Mietelmä joka etsii muotoaan

Sellaiset asiat kuin meren nieleminen:

nerokkaimmatkin ovat hukassa.

Se mikä on suurinta hylätään säännöllisesti,

paljon säännöllisemmin kuin aallot osuvat rantaan.



Joku neroista sanoo "Hoidetaan tämä kulaus kulaukselta",

mutta hänelle vain nauretaan.

Juhlapäiväruno

Olkoon tämä ilon juhlapäivä:

Öistä kultaa, yhden koon sukkahousuja.

Olkoon tämä onnen juhlapäivä:

Telkkarista hyvää kastiketta.

Olkoon tämä toivon juhlapäivä:

Ei yhtään karvaa kiisselissä, sunnuntaista tanssia.

Sprøde nødder, spor af mælk,

bredbandsprodukter til hver!

Syntymäpäiväruno

Tässä kuvassa hän painaa päivänsankarin pään kakkuun.

Tässä kuvassa hänen sormensa ovat musteen tahrimat.

Tässä kuvassa he laulavat, kaulakkain, ja hän piirtää lapsille sinisen hävyn.

Mikä päivä, kaikki sanovat.

Kauhean ennaltamäärääminen

kaikki arvokas on
puolustuskyvytöntä
- Hannu Helin, Untitled, 31/01/2013, http://pulvis.net/blog/



Pääasia on hyvä ihminen, hyvä järjestys, välkkyvä dia jolla ei ole mitään informaatiota, jolle ei voi kuvitella näkökulmaa, sisältöä. Tai ehkä sittenkin. Käytävä ja puhuvia helvetinkoneita, koska helvetin on oltava. Sisällyksettömät ihmiset, joiden puvut on ahdettu täyteen paskaa ja lietteitä. He puhuvat toisten asiassa, siinä heidän erikoisominaisuutensa. On ihmisiä, jotka tahtovat tulla heiksi. Mistä he tulevat? Kauhea ennaltamäärääminen. He ovat kuin mikrobit, sisäsyntyiset seurantaohjelmat tärkättyinä valkoisiin kauluksiin.

Ajatus joka voisi jatkua ja jatkua...

Siihen että ihmisestä tulee yleisesti tunnistettu kusipää
vaaditaan jo jonkin verran substanssia.

Julkista tunnustusta kartetaan kuin salaisuutta perhejuhlissa.
Sekin on osoitus substanssista.

Jokainen yhdessä nautittu ateria on sublimaation juhlaa.
Puremista, nieleskelyä, sisäeritystä.

Transsubstantiaation mahdollisuuteen uskoo aniharva.
Siksi on mukavampi kiistellä siitä, missä se tapahtuu.

Mietelause

Näennäisdemokratiassa kaikki tulevat osalliseksi -- osallistamisesta.

Uudistus, paras keino pitää ihmiset kiireisinä ja osallisina, kaunein savuverho.

Kaikki muuttuu muuttuvassa maailmassa paitsi ihmisten motiivit: tätä on ikuinen paluu.

DermaWand

Ilman hämylaineet hienot eeposillan kuin kaaret kauheimman uhrisauhun. . .
Aerosolit ihmisrinnan, herkän pinnan, kansanmurhan partaalla niin kuin ne vaikerois.


Niin kuin jäät yli aaveiden tiuvun, vain vanjat, mummot virsikirjat eessä,
niin kusta lähti. . . Sama taajuus radion. . . Niin vajoo sielu sinne mistä nousi tähti.

Säkeniä

Karreksi jääpä uhripuisto, saartunut päivä pilvenlonkain, oksisto tumma. . .

Tylyimmin viertovat mua yöhön hylkykaivoin kuin kaksoistähtöset toisiaan vasten.

Ontelos armaan valkeaa siunausta ootan, hehkua salliman kantakiilun,

astelen, sankar valon, pyytehin pyövelin peevelpiilun, virtoihin vuolaan summan.

Muutama spontaani ajatus kritiikistä

Kirjoittanut pari kritiikkiä tänään eikä käy lainkaan kateeksi niitä, jotka tekevät sitä ammatikseen tai edes osana pääasiallista työtään. Miksi? Koska se on julkista ja koska se on vaikeaa: pitää osata olla sovinnainen, rakentava ja kriittinen samaan aikaan, pitää uskaltaa olla kyllin rehellinen, aivan rehellinen ei voi olla ja se on hyväkin, koska silloin kirjoittaisi liian henkilökohtaisesti sekä itseään että kohdetta ajatellen. Lukijoita on ajateltava sen verran, että heidän tulee käsittää mistä näkökulmasta kriitikko kirjoittaa ja ennen kaikkea mistä luettavassa teoksessa on kysymys. Tätä kovin moni kriitikko ei tunnu osaavan; balanssi noiden kahden välillä löytyy harvoin täydellisesti.

Vaikeaa on myös rajata ajatuksensa siten, että kirjoittaa siitä mitä lukee. Usein kritiikki kuitenkin on, sen vaikutelman helposti saa, poseeraamista, haistelua, ennakointia, että miten sanat nyt pannaan, kun kaikki on niin lähellä ja oma asema on tässä kuitenkin se ja se. Tarkoitan, että kriitikko toimii instituutiossa, ja usein hyvin monen intressin sitomana. Ja luopa kriitikko myös omaa uraansa, profiloituu: tässä suhteessa on keskeistä myös se, kenestä kirjoittaa ja missä ja mitä. Oikeassa seurassa kriitikko hankkii myös oman tulevaisuutensa.

Onneksi en ole kriitikko. Toki kirjoitan kritiikkejä pyydettäessä, mikäli en ole jäävi arvioitavien teosten suhteen. Työssäni joudun arvioimaan vuosittain satoja hengentuotteita peruskurssiesseistä ja tenteistä väitöskirjoihin. Tuo kritiikki on kuitenkin, lisensiaatintyöt ja väitöskirjat poislukien, pääasiassa yksityistä ja vertautuu yleensä ateljeekritikointiin, jota on aina ilo tehdä, tapahtuipa se sitten kahden kesken tai pienessä ryhmässä.

Kritiikissä tulisi löytää ennen kaikkea halu toisen kanssa lukemiseen. Se nyt ainakin on lähtökohta. Joskus halu ei herää. Joskus teos ei kiinnosta. Joskus perusasiatkin ovat pielessä. Mutta silloinkin tulisi olla avoin ja yrittää, jopa kriittisissä huomioissa tulisi unohtaa omat päähänpinttymät ja antaa edes hiukan periksi, katsoa asioita niiden vaikutusten kautta, joita teos voisi saada aikaan.

Viisi riviä

Lumet painuvat läpi kuusiaidan kuin yhdistyneitten laivasto.

Huoneessa laiduntaa kaksi marsua, ruohon herrat.

Sotilaiden välille syntyy veljeys. Haluaako joku vastata siitä?

Närhet punaavat. Minulla on mielipide. Nahkeita lehtiä, joiden välitse vesi.

Pitääkö meidän kuolla juuri tämän lammen rantaan?

Vanha maku

Tänään sain pähkinöitä syödessäni maun metsästä, jonka lähellä asuin lapsena. Metsä kasvoi pääasiassa erilaisia lehtipuita, kuten tammia, lehmuksia ja koivuja. Toki oli myös taikinamarjoja sekä suuria kuusia, jotka loivat sankan ja kuivan vyöhykkeen järvelle päin; maa oli aina keltaisten neulasten peitossa, latvat olivat korkealla tiheiden oksien yllä. Lähellä kallioita ja pientä niittyä, kuitenkin lehdon sisällä, oli suuria, miltei puumaisia pähkinäpensaita haapojen ja raitojen ja visakoivujen seassa. Istuimme kivellä ja rikoimme kuoria hampaillamme ja pihdeillä ja kävimme taas hakemassa kourat täyteen; sydämenmuotoisten pähkinoiden maku oli hyvin lähellä hasselpähkinää.

Ehkä etsin tuon paikan ensi syksynä ja kävelen samalla majapolkuamme rinteeseen ja luolalle, jonka eteen teimme tulet oksakatoksen alle. Vanha autiotalo rakennuksineen oli hävitetty vuosia sitten. Lattiattoman puumörskän paikalla seisoi hieno omakotitalo, ja käännyin pois sen pitkän pihatien päästä ja kävelin peltojen lävitse rantaan.

Littaan ja reunoiltaan rikki isketyn kolikon muotoinen järvi, joka syntyi harjujen, kallioiden ja peltojen väliin, oli yksi rakkaimmista paikoistani. Opin kalastamaan, soutamaan ja uimaan siellä. Nyt hiekan sijalla ovat vesiruohot ja korte, olivat jo silloin tulossa.

Kumman kaa (ja tajuaako Vesa)?

Kevyessä lumessa käveleminen saa minut miettimään jälleen kerran suhdettani säkeeseen: ilmava, "luonnollinen" modernistinen vai ladatumpi, rytmitetty romanttinen?

"Koivun taimi. Tuulessa iso, / nukkainen lehti" vai "Jo hiekka heljä riiteleepi jalkaa"?

Nostan peukalon jälkimmäiselle, vaikkei asia ole lainkaan näin yksinkertainen.

Japanilaisten mäntyjen ylle on kertynyt metri tykkyä. Puista on muodostunut outoja sieniä, joiden alle saatan kuvitella siitakkeiden rihmastot. Samaan tapaan kuin katselen niiden talvisten itiöemien kuvitteellisia mutaatioita katselen romanttista säettä: siitä ei näe läpi, kohde hahmottuu vähitellen, nurinpäin, oheen, kummallisena negatiivina tai rihmastona, jonka jokaista sävyä ei heti tunnista, ja siten nimeä ja unohda saman tien. Lisäksi outo sointi ja resonanssi täräyttävät kokonaisuutta sopivasti.*

Tämä synesteettisyys on harvinaisempaa modernistisessa säkeessä, ellei se nimenomaan hae kaikupohjaa romanttisesta (kuten Suomessa esimerkiksi Mannerin säe). Modernismi onkin oikeastaan lumi jossa kävellään tai jota katsotaan (tosin kuten tiedämme, tuollakin lumella on monia sävyjä, ominaismuotoja, asteita ja nimiä). Kulkijan siihen jättämät jäljet kiinnostavat kyllä ja se on aina ympäristö, jossa ja jonka läpi joka tapauksessa on mentävä, tässä ilmastossa siitä ei pääse.

*Usein, ja hieman väärin, romanttista säettä esiteltäessä on sanottu, että kuvat ovat siinä ikään kuin irrallisesti kuvittamassa (pää)asiaa, kun taas modernistisessa säkeessä kuvat ovat erottamaton, usein konseptuaalinen osa havaintoa ja sen tutkimista ja siten itse asia. No, monesti modernismissa tuo asia pelkistyy  havaitsemiseen, nimeämiseen tai muistamiseen ja näiden sekoittumiseen, romanttinen sen sijaan jättää suuremman etäisyyden ja mielenkiinnon sanan ja muodostuvan asian väliseen suhteeseen, seikka jonka arvoa modernistinen runousoppi harvoin on tahtonut ymmärtää; romanttinen säe pitää esittämänsä asiat tekeillä, monessa kentässä.

Tiedotustilaisuus

-- Kansallinen Kokoomus on nussinut Suomen kansaa viimeiset 10 vuotta perseeseen ja pyytänyt siitä rahaa. Olen varma, että jos kerromme, missä nyt menemme ja miksi näin pitää tehdä, he ymmärtävät jälleen kerran. Suomalaiset saavat juuri sitä mitä tilaavat. Tämän kansan kohtalo on sidottu Kansallisen Kokoomuksen kohtaloon, ja sen pahempi, jos kansa itse ei sitä ymmärrä.

Miksi juuri kirjallisuus?

Pitkä päivä (en jaksa selittää, siitä tulisi tylsä luettelo), minulla oli joku ajatus, karkasi, ai niin, miksi juuri kirjallisuus, miksei esimerkiksi lääketiede tai teologia tai ylipäänsä joku ala jolla auttaa ihmisiä pienen vaivannäön jälkeen, tai vaikkapa yleishyödyllinen tekstitehtailu, tällähän voi hankkia vain harmia joka suuntaan ja varsinkin nyt kun kirjallisuustieteilijät hätääntyvät ja alkavat kokoustaa että mihin meitä kohta tarvitaan kun koko kulttuuri on muualla ja kenen kanssa me nyt liittoudumme kun laitoksia aletaan ajaa alas ja kirjailijat hätääntyvät että mihin brändiin meidät sijoitetaan nyt tai viiden tai kymmenen vuoden kuluttua jos kustantamoiden strategiset ponnistelut etenevät kohti visioitaan ja mihin muuhun meitä ylipäänsä tarvitaan kuin tuoteperhealustojen komponenteiksi, no niin, jos nämä tahot hätääntyvät, siihen on varmasti syynsä, sillä muut ovat keksineet heikot kohdat ajat sitten, pelkkä häveliäisyys ja kulttuuritekojen logiikka ovat estäneet nykyistä nopeammat toimenpiteet;

muistan jonkun sanoneen, että on ihmisiä, joiden tehtävä on tehdä elämästä helpompaa ja ihmisiä, joiden tehtävä on tehdä asioista hiukan hankalampia, enkä nyt ole varma, missä mielessä se mitä tunsin kirjallisuudesta on tuota hankalammaksi tekemistä ja missä mielessä mikään mitä muinaisella 1800-luvulla lausuttiin enää pätee, mutta uskoisin että mahdollisuudet ovat olemassa, ainakin yksilötasolla; yleisesti ottaen kirjoittamisesta tulee aina vain turhempaa (tätä en tosin ihan helposti usko, mutta siltä näyttää siltä se näyttää), joskin toiveeni on, että hankaluuden mahdollisuus pysyy juuri siellä missä sillä on merkitystä, motivaatiotasolla, kirjoittamisen ja lukemisen kitkan tasolla, asioiden pysäyttämisen kannassa, koska silloin edes yhdellä lukijalla tai kirjoittajalla on toivoa.

Ehkä ajatus kirjallisuuden voimasta, joka tekee asioista edes hieman hankalammin käsitettäviä ja omaksuttavia, jopa hylättäviä, on pelkkä fetissi. Sillä menen kuitenkin loppuillan.

Lyhyt teologia

usko on riippuvuutta, tietoisuutta äärettömästä, kiinnostusta äärettömään, altistumista puheelle
joka etsii, ja kuolema kietoo ruumiille tulevaisuuden;

ikuisuus on osallisuutta, kaupunki, erämaa-ateria eikä yksikään aisteista valehtele, mikään ei ole väärin tai korjaamatta, ei edes ahdistus;

abstraktien nimien sijaan rytmi {jolla uskotaan      Rilken putoava metsä

                                                    sormet jotka haistavat maan

tämän ymmärtämiseen ei ole metodia    Nietzsche ja Marx puhuvat toisessa asiassa
                                                                                                 
                      niin hyvin kuin puhuvatkin}

Aamumerkintä

Unet sekavia, jokaisessa olen hukassa, mutta herään levänneenä, pää parturoituna ja iho palaneelle metsälle haisten. Tahtoisin sanoa, että makaan kristallien päällä, mutta siitä on liian hankala aloittaa. Vieressäni on kauriin tai langustin jalka.

Muotokuva

Taivas, harmaa, luminen, kuusen harppuunankärki

uurteinen poski, reunoiltaan liukeneva tyttö ja puuntaimi

luhistunut oksa ja iho joista tuli yhdessä tämä matka

rauniotalon rinteeseen, vuosisatainen latva, maahan painuva nainen

Talka

talka köli emäpuu maininki talk about it view lindsay hot lohan lot walka not talka
kärsien kestä silloin kun nauttien sortuisit ammoin

Kakkafaktaa (II)

Jokainen skatologinen edistysaskel täällä on tehty minun kustannuksellani. Silti suhteeni tähän naiseen on luonteeltaan täysin eskatologinen. Aina kun kohtaan hänet kysyn: Animal rationale vai ordo charitati? Kuulehan, hän vastaa, Jumalaa voidaan loukata vain, jos hänelle voidaan sanoa jotain.

Jokin ohitettaessa kuultu keskustelu

Ei elegioita maailmassa, jossa Jumalan, jopa hänen katoamisensa
ovat korvanneet halut, arvostelmat, vapaa aika.

Nähdessäsi kerjäläiset hangessa sanot, ettet siedä melodraamaa,
sosiaalipornoa.

Heti aamusta olet unelmoinut, että voisit panna yhtä
ja nuolla toista samaan aikaan.

Rusinoita à la carte (found flarf poems)

Poimia rusinat pullasta
à la carte -periaatteella.

(Ja nuolla majoneesit
chipseistä.)


*

Siellä oli tippi auki
ihan koko illan.

28.5.2010*

Ihminen, ihmisapinoiden heimoa, nykyisistä kädellisistä laajimmalle levinnyt,

älykkäin ja runsaslukuisin, näin hän kertoo itsestään,

tämä olento Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, aivojensa ansiosta

pystyy abstraktiin ajatteluun, kieleen ja itsetarkkailuun

ja pystyasennon ja esineiden käsittelyyn kykenevien yläraajojensa avulla

käyttää työkaluja monipuolisemmin kuin mikään muu eläinlaji,

tunkeutuu ajan ja materian ytimiin, oppii tulkitsemaan historiaansa,

oi hän levittää tilan, myös oodit ja oopperat,

laatii nämä taiteeksi kutsutut kulttuuri-innovaatiot,

ja minun tehtäväni ylistää tätä olentoa juhlallisella hymnillä

uralilaiseen kielikuntaan ja sen suomalais-ugrilaisen haaran

itämerensuomalaisiin kieliin kuuluvassa sosio-lingvistisessä rakenteessa

Rytmi jolla historia toistaa, jolla kiertyvät geenit ja meemit,

ihmettä mont’ on – ihminen, kaikkein tenhoisin ihme,

tämä aallokko, oudoin kaikista olevista,

tämä rytmi, jolla historia in medias res, ab ovo keskeyttää suunnitelmamme,

sinullakin 46 kromosomia joka solussa, noin 3,9 miljardia emäspaikkaa,

mahdollisia geenejä noin 20 000,

domeenisi aitotumalliset, kuntasi eläinkunta, pääjaksosi selkärankaiset,

alajaksosi selkärankaiset, luokkasi nisäkkäät, lahkosi kädelliset,

heimosi ihmisapinat, sukusi ihmiset ja lajisi ja alalajisi sapiens,

poliittinen kantasi, sukupuolinen suuntautuneisuutesi, ideologiasi, uskontosi,

en tunne niitä, mutta sijaintisi tässä Alvar Aallon suunnitelmin

toteutetussa salissa, oppiarvosi, to deinotaton, sinä rituaalinen olento,

kummallisista kummallisin

Katso oikealle ja vasemmalla, eteesi ja taakse,

hetken nämä äänteet kokoavat monimuotoisuutta,

vasta kun aloitin käsitin mistä kaikesta on kyse,

ihminen ja hänen ympäristönsä ja niitä tutkivat tieteenalat,

taukoamatta tekemisissä veden, kasvien, mikrobien kanssa,

lukujen, käsitteiden ja lakien sekä kemiallisten reaktioiden

ja ennusteiden kanssa, nämä materiaaliset ja immateriaaliset prosessit

ja aina lähinnä se mitä kutsumme olemiseksi  –  –  – 

Oi, elämässä on hetkiä, jolloin on välttämätöntä kysyä, voisinko ajatella toisin,

voisinko havaita toisin kuin näen, mitä muuta on,

mitä on tämä kriittinen työ, tämä alati keskeneräinen projekti,

jossa humanisti tekee kulttuuria ymmärrettäväksi ja tunnetuksi,

jossa kasvatustieteilijä mallintaa kasvun ja oppimisen edellytyksiä,

jossa matemaattis-luonnontieteelliset toimijat

harjoittavat avaruustutkimusta, ilmakehätiedettä, nanotiedettä ja laskennan

taitoa ja matemaattista fysiikkaa, biologisen tiedon data-analyysia,

geoinformatiikkaa ja kaupunkitutkimusta, ja kaikki formaalit kielet

joista minulla on vain kalpea aavistus

Kuinka kauan tarinat kaaresta, jossa ihminen nousee neljältä jalalta kahdelle

ja putoaa taas kontilleen, kuinka kauan ideamme avaruuden rakenteesta

janoina, mitattavina pisteinä – entä jos kaikki onkin

valtavien energioiden myötä kvanttirakenteista? Aallot

eivät tuhoa merta, voin vetää vasemman käden hansikkaan

oikeaan käteeni jos kierrän sen ympäri neliulotteisessa avaruudessa

Nämä silmät jotka matematiikka luo avaten näkymät suhteisiin joita ei näy,

nämä kartat jotka psykologia laatii ja korjaa,

”kummallinen yhteensattuma”, kirjoitti viime vuosisadan viisain mies,

”että kaikilla niillä ihmisillä joiden kallo on avattu, on ollut aivot”,

niin, robotiikka, keinoäly, ehkä meidän todellakin on taisteltava

kilpailukykyisemmäksi geenimanipulaation avulla,

havaitseminen ja tunteet, oi psykologia,

ihmisen tajunta, joka lopulta on hänen ulkopuolellaan,

kuin matto se rullataan yhä uudelleen tarkasteltavaksi,

ja ruumis, joka ulottuu kauaksi historiaan, ja historia

yhä olennaisilta osiltaan löytämättä 

Nämä aukot, farmasia, lääkehuolto, kaikki nämä lääkitsemiseen

tarkoitetut valmisteet, niiden kehittely, käyttö

ja vaikutukset, mikä suunnaton määrä informaatiota ja millaisessa yhteiskunnassa,

tämä ristiriita, mitä suurempi diversiteetti, sitä banaalimpi logiikka,

miten hankalaa prosessoida asioita rinnan, luopua vääristä päätelmistä,

suorittaa rutiinitehtäviä, surullista, historia sarja

ruumisluetteloita, kohoavia kaupunkeja, ja kaikki jätteet

joilla tuhoamme maaperää, sekoitamme ilmaa ja vettä,

ja kaiken keskellä yksilöllinen olemassaolo ja pikku seikat, kuten hengitys

Oi, jos nyt pyytäisin teitä taittelemaan

tästä käsiohjelmasta origamin, saisimme valtavat määrät dataa siitä

miten asiakkaaksi kutsuttavaa psykofyysissosiaalista kokonaisuutta voidaan hoitaa,

jos nyt antaisin vuoron filosofialle, astuisimme Platonin apteekkiin,

saisimme kuulla ”mitä on” ja ”mitä tieto on” ja logiikka ja hyvä, mutta asiat

ovat aina partitiivissa, etiikka ja poliittinen filosofia,

miten muutoin voisimme ymmärtää valtion,

julkisen moraalin ja pakkovallan käytön oikeutuksia

ja niissä myötäelävien ihmisten oikeuksien ja vapauksien törmäyksiä

Ja minä, läsnä olevana tässä olevassa maailmassa

ylistän kirjallisuutta ja kaikkia taiteita,

estetiikkaa, kielten ja kulttuurien kirjoa, iloitsen siitä

että joku löytää kreikkalaisen fragmentin,

että joku mallintaa asemamme tässä syntaksissa, ihminen, to deinotaton,

ettemme voi sanoa ”se on tuota tai tätä”,

niin monta pöllöä lentänyt hämärään, niin monta laivaa, joiden lankut on vaihdettu

ennen ensimmäistäkään matkaa, olen aina

pitänyt tästä rehellisyydestä, jolla tikkaat potkaistaan pois,

ihminen, samoin kuin toisten organismien on sen määrä syntyä, kasvaa,

vanheta ja kuolla, myös tuottavuusohjelman tässä vaiheessa,

ja kun pullo kerran särkyy ja kärpäset,

tämäkin tuote jossa lukee vienninedistäminen ja esittelytoiminta,

ne toimeksiantajat ja konsultit, jotka nimesivät näin maailmansa rajat,

ostavat uuden, mutta sinä olet enemmän kuin tuottaja,

enemmän kuin kuluttaja, oi paljon enemmän kuin asiakas

ja osakas, jonka pääoma on kertynyt, jonka tilastot sanovat ”enemmän”

ja ”enemmän kuin”, olet enemmän kuin tämä evaluointi,

jossa on melkein rikos sanoa ”ihminen”

ja tarkoittaa sitä, ja silti ei parempaa nimeä olennolle, joka asuu, välähtää ohi,

jonka energia taas paikantuu, ei parempaa arvonimeä,

muista, myös sinä olet kuva ihmisestä, itsestäsi,

kummallisista kummallisin, älä unohda:

päättymätön sarja ideoita, kolmansia, ja juhlan hetki,

kun maljan laita koskettaa multaa ja ääretöntä

*Löysin Filosofiselle tiedekunnalle kirjoittamani promootiorunon keväältä 2010, tulkoon se täälläkin julkaistuksi, hukkuu muutoin tiedostoihin. Painettu teoksessa Promootio akateemisena juhlana. SKS, 2011.

Yksi aloitti jo

Vaikeinta on panna sivuun typeryys ja virheet, jotka toivat tähän,
eikä aikomustakaan kostaa.


*

Voisin kirjoittaa hyvin selkeästi, kertoa yhtä ja samaa tarinaa,
mutta sitten en enää kirjoittaisi.


*

Yksi ainoa laukaus.
Sellaiseen typeryyteen minulla ei ole varaa.

Paitsi jos venytän ja riekaloin laukauksen.


*


Yksi havainto voi olla elähdyttävämpi kuin kokonainen maailma,
vaikka se olisi tarkoitettu virhe.


*

Pitää osata katsoa ympäristö.
Kun virhettä tarkkuutetaan, se menee aina ohi.


*

On kriitikoita, jotka nostavat esiin mitättömyyksiä
omaksi suuremmaksi kunniakseen.

Parhaimmat osaavat katsoa kenet hukuttavat.

Se ei ole kovin vaikeaa kun osaa
tehdä sen niin että liikkeet on kyllin helppo toistaa.


*

Aina löytyy uimakouluja,
jotka opettavat missä on maa ja vesi.

Vieras tähti

Jos joku seuraisi minua,
hän näkisi että aurinkoni takana
on elämälle vieras tähti.

Sananen yhteisistä juurista

Käsitteelliset seikat, entiteetit ja tapahtumat, joita ei voi mitenkään verifioida tai falsifioida tässä maailmassa, sekä halu niihin yhdistää sellaisia näennäisesti toisensa kumoavia ja poissulkevia lähtökohtia kuin uskonnollinen ajattelu, psykoanalyysi ja marxismi. Katsokaas, kyse on syntytarinoista. Yksi tarina muuttaa kaikkien sen piiriin kuuluvien olentojen luonteen. Tässä syntyy krokotiili, joka ennen oli sileä ja jolla nyt on kuopat selässään, tässä tiedostamaton, joka nyt on nimetty mutta josta tunnistamme vain oireita, tässä luokaton yhteiskunta, joka on ainainen utopia ja peruste luokan kuin luokan väkivallalle; tässä kaikessa uusi ihminen, uusi tietoisuus.

Aikakapseli

-- Muotoilen kysymyksen uudelleen: Mitä sulloisit aikakapseliin lähetettäväksi tuhannen vuoden päähän, jos saisit päättää mitä kapseli sisältää ja mitä siitä jätetään pois? Se mitä kutsut itseksesi ei ole koskaan täysin kapselissa, muttei myöskään siinä mitä jätät tähän.

Sille joka katsoo pimeään peilistä

-- Kirjoittamisessa, myös kirjoittamisessa, tärkeintä on jatkaa
ja juosta jatkuvasti mutkille. Aluksi on näin, muu seuraa perässä.

-- Ja koskaan ei pidä ajatella pimeää, se on jo siinä, että juoksee,
sitä riittää kyllä.

-- Niin, mutta toisaalta, tuohan on aivan sama kuin sanoisi snagarin myyjälle:
Nyt on kylmä, jatka vain nakkien kääntelyä, nakkeja riittää kyllä,
kunhan vain asiakkaita riittää... Se ei auta mitään.

Murha ja mafia

Kun tulen työhuoneelle, tyypilliseen amerikkalaiseen avokonttoriin, saan tietää, että minua syytetään murhasta. Et kai usko, sehän ei ole mahdollista, ja hetken päästä työtoverini on vakuuttunut, että kyseessä on joku muu, ja jos se on joku meistä, on sen täytynyt olla professori, jonka juhlallisuuksia järjestämme. Murhattu on opiskelijatyttö, jota en ole koskaan edes tavannut.

Kokeiltuani vaatimattomia valeasuja (hiukset toisin, kummalliset pyöreät lasit) päätän poistua ikkunasta. Tämä on kolmas kerros, mutta minulle se ei tuota ongelmaa. Hetkessä olen lentänyt yliopistokadun päähän. Olen käynnistänyt koneeni ja selailen karttoja, kun kiinalainen yllättää. Grafiittiin sävytetty puku, uusi valkoinen paita ja teräksinen kravatti, lihaksikas mies on kokonaan kalju. Sinä otat puhelinluettelon ja alat soitella, ymmärrätkö, me tulemme ottamaan nämä seudut haltuumme ja teidän on väistyttävä. Pääni on katua vasten. Te suuntaatte Rovaniemelle, ymmärrätkö. Poliisi etsii sinua, pidä varasi, hän sanoo jäätävästi ja sähähtää jotain kantoniksi.

Kaksi keski-ikäistä naista trensseissä, toisella polkkatukka ja punaista. Sinun ei kannata huolestua tästä, he sanovat. Me olemme hallituksessa seuranneet pitkään näitä rekrytointiyrityksiä. Lähdetäänkö blineille?

Hän ajattelee että elämä

ja että on aivan sama kuvitellaanko se sykliseksi, lineaariseksi tai fragmentaariseksi joukoksi tapahtumia, joista fabuloimme, joita konstelloimme, aivan sama tahdotaanko siitä tavoittaa edistystä, kehitystä, rinnakkaisuuksia tai jännitteitä, jotka vastustavat tarinan kokoontumista, kaikki tuollainen on perimmiltään turhaa, aivan sama, ja ellei oteta lukuun ahdistusta ja kaipausta, joita on mahdoton välttää ja jotka kokoavat ja perustavat kaiken...

Juuri nyt hän ajattelee

Me seisomme joukkohautojen äärellä.
Kaiken leikinlaskun ja vitsinväännön lomasta
irvistävät tuliset, kuivuneet suut,
ja aika valuu avaruudessa sakeana ja tahmeana.
Joka paikassa on nieluja ja lähteitä,
nieluihin häviää jotain, lähteistä ilmestyy jotain,
emme tiedä mitä, arvaamme että me itse.

Salamisanontoja 31-40

Salami kutsuu vampyyreista vahvimmat.

Ihminen katuu tekojaan, mutta häpeää sitä millainen salami hän on.

Fantasian voi toki nähdä myös allegorisena kuvauksena salamin identiteetistä.

Hyvät, pahat ja salami. Nähdä salami ja kuolla.

Salami on psykologisen karnevalismin merkkihahmo.

Salami ei twiittaa, salamilla ei ole Face-statusta.

Mitä salami edellä, sitä Bollywood perässä.

Salami on loputon suo: olemassaoloamme ei voi erottaa tarinoista,

joita kerromme salamista.

Salami on kehitelty Mandelstamin runojen tulkintaan.

Salami puuman tunnistaa, grrrr.

Salamisanontoja 21-30

Susimiehen tapaus käsitteli salamia.

Kellariloukon mies eli teellä ja salamilla.

Salami kumoaa ironian.

Huumori on salamin korkein muoto.

Salami ei kommunikoi, se puhuu.

Jolla on salami, kuulkoon.

Elämäsi tärkeimmät asiat ovat ilmaisia, mutta salami maksaa.

En vaihtaisi salamiani aitoon Hanzō Hattoriin.

He saattavat riistää ruumiisi, mutta eivät koskaan salamiasi.

Kaksi asiaa täyttää sieluni uudella ja sitä suuremmaksi kasvavalla

ihailulla ja kunnioituksella, mitä useammin ja mitä jatkuvammin

mieleni askartelee niiden parissa: salami ylläni ja salami sisimmässäni.

Salamisanontoja 1-20 + bonus

Tuli puskista kuin salami.

Tuli kuin salami pokeripöytään.

Särkyneiden unelmien salamit ovat vaikeimpia myydä.

Kaunis kuin haaremillinen salamittaria, haaremin kaunein salami.

Salami, kiilaskatseinen: salamin päilyvä silmä.

Turhaan, oi turhaan, tartun ma salamiin kiini.

Sillä maa on salamin ja kaikki mitä siinä on.

First we take salami, then we take Berlin.

Salamista ei voida johtaa arvoja tai moraalisääntöjä, ja kuitenkin se on niiden perusta.

Salami jota miljoonakaan Humen giljotiinia ei leikkaa.


Segregaatio on maahanmuuttopoliittinen ongelma, salami ei koskaan.

Aina kun feministi avaa suunsa, on pohjimmiltaan kyse salamista.

Työnnän sormeni maahan ja haistan salamin.

Salami ei kuitenkaan aja meitä moraaliseen tyhjiöön: oleminen on olemista kohti salamia.

Kaikki fenomenologia palautuu salamin noemaan.

Aina kun joku mainitsee salamin, poistan varmistimen.

Eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää lammasta ja lähde etsimään yhtä salamia?

Sä sanot whoopie pie, mä sanon salami.

Vitsit väljähtävät, salamia kuluu.

Älä heitä salamiasi sioille.

Salami: kuin playboy mansion, paitsi parempaa seksiä.

MTT 2.1

minulla on sellaiset oikeistolaiset arvot

että jokaista köyhää ja sairasta on autettava hinnalla millä hyvänsä

on kunniallista jos valtio siten saadaan konkurssiin

ja kauko röyhkä on naurettava pelle parjatessaan cheekiä ja muutenkin


tavallaan pidän nietzschen ajatuksesta  vain niin kauan kuin jumalat ovat heimojumalia

he pysyvät jumalina    mutta historia on osoittanut että nietzsche oli hullu

hullujakin pitää tukea   siksi luen juuri nyt  zarathustraa

ja yritän saada jotakin irti tästä hiippailusta       tuomari holden

esitti kaiken paljon kursailemattomammin   ennen kuin viimeinen mustilaisenressukka

pääsi rinteen juureen niitä makasi viiskytäkaheksan taurastettuna kivikossa

he nylkivät ihmisiä joita eurooppalaisten erehdysten vuoksi

kutsuttiin intiaaneiksi    sama jatkui sata vuotta myöhemmin

hieman suuremmassa mittakaavassa  kiitos teknisen edistyksen


yö riivattu on  mieleni villi    kuin ahnas tiikeri tai ärjäs meri

sun lahot leukasi nyt auki murran


nainen on ehdottomasti kauneimmillaan kun hän ei siivoa


aiemmin ajattelin että masentuneet jemmaavat voimiaan

mutta he ovat aina vasta keräämässä niitä


näiden kahden liikkeen eroa on mahdoton havaita paljain silmin

ja kuitenkin ihmisellä joka makaa sohvalla kymmenen vuotta

voi olla kaksi aivan eri noemaa


jos miehen nenän koosta voi päätellä jotakin

hänen peniksensä koosta, mitä voi päätellä naisen nenästä


huippuammattilaisemme ovat 27 sekunnin päässä

opiskelijoille 10 % diskonttaus   -2,7 s.

tämä on takuumme             ikuisesti 27 tai 24,3 sekunnin päässä


peroksidilla poltetut hiukset

suolavesi läpi hampaiden

olen ollut tässä paikassa

20 metriä korkea juliste

linkoaa rabiesta lähiöön


nyt finaaliin asti

vähempi ei riitä


ave maria  vuoden -78 tallenteessa

pavarotti on parhaimmillaan

ei unohtele sanoja


i swing my tail         i swing my tail

don't touch my fur       don't touch my fur

MTT 2

Ei ole herkkua maailmassa, jossa

kertatyydyttämättömät   monityydyttymättömät   tyydyttämättömät

ihmiset   elämä on janoa     kassajonoissa    porealtaissa   julkisilla paikoilla

jokaista kauneutta kohottaa irvistys


keväällä 2006 kävelin Töölössä Humalistonkadulla

ja ajattelin että kirjoitan uudelleen sen mitä Saarikoski 1962

siinä meni kuusi vuotta    sanoivat että se on kuva pahoinvoinnista

että se on synkkä    eikä toivolle anneta tilaa

minä en tunnistanut enää minkäänlaisen kommunismin tarvetta

ihmisten kanssa joita vaivaa jatkuva politikointi  erotomania


valtiot jotka nyt ovat  ja valtiot jotka tulevat

meidän presidenttimme ei vertaudu mitenkään Venäjän presidenttiin

eikä meidän valtiomme Venäjän valtioon   meidän presidenttimme on töissä

samaa ei voi sanoa Putinista   presidenttimme on mielipidevaikuttaja

lähimpänä Ruotsin kuningasta     valtiot tai puitteet joissa elämme

raamit jotka hallitusten päätökset liiketaloudelle ja elämälle yleensä antavat

niillä ei yksinkertaisesti ole samaa tulevaisuutta


pian kutsutaan toisten maiden kansalaisia   EM-jalkapallolla

on tuhat kertaa enemmän vaikutusvaltaa kuin yhdelläkään Euroopan presidentillä

tärkeintä on pitää ääni vakaana ja matalana kameroiden moniajossa

tänäkin vuonna tulee aivan mahtavia kirjoja kuten toi  J. K. Rowling

joka neljäs vuosi nousee vaahto kampanjan pintaan

presidentti kiertää kouluissa  emme ole mukana yksissäkään kisoissa



I don't make gospel music, I make music gospel

Dilemma

Kumpi on pahempaa -- vihapuhe vai vastuupuhe?*


*Viha- ja vastuupuheen pahuuden aste (molemmat ovat oletusarvoltaan pahoja, joskin hyödyntävät hieman eri painotuksia käyttämässään diskurssissa) pitäisi kaiketi määritellä suhteessa johonkin päämäärään tai hyötyyn -- myös ne itse pyrkivät tehokkaasti takaamaan jonkin asian hyödyn, joko sitä (ansiottomasti) vahvistamalla tai osoittamalla jonkin siihen välillisesti liittyvän asian toimimattomuuden, alemmuuden jne. usein keinolla millä hyvänsä. Tästä kannasta lähtien koko kysymyksen joko-tai-asetelma on tietenkin pelkkää ekspositiota, provokaatiota...

Viikon floppaaja

Jan Vapaavuori, kokoomuslainen käärme, ehdolla jopa vuoden kieroimmaksi tyypiksi.

Eka tiedotustilaisuus hirveää kärvistelyä. Sitten muutama laadukas paukku ja briifausta puoluetovereilta. Seuraavassa tilaisuudessa entinen röyhkeä itsensä. Löysi jopa syyllisiä. Lupaili perusteellisia selvityksiä vuodenvaihteen jälkeen. Maistiaiset niistä Vapaavuoren blogissa "Kaikki vaihtoehdot aina pöydällä",  http://www.vapaavuori.net, 12.1.2013.

Syvällä yössä jatkuvat kakkaiset kädenpuristukset ja puhe vastuusta. Ai niin, kokoomus on tyytyväinen kannatukseensa, mutta voisikohan joku konsultti opettaa näitä parkoja kirjoittamaan? Näyttäisi vielä paremmalta.

Epäonnen yö

Minulla oli poikkitieteellinen väitöstilaisuus kulttuurimaantieteestä ja biologiasta samana päivänä, kun kaverini tulivat meille ja meidän piti lähteä maalle. Olohuone oli täynnä kaljatölkkejä ja -pakkauksia. Lojuin lepotuolissa, ja outo punertava valo leijui kaupunkiasunnossa.

Tapaaminen vastaväittäjän ja kustoksen kanssa oli Engelissä klo 13.00. Kun katsoin kelloa, se oli 13.15. Väsyneenä ja mistään tietämättä lähdin loikkimaan Engeliin. Kiersin Keskuskadun kautta, vaikka olisin päässyt kahvilaan lyhyemmin. Vastaväittäjä tuli kulmassa vastaan. Hän sanoi ettei se mitään, heillä oli riittänyt puuhaa. Kustos istui kahvikuppi ja puoliksi syöty lounas edessään. Hän vaikutti hajamieliseltä.

Väitöspaikassa kuulin, kuinka kustos ja vastaväittäjä keskustelivat työni heikkouksista. Näin pöydällä alkeellisella tietokoneohjelmalla naputellut liuskat. Niitä ei ollut koottu edes monistevihkoseksi. Yksi väitöskirjoista oli valahtanut lattialle ja hajonnut. Erityisesti vastaväittäjän huomion kiinnitti sivu, jonka marginaaliin olin piirtänyt havainnediagrammin. Se näytti kiinalaiselta paperiukolta, joita ripustetaan juhla-aikaan lyhdyiksi kaduille ja ovenpieliin. Koska kyse oli havainnekuvasta, ukon päähän johtava runko oli spiraalimainen. Kenties se oli luonnos hermeneuttisesta etenemisestä. Ukko näytti irvistävältä kissalta, eikä minulla ollut hajuakaan miksi.

Itse väitöstilaisuudesta en muista mitään. Sain vaikutelman, että lopputulos oli kaamea. En kuitenkaan reputtanut, sillä juhlallisuuksia valmisteltiin.

Kustantamo oli järjestänyt kunniakseni lennon. Koneeseen mahtuisi neljä ihmistä. Olimme Rovaniemellä, ja Finnair kuljettaisi meidät ensin Helsinkiin, josta varsinainen lento alkaisi. Vanhassa puutalossa oli hirvittävä tungos, ja kadotin ajantajuni. Yhtä-äkkiä kustannusjohtaja tuli sanomaan, että Haapala saakin sitten hankkiutua itse huomisaamuksi Helsinkiin, sillä muut ovat jo menneet. Hän näytti vihaiselta.

Juhlasalin oikealla sivustalla, tarjoilupaikan takana oli rasvapumppu. Painalsin sitä, ja valkeaa möhnää alkoi levitä ympäri pöytää. Kaavin rasvaa pöytäliinaan ja lautaselle minkä ehdin ja yritin tyrehdyttää vuodon. Hyppäsin autooni peläten teknisiä vikoja. Aamulla olin lentokenttää lähellä olevassa metsässä, josta suunnistin kohti konehalleja.

Kyseessä oli sotilastukikohta, samankaltainen jossa Mannerheim otti Hitlerin vastaan 75-vuotissyntymäpäivänään. Vastaani marssi kaksi upseeria, joita minun olisi pitänyt muiden tapaan tervehtiä. Pysähdyin hankalakulkuiseen maastoon ja mietin kuumeisesti käden ja jalkojen asentoa. Huomasin, että yksi matkustajista oli kirjailijakollegani Jaakko. Hän oli vetänyt ylleen nahkaisen, burgundinvärisen sadetakin. Hän virnisti omituisesti. Kone hyrräsi metsämaastossa, rinteeseen kaivetussa kuopassa, mäntyjen suojassa. Lentäisimme juuri noiden upseereiden kanssa.*

*Huomaan unessani kaksi perusrakennetta: 1) olen tekemisissä isojen instituutioiden kanssa, 2) mokaan ja olen myöhässä. Yliopistolla yritän väitellä minulle tuntemattomasta alueesta (edes unessa en ole varma missä välissä olen kirjoittanut uusille urille kurottavan väitöskirjani, lektiota ei ole, enkä ole valmistautunut mitenkään juhlapäivään - teemana hybris ja häpeä); kustannusmaailma juhlistaa tapausta ja tyrin onnettomasti sekä juhlatilaisuudessa että aikatauluissa (teemana kyvyttömyys järjestäytyä ja toimia etiketin mukaisesti); lopulta armeijakin tulee mukaan (teemana yleisten käyttäytymisnormien unohtaminen). Tällainen on kai tyypillistä paniikkiunissa. Ne iskevät näköjään aina kun vauhti vähän hellittää.

Viikon kovin nousija

"Kohta jokainen gambialainen tuntee minut."

Tauski, IL 12.1.2013

(Gambialainen nainen on hyvä siksikin,
ettei siitä huomaa helposti, jos iskee mustan silmän.
Ja kun etenee pohjoisemmas, tulevat avuksi burkhat.)

Lausemiete

Talous on nyt
olemisen juhlajärjestäjä
ja oleminen taloudenpitona jakaa kaiken
majoihin ja palatseihin,
linnoihin ja autiomaihin.

Niin inhimillisiksi ovat tuomarit tulleet,
että voimme unohtaa historian.

Juhlat ovat ohi, juhlat jatkuvat.

Katkeruuden viserrys nro 1

Oikeastaan Nietzschen
olisi pitänyt lukea
McCarthyn Blood Meridian
ennen kuin kirjoitti
Zarathustransa. Venga.
Tanssi, tanssi, se ei lopu koskaan.

Vihan viserrys nro 3

Kinnusen nakkiblogissa*
suomalainen runous
hukkuisi paskaan
ilman Ville Hytöstä.
Tästä ei voi olla edes vihainen:
Turku on Suomen persreikä.

*Ks.Tapani Kinnusen Nakkikioskin Voodoo-merkintää 8.1.2013, http://ginnunen.blogit.fi. Kinnunen puhuu jopa suomalaisesta kirjallisuudesta. Hienoa, että jokaisen kaupungin kirjallisuudelle on oma puhtaanapitolaitoksensa. Tarpeellinen vaatimus varsinkin strategisissa paikoissa.

Vihan viserrys nro 2*

Vihaava rakkaus! Rakastava viha!
Lukijan haamo kuin Kirsi Piha.
Pitäiskö huutaa Jihaa-jiha!
Kohta kai tummuu jo läski ja liha.

Otapa tästäkin selkoa --
viserrys herättää pelkoa.


*Kuten tiedämme kirjailijoiden suhde lukijoihin on ristiriitainen. Kirjoittaessa lukija on parasta unohtaa. Kirjoittajan ehkä myönteisin tapa suhtautua lukijaan on tämä, unohdus. Muunkinlaista suhtautumista löytyy. Pahinta on, että kirjoittaja ensin nuoleskelee lukijoitaan, sitten vihottelee jälkikäteen, kun lukijat ei herutakaan. Ja kuitenkin kirjoittaja on auttamattoman riippuvainen lukijoista sen jälkeen kun teos on sysätty maailmaan, tai hänen turhamaisuutensa on. Niin tai näin, jokainen varmasti toivoo, että lukijat olisivat älyllisiä ja tuntevia olentoja. Aina he eivät ole. He ovat esimerkiksi tiedostavia ja sensitiivisiä. Joskus koko kompleksisen vyyhden voi ilmaista lyhyelläkin viserryksellä, kuten tässä avuttoman rujossa nelisäkeessä ja yli sallitun merkkimäärän ulottuvassa kupletissa, jonka voi lukea kohtuullisen twiittauksen rajat ylittävänä loppukaneettina.

Vihan viserrys nro 1*

Viha parkaistu,
viuhunta miekan!
Terä karkaistu
lihassa vihollisniekan.

Käsi säilän vatsasta irralleen veti --
säle kaaren kirkastui heti.



* 140 merkin mittainen runo, yleisön pyynnöstä. Aloitamme klassisella samurai-aihelmalla, ja siksi mukana on hillitty mitta. Mitallinen tasapaino viittaa myös aihelmaan: hallittuun, joskin makaaberin väkivaltaiseen rituaaliin. Samurai-miekkojen takojat tapasivat käyttää terän työntämistä ihmisruumiseen osana terän karkaisuprosessia.

Doggerland*

- - -

missä Rein ja Thames kohtaavat
ja virtaavat etelään kohti Kanaalijokea

ja Goldcliff, lähdin eräänä elokuun päivänä
matalan vuoroveden aikaan upottaville, virtaaville liejukentille

mudassa esihistoriallisten tammien
mustuneita runkoja

ja huomaamaton harjanne, 8000 vuotta sitten
tällä dyynillä kulkeneiden ihmisten jälkiä

mahtavia, kuolleita latvoja, kuin pistot marskimaasta

he todistivat maailman liukenemista ympäriltään
kuten inuiitit joiden liikkumista sulavat jäälautat rajoittavat

- - -

syksyisin lohen ja hylkeiden pyytäjät
kokoontuivat yhteen

miehet ja naiset heinikoissa
kuin villieläimet

merenpinta kohosi metrin tai kaksi
vuosisadassa

- - -

kamppailu elintilasta
rakenteeltaan yksinkertaisissa yhteiskunnissa


ei auktoriteetteja ratkomassa konflikteja


kunnes Agassizin jäätikköjärven pulssi
nosti vettä nopeasti

ja kylmä tulva
pudotti lämpötilan

ja altisti Doggerlandin rannikot
hyytäville tuulille

myöhemmin Norjan rannikon edustalla
merenalainen maanvyöry

synnytti tsunamin
joka peitti alleen Euroopan pohjoiset rantamaat

mesoliittisten metsästäjien aika oli ohi

- - -

2000 vuotta ja uusi kansa saapui etelästä
tiheiden metsien peittämille saarille

mukanaan karjaa, lampaita ja viljakasveja
apunaan huomattavasti kehittyneempi teknologia


*Kollaasiluonnos National Geographicin artikkelista, joka käsittelee Doggerlandia, Pohjanmereen uponnutta maata (NG nro 12, 20.12.2012-23.1.2013)