri, johon uskon kaikista vastaväitteistä huolimatta. Puhun runoudesta, joka ei jätä lukijaa tilanteeseen, jossa hänen on tematisoitava tai seliteltävä asioita parhain päin, pompittava yli perustelemattomuuden ja sattumanvaraisuuden ammottavien kuilujen.

Jostakusta voi olla lohdullista, että on teoksia, joissa on huonojakin tekstejä tai epäröintejä, mutta itse en näe sellaisella arvoa.

Runouden julkaiseminen tai kustantaminen -- ilman portinvartijoitten tai kavereitten apua tai ilman -- ei voi olla mikään arvo tai kriteeri itsessään. Muodoiltaan ja tekstivalinnoiltaan vastaansanomattomien teosten kirjoittaminen sen sijaan voi olla ja on, ainakin minulle -- enkä nyt tarkoita, että minun olisi lukijana pidettävä teosten estetiikasta tai ideologiasta yksityiskohtia myöten. Mutta liian harvoin tapaa runoja, jotka mykistävät ja joista voi olla aidosti kateellinen. Myös tässä nykyisessä runouden menestysajassa sellainen on harvinaista.

Jokasyksyistä runouspuhetta

Hassua miten runoudessa taas myrskyää.

Eikä yhtäkään runoa joka olisi myrsky,

rakennus tai tämän puheen syy.

Viimeiset

Lokakuun viimeiset siinä missä hän oksentaa ajalehtivat auringot pois.

Kolme sammakkoa, suolaa ja kaakaota.

Kaiken on siis mentävä siitä missä hän nukkuu.

Ja kun on hetki minä vetäydyn vaikka minun pitäisi kohota.

Tämä matka*

Jokin liukuu, jokin liikkuu myös silmissä. Kun kuva itse on verkkokalvo, se on perhosen kuolema. Kun makeanhimo kuohahtaa, kun tahtoisit kuluttajasta tuottajaksi. Paikat joissa sanoimme olleemme tulivat meitä vastaan kuin home tai yhteyttäminen. Tuulee, plus 8 astetta, sade alkaa nyt. Hänen kääkkyvä, viinan latkima äänensä, kitalaen romahtanut... Kuka on pikku BB-fani? Sano Nipu. Oletko tökkinyt kaltatun linnun rintaa. Nämä isovanhemmat, änkyräkännissä. Lapsenlapset suutelevat heitä suulle. Lapsia 17-vuotiaana. Teidän ei tartte tehdä niin. Mä oon vaarin lapsi. Kun se ja äiti erosivat... Fas-kasvot. Mistä sä voit muistaa tuollaista? Get in shape. Black flag. Defy. Viinanhaju jää leijumaan autokoulusta tulleen yksinhuoltajan ympärille, kun he lähtevät. Hän työntää tutin tytön suuhun. Siniset saappaat, rasteri. Nyt jokin liikkuu. Bakteerien kolonna. Tämä on oikotie. Ei modernismiin vaan. Pelkkä kuoleman eufemismi. Kadulla odotan näkeväni aina tietyn hahmon: tunnistettavan ihmisen ahdistus. Ihminen joka yhä odottaa kadunkulmassa minulta jotakin. Glide. Tyylikäs tapa poistua. Glade. Tyylikäs tapa pitää koti raikkaana. Punaisin digikirjaimin 18:50 ja juuri silloin viimeinen minuutti murtuu. Nytkähdyksiä. Elämäni. Jos kaikki on kytketty pistorasiaan. Jos elät vain tämän yhden häviävän kipinäsuihkun hetken. Halkoja kantavat sähköallergiset naiset. Pickup, lavalla kaksi tammen runkoa. Herkkuja tasarahalla. Kuusi vaihtoehtoista tapaa tukehtua ja tappaa eläin. Haku 30.11. asti - entä sen jälkeen? Löydän avaimeni tuhkasta. Kuumuus on puhdistanut sen muovista. Hänen alistunut äänensä, kun hän tajuaa ettei tarinaa tule. Rekkaparkki ja pimeä auto ja ruumis. Rebekka. Paineilmaa. Punainen STOP. Ei lunta, tuulee lauhasti, jokin liikkuu, tulee mieleen pelko. 

*Tikkurila-Ilola 18:36-18:59, bussi 63N,  29.10.2013

Rabelais lyhyesti: Onnellinen vaihtokauppa

Saat  käsityksen asioiden arvosta kun vaihdat kasvot tarakkaan.

Äkkiä

jostakin ilmestyvät sittenkin homeen ahkioluomet

sanattoman kantokyky alennetaan kulkutieksi

Metsäkokous

Me puhuimme metsäkokouksista, oli lokakuun päivä Moskovan ulkopuolella, mäntyjen väleissä. Ihmisiä sata, kaksisataa, siinä metsässä neljän tunnin ajan, myös lapsia. Satoi taukoamatta. Joku oli vahdissa. Aina välillä laulettiin. Minä en ymmärtänyt sanaakaan, en osaa venäjää. Saattaja toi meidät takaisin asemalle ja seuraavalla pysäkillä kontaktihenkilö vaihtui ja niin edelleen, koordinaatisto oli monimutkainen, vaihdoimme junaa moneen otteeseen ennen kuin pääsimme takaisin hotelliin. Minulla oli kiellettyjä ruplia alushousuissa, olin tuonut ne rajan yli ja antanut paikalliselle pastorille. Olimme olleet vuorokauden syömättä, tunteja viisumirajan ulkopuolella. Siitä ei ole kovin monta vuotta, olimme vaaraksi heille kaikille. Joku pyysi apua, mutta ei kyennyt osoittamaan missä oli. En ymmärrä miten te liitytte elämääni, hän sanoi, on vain tämä yön helle.

PS Paikalle tulee myös Mika

Kaikki on astetta graafisempaa, sfääri musiikeissa, tieluiska. Miesten huone, miesten lehdet, miehen kunnia ja työ. Minä näytän samalta vuodesta toiseen, mutta ajatukseni pysyvät yhtä häpeällisinä kuin Pukinmäen kerrostalot. Nyt on aika kääriä hihat. Koska toteutuksen ytimenä on: Tämä projekti ei vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia. Se mikä tässä ei näy, mies jolla on päässään valkea emalikulho ja huulten kokoinen tupakka, aluksi hän oli musta, mutta sitä ei voi mainita tässä, hän värjötteli pysäkillä junan puskiessa ohi, kaksi mäntyä kun ajoimme Helsingin rajan yli. Naisten huone, naisten lehdet, nainen pukeutuu ja syö. Minulla on suolissa latvuksen tyhjyys. En voi kuin tervehtiä kaunista nuorta blondia, sillä en muista hänen nimeään. On otettava huomioon, että tausta saattaa olla aivan muualla kuin siinä mikä tarjoutuu näkyviin. Minun on pakko synnyttää joka kolmas vuosi tai menetän tajuntani. Teen näitä merkintöjä kämmeneni suojassa. Siinä suhteessa muistutan psykiatria.  Joen kumara voima. Eikö myös psykiatri voi junailla? Kun minulta kysytään, mikä muusani on, vastaan kuolema, mutta elämä on harvoin kiinni inspiraatiossa. Siis linkkiä, videota, vaihtoehtoisia kuvia ja muuta sähköistä ekstraa. PS Paikalle tulee myös Mika. Hän on luvannut vastata kaikkiin kysymyksiin. Jos et pääse paikalle, laita minulle s-postia. Jos jäät lukkojen taakse, niin soittele.

Eminem ft. Nicki Minaj: "The Holy Grail of Loss"

Skribentti joka tahtoo hetkessä tuhannen lukijan huomion kirjoittaa tuollaisen otsikon blogimerkinnälleen, niin se vaan menee, jos ei ole nimeä, jolla noukkia nälkäisinä ajelehtivat lukijat.

Omakuva, katkelma dialogia

-- Nörtti, vitun jonne. Kato miten sun tukkaskin on. Vittu sut on servattu.

Omakuva eläimenä

kuin lokakuinen kärpänen, tuupertumaisillaan, hän laskeutuu kädelle, joka puhaltaa

Kirjoittaa

Tyhjä pöydän alus, joka syöttää varjon lattiaan. Tyttö tuijottaa tuolin pienojen välistä.

-- Isi, mitä tuossa lukee?
-- En tiedä, mitä?
-- Siinä ei lue mitään, pitäisiköhän siihen kirjoittaa?


Kuin lokakuinen kärpänen, tuupertumaisillaan, hän laskeutuu kädelle, joka puhaltaa.

Matkalla

-- Et puhu tästä kellekään. Se että mä joudun käydä siellä, antaa musta ihan psykon kuvan.
-- Älähän nyt. On hyvä, että käyt siellä juttelemassa. Sähän tiedät mitä varten me halusimme että. . .
-- Turpa kiinni.
-- Ei kun ihan oikeesti.
-- Vitun retardi.
-- Me halutaan vaan että kotona olisi kaikilla parempi olla, siitä. . .
-- Etkö sä tajua kun mä sanon että turpa kiinni.

Ohiajavat autot heittävät kuraa lasiin. Äkkiä joku kiilaa väliin ja lyö edessä jarrut pohjaan, syöksymme kohti valoja ja säikähdyksen jälkeen se on tällaista seuraavat sadat metrit. Tammiston kohdalla letka tiivistyy matelevaksi, kilometrien pituiseksi nauhaksi. Nastat ropisevat ja avaan radion.

Stigin Kissankarvoja, jonka kertsi syntyi keikkabussissa Joensuusta Pohjanmaalle. Aluksi ne olivat aivan muita karvoja eivätkä ne olleet takissa vaan hampaiden välissä.

-- Mitäs tykkäät tästä biisiistä?
-- Sä oot hirvein isä mitä voi olla.

Yöllä (täydentynyt versio)

Yöllä ei ole maailmankatsomusta.

Yöllä on hanhen selkä.

Mikä ero on yön harjoittamalla hallinnolla

ja totalitaarisen valtion vapaudella?

Kuva iloisesta, unisesta patriootista?

Lonkalta

Joskus tahtoisin puhua askartelusta, mutta leikkaus kuulostaa paremmalta.

Se on lopullisempaa ja vastuullisempaa kuin askartelun lohduttomuus,

uusiutumiskuvioiden näpertely saman pahvin takana, ehdottomasti.

Singulariteetti ja kertomus

Tiirikkaa voi kyllä käyttää mutta minun on ajettava ensin koko matka perille, pelkät sanat eivät riitä, ajattelen kun hän huutaa pöydästä, että ne puhuvat uusimpana tietona, etteivät Aadam ja Eeva olisi olleet maailman ensimmäiset ihmiset.

-- Aadam tarkoittaa ihmistä tai ihmiskuntaa ja Eeva, sehän merkitsee kaikkien elävien äitiä, minä vastaan eteisestä, että se on ikään kuin kertomus siitä, mitä Jumala loi kaikkialla maailmassa. Luulen, että teologit ovat esittäneet ajatusta vuosisatoja, ainakin tulkinnan allegorisessa osassa.

-- Mutta tuollainen väitehän vääristää ajatuksen historian ainutlaatuisuudesta: jos ei ollut ensimmäistä Aadamia jonka kautta synti tuli maailmaan, ei tarvita myöskään toista Aadamia, joka ottaa synnin pois, hän sanoo ja tunnen sanojen vaatimuksen.

-- Emme tule koskaan löytämään todisteita, jotka puhuisivat noiden asioiden puolesta tai niitä vastaan, sillä eiväthän ne kuulu sellaisiin seikkoihin, joihin odottaisimme näyttöä.

-- Minusta tuollainen väite yrittää tuhota koko historian, hän sanoo, ja se on surullista.

Hiljaisuus, panen kenkiä jalkaan.

-- On kai niinkin, että juuri kertomus ensimmäisistä tapahtumista, siis Aadamista ja Eevasta, on itsessään tulkintaa ajoista, joita kukaan niistä kirjoittaneista ei ole elänyt ja josta heillä ei ole ollut muuta tietoa kuin katkelmina ja osana runoja löytyneet sukuluettelot ja paikannimet. Tämä kaikki kuuluu siihen, että tarina pysyy ja sitä voidaan soveltaa.

-- Minä uskon, hän sanoo ja katsoo minua itsepintaisesti, ja ymmärrän, että hän tahtoo pitäytyä pitkässä ketjussa historiallisia singulaarisuuksia, joiden jäljet koskevat kaikkia. Minä taas menen toiseen suuntaan ja uskon kertomuksiin, joita ihmiset voivat käyttää tahtoessaan tulla mukaan historian tulkintaan ja lähteä avaamaan ovia mökeistä, joiden avaimet ovat kadonneet.

Ja sanat ovat vain haamutiirikoita haamumökkejä varten, vaan valikoiden uivat helmenpyytäjät ja luokseen vetää kuplavanaa myöten kuorten murtajat.

Hetki ennen nukahtamista

Hetki ennen nukahtamista on aina se hetki, ehkä ensimmäinen päivässä, jolloin en tahtoisi vielä jättää maailman nuhjua. Yöllä minulla oli valmis suunnitelma proosaksi, mutta muistin sen vasta nyt ja siitä on pian vuorokausi ja olen taas nukahtamassa. Oliko kyse kahdesta kuvavirrasta, jotka kulkivat vanhan tarinan reunaa sitä murtaen, niin kuin kaksi unta metsistä on tämän päivän ympärillä ja olen liian väsynyt käsittääkseni muuta kuin että ajattelen yhä proosaa, jota minulla ei ole.

Spoon River -ontologia

jotakin ilmaan kaiverrettua, jotakin joka härmistyy ja häviää pois

mihin kaikkeen runous pystyisi jos vallitsisi spoon river -ontologia?

Kaiverrus

jotakin ilmaan kaiverrettua, jotakin joka härmistyy ja häviää pois

Lokakuu

Tässä kuussa on enemmän päiviä kuin ajatuksia.

On kirjoitettava se mikä tulisi kohdata. Edes yksi.

Sade

Pyhän miehen luona on kuivaa. Huoneessa sataa. Avioidun sukupuoleen.

Suunnitelma hienoimmaksi runoksi

Alussa kerrotaan noutopöydän historiasta, sillin ja silakan erosta, säilytyksestä ja säilyvyydestä sekä tietenkin kansojen ja ryhmien yleistämisen salaisuus, Eros Ramazzottin charmin salaisuus ja Edith Södergranin Eroksen salaisuus...

Tynkä

Asiat jotka merkitsevät, asiat jotka ovat tässä ja nyt. Palaan niihin parin vuoden kuluttua pureskeltuani kunnolla. Tällä välin opettelen kaivamaan hampaitani. Jos hampaiden välit sisältävät 40 prosenttia niiden pinnasta, saan aikaan kokonaisen louhoksen.

Wishful thinking, the powder of positive sinking...

Kääntämisessä kadonnutta

Minä olen niin idiootti, että uskon keinotekoisen muotohaarniskan olevan olennainen osa runoutta; jos sen riisuu pois, voi nähdä jotakin, mutta varmasti se ei ole runon ajatus.

Sivumennen sanoen: keinotekoinen muotohaarniska... Runon ajatus... Näin ei puhu runoilija...

Dracula

Näinä tapahtumattomuuden hetkinä tiedän, että olen Dracula, jota vahvistava maa on yhä olemassa, vaikka se ei ole täällä.

Mutta kukaan ei peruuta picniciä

minun syyllisyyteni kaikessa mitä teen ja haen

ja kun tulemme takaisin sinun hahmossasi kun irtoat meitä sovitetaan toisiimme

the fun's over, the picnic's not.








tuskallinen tietoisuus siitä, että on tehnyt väärin ja rikkonut lupauksensa
ja kolhinut tulevaisuutta ja kuin varjona väsynyt tieto valinnasta ja valinnoista
mutta ei minkään agentin representaatiota etc metapaskaa vain sinun hahmosi

välillä kysyn sulta
ja välillä kysyn itseltäni
mutta eihän siitä mitään tuu
me ollaan ku portaat

Paikallissää

Vantaan politiikan todelliset karvat

kasvavat rumissa kasvoissa ja näyttävät rumilta:

SDP on uusi kokoomus.

Tässä olen

mikä ei tapa minua
on jo ehtinyt tehdä niin

ja mikä ei vahvista
on jo mennyt lävitseni

jos minä olen tässä
missä sinä olet nyt

Käsialan perusteella

Käsialan perusteella   Hänen miehuutensa vaahto Bakula  ja alempana
            Aina niin monogtonamista

Keskeneräinen ajatus

Pitäisi malttaa avata suunsa, niin sitä tajuaisi kuinka paljon muistaa.

Mitä tästä päähänpistosta saa irti? Ehkäpä ajattelun, kielen ja muistin kytkös on usein juuri näin automatisoitunut, mutta silti tahtoisin korjata jotakin, jotta virke ei olisi niin banaali ja itsestäänselvä. Olisiko se jotakin sanan "malttaa" ympärillä?

Miksi ajatelman pitäisi olla viisaampi tai tarkempi tai vinompi? Miten sanojen viittausala tällaisissa lausumissa yleensä muodostuu? Useimmat runollis-aforistiset lauseet ovat tautologioita tyyliin "Rauhan aika on rauhan aikaa" tai niitä paradokseiksi väännettyinä -- "Sodan aika on rauhan aikaa" --, mutta sanovatko ne todella mitään, vai onko runous vain loistokas lisä, jonka kieli saa osakseen? - - -

Runousopillinen reflektio 2

Pitäisi ensin oppia näkemään sommitelman puolittaisuudessa tahdottu etäisyys, arvaamattomassa välimatkassa kulkemisen vaivan tuottama ilo. Pitäisi oppia nauttimaan ihmisten sotkuisista huoneista. Juuri näiden seikkojen vuoksi minun on vaikea pitää lyyrisistä kokoelmista. Mutta myös teokset alkavat kirjoittaa itsensä tukkoon ja tulla liian ilmeisiksi.

Olisiko vielä mahdollista kirjoittaa jotakin yhtä orgaanista ja keskeneräistä kuin Kiven Kanervala? Mitä se olisi nykyään?

Kannibaali

Sisäinen kannibaali, joka syö aina ensin älyn ja lihakset.

Runousopillinen reflektio

Minunlaiseni kirjoittaja tarvitsee aina kehystä, muutoin en saa mitään kelvollista aikaan. En tarkoita varsinaisesti teemaa, vaan jotakin konkreettista paikkaa, tilasommitelmaa tai muuta jäsennystä, joka laukaisee kirjoittamisen mielen ja kiinnostuksen. Kaikki tähänastiset teokseni ovat syntyneet siksi, että minulla on ollut jokin kehys, joka on alkanut kiinnittää irrallisia lauseita ja kestänyt hyvin eri suuntiin taipuvien tekstien painon. Tässä mielessä olen pikemminkin teoskirjoittaja kuin kokoelmakirjoittaja. Kokoelman kirjoittaminen jättää minut yksinkertaisesti tyydyttämättä. Tai oikeammin kokoelma ei anna minulle riittävää vallan tunnetta (vähän kuin paimentaisi taivasta). Tai vielä rehellisemmin: pelkään, että kokoelma pettää minut ja jättää kaiken kesken ja levälleen juuri siinä missä olisin tahtonut jatkaa.

Ehkä minun pitäisi harjaannuttaa negatiivista kykyäni ja katsoa, siedänkö tahdottua epävarmuutta ja odotusta. En tarkoita sitä negatiivista kykyä, joka jättää kirjoittamatta, vaan sitä joka kirjoittaa ja antaa odotuksen tulla mukaan. Sitä en kuitenkaan jaksa uskoa, että lukijat kypsyttävät ja täydentävät jotakin puolestani, vai jaksaisivatko he sittenkin? Tähän saakka olen sanonut pelkästään ottakaa tai jättäkää.

Tiedän monia loistavia kirjoittajia jotka eivät hallitse teosmuotoa. (Se tosin ei ole haitannut heidän lukijoitaan, oletettavasti siksi ettei heilläkään ole silmää moiselle.) Minä taas en hallitse kokoelmaa, koska en luota sen juuri minulle tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ehkäpä juuri siksi pitäisi koettaa kerrankin jotakin alusta loppuun saakka lyyristä ja katsoa, mitä siitä voisi syntyä.

Aura

Keskipäivän raiteet joita linnut vetävät

tankkereita siellä täällä horisontissa

Nolla-aste

Valitsen metakielen, pelkän metakielen.

En usko yhteenkään radikaalisti purkavaan tekijään.

En usko, että jokainen kriitikko, jokainen tutkija

olisi kirjailija. Yhä suurempi joukko

huonoja kirjailijoita, en kestä ajatusta.

Tajunta

Yritän itsekin ymmärtää historiaani. Se käy kevyemmin kun olen valvonut riittävästi eli liikaa. Otan esiin vanhoja muistikirjojani mutta en muistiinpanojani -- huom! annoin ne aina toisille kopioitavaksi, koska niistä ei ollut heille vastaavaa hyötyä heidän toiveidensa perustuessa pelkkään laiskuuteen. Olen yhä sitä mieltä, että Jyrki Pellinen on maamme johtava prosaisti lyhyillä erikoisillaan kuten Kuuskajaskarilla. Jumala harjoittaa yhtä hienosyistä kuin järkevääkin ironiaa luodessaan näitä laadultaan kulutuksen arvoisia tuotteita, kuten mieskirjailijan tajunta, johon meillä ei ole pääsyä.

Kävin Käymälässä

ja vastasin (hyvään kysymykseen kuten aina)


Ylösnousemus ei riitä kirjallisuuden aiheeksi mutta rikkinäisen puhelimen idea kyllä.

Nousee

Kieli nousi keskustaan, mä jäin vielä kämpille. Voisko joku vahvistaa? Luuri rikki, se on tän pelin nimi tai evankeliumi.

Takaisinveto

Siltä varalta, että olen joskus lausunut sanan tai pari Proustin proosasta unohtakaa kaikki: sanoillani ei ole minkäänlaista katetta, kiistän jopa tulkinnanvaraiset yhteydet itseni ja ranskalaisen kirjallisuuden välillä. Politiikan ja runouden jalokivisankarit, jalat linkussa ja nelinkontin kuin koirat, madeleinetappi hopeareunaisesta anuksesta pullahtamaisillaan, teidän päivänne koittaa pian, unohtakaa kaikki mitä olen Prokusteesta lausunut.

Enkeliterapiaa

Vihkollinen koukeroita, riveissä ehkä jokin kouristuksenomainen jäänne manillasaarten eteläisten ryhmien murteesta, kirjain T, suoraan sanoen paska fiilis, ei siinä mitään, taidanpa ryhtyä enkeliterapeutiksi ja vetää kuonoon sisäistä siipiveikkoani, jos se oppisi puhumaan ihmisiksi.

Hyvin nopeasti kirjoittamisesta ja lukemisesta

Päivä illassa jne, huominen esitelmä tekemättä siitä, miksi luen sitä ja sitä runoilijaa, en tiedä itsekään eikä suurin osa siitä mitä hän kirjoitti kiinnosta minua lainkaan, totta mitä puhuvat, eivät intertekstuaaliset viitteet tai toisten tekemiset runoilijaa kiinnosta tai auta, kun pitää itse tehdä. Ylipäänsä minusta on alkanut tuntua siltä, että akateeminen puhe ja vastaanotto siirtävät monia ymmärtämiseen kuuluvia seikkoja tekemisen sarakkeeseen, vaikka asioiden paino on aivan toisaalla: runoilija ei ymmärrä, hän kirjoittaa, ja jos hän ymmärtää, hän ymmärtää kuin lukija, jälkikäteen. Nämä ajatukset eivät sulje pois sitä tosiseikkaa, että kirjoittajalla on metodeja, hyvinkin tietoisia metodeja.

Yksirivinen havainto

Kallisarvoisia houkutusääniä tässä limaloukussa.

Huomenna on aina juhla

Huomenna on syntymäpäiväni, en ajattele siitä mitään, en edes sitä kuinka vanha olen, muistan vain syntymävuoteni; se mikä pysyy ja loittonee tuntuu aina olennaisemmalta.

Jos olo on lohduton, en valita, pääni pitää pienistä liikahduksista.

Sininen planeetta

Ajan suuret lempeydet kuten meren kuohuna nouseva raaja
Kiinaa halkova Keisarinkanava ja saaristo joka suojasi Red Hookia
veneillä liikkuvat laitureiden puolesta rukoilevat teatteriseurueet

Dilemma

Pienikin jälki maailman vahassa on parempi kuin se ettei tuota jälkeä ole. Millä oikeudella jokin sanoo näin, jaksanko itsekään uskoa, että arvokkaampaa on se mikä tapahtuu kuin se mikä ei. Silti minä uskon ikivanhoihin asioihin kuten ruumiiseen ja liikkeisiin kaduilla, metsissä.

Kuolema kriitikkona

ei ole pelkkää ironiaa väittää että kuoleman logiikka on ensisijaisesti hylätä mutta koska täydellinen hylkääminen on  mahdotonta etsiä heikoimmalta vaikuttava kohta ja  esittää tämä oikeutena iskeä, iskeä mahdollisimman ilkeästi ja huonolla hetkellä;


kaupunki, joka on pakannut kaikki kanarianlintunsa häkkeihin pohjoisen puoleisille muureille myrskyn noustessa

Nykyiset helvetit

Nousta aallonpohjasta eikä kukaan peukuta, saati kommentoi.

Muisto jostakin tärkeästä

Se miksi vasemmisto ja sitä myötä koko 1900-luvun "radikaali" kulttuuriroikka hylkäsi keskeiset eksistentiaaliset kysymyksenasettelut naurettavina ja porvarillisina ei ollut muuta kuin pelkoa, typeryyttä ja vastuuttomuutta itse olemisen kysymyksen edessä. Ei yksikään yhteiskunnallinen kysymys, yksikään kumous, olivatpa ne kuinka arvokkaita hyvänsä,  voi viedä ihmiseltä vastuuta ajatella itseään ja vastuutaan olemassaolona. Tämä ajatus palautui jälleen kerran mieleeni lukiessani joitakin noita hurmahenkisiä kulttuurintutkimuksellisia horinoita, joita saimme opiskeluaikojeni alkupuolella eteemme. Kuinka paljon mielikuvitusta nämä täysin mielikuvituksettomat ihmiset käyttivätkään todistaakseen, että he yhtä aikaa ovat ja eivät ole olemassa merkityksiensä ja tulkintojensa takaajina. Ja he ajattelivat edustavansa yhteisönä, olemattomien hetkellisyyksien yhteisönä, jotakin joka puhuu olemassaolon puolesta diskurssien konjunktuureina ja artikulaatioina. Miltä sellainen itseydetön olemassaolo mahtoi tuntua, oliko siinä jälkeäkään ahdistuksen ja syyllisyyden kokemuksista, jotka tahdottiin oikopäätä kadottaa puhtaan materiaalisuuden ja ruumiiksi tulon varmistamiseksi?

Kenties penseyteni noita horinoita kohtaan johtui kristillisestä kasvatuksestani, joka oli opettanut minulle, että asiat todella ovat olemassa, että ihmisellä on ruumis ja olemassaolo ja että on sellaisiakin asioita, joita ei välittömästi havaita. Ajatus vääjäämättömästä olemisesta, jonka merkitystä ei tarvitse kiistää alkamalla puhua siitä, että varsinaisia merkityksiä ja niiden annettuja tulkintoja ei ole. Koko tuo puhe tuntui epäolennaiselta varjonyrkkeilyltä, koska olemassaolo on eikä sen merkitystä tarvitse kiistää, ellei ihminen ole täysin paatunut tai hukannut kosketusta itseensä. Me tunnemme sen, on avaruus, ja me olemme siinä, ja juuri minun olemassaoloni on yksi varmimmista asioista, joihin saatan luottaa, ja se pysyy siitä huolimatta, että se ja se seura jättää minut ja vaihtuu. Se, että minulla on erilaisia rooleja on osa sosiaalista olemistani, mutta en etsi siitä olemassaoloani, kokemustani ikuisuudesta ja katoamisesta, sillä siinä ei ole mitään etsimistä tai artikuloimista. Olemassaoloni on aina jo olemassa, ilman pyrkimyksiä olemiseen tai asioiden suuntaamiseen.

Sitten en saanut enää kiinni ajatuksestani ja tunteesta, mikä johtui yksinomaan muiston pyörteisestä luonteesta, mutta yhä sain kiinni siitä, että vain olemassaoleva voi aavistaa katoamisen painon ja kauheuden eikä sen jälkeen ole tietoakaan halusta toivottomaan joukkohypnoosiin.

Feikkiaforismi 2

Näkemisen vastus, se ettemme hahmota kaikkea ilman muuta, on olennaista, sillä tähän vastustukseen liitämme olemisen merkityksen.

Suurelle johtajalle tämän ajan tultua täyteen

Hänellä oli hammasmätää eli kariesta

hänen etuhampaansa olivat pudonneet puuron sekaan

kesä kasvatti trooppisia tomaatteja

myös hänen lapsensa löysivät Tikkurilaan

Pyhän Laurin kirkko ja tilaisuudet siellä

hän ei jättänyt yhtäkään käyttämättä

elämänsä parhaat hetket hän kärsi aivovauriosta

hän antoi tulla tunnin ajan Helismaan rallatuksia ja saksalaista schlageria

lapsista lauloi Matti ja Lotta säesti pianolla

hänen lempipaikkansa oli Keravanjoki

hän lenkkeili Erkki Liikasen seurassa

ensimmäisten satakielten saavuttua

hänen viimeiset sanansa

Vantaa ei tule koskaan saavuttamaan Helsingin ja Espoon palvelutasoa

Feikkiaforismi

Jos maailma olisi yhtään läpinäkyvämpi, emme näkisi sitä lainkaan.

Urkund

Tarkoitus on palauttaa oikeudet sille taholle, jolle ne luontaisesti urkintaoikeuden nojalla kuuluvatkin: alku-asiakkaalle.

Naurettava joukko kliseitä

Seksin jälkeiset keskustelut freudilaisista lipsahduksista: kaikki moraali on humoraalista,
mutta kaikki huumori ei oraalista.

Kannibaali

Miksi minun täytyy toistaa näitä itsestäänselvyyksiä:
todellinen kannibaali syö aina ensin itsensä.

Hetkikin kauemmin

Jos istun hetkeäkään kauemmin tämän pöydän ääressä, alan karjua että me olemme yli-ihmisiä, tajuatteko, me muutumme sellaisiksi, eikä mikään ole niin naurettavaa kuin usko siihen, että tämä jokiretki päättyy kylään, jossa kannibaalit ovat jo ehtineet syödä itsensä.

Japanilaiset

Turistit, jotka eivät ole siellä, kadulla ja torilla karttoineen vaan täällä, ylhäällä, käytävillä, ja keskittynyt käsi, joka on painunut taskuun ja toinen joka on noussut hieman housunsaumasta ja selkä ja niska, joka katsoo arkeen kuin epifaniaan, ja alempana he parveilevat kuin olisivat asettumassa pidemmäksi aikaa; kaikilla on mustat hiukset ja siipensä pudottaneiden hyönteisten vantterat ruumiit ja laadukkaat paidat ja he hymyilevät toisilleeen ja ovat touhukkaita ja minä menen ylemmäs ja odotan näkeväni lisää, mutta kaikki, koko uusi oleminen on jäänyt alemmas enkä minä ymmärrä, mitä se tahtoo juuri tästä, välikerroksissa olemisesta.

pieni kävely

kolmas kerros täynnä japanilaisia, ryhmissä, poseerauksissa, seiniä vasten. neljännessä vain yksi, mittaa harkiten aulan kattoa, vino katse päätyseinän reliefissä. mitä tämä japanilainen näkee? kävelen ohi salin portaisiin. villapaitaan pukeutunut mies osoittaa kankaalle, jolla välähtää sana kriminologia. mihin saakka japanilainen on päässyt? joko hän pian tavoittaa kennoston, jonka hyönteiset ovat unohtaneet kuuluvansa tiettyyn ekosysteemiin ja juuri siksi kuuluvat siihen?

Huovinen flarffaa

Tulipa vaan mieleen, että Veikko Huovinen keksi flarfin ennen flarfia. Vain pari hienoa juttua mainitakseni: "Huolia ennen Beirutia" (1967) ja "Ihmissyöntiä I-II" (1973). Näissä on myös kielellinen taso, jonka sukulaisuuden esim. Ötzini proosatekstiin "1352" tunnustan mielihyvin.

Maailman tie

Yön vuoteella pyörittyäni olen aivan varma että kestän jos minut heitetään koirille.
Kestävätkö koirat?

Belles-lettres

Hän kirjoittaa tavattoman kauniisti botulismista.

Ihmiskoe (9.21--9.59)

Pieni esipuhe on paikallaan. Kirjoitin eilen illalla harjoitukseksi yhden 60 ajatelman rupeaman. Työvälineenä oli lyijykynä ja alustana Tietokirjailijoiden vuosimaksun muistutuslasku sekä sen lähetyskuori aukirevittynä. Aikaa 60 yksikön muotoilemiseen kului 40 minuuttia. Tänään toistin kokeen. Käytössä oli kaksi lyijykynää ja kaksi liuskaa valkoista paperia, jotka onnistuin täyttämään molemmin puolin. Aika oli täsmälleen sama. En siis yrittänyt jatkaa 20 ylimääräistä minuuttia, koska olin päässyt tavoitteeseeni eli kirjalliseen tuotokseen. Korjasin kahdesta ajatelmasta muutaman sanan ja siinä se. Tulos on nyt tässä alla. Luultavasti saisin aikaan jonkinlaisen teosrungon jos jatkaisin tätä harjoitusta muutaman tunnin päivässä viikon ajan. Ei siis mikään mahdoton tehtävä. Jälkituotannon osuus on tietenkin oma lukunsa, mutta peruslouhinta olisi suoritettu. On mielenkiintoista katsoa, miten ajatus poukkoilee, kun mitään etukäteissuunnittelua ei ole. Mikähän kirjallisuudenlaji tämä varsinaisesti on?


1. Kuusikymmentä minuuttia Marsiin voisi olla nimeni.

2. Olen opetellut keinottelemaan velkojieni suhteen mutta loputtomiin
tämä ei voi jatkua.

3. Suomirapin metalyyriset teemat: puhutaan miten tehdään täysillä,
mutta siihen se sitten jää (paskaa suurin osa niin kuin ysäreillä).

4. Mihin runous tarvitsee uhoa, jos hulluus on sen käyttövoima?

5. Nietzsche kirjoitti Zarathustransa kahdessa viikossa; oikein vai väärin?

6. Pienistä historiallisista epätarkkuuksista ei ole koskaan seurannut sotaa kummempaa.

7. Nautin siitä kuinka oma merellinen saareni vaihtuu metsästyspuukolla
otsaan piirretyksi hakaristiksi.

8. On asioita, joita emme voi koskaan itsestämme riisua.

9. Edeltääkö identiteetti sukupuolta? Onko sukupuoli palautettavissa identiteettiin?

10. Puhummeko aina toistemme seurassa.

11. Pelkään saamieni iskujen aiheuttavan myöhemmin aivoverenvuotoja.

12. Kaadan kolmannen kupin kahvia. Pöytä lainehtii.

13. Se miten aurinko juuri nyt paljastaa huoneen, sen äänet, oudon virran
kaakeleiden alla.

14. Harja on nojallaan lautaseinää vasten, kukat on kerätty pois
(lavastettu syksy).

15. Se millaisen mainospuheen pidät itsestäsi kertoo kaiken työtovereistasi.

16. Jälkikäteen he karttelevat sinua, sitten haukkuvat päin naamaa.

17. Tavataanko ihmisystävällisyydessä puutteita? Onko se yhtä aitoa
kuin marsujen sirkutus?

18. Olen oppinut lykkäämään jokaista eräpäivää  -- niissä kaikissa
on minun jälkeni.

19. En elä enää suusta käteen vaan kuin ilmassa tai liian suurta suota ylittäen.

20. Itselleen on helpointa antaa anteeksi, suurimman virheen tekevät ne
jotka väittävät muuta.

21. Katsooko Jumala minua juuri nyt? Tuntuu epätodennäköiseltä.

22. En usko, että juuri nyt merkitsee hänelle mitään.

23. Ajatus kairoksesta tulee tähän kuin ajatus kaivoksesta.

24. Työt alkavat vasta, varsinainen louhinta odotuttaa itseään.

25. Heti kun sanon tämän, käsi piirtää vaistomaisesti väärän numeron =
saman numeron kahteen kertaan.

26. Olisi mukava tietää kuinka mestariteokset syntyvät.

27. Loputon hinkkaaminen... No jaa, tiedätte keiden hommaa se on.

28. Uskomatonta, kuinka lyhyt tuokio minuutti on poimia ote kuvavirrasta.

29. Ovatko ajatukset siis hahmotettavissa kuvina?
En saa tekemisistäni minkäänlaista miellettä.

30. Visuaalinen edustus on vain suola eikä sitä ole ripoteltu tähän liemikulhoon
kummoisesti.

31. Käsi linjaa merkit, kunnes nytkähtää. Nuotio, palavan lihan haju.

32. Minulla on taannoinen tila täynnä roskia. Säästän niitä pahan päivän varalle.

33. Ajatus tulee siis pikemminkin liikeradan kuin pysähtyneen hetken
ja mieleenpalauttamisen myötä; tarvitaan vain ensimmäinen kirjain, sitten sana.

34. Hakukoneet noudattavat samaa logiikkaa, mutta tässä viitteet syntyvät
tämänhetkisten vedosteni todellisuuteen.

35. Koko kuvavirtaa on mahdoton kaapata, sillä sitä ei ole missään
fyysisesti vangittavassa tilassa.

36. Kuin ovi jonka laudat, ikkunat ja lukko ovat miljoonia kilometrejä
pitkinä hermosykkyröinä.

37. Miksi tahdon sanoa aina tiehyt? Mitä se kertoo sisäerityksestäni?
Mitä sanottavaa olisi psykoanalyysilla?

38. Itsereflektio on kiusallista vasta jälkeenpäin.

39. Siksi on joko siivottava paikat tai jätettävä kaikki rehottamaan kuin lupiinit.

40. Tilan väärin arvioiminen ei ole helppoa tai vaikeaa, vaan lajityypillistä.

41.Kuin laskisi edestakaisin tiettyä lukujonoa on kynänvaihdon tapahduttava nopeasti.

42. En muista yhtäkään viime aikoina ilmestynyttä runokirjaa.
Onko se ongelma?

43. Voidaanko vaatia, että ihmiset ostavat kirjallisuutta?

44. On ihmeellistä, että yhteisöt pysyvät koossa, kun ajattelee kuinka
erilaisia intressejä ihmisillä on.

45. Byrokratian liima, ihanat liimamuurahaiset.

46. Se joka jättäytyy vapaudelle ei tiedä mihin on ryhtynyt.

47. Luultavasti tähän olisi sommiteltava kuva myrskyävistä kallioista.

48. Ylenkatsetta on helppo sietää juuri siksi, että se paljastaa ihmisten typeryyden.

49. Muuta nautintoa ylenkatseesta ei sitten saakaan. Edes vahingonilo ei anna
kutsua itseään.

50. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät vastaa asiallisiin viesteihini.
En minäkään vastaa heidän kaveripyyntöihinsä.

51. Eri asioilla on hyvin paljon samoja puolia, sillä ne ovat osa
intentioidemme piiriä; kommunikatiivisuuden idea.

52. Jos joku pysäyttää minut kadulla, jään mieluusti juttelemaan.

53. Olen oikea kansanmies, mutta kaskuja minulta on turha odottaa.

54. Muistan ulkoa vain muutaman vitsin, mutta en aio kertoa niitä tässä.
Odotan tapaamistamme.

55. Ihmisen osa on että hänen aikansa käy vähiin toisin kuin hyönteisten aika.

56. Olen alkanut lukea pitkää proosaa. Se rauhoittaa. Ei tarvitse menettää jatkuvasti
hermojaan siksi, että sanojen vähyys paljastaa alkeellisimmatkin virheet.

57. En ole kiinnostunut virheistä kirjallisuudessa. Ne ovat siellä muutoinkin,
joka tapauksessa.

58. Jos voisin pyytää jotakin anteeksi, olisi pyyntö luultavasti hyvin abstrakti.

59. Juuri sellainen tunteikas kappale, jonka yli hyppään välittömästi.

60. En usko, että Jumala odottaa meiltä sellaisia pyyntöjä kuin
siunaa koko maailmaa.

Preliminääri 21:17...21:58

1. runous voittaa runkkailun vai voittaako sittenkään
tältä jannesta täytyy tuntua

2. juureni kaukana modernismin kaukaisissa imusuonissa
muna joka ei lopulta kuoriudukaan

3. jumalan poika joka katsoo sinne missä ei ole maailmaa

4. siellä missä menimme sekunnin rakoon kuin kaksi rämemajavaa

5. tiara jossa lumpeenkukat jälleen paljastavat kauneutensa

6. on aina parempia avaruuksia kuin tämän kirjoituksen

7. chisun sabotage vai sini sabotage

8. stig vai sting

9. jossakin on vielä alumiinia johon minulla on varaa

10. siinä missä sanomme taistelevamme aikaa vastaan näemme kirkkaammin

11. nyt ensimmäisen tyhjän hetken isku kuin katoilta karkaavat naakat

12. ei vielä yhtäkään hermostunutta ajatusta seksistä

13. kirjoittajan tehtävä ei ole koskaan ollut minun tehtäväni kun teen sen lyijykynällä

14. hän otti jalat alleen heti nähdessään ulkosynnytinten paljastuvan frakin kätköistä

15. omenapuun valkeat kidukset

16. se miten olen järjestänyt mahdollisuuteni käsitellä likaa, syrjäyttää sen

17. tuottaako tämä puhe ellipsin vai reunat joilta näemme sen ytimeen

18. lyhyt rivi kuin liian lyhyt tauko

19. ajatus jonka kiinnittämiseen minulla ei ole kyllin teräviä pihdinkärkiä

20. itketkö sitä että sinulla on vuode jonka katos yhä palaa

21. olen hionut puuta syiden mukaan ja niitä vastaan

22. vaivoistani on minulle enemmän haittaa kuin hyötyä mutta vain väliaikaisesti

23. tämän hakemiston sivut eivät täsmää mutta mikä täsmäisi

24. kiellettyäni kaiken saatan ympäröidä kaiken myönnöllä

25. tämä dialektinen peiteliike epäilemättä tuhoaa minut

26. väitteen ja vastaväitteen loputon leikki polttaa nahkaan ikävän

27. esileikki jonka tiedämme jäävän siihen
leikki jonka on loputtava jotta sääntö tulisi seuratuksi

28. minne minä menen et sinä voi seurata

29. ei ole harvinaista olla näin väärässä näin monessa asiassa yhtä aikaa

30. on surullista kuinka näivettynyttä kirjallinen elämämme on: pelkkiä lukijoita

31. en sano tätä loukatakseni ketään, vain näyttääkseni miten vaikeaa
on saada kymmenen kunnollista runoteosta aikaan

32. kun olen ylittänyt puolivälin en huomaa ylittäneeni yhtäkään rajaa

33. jos jollakin on alku ja loppu onko puolivälillä merkitys --
ensin olet ottavana osapuolena, sitten juokset kuin vanki

34. on ihmeellistä ettei tässä ole mitään kammottavaa, toisin kuin jalkapallossa

35. luultavasti olen aivan liian rationaalinen tunteakseni niitä tunteita,
jotka tunti voisi saada aikaan; syke ei nouse, en koe pienintäkään
inspiraation värettä

36. jos tylsistymiselle olisi jokin synonyymi olisi se jo tullut

37. le spleen ja niin edelleen

38. ottakaa tai jättäkää; tämä on harjoitus enkä koskaan tule pääsemään
harjoitusta pidemmälle; ehkä teen tästä joka-aamuisen ristin itselleni

39. mitä mieltä olette maailman tilasta -- tarvitaanko kenties juuri teidän silmänne
laatimaan tekstitystä

40. näette tyhjän puhekuplan valtiomiesten päiden välissä --
kuinka täyttäisitte sen?

41. tyhjä tila lakanalla -- riittääkö pokka sen kuvioimiseen
hiellä ja aineettomuudella

42. en ole kertaakaan kävellyt niin kauas etten olisi jaksanut kävellä takaisin;
tämä selittää suuren osan henkisestä pygmiydestäni

43. laskuja jää huomisellekin

44. on vaikea paaluttaa maastoa johon ei ole alunperinkään uskonut

45. se miten tietty melankolia voi olla ainoa tunne jonka kirjoitus minussa
on saanut aikaan

46. en ole ikinä tuntenut itseäni erityisen yksinäiseksi jos en seuralliseksikaan

47. kaikkinaiset mielen teoriat -- tulee mieleen vain muutama

48. jos mahdollista ajan tästä kolmea kaistaa

49. itse iltaa on mahdoton nähdä

50. huomaan kiirehtineeni -- toisto ei anna sitä koskaan anteeksi

51. runouden laadullinen kvalifikaatio, eikö tämä ole typerintä
mitä voi sanoa

52. järjestys jossa asiat teemme ei merkitse usein paljoakaan

53. tämä pätee vain vapauteen

54. voisin luultavasti levittää nämä langat kuin verkon jos vain saisin
avattua maagisen tiehyeni

55. muodon yhtenäisyys on tämän harjoitteen käyttövoima

56. kaikki tulee samasta tajunnasta ja palaa samaan tajuntaan,
siinä on jotakin arvokasta

57. luulen että tämä vastaa vähintään tuntia unta

58. jos nyt hylkään hänet se on lopullista

59. tämä on toinen niistä hetkistä jolloin autopilot pettää
ja tunnen mitä on pudota

60. tunnin lento kesti vain neljäkymmentä minuuttia -- palataan takaisin
puoliväliin ja katsotaan mihin kerosiini riittää

Huomisen ihmiskoe

Huomenissa aion tehdä ihmiskokeen. Kirjoitan tunnissa 60 ajatelmaa eli jokainen minuutti sylkäisee helmen sisuksistaan. En käytä aputekstejä, paitsi tietenkin niitä, jotka ovat jo päässäni. Luultavasti tuloksena on kauheaa kuraa, mutta ehkä tuota kuraa kärsivällisesti seulomalla jää jäljelle jotakin arvokasta, ainakin yritys. Onhan tässä tullut harjoiteltua parin päivän ajan automaattisesti päähän pälkähtäneillä katkelmillla.

Logismi

jos nyt nukkuisinkin ketä se hyödyttäisi


uni kuten yleisesti tiedetään voi alkaa mistä tahansa

Ehkä

ehkä synnyin tänään mutta tavut eivät syntyneet

ei minkäänlaista oikeutusta taiteelle muttei myöskään velvoitusta

Painovoima

jos tahtoisin kertoa painovoimattomuudesta epäilemättä tekisin niin

mutta myös tuolloin olisin sidottu ankaraan gravitaatioon

Ops

"opettaa" "päälle" "konkretisoi"

Vink

minkä te sidotte tai päästätte     asumattomuus

Se

minä valmistun kuin rakennus joka on toisaalla

Fu

miksi meidät on auringossakin pakotettu melankoliaan?

Kapseli

junat tulevat mutta aika ei saavu niiden mukana


junat ajavat juurista välittämättä

Juuret

koko maailma on pimeään litistyneitä ilmajuuria

JK

illalla lettuja ei ole   vain liikkeet jotka ne hävittivät

Kokous 14:30

pyyhin hellan   teen paluuta arkeen

Le fin

karhu on kävellyt vadelmien päällä    oksa taipuu   taikina ei kysele

(ja virhe koska tämä on minun loppuni minun territorioni)

Naos

itse prosessiin ei liity iloa tai tuskaa      älä siis vaurioita minua

Erg

viimeisiä viedään pitänee pestä hiukset

Post

postumismi eli kuoleman jälkeinen humanismi

No nyt

lettupino kasvaa ja olen vasta pääsemässä asiaan

palautuu mieleen Kerava ja Vietnam

Huom!

käsittelen kirjallisuutta tietoisen uutislähtöisesti ja jätän lukijat tässä kehityksessä yksin

Metodi

paistan pinaattilettuja   jokaisen kaadon välillä kirjoitan

D-d

erään fasismin anatomia

puhe läsnäolosta joka on tavoittanut jokaisen   ja puhe jäljestä sen ainoana muotona

PS

todellisuudessa näitä fragmentteja ei otsikoida  ei mitään mitä kirjoittaa jälkikäteen

Eh

olen yksitotinen tuomioissani; varsin klassista proosaa

Fragmentti

ihmisestä puuksi, jumalaksi           kuka jaksaisi tulkita käsialaa

Katkelma

hän ei saa kyllikseen; syvimmän haudan toinen nälkä

Distikon

hiekkaa elämä hengittää ei surua ja viestit kulkevat

Ilta

tunnetko tämän mädäntyvän jumalan     koko kesän se ruokkosi meitä vihreällä

Elohopeakaste

Kuumuuden jälkeinen hajaannus kaikkien lehtien alla; hopeakanyylit,

moukari, jonka pinta pisaroi.

Koivukylä

jos mä meen nyt tästä vasempaan.

tällanen berserk: kikkeli suussa jo 4-5-vuotiaana.

mä, enemmän kuin Bronzo koskaan.

vasempaan. kaikki jättäneenä pyhän maan.

Mistä ääni tulee meissä

Jo hakkaa ketjulla koiraa; suutelemisen ääni.

Terälehti

Kaikkialta uhoava, paikantumaton käyvän ruumiin vaahto; punainen jalaton terälehti

Nyt

Valvon pimeässä ja odotan; aamulla on kynsi.

Himas-casesta tai oikeastaan koko oikeuskansleriuden ideasta

Oikeuskanslerin mukaan niin sanottu Himas-tutkimus olisi ollut perusteltua kilpailuttaa. "Olisi ollut perusteltua." Entä sitten? Yhtäkään vähänkään merkittävämpää virheliikettä ei korjata, eikä näistä oikeuskanslerin lausunnoista seuraa mitään. Lausunnot, säädetyt lait ja asioiden soveltaminen ovat niin kaukana toisistaan, että tällaisiin asioihin puuttuminen on aivan sama kuin vaatisi pululle sakkoa paskantamisesta. Pulu ei siitä mitään ymmärrä (tai emme ainakaan tiedä että ymmärtäisi), ja ne jotka sakkoa vaativat osoittavat, etteivät ole ymmärtäneet, miten asiat maailmassa hoidetaan. Oikeuskanslerin tehtävä on tarjota sovitteleva ele, joka sanoo, että vituiksihan tämä meni, mutta tehty mikä tehty, en minä sille mitään mahda, ovat ne sen verran hyvin asiansa pedanneet ja vaikka eivät olisikaan, niin ei minun toimivaltani yllä prosessin kääntämiseen, tämä Suomen Akatemiahan tässä on toiminut poikkeuksellisesti.

Asiat hoidetaan juuri niin luonnollisesti kuin pulu paskantaa. Poliittinen elämä, miltei kaikki julkinen elämä, jossa päästään käsiksi toisiin, on täynnä kähmintää, pelkuruutta, pelkuruuden hyväksikäyttöä ja nopeita idioottimaisia päätöksiä. Kukin paskantaa vuorollaan, jotkut saavat mahdollisuuden työntää paskaa toisten niskaan pidempään kuin toiset.

Se sidottuna olohan tässä eniten kismittää. Tapaus on selvä, mutta kaikki ovat halvaantuneita. Oikeuskansleri on halvaantuvien, vielä kouristelevien varaventtiili.

Vaikka poliitikkojen jatkuva röyhkeys ja typeryys murentaa uskoa työn ja olemassaolon yhteiskunnallisiin perusteisiin ja siten syystäkin loukkaa, jopa uhkaa monia, kannattaa miettiä, voiko elämän mahdollisuus sittenkin löytyä jostakin muualta kuin kantelujen tekemisen kaltaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Oma kokemukseni vaikuttamisesta on, että se syntyy vain yhteistyöstä ja riittävästä yksimielisyydestä tietyn rajatun instituution tai yhteisön sisällä. Heti kun vaikutetaan ulkoa käsin kaikki vaikeutuu. Niin kauan kun emme jaa yhteisiä mekanismeja ja samaa ideaa siitä, mikä on kohtuullista ja miten asioita voidaan muuttaa, yhteiskunnallinen vaikuttaminen on puluille meluamista. Oikeuskansleri tarjoaa sympatiaa, joka on siinä mielessä käyttökelvotonta, ettei sillä voi ostaa mitään tosielämässä. Paitsi tietenkin lisää kohdentumatonta sympatiaa, "moraalisia tunteita", lisää hyvää ja pahaa mieltä.

Hyryä lukiessa

Lestadiolaisuus on Hyryn eideettinen reduktio: aistimusten virran ja toiminnan rajaus,
paljon ennen modernismia ja kaikkea muuta.

Joillakin oli onni syntyä aikaan, jolloin uutta mediaa ja seurallisuutta ei ollut.

Uskonto vahvistamassa ahdistusta, muuraamassa siltarunkoa kuolemaan.

Vaikka kartta on liikahtanut, minä näen sinne.

Ei minulla ole mitään tätä uutta seurallisuutta vastaan.
Se vain on saatanan typerää.

Pohjimmiltaan ihmiset joita ahdistaa ajatus omasta eksistenssistä,
joille oma itse on helvetti.

Minä näen senkin.

En silti tiedä pystyisinkö sellaiseen havaitsemisen rauhaan,
tai olisiko se ahdistus minun.

Kävely

Metsät ja ojat kuin vanhat maakellarit.

Säkeet

pois pilvet pälvän päältä
kun täältä pärmään yrjän-yöstä
ja taivas on hiilakas, puhdas

Poettinen credo klo 9:39

Kai mä sitten olen enemmän poeettisen funktion miehiä.

Kognitio on vastaanottajan, vastaantulijan näkökulma.

Mä oon tekijämiehiä, kirjoitan silloinkin kun luen.

Kaksi maailmaa

Kaksoisrakenteinen maailma syntyy muiden muassa uskontoa harjoitettaessa

ja puisteltaessa oksennusta lakanasta.