Milloin tahansa

Ihmettelen miten helppoa on lopettaa kirjoittaminen. Luulin sitä vaikeammaksi. Ajattelen tulta, joka temmeltää pitkin autiutta. Se kohtaa kanervan eikä muista mitään tapaamisesta. Ajattelen, että kanerva muistaa. Ja silti on vain runoilijan haave, että tuollaista tapahtuu, että olemattomaan muodostuu oleminen.

Maailmassa ei tapahdu juuri mitään, voin lähteä ja palata runouksiin ja poissaoloni hyvittää kaiken, milloin tahansa. Runoudet ovat kuin tuhka tai oksennustaudit.