Keskeneräinen ajatus

Pitäisi malttaa avata suunsa, niin sitä tajuaisi kuinka paljon muistaa.

Mitä tästä päähänpistosta saa irti? Ehkäpä ajattelun, kielen ja muistin kytkös on usein juuri näin automatisoitunut, mutta silti tahtoisin korjata jotakin, jotta virke ei olisi niin banaali ja itsestäänselvä. Olisiko se jotakin sanan "malttaa" ympärillä?

Miksi ajatelman pitäisi olla viisaampi tai tarkempi tai vinompi? Miten sanojen viittausala tällaisissa lausumissa yleensä muodostuu? Useimmat runollis-aforistiset lauseet ovat tautologioita tyyliin "Rauhan aika on rauhan aikaa" tai niitä paradokseiksi väännettyinä -- "Sodan aika on rauhan aikaa" --, mutta sanovatko ne todella mitään, vai onko runous vain loistokas lisä, jonka kieli saa osakseen? - - -

Runousopillinen reflektio 2

Pitäisi ensin oppia näkemään sommitelman puolittaisuudessa tahdottu etäisyys, arvaamattomassa välimatkassa kulkemisen vaivan tuottama ilo. Pitäisi oppia nauttimaan ihmisten sotkuisista huoneista. Juuri näiden seikkojen vuoksi minun on vaikea pitää lyyrisistä kokoelmista. Mutta myös teokset alkavat kirjoittaa itsensä tukkoon ja tulla liian ilmeisiksi.

Olisiko vielä mahdollista kirjoittaa jotakin yhtä orgaanista ja keskeneräistä kuin Kiven Kanervala? Mitä se olisi nykyään?

Kannibaali

Sisäinen kannibaali, joka syö aina ensin älyn ja lihakset.

Runousopillinen reflektio

Minunlaiseni kirjoittaja tarvitsee aina kehystä, muutoin en saa mitään kelvollista aikaan. En tarkoita varsinaisesti teemaa, vaan jotakin konkreettista paikkaa, tilasommitelmaa tai muuta jäsennystä, joka laukaisee kirjoittamisen mielen ja kiinnostuksen. Kaikki tähänastiset teokseni ovat syntyneet siksi, että minulla on ollut jokin kehys, joka on alkanut kiinnittää irrallisia lauseita ja kestänyt hyvin eri suuntiin taipuvien tekstien painon. Tässä mielessä olen pikemminkin teoskirjoittaja kuin kokoelmakirjoittaja. Kokoelman kirjoittaminen jättää minut yksinkertaisesti tyydyttämättä. Tai oikeammin kokoelma ei anna minulle riittävää vallan tunnetta (vähän kuin paimentaisi taivasta). Tai vielä rehellisemmin: pelkään, että kokoelma pettää minut ja jättää kaiken kesken ja levälleen juuri siinä missä olisin tahtonut jatkaa.

Ehkä minun pitäisi harjaannuttaa negatiivista kykyäni ja katsoa, siedänkö tahdottua epävarmuutta ja odotusta. En tarkoita sitä negatiivista kykyä, joka jättää kirjoittamatta, vaan sitä joka kirjoittaa ja antaa odotuksen tulla mukaan. Sitä en kuitenkaan jaksa uskoa, että lukijat kypsyttävät ja täydentävät jotakin puolestani, vai jaksaisivatko he sittenkin? Tähän saakka olen sanonut pelkästään ottakaa tai jättäkää.

Tiedän monia loistavia kirjoittajia jotka eivät hallitse teosmuotoa. (Se tosin ei ole haitannut heidän lukijoitaan, oletettavasti siksi ettei heilläkään ole silmää moiselle.) Minä taas en hallitse kokoelmaa, koska en luota sen juuri minulle tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ehkäpä juuri siksi pitäisi koettaa kerrankin jotakin alusta loppuun saakka lyyristä ja katsoa, mitä siitä voisi syntyä.

Aura

Keskipäivän raiteet joita linnut vetävät

tankkereita siellä täällä horisontissa

Nolla-aste

Valitsen metakielen, pelkän metakielen.

En usko yhteenkään radikaalisti purkavaan tekijään.

En usko, että jokainen kriitikko, jokainen tutkija

olisi kirjailija. Yhä suurempi joukko

huonoja kirjailijoita, en kestä ajatusta.

Tajunta

Yritän itsekin ymmärtää historiaani. Se käy kevyemmin kun olen valvonut riittävästi eli liikaa. Otan esiin vanhoja muistikirjojani mutta en muistiinpanojani -- huom! annoin ne aina toisille kopioitavaksi, koska niistä ei ollut heille vastaavaa hyötyä heidän toiveidensa perustuessa pelkkään laiskuuteen. Olen yhä sitä mieltä, että Jyrki Pellinen on maamme johtava prosaisti lyhyillä erikoisillaan kuten Kuuskajaskarilla. Jumala harjoittaa yhtä hienosyistä kuin järkevääkin ironiaa luodessaan näitä laadultaan kulutuksen arvoisia tuotteita, kuten mieskirjailijan tajunta, johon meillä ei ole pääsyä.

Kävin Käymälässä

ja vastasin (hyvään kysymykseen kuten aina)


Ylösnousemus ei riitä kirjallisuuden aiheeksi mutta rikkinäisen puhelimen idea kyllä.

Nousee

Kieli nousi keskustaan, mä jäin vielä kämpille. Voisko joku vahvistaa? Luuri rikki, se on tän pelin nimi tai evankeliumi.

Takaisinveto

Siltä varalta, että olen joskus lausunut sanan tai pari Proustin proosasta unohtakaa kaikki: sanoillani ei ole minkäänlaista katetta, kiistän jopa tulkinnanvaraiset yhteydet itseni ja ranskalaisen kirjallisuuden välillä. Politiikan ja runouden jalokivisankarit, jalat linkussa ja nelinkontin kuin koirat, madeleinetappi hopeareunaisesta anuksesta pullahtamaisillaan, teidän päivänne koittaa pian, unohtakaa kaikki mitä olen Prokusteesta lausunut.

Enkeliterapiaa

Vihkollinen koukeroita, riveissä ehkä jokin kouristuksenomainen jäänne manillasaarten eteläisten ryhmien murteesta, kirjain T, suoraan sanoen paska fiilis, ei siinä mitään, taidanpa ryhtyä enkeliterapeutiksi ja vetää kuonoon sisäistä siipiveikkoani, jos se oppisi puhumaan ihmisiksi.

Hyvin nopeasti kirjoittamisesta ja lukemisesta

Päivä illassa jne, huominen esitelmä tekemättä siitä, miksi luen sitä ja sitä runoilijaa, en tiedä itsekään eikä suurin osa siitä mitä hän kirjoitti kiinnosta minua lainkaan, totta mitä puhuvat, eivät intertekstuaaliset viitteet tai toisten tekemiset runoilijaa kiinnosta tai auta, kun pitää itse tehdä. Ylipäänsä minusta on alkanut tuntua siltä, että akateeminen puhe ja vastaanotto siirtävät monia ymmärtämiseen kuuluvia seikkoja tekemisen sarakkeeseen, vaikka asioiden paino on aivan toisaalla: runoilija ei ymmärrä, hän kirjoittaa, ja jos hän ymmärtää, hän ymmärtää kuin lukija, jälkikäteen. Nämä ajatukset eivät sulje pois sitä tosiseikkaa, että kirjoittajalla on metodeja, hyvinkin tietoisia metodeja.

Yksirivinen havainto

Kallisarvoisia houkutusääniä tässä limaloukussa.

Huomenna on aina juhla

Huomenna on syntymäpäiväni, en ajattele siitä mitään, en edes sitä kuinka vanha olen, muistan vain syntymävuoteni; se mikä pysyy ja loittonee tuntuu aina olennaisemmalta.

Jos olo on lohduton, en valita, pääni pitää pienistä liikahduksista.

Sininen planeetta

Ajan suuret lempeydet kuten meren kuohuna nouseva raaja
Kiinaa halkova Keisarinkanava ja saaristo joka suojasi Red Hookia
veneillä liikkuvat laitureiden puolesta rukoilevat teatteriseurueet

Dilemma

Pienikin jälki maailman vahassa on parempi kuin se ettei tuota jälkeä ole. Millä oikeudella jokin sanoo näin, jaksanko itsekään uskoa, että arvokkaampaa on se mikä tapahtuu kuin se mikä ei. Silti minä uskon ikivanhoihin asioihin kuten ruumiiseen ja liikkeisiin kaduilla, metsissä.

Kuolema kriitikkona

ei ole pelkkää ironiaa väittää että kuoleman logiikka on ensisijaisesti hylätä mutta koska täydellinen hylkääminen on  mahdotonta etsiä heikoimmalta vaikuttava kohta ja  esittää tämä oikeutena iskeä, iskeä mahdollisimman ilkeästi ja huonolla hetkellä;


kaupunki, joka on pakannut kaikki kanarianlintunsa häkkeihin pohjoisen puoleisille muureille myrskyn noustessa

Nykyiset helvetit

Nousta aallonpohjasta eikä kukaan peukuta, saati kommentoi.

Muisto jostakin tärkeästä

Se miksi vasemmisto ja sitä myötä koko 1900-luvun "radikaali" kulttuuriroikka hylkäsi keskeiset eksistentiaaliset kysymyksenasettelut naurettavina ja porvarillisina ei ollut muuta kuin pelkoa, typeryyttä ja vastuuttomuutta itse olemisen kysymyksen edessä. Ei yksikään yhteiskunnallinen kysymys, yksikään kumous, olivatpa ne kuinka arvokkaita hyvänsä,  voi viedä ihmiseltä vastuuta ajatella itseään ja vastuutaan olemassaolona. Tämä ajatus palautui jälleen kerran mieleeni lukiessani joitakin noita hurmahenkisiä kulttuurintutkimuksellisia horinoita, joita saimme opiskeluaikojeni alkupuolella eteemme. Kuinka paljon mielikuvitusta nämä täysin mielikuvituksettomat ihmiset käyttivätkään todistaakseen, että he yhtä aikaa ovat ja eivät ole olemassa merkityksiensä ja tulkintojensa takaajina. Ja he ajattelivat edustavansa yhteisönä, olemattomien hetkellisyyksien yhteisönä, jotakin joka puhuu olemassaolon puolesta diskurssien konjunktuureina ja artikulaatioina. Miltä sellainen itseydetön olemassaolo mahtoi tuntua, oliko siinä jälkeäkään ahdistuksen ja syyllisyyden kokemuksista, jotka tahdottiin oikopäätä kadottaa puhtaan materiaalisuuden ja ruumiiksi tulon varmistamiseksi?

Kenties penseyteni noita horinoita kohtaan johtui kristillisestä kasvatuksestani, joka oli opettanut minulle, että asiat todella ovat olemassa, että ihmisellä on ruumis ja olemassaolo ja että on sellaisiakin asioita, joita ei välittömästi havaita. Ajatus vääjäämättömästä olemisesta, jonka merkitystä ei tarvitse kiistää alkamalla puhua siitä, että varsinaisia merkityksiä ja niiden annettuja tulkintoja ei ole. Koko tuo puhe tuntui epäolennaiselta varjonyrkkeilyltä, koska olemassaolo on eikä sen merkitystä tarvitse kiistää, ellei ihminen ole täysin paatunut tai hukannut kosketusta itseensä. Me tunnemme sen, on avaruus, ja me olemme siinä, ja juuri minun olemassaoloni on yksi varmimmista asioista, joihin saatan luottaa, ja se pysyy siitä huolimatta, että se ja se seura jättää minut ja vaihtuu. Se, että minulla on erilaisia rooleja on osa sosiaalista olemistani, mutta en etsi siitä olemassaoloani, kokemustani ikuisuudesta ja katoamisesta, sillä siinä ei ole mitään etsimistä tai artikuloimista. Olemassaoloni on aina jo olemassa, ilman pyrkimyksiä olemiseen tai asioiden suuntaamiseen.

Sitten en saanut enää kiinni ajatuksestani ja tunteesta, mikä johtui yksinomaan muiston pyörteisestä luonteesta, mutta yhä sain kiinni siitä, että vain olemassaoleva voi aavistaa katoamisen painon ja kauheuden eikä sen jälkeen ole tietoakaan halusta toivottomaan joukkohypnoosiin.

Feikkiaforismi 2

Näkemisen vastus, se ettemme hahmota kaikkea ilman muuta, on olennaista, sillä tähän vastustukseen liitämme olemisen merkityksen.

Suurelle johtajalle tämän ajan tultua täyteen

Hänellä oli hammasmätää eli kariesta

hänen etuhampaansa olivat pudonneet puuron sekaan

kesä kasvatti trooppisia tomaatteja

myös hänen lapsensa löysivät Tikkurilaan

Pyhän Laurin kirkko ja tilaisuudet siellä

hän ei jättänyt yhtäkään käyttämättä

elämänsä parhaat hetket hän kärsi aivovauriosta

hän antoi tulla tunnin ajan Helismaan rallatuksia ja saksalaista schlageria

lapsista lauloi Matti ja Lotta säesti pianolla

hänen lempipaikkansa oli Keravanjoki

hän lenkkeili Erkki Liikasen seurassa

ensimmäisten satakielten saavuttua

hänen viimeiset sanansa

Vantaa ei tule koskaan saavuttamaan Helsingin ja Espoon palvelutasoa

Feikkiaforismi

Jos maailma olisi yhtään läpinäkyvämpi, emme näkisi sitä lainkaan.

Urkund

Tarkoitus on palauttaa oikeudet sille taholle, jolle ne luontaisesti urkintaoikeuden nojalla kuuluvatkin: alku-asiakkaalle.

Naurettava joukko kliseitä

Seksin jälkeiset keskustelut freudilaisista lipsahduksista: kaikki moraali on humoraalista,
mutta kaikki huumori ei oraalista.

Kannibaali

Miksi minun täytyy toistaa näitä itsestäänselvyyksiä:
todellinen kannibaali syö aina ensin itsensä.

Hetkikin kauemmin

Jos istun hetkeäkään kauemmin tämän pöydän ääressä, alan karjua että me olemme yli-ihmisiä, tajuatteko, me muutumme sellaisiksi, eikä mikään ole niin naurettavaa kuin usko siihen, että tämä jokiretki päättyy kylään, jossa kannibaalit ovat jo ehtineet syödä itsensä.

Japanilaiset

Turistit, jotka eivät ole siellä, kadulla ja torilla karttoineen vaan täällä, ylhäällä, käytävillä, ja keskittynyt käsi, joka on painunut taskuun ja toinen joka on noussut hieman housunsaumasta ja selkä ja niska, joka katsoo arkeen kuin epifaniaan, ja alempana he parveilevat kuin olisivat asettumassa pidemmäksi aikaa; kaikilla on mustat hiukset ja siipensä pudottaneiden hyönteisten vantterat ruumiit ja laadukkaat paidat ja he hymyilevät toisilleeen ja ovat touhukkaita ja minä menen ylemmäs ja odotan näkeväni lisää, mutta kaikki, koko uusi oleminen on jäänyt alemmas enkä minä ymmärrä, mitä se tahtoo juuri tästä, välikerroksissa olemisesta.

pieni kävely

kolmas kerros täynnä japanilaisia, ryhmissä, poseerauksissa, seiniä vasten. neljännessä vain yksi, mittaa harkiten aulan kattoa, vino katse päätyseinän reliefissä. mitä tämä japanilainen näkee? kävelen ohi salin portaisiin. villapaitaan pukeutunut mies osoittaa kankaalle, jolla välähtää sana kriminologia. mihin saakka japanilainen on päässyt? joko hän pian tavoittaa kennoston, jonka hyönteiset ovat unohtaneet kuuluvansa tiettyyn ekosysteemiin ja juuri siksi kuuluvat siihen?

Huovinen flarffaa

Tulipa vaan mieleen, että Veikko Huovinen keksi flarfin ennen flarfia. Vain pari hienoa juttua mainitakseni: "Huolia ennen Beirutia" (1967) ja "Ihmissyöntiä I-II" (1973). Näissä on myös kielellinen taso, jonka sukulaisuuden esim. Ötzini proosatekstiin "1352" tunnustan mielihyvin.

Maailman tie

Yön vuoteella pyörittyäni olen aivan varma että kestän jos minut heitetään koirille.
Kestävätkö koirat?

Belles-lettres

Hän kirjoittaa tavattoman kauniisti botulismista.

Ihmiskoe (9.21--9.59)

Pieni esipuhe on paikallaan. Kirjoitin eilen illalla harjoitukseksi yhden 60 ajatelman rupeaman. Työvälineenä oli lyijykynä ja alustana Tietokirjailijoiden vuosimaksun muistutuslasku sekä sen lähetyskuori aukirevittynä. Aikaa 60 yksikön muotoilemiseen kului 40 minuuttia. Tänään toistin kokeen. Käytössä oli kaksi lyijykynää ja kaksi liuskaa valkoista paperia, jotka onnistuin täyttämään molemmin puolin. Aika oli täsmälleen sama. En siis yrittänyt jatkaa 20 ylimääräistä minuuttia, koska olin päässyt tavoitteeseeni eli kirjalliseen tuotokseen. Korjasin kahdesta ajatelmasta muutaman sanan ja siinä se. Tulos on nyt tässä alla. Luultavasti saisin aikaan jonkinlaisen teosrungon jos jatkaisin tätä harjoitusta muutaman tunnin päivässä viikon ajan. Ei siis mikään mahdoton tehtävä. Jälkituotannon osuus on tietenkin oma lukunsa, mutta peruslouhinta olisi suoritettu. On mielenkiintoista katsoa, miten ajatus poukkoilee, kun mitään etukäteissuunnittelua ei ole. Mikähän kirjallisuudenlaji tämä varsinaisesti on?


1. Kuusikymmentä minuuttia Marsiin voisi olla nimeni.

2. Olen opetellut keinottelemaan velkojieni suhteen mutta loputtomiin
tämä ei voi jatkua.

3. Suomirapin metalyyriset teemat: puhutaan miten tehdään täysillä,
mutta siihen se sitten jää (paskaa suurin osa niin kuin ysäreillä).

4. Mihin runous tarvitsee uhoa, jos hulluus on sen käyttövoima?

5. Nietzsche kirjoitti Zarathustransa kahdessa viikossa; oikein vai väärin?

6. Pienistä historiallisista epätarkkuuksista ei ole koskaan seurannut sotaa kummempaa.

7. Nautin siitä kuinka oma merellinen saareni vaihtuu metsästyspuukolla
otsaan piirretyksi hakaristiksi.

8. On asioita, joita emme voi koskaan itsestämme riisua.

9. Edeltääkö identiteetti sukupuolta? Onko sukupuoli palautettavissa identiteettiin?

10. Puhummeko aina toistemme seurassa.

11. Pelkään saamieni iskujen aiheuttavan myöhemmin aivoverenvuotoja.

12. Kaadan kolmannen kupin kahvia. Pöytä lainehtii.

13. Se miten aurinko juuri nyt paljastaa huoneen, sen äänet, oudon virran
kaakeleiden alla.

14. Harja on nojallaan lautaseinää vasten, kukat on kerätty pois
(lavastettu syksy).

15. Se millaisen mainospuheen pidät itsestäsi kertoo kaiken työtovereistasi.

16. Jälkikäteen he karttelevat sinua, sitten haukkuvat päin naamaa.

17. Tavataanko ihmisystävällisyydessä puutteita? Onko se yhtä aitoa
kuin marsujen sirkutus?

18. Olen oppinut lykkäämään jokaista eräpäivää  -- niissä kaikissa
on minun jälkeni.

19. En elä enää suusta käteen vaan kuin ilmassa tai liian suurta suota ylittäen.

20. Itselleen on helpointa antaa anteeksi, suurimman virheen tekevät ne
jotka väittävät muuta.

21. Katsooko Jumala minua juuri nyt? Tuntuu epätodennäköiseltä.

22. En usko, että juuri nyt merkitsee hänelle mitään.

23. Ajatus kairoksesta tulee tähän kuin ajatus kaivoksesta.

24. Työt alkavat vasta, varsinainen louhinta odotuttaa itseään.

25. Heti kun sanon tämän, käsi piirtää vaistomaisesti väärän numeron =
saman numeron kahteen kertaan.

26. Olisi mukava tietää kuinka mestariteokset syntyvät.

27. Loputon hinkkaaminen... No jaa, tiedätte keiden hommaa se on.

28. Uskomatonta, kuinka lyhyt tuokio minuutti on poimia ote kuvavirrasta.

29. Ovatko ajatukset siis hahmotettavissa kuvina?
En saa tekemisistäni minkäänlaista miellettä.

30. Visuaalinen edustus on vain suola eikä sitä ole ripoteltu tähän liemikulhoon
kummoisesti.

31. Käsi linjaa merkit, kunnes nytkähtää. Nuotio, palavan lihan haju.

32. Minulla on taannoinen tila täynnä roskia. Säästän niitä pahan päivän varalle.

33. Ajatus tulee siis pikemminkin liikeradan kuin pysähtyneen hetken
ja mieleenpalauttamisen myötä; tarvitaan vain ensimmäinen kirjain, sitten sana.

34. Hakukoneet noudattavat samaa logiikkaa, mutta tässä viitteet syntyvät
tämänhetkisten vedosteni todellisuuteen.

35. Koko kuvavirtaa on mahdoton kaapata, sillä sitä ei ole missään
fyysisesti vangittavassa tilassa.

36. Kuin ovi jonka laudat, ikkunat ja lukko ovat miljoonia kilometrejä
pitkinä hermosykkyröinä.

37. Miksi tahdon sanoa aina tiehyt? Mitä se kertoo sisäerityksestäni?
Mitä sanottavaa olisi psykoanalyysilla?

38. Itsereflektio on kiusallista vasta jälkeenpäin.

39. Siksi on joko siivottava paikat tai jätettävä kaikki rehottamaan kuin lupiinit.

40. Tilan väärin arvioiminen ei ole helppoa tai vaikeaa, vaan lajityypillistä.

41.Kuin laskisi edestakaisin tiettyä lukujonoa on kynänvaihdon tapahduttava nopeasti.

42. En muista yhtäkään viime aikoina ilmestynyttä runokirjaa.
Onko se ongelma?

43. Voidaanko vaatia, että ihmiset ostavat kirjallisuutta?

44. On ihmeellistä, että yhteisöt pysyvät koossa, kun ajattelee kuinka
erilaisia intressejä ihmisillä on.

45. Byrokratian liima, ihanat liimamuurahaiset.

46. Se joka jättäytyy vapaudelle ei tiedä mihin on ryhtynyt.

47. Luultavasti tähän olisi sommiteltava kuva myrskyävistä kallioista.

48. Ylenkatsetta on helppo sietää juuri siksi, että se paljastaa ihmisten typeryyden.

49. Muuta nautintoa ylenkatseesta ei sitten saakaan. Edes vahingonilo ei anna
kutsua itseään.

50. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät vastaa asiallisiin viesteihini.
En minäkään vastaa heidän kaveripyyntöihinsä.

51. Eri asioilla on hyvin paljon samoja puolia, sillä ne ovat osa
intentioidemme piiriä; kommunikatiivisuuden idea.

52. Jos joku pysäyttää minut kadulla, jään mieluusti juttelemaan.

53. Olen oikea kansanmies, mutta kaskuja minulta on turha odottaa.

54. Muistan ulkoa vain muutaman vitsin, mutta en aio kertoa niitä tässä.
Odotan tapaamistamme.

55. Ihmisen osa on että hänen aikansa käy vähiin toisin kuin hyönteisten aika.

56. Olen alkanut lukea pitkää proosaa. Se rauhoittaa. Ei tarvitse menettää jatkuvasti
hermojaan siksi, että sanojen vähyys paljastaa alkeellisimmatkin virheet.

57. En ole kiinnostunut virheistä kirjallisuudessa. Ne ovat siellä muutoinkin,
joka tapauksessa.

58. Jos voisin pyytää jotakin anteeksi, olisi pyyntö luultavasti hyvin abstrakti.

59. Juuri sellainen tunteikas kappale, jonka yli hyppään välittömästi.

60. En usko, että Jumala odottaa meiltä sellaisia pyyntöjä kuin
siunaa koko maailmaa.

Preliminääri 21:17...21:58

1. runous voittaa runkkailun vai voittaako sittenkään
tältä jannesta täytyy tuntua

2. juureni kaukana modernismin kaukaisissa imusuonissa
muna joka ei lopulta kuoriudukaan

3. jumalan poika joka katsoo sinne missä ei ole maailmaa

4. siellä missä menimme sekunnin rakoon kuin kaksi rämemajavaa

5. tiara jossa lumpeenkukat jälleen paljastavat kauneutensa

6. on aina parempia avaruuksia kuin tämän kirjoituksen

7. chisun sabotage vai sini sabotage

8. stig vai sting

9. jossakin on vielä alumiinia johon minulla on varaa

10. siinä missä sanomme taistelevamme aikaa vastaan näemme kirkkaammin

11. nyt ensimmäisen tyhjän hetken isku kuin katoilta karkaavat naakat

12. ei vielä yhtäkään hermostunutta ajatusta seksistä

13. kirjoittajan tehtävä ei ole koskaan ollut minun tehtäväni kun teen sen lyijykynällä

14. hän otti jalat alleen heti nähdessään ulkosynnytinten paljastuvan frakin kätköistä

15. omenapuun valkeat kidukset

16. se miten olen järjestänyt mahdollisuuteni käsitellä likaa, syrjäyttää sen

17. tuottaako tämä puhe ellipsin vai reunat joilta näemme sen ytimeen

18. lyhyt rivi kuin liian lyhyt tauko

19. ajatus jonka kiinnittämiseen minulla ei ole kyllin teräviä pihdinkärkiä

20. itketkö sitä että sinulla on vuode jonka katos yhä palaa

21. olen hionut puuta syiden mukaan ja niitä vastaan

22. vaivoistani on minulle enemmän haittaa kuin hyötyä mutta vain väliaikaisesti

23. tämän hakemiston sivut eivät täsmää mutta mikä täsmäisi

24. kiellettyäni kaiken saatan ympäröidä kaiken myönnöllä

25. tämä dialektinen peiteliike epäilemättä tuhoaa minut

26. väitteen ja vastaväitteen loputon leikki polttaa nahkaan ikävän

27. esileikki jonka tiedämme jäävän siihen
leikki jonka on loputtava jotta sääntö tulisi seuratuksi

28. minne minä menen et sinä voi seurata

29. ei ole harvinaista olla näin väärässä näin monessa asiassa yhtä aikaa

30. on surullista kuinka näivettynyttä kirjallinen elämämme on: pelkkiä lukijoita

31. en sano tätä loukatakseni ketään, vain näyttääkseni miten vaikeaa
on saada kymmenen kunnollista runoteosta aikaan

32. kun olen ylittänyt puolivälin en huomaa ylittäneeni yhtäkään rajaa

33. jos jollakin on alku ja loppu onko puolivälillä merkitys --
ensin olet ottavana osapuolena, sitten juokset kuin vanki

34. on ihmeellistä ettei tässä ole mitään kammottavaa, toisin kuin jalkapallossa

35. luultavasti olen aivan liian rationaalinen tunteakseni niitä tunteita,
jotka tunti voisi saada aikaan; syke ei nouse, en koe pienintäkään
inspiraation värettä

36. jos tylsistymiselle olisi jokin synonyymi olisi se jo tullut

37. le spleen ja niin edelleen

38. ottakaa tai jättäkää; tämä on harjoitus enkä koskaan tule pääsemään
harjoitusta pidemmälle; ehkä teen tästä joka-aamuisen ristin itselleni

39. mitä mieltä olette maailman tilasta -- tarvitaanko kenties juuri teidän silmänne
laatimaan tekstitystä

40. näette tyhjän puhekuplan valtiomiesten päiden välissä --
kuinka täyttäisitte sen?

41. tyhjä tila lakanalla -- riittääkö pokka sen kuvioimiseen
hiellä ja aineettomuudella

42. en ole kertaakaan kävellyt niin kauas etten olisi jaksanut kävellä takaisin;
tämä selittää suuren osan henkisestä pygmiydestäni

43. laskuja jää huomisellekin

44. on vaikea paaluttaa maastoa johon ei ole alunperinkään uskonut

45. se miten tietty melankolia voi olla ainoa tunne jonka kirjoitus minussa
on saanut aikaan

46. en ole ikinä tuntenut itseäni erityisen yksinäiseksi jos en seuralliseksikaan

47. kaikkinaiset mielen teoriat -- tulee mieleen vain muutama

48. jos mahdollista ajan tästä kolmea kaistaa

49. itse iltaa on mahdoton nähdä

50. huomaan kiirehtineeni -- toisto ei anna sitä koskaan anteeksi

51. runouden laadullinen kvalifikaatio, eikö tämä ole typerintä
mitä voi sanoa

52. järjestys jossa asiat teemme ei merkitse usein paljoakaan

53. tämä pätee vain vapauteen

54. voisin luultavasti levittää nämä langat kuin verkon jos vain saisin
avattua maagisen tiehyeni

55. muodon yhtenäisyys on tämän harjoitteen käyttövoima

56. kaikki tulee samasta tajunnasta ja palaa samaan tajuntaan,
siinä on jotakin arvokasta

57. luulen että tämä vastaa vähintään tuntia unta

58. jos nyt hylkään hänet se on lopullista

59. tämä on toinen niistä hetkistä jolloin autopilot pettää
ja tunnen mitä on pudota

60. tunnin lento kesti vain neljäkymmentä minuuttia -- palataan takaisin
puoliväliin ja katsotaan mihin kerosiini riittää

Huomisen ihmiskoe

Huomenissa aion tehdä ihmiskokeen. Kirjoitan tunnissa 60 ajatelmaa eli jokainen minuutti sylkäisee helmen sisuksistaan. En käytä aputekstejä, paitsi tietenkin niitä, jotka ovat jo päässäni. Luultavasti tuloksena on kauheaa kuraa, mutta ehkä tuota kuraa kärsivällisesti seulomalla jää jäljelle jotakin arvokasta, ainakin yritys. Onhan tässä tullut harjoiteltua parin päivän ajan automaattisesti päähän pälkähtäneillä katkelmillla.

Logismi

jos nyt nukkuisinkin ketä se hyödyttäisi


uni kuten yleisesti tiedetään voi alkaa mistä tahansa

Ehkä

ehkä synnyin tänään mutta tavut eivät syntyneet

ei minkäänlaista oikeutusta taiteelle muttei myöskään velvoitusta

Painovoima

jos tahtoisin kertoa painovoimattomuudesta epäilemättä tekisin niin

mutta myös tuolloin olisin sidottu ankaraan gravitaatioon

Ops

"opettaa" "päälle" "konkretisoi"

Vink

minkä te sidotte tai päästätte     asumattomuus

Se

minä valmistun kuin rakennus joka on toisaalla

Fu

miksi meidät on auringossakin pakotettu melankoliaan?

Kapseli

junat tulevat mutta aika ei saavu niiden mukana


junat ajavat juurista välittämättä

Juuret

koko maailma on pimeään litistyneitä ilmajuuria

JK

illalla lettuja ei ole   vain liikkeet jotka ne hävittivät

Kokous 14:30

pyyhin hellan   teen paluuta arkeen

Le fin

karhu on kävellyt vadelmien päällä    oksa taipuu   taikina ei kysele

(ja virhe koska tämä on minun loppuni minun territorioni)

Naos

itse prosessiin ei liity iloa tai tuskaa      älä siis vaurioita minua

Erg

viimeisiä viedään pitänee pestä hiukset

Post

postumismi eli kuoleman jälkeinen humanismi

No nyt

lettupino kasvaa ja olen vasta pääsemässä asiaan

palautuu mieleen Kerava ja Vietnam

Huom!

käsittelen kirjallisuutta tietoisen uutislähtöisesti ja jätän lukijat tässä kehityksessä yksin

Metodi

paistan pinaattilettuja   jokaisen kaadon välillä kirjoitan

D-d

erään fasismin anatomia

puhe läsnäolosta joka on tavoittanut jokaisen   ja puhe jäljestä sen ainoana muotona

PS

todellisuudessa näitä fragmentteja ei otsikoida  ei mitään mitä kirjoittaa jälkikäteen

Eh

olen yksitotinen tuomioissani; varsin klassista proosaa

Fragmentti

ihmisestä puuksi, jumalaksi           kuka jaksaisi tulkita käsialaa

Katkelma

hän ei saa kyllikseen; syvimmän haudan toinen nälkä

Distikon

hiekkaa elämä hengittää ei surua ja viestit kulkevat

Ilta

tunnetko tämän mädäntyvän jumalan     koko kesän se ruokkosi meitä vihreällä

Elohopeakaste

Kuumuuden jälkeinen hajaannus kaikkien lehtien alla; hopeakanyylit,

moukari, jonka pinta pisaroi.

Koivukylä

jos mä meen nyt tästä vasempaan.

tällanen berserk: kikkeli suussa jo 4-5-vuotiaana.

mä, enemmän kuin Bronzo koskaan.

vasempaan. kaikki jättäneenä pyhän maan.

Mistä ääni tulee meissä

Jo hakkaa ketjulla koiraa; suutelemisen ääni.

Terälehti

Kaikkialta uhoava, paikantumaton käyvän ruumiin vaahto; punainen jalaton terälehti

Nyt

Valvon pimeässä ja odotan; aamulla on kynsi.

Himas-casesta tai oikeastaan koko oikeuskansleriuden ideasta

Oikeuskanslerin mukaan niin sanottu Himas-tutkimus olisi ollut perusteltua kilpailuttaa. "Olisi ollut perusteltua." Entä sitten? Yhtäkään vähänkään merkittävämpää virheliikettä ei korjata, eikä näistä oikeuskanslerin lausunnoista seuraa mitään. Lausunnot, säädetyt lait ja asioiden soveltaminen ovat niin kaukana toisistaan, että tällaisiin asioihin puuttuminen on aivan sama kuin vaatisi pululle sakkoa paskantamisesta. Pulu ei siitä mitään ymmärrä (tai emme ainakaan tiedä että ymmärtäisi), ja ne jotka sakkoa vaativat osoittavat, etteivät ole ymmärtäneet, miten asiat maailmassa hoidetaan. Oikeuskanslerin tehtävä on tarjota sovitteleva ele, joka sanoo, että vituiksihan tämä meni, mutta tehty mikä tehty, en minä sille mitään mahda, ovat ne sen verran hyvin asiansa pedanneet ja vaikka eivät olisikaan, niin ei minun toimivaltani yllä prosessin kääntämiseen, tämä Suomen Akatemiahan tässä on toiminut poikkeuksellisesti.

Asiat hoidetaan juuri niin luonnollisesti kuin pulu paskantaa. Poliittinen elämä, miltei kaikki julkinen elämä, jossa päästään käsiksi toisiin, on täynnä kähmintää, pelkuruutta, pelkuruuden hyväksikäyttöä ja nopeita idioottimaisia päätöksiä. Kukin paskantaa vuorollaan, jotkut saavat mahdollisuuden työntää paskaa toisten niskaan pidempään kuin toiset.

Se sidottuna olohan tässä eniten kismittää. Tapaus on selvä, mutta kaikki ovat halvaantuneita. Oikeuskansleri on halvaantuvien, vielä kouristelevien varaventtiili.

Vaikka poliitikkojen jatkuva röyhkeys ja typeryys murentaa uskoa työn ja olemassaolon yhteiskunnallisiin perusteisiin ja siten syystäkin loukkaa, jopa uhkaa monia, kannattaa miettiä, voiko elämän mahdollisuus sittenkin löytyä jostakin muualta kuin kantelujen tekemisen kaltaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Oma kokemukseni vaikuttamisesta on, että se syntyy vain yhteistyöstä ja riittävästä yksimielisyydestä tietyn rajatun instituution tai yhteisön sisällä. Heti kun vaikutetaan ulkoa käsin kaikki vaikeutuu. Niin kauan kun emme jaa yhteisiä mekanismeja ja samaa ideaa siitä, mikä on kohtuullista ja miten asioita voidaan muuttaa, yhteiskunnallinen vaikuttaminen on puluille meluamista. Oikeuskansleri tarjoaa sympatiaa, joka on siinä mielessä käyttökelvotonta, ettei sillä voi ostaa mitään tosielämässä. Paitsi tietenkin lisää kohdentumatonta sympatiaa, "moraalisia tunteita", lisää hyvää ja pahaa mieltä.

Hyryä lukiessa

Lestadiolaisuus on Hyryn eideettinen reduktio: aistimusten virran ja toiminnan rajaus,
paljon ennen modernismia ja kaikkea muuta.

Joillakin oli onni syntyä aikaan, jolloin uutta mediaa ja seurallisuutta ei ollut.

Uskonto vahvistamassa ahdistusta, muuraamassa siltarunkoa kuolemaan.

Vaikka kartta on liikahtanut, minä näen sinne.

Ei minulla ole mitään tätä uutta seurallisuutta vastaan.
Se vain on saatanan typerää.

Pohjimmiltaan ihmiset joita ahdistaa ajatus omasta eksistenssistä,
joille oma itse on helvetti.

Minä näen senkin.

En silti tiedä pystyisinkö sellaiseen havaitsemisen rauhaan,
tai olisiko se ahdistus minun.

Kävely

Metsät ja ojat kuin vanhat maakellarit.

Säkeet

pois pilvet pälvän päältä
kun täältä pärmään yrjän-yöstä
ja taivas on hiilakas, puhdas

Poettinen credo klo 9:39

Kai mä sitten olen enemmän poeettisen funktion miehiä.

Kognitio on vastaanottajan, vastaantulijan näkökulma.

Mä oon tekijämiehiä, kirjoitan silloinkin kun luen.

Kaksi maailmaa

Kaksoisrakenteinen maailma syntyy muiden muassa uskontoa harjoitettaessa

ja puisteltaessa oksennusta lakanasta.

Ergo

Miten hellästi se laulaa verestä ja ruumiinnesteistä, jotka kerrankin oli pyyhittävä lattialta
loukun iskettyä kunnolla.

Läpi bassoaallon, jonka jättämässä magentassa suomea puhuva yksilö koettaa soittaa kantria.

Onnettomuudeksemme ruumiimme oli järjestetty moottoritien reunaan ja peitetty viilentävällä geelillä.

Äkillinen akateeminen huomio ja kustannuspoliittinen huomio

Kyllä minä ajattelen niin että modernismi on pitkälle psykologista realismia eikä katkoksesta tarvitse puhua, korkeintaan määritellä asteita ja suurin osa kognitiivisesta narratologiasta jauhaa yhä tätä samaa kenttää eikä pysty sanomaan mitään elävää kirjallisuudesta, koska ei edes tiedä että sellaista on. Se puhuu kognitiosta ja siitä miten se on kaikkialla sama.


Luen Timo K. Mukan romaaneja Täältä jostakin (1965) ja Ja kesän heinä kuolee (1968). On luultavaa, ettei yksikään suomalainen kustantamo julkaisisi näitä tällaisenaan tämän syksyn kirjoinaan. Hämmästyn, miten elävää kirjallisuus on ollut. Todennäköisesti nämä 60-luvun kollaasit toimitettaisiin päiviltä. Niissä ei nähtäisi myyntipotentiaalia, korkeintaan lupaavia käsikirjoituksen alkuja.

Reunamerkintä

Liukkonen panee Mertsiä suuhun (1997: 143), vaikka kyse on eleen tulkinnasta.

Win-win-destiny.

Olisi minulla auton etupenkillä runojakin, mutta en ehdi hakea niitä tähän hätään.