Mikroskooppinen hetki, jolloin tunnen että jokin kasvoissani vääntyy vain hieman liian vinoon ja tuottaa tilaan epäluottamusta. Joskus kaikki kulkee kuin vanha runo, mutta nyt tiedän sanovani jotain aivan järjetöntä; me emme saa tätä keskustelua siten, että edes yksi olisi tyydytetty.
Kuten nauha, jota käytetään, mutta ei ole mitään taloudellista tai poliittista merkitystä, joka resonoisi, ellei se toimi kuin siirtomaat, ellei sitä saada jonkin keskuksen satelliitiksi, ja silti ei ole mitään keskusta, ja keskus on siinä, että se on ollut aivan liian kauan romahtamaisillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti