Epäonnen yö

Minulla oli poikkitieteellinen väitöstilaisuus kulttuurimaantieteestä ja biologiasta samana päivänä, kun kaverini tulivat meille ja meidän piti lähteä maalle. Olohuone oli täynnä kaljatölkkejä ja -pakkauksia. Lojuin lepotuolissa, ja outo punertava valo leijui kaupunkiasunnossa.

Tapaaminen vastaväittäjän ja kustoksen kanssa oli Engelissä klo 13.00. Kun katsoin kelloa, se oli 13.15. Väsyneenä ja mistään tietämättä lähdin loikkimaan Engeliin. Kiersin Keskuskadun kautta, vaikka olisin päässyt kahvilaan lyhyemmin. Vastaväittäjä tuli kulmassa vastaan. Hän sanoi ettei se mitään, heillä oli riittänyt puuhaa. Kustos istui kahvikuppi ja puoliksi syöty lounas edessään. Hän vaikutti hajamieliseltä.

Väitöspaikassa kuulin, kuinka kustos ja vastaväittäjä keskustelivat työni heikkouksista. Näin pöydällä alkeellisella tietokoneohjelmalla naputellut liuskat. Niitä ei ollut koottu edes monistevihkoseksi. Yksi väitöskirjoista oli valahtanut lattialle ja hajonnut. Erityisesti vastaväittäjän huomion kiinnitti sivu, jonka marginaaliin olin piirtänyt havainnediagrammin. Se näytti kiinalaiselta paperiukolta, joita ripustetaan juhla-aikaan lyhdyiksi kaduille ja ovenpieliin. Koska kyse oli havainnekuvasta, ukon päähän johtava runko oli spiraalimainen. Kenties se oli luonnos hermeneuttisesta etenemisestä. Ukko näytti irvistävältä kissalta, eikä minulla ollut hajuakaan miksi.

Itse väitöstilaisuudesta en muista mitään. Sain vaikutelman, että lopputulos oli kaamea. En kuitenkaan reputtanut, sillä juhlallisuuksia valmisteltiin.

Kustantamo oli järjestänyt kunniakseni lennon. Koneeseen mahtuisi neljä ihmistä. Olimme Rovaniemellä, ja Finnair kuljettaisi meidät ensin Helsinkiin, josta varsinainen lento alkaisi. Vanhassa puutalossa oli hirvittävä tungos, ja kadotin ajantajuni. Yhtä-äkkiä kustannusjohtaja tuli sanomaan, että Haapala saakin sitten hankkiutua itse huomisaamuksi Helsinkiin, sillä muut ovat jo menneet. Hän näytti vihaiselta.

Juhlasalin oikealla sivustalla, tarjoilupaikan takana oli rasvapumppu. Painalsin sitä, ja valkeaa möhnää alkoi levitä ympäri pöytää. Kaavin rasvaa pöytäliinaan ja lautaselle minkä ehdin ja yritin tyrehdyttää vuodon. Hyppäsin autooni peläten teknisiä vikoja. Aamulla olin lentokenttää lähellä olevassa metsässä, josta suunnistin kohti konehalleja.

Kyseessä oli sotilastukikohta, samankaltainen jossa Mannerheim otti Hitlerin vastaan 75-vuotissyntymäpäivänään. Vastaani marssi kaksi upseeria, joita minun olisi pitänyt muiden tapaan tervehtiä. Pysähdyin hankalakulkuiseen maastoon ja mietin kuumeisesti käden ja jalkojen asentoa. Huomasin, että yksi matkustajista oli kirjailijakollegani Jaakko. Hän oli vetänyt ylleen nahkaisen, burgundinvärisen sadetakin. Hän virnisti omituisesti. Kone hyrräsi metsämaastossa, rinteeseen kaivetussa kuopassa, mäntyjen suojassa. Lentäisimme juuri noiden upseereiden kanssa.*

*Huomaan unessani kaksi perusrakennetta: 1) olen tekemisissä isojen instituutioiden kanssa, 2) mokaan ja olen myöhässä. Yliopistolla yritän väitellä minulle tuntemattomasta alueesta (edes unessa en ole varma missä välissä olen kirjoittanut uusille urille kurottavan väitöskirjani, lektiota ei ole, enkä ole valmistautunut mitenkään juhlapäivään - teemana hybris ja häpeä); kustannusmaailma juhlistaa tapausta ja tyrin onnettomasti sekä juhlatilaisuudessa että aikatauluissa (teemana kyvyttömyys järjestäytyä ja toimia etiketin mukaisesti); lopulta armeijakin tulee mukaan (teemana yleisten käyttäytymisnormien unohtaminen). Tällainen on kai tyypillistä paniikkiunissa. Ne iskevät näköjään aina kun vauhti vähän hellittää.