Keskeneräinen ajatus

Pitäisi malttaa avata suunsa, niin sitä tajuaisi kuinka paljon muistaa.

Mitä tästä päähänpistosta saa irti? Ehkäpä ajattelun, kielen ja muistin kytkös on usein juuri näin automatisoitunut, mutta silti tahtoisin korjata jotakin, jotta virke ei olisi niin banaali ja itsestäänselvä. Olisiko se jotakin sanan "malttaa" ympärillä?

Miksi ajatelman pitäisi olla viisaampi tai tarkempi tai vinompi? Miten sanojen viittausala tällaisissa lausumissa yleensä muodostuu? Useimmat runollis-aforistiset lauseet ovat tautologioita tyyliin "Rauhan aika on rauhan aikaa" tai niitä paradokseiksi väännettyinä -- "Sodan aika on rauhan aikaa" --, mutta sanovatko ne todella mitään, vai onko runous vain loistokas lisä, jonka kieli saa osakseen? - - -