Muutama spontaani ajatus kritiikistä

Kirjoittanut pari kritiikkiä tänään eikä käy lainkaan kateeksi niitä, jotka tekevät sitä ammatikseen tai edes osana pääasiallista työtään. Miksi? Koska se on julkista ja koska se on vaikeaa: pitää osata olla sovinnainen, rakentava ja kriittinen samaan aikaan, pitää uskaltaa olla kyllin rehellinen, aivan rehellinen ei voi olla ja se on hyväkin, koska silloin kirjoittaisi liian henkilökohtaisesti sekä itseään että kohdetta ajatellen. Lukijoita on ajateltava sen verran, että heidän tulee käsittää mistä näkökulmasta kriitikko kirjoittaa ja ennen kaikkea mistä luettavassa teoksessa on kysymys. Tätä kovin moni kriitikko ei tunnu osaavan; balanssi noiden kahden välillä löytyy harvoin täydellisesti.

Vaikeaa on myös rajata ajatuksensa siten, että kirjoittaa siitä mitä lukee. Usein kritiikki kuitenkin on, sen vaikutelman helposti saa, poseeraamista, haistelua, ennakointia, että miten sanat nyt pannaan, kun kaikki on niin lähellä ja oma asema on tässä kuitenkin se ja se. Tarkoitan, että kriitikko toimii instituutiossa, ja usein hyvin monen intressin sitomana. Ja luopa kriitikko myös omaa uraansa, profiloituu: tässä suhteessa on keskeistä myös se, kenestä kirjoittaa ja missä ja mitä. Oikeassa seurassa kriitikko hankkii myös oman tulevaisuutensa.

Onneksi en ole kriitikko. Toki kirjoitan kritiikkejä pyydettäessä, mikäli en ole jäävi arvioitavien teosten suhteen. Työssäni joudun arvioimaan vuosittain satoja hengentuotteita peruskurssiesseistä ja tenteistä väitöskirjoihin. Tuo kritiikki on kuitenkin, lisensiaatintyöt ja väitöskirjat poislukien, pääasiassa yksityistä ja vertautuu yleensä ateljeekritikointiin, jota on aina ilo tehdä, tapahtuipa se sitten kahden kesken tai pienessä ryhmässä.

Kritiikissä tulisi löytää ennen kaikkea halu toisen kanssa lukemiseen. Se nyt ainakin on lähtökohta. Joskus halu ei herää. Joskus teos ei kiinnosta. Joskus perusasiatkin ovat pielessä. Mutta silloinkin tulisi olla avoin ja yrittää, jopa kriittisissä huomioissa tulisi unohtaa omat päähänpinttymät ja antaa edes hiukan periksi, katsoa asioita niiden vaikutusten kautta, joita teos voisi saada aikaan.