Toivo

Toivon kirja, joka hetki avasin sen

joka hetki se obduktoi minut vanhemmaksi kuin koskaan

Vuorovaikutteinen runo

Ehdotus elitistisen nolla-alueen komissaariksi:

Perinteisesti

Jokainen keskustelu... Jokainen hiljaisuus... Miksi emme vain jatka... Jokainen yhdyntä...

Se että maailma yhtä aikaa keskeytyy ja alkaa, tämäkin on nieltävä:

me nostamme väliimme valtavia kimpaleita tietämättä mitä ne ovat...

Hetki ennen musiikkia

Homeinen aula, raakapaperirullia

tyttö kulkee seinältä toiselle ja rummuttaa

vuohennahkaiset djembet, kenkänokat

jokin on asettunut hänen päähänsä toisin

aaltojen lävitse puumat itkevät

Asiakasturvallisuus

Kuinka pärjäisit taloudellisesti,

jos sinusta tehtäisiin makkaraa?

Hiiriä ja datanomeja

Jos joku sanoisi että aukion puut ovat täynnä kuivia hiiriä uskoisin häntä.

Jos joku sanoisi että ne ovat datanomeja, en epäilisi hetkeäkään.

Alempana ruskea joki. Myös siellä hiiriä, jäälautoilla kuin sokeritomua.

Runoudesta

Jonkin verran rationaalisuutta tai ainakin menetelmiä täytyy löytyä, jos valitsee kirjoittamisen lähtökohdaksi runouden, tunteeseen ja muotoon perustuvan lajin, ja varsinkin jos aikoo saada valmiiksi teoksia.

Tradition ohjausta, mutta myös sitä, mikä on luonnollista, minulle omainaista. Ja silti ajatus minästä ja valinnasta on varsin suhteellinen. Niillä on tekemistä asian kanssa, mutta vain muodossa voi olla.

Runous on spontaania, kyllä. Runous on jotakin tavattoman, toisin sanoen epätavallisen pakotettua, kyllä, mutta tietyin vapauksin. Kirjoitan parhaiten, kun en mieti tekemisiäni. Tarvitsen kuria ja kehikkoja, jotta voin kirjoittaa. Tarvitsen metodeja, en niinkään sisältöjä. Ellei minulla ole keskeistä ideaa, ei tule mitään.

Kaikki määritelmät ovat mahdollisia, vuorollaan. Se että nyt kirjoitan on tyhjää vasten. Tukipuita puuttuu. Usko on sitä, että on kaiken tukipuu, vaikkei ole mitään.

Ennen kaikkea pitää uskoa siihen mitä tekee. Epäily tulee luonnostaan.

Vanha paperilappu

Miksi, miksi pitää yllä toivoa, että kaikki, aivan kaikki ihmiset ovat melankolisia
ja kirjoittavat lapsellisella käsialalla?

Jokainen sanoo: Tuuli etsii reittinsä, kivet kolahtavat takaisin.

Juuri niin. Toivo perustuu siihen, ettemme mahda sille mitään.

Tahtoisitko tuntea pitkää sisäistä tyydytystä, joka katoaa rauhaksi?

Ajatus jonka junassa ajattelin Jyrki Kataisesta

Tiedän pääseväni perille tätä tietä, että kaikki on hyvin ja turvallista. Ei koskaan turvaa, jota joku voisi kaupata (liikennevakuutus, tapaturmavakuutus, henkiturva ja sitten ikuinen elämä). Se kokoomuslainen takaus, joka koskee maailmaa, ei koske merkitystä. Merkitysten ulkopuoli on heille kaikkein tärkein maailma.

Luulen, ettei Jyrki Katainen, sellaisena kuin maailma hänet tuntee, koskaan tunkeudu merkityksen todellisuuteen. Hänen kuuluu mennä sinne mikä hänen päämääränsä on: eu-komissaarius, puheenjohtajuus, asemapaikka korruptoituneisuudessa, jonka ansaitsevat kaikki ne jotka palkitaan olosuhteiden yleisestä pilaamisesta, merkityskenttien hämärryttämisestä. Jos hänen ansiokseen voidaan ylipäätään laskea, että hän sai jotakin aikaan merkitysten suhteen...

Ansio on siinä, että hän yhdessä muiden kaltaistensa kanssa tärveli, kavensi, hämärsi perspektiivit, joissa elämä olisi voinut tulla esiin -- kenties hän sai jonkun ihmisen miettimään, että täytyy olla muutakin kuin tämä näkyvä ja metafyysinen valetalous. Mutta näiden asioiden tarkka arviointi on mahdotonta ja turhaa ja osoittaa ihmisen pienuuden. Voimme havainnoida vain sivistynyttä oksennusta.

HK

Porsaiksi tatuoidut käsivarret

rypsiporsas on monenkin mielestä maailman paras halal


Kuinka sinä pärjäisit lastauslaiturilla?

Koan

Mitä tarkoittaa

jos on käsi   sana

presidentin rouva

Pitkälleen haudattu päivä

Pitkälleen haudattu päivä

nyt hän avaa Putinin kuin avaisi Stalinin Sahalinissa

nyt hän avaa Chardonin kuin avaisi Jokelan ruusut

nyt hän avaa oluen kuin avaisi Bollingerin

jo nyt madot kiipeävät kohti hänen jalkojaan ja kättään

ja historia kirjoittaa häntä lyhyemmäksi

kuin hän ikinä oli

Pakenijan sanat

että joku tapaisi minut siinä

missä olen jo irronnut

Ei-tietä : meditaatio

yö on vain ajan kysymys

vain ajan kysymys jää

ei vainajan ääntä ei tuoksua ei-tietä

vai jääkö myös rukous

No counter image

Hitaasti härmistyvien
ihmishahmojen
hitaasti härmistyvä
halo



                                                         no counter image



avoimet markkinat
avoimet reidet
avoin päivä
oven avoin kaupunki
avoin suu
avoin silta ja mieli
avoin satama

kuin osteri avaudun
tälle


kuin avoin hauta


kaikki on summattu
samoista paloista
verkkoaitoja
pullistavia aukileita

Myöntöjä runoudesta

On paljon pientä runoutta, joka jaksaa ilahduttaa ihmisiä. Olkoon niin.


Melkein sama: On runoutta, joka muuttuu kyllin kiinnostavaksi, kun sitä tutkii (esim. naisnäkökulmasta, puhuttelujen osalta). Sellainenkin menettelee.


Sitten tulee kaikkea muuta mitä runoudesta sanotaan, ja kiinnostaahan se ihmisiä sen verran, että jokunen puu kaatuu muutaman kuukauden välein.


Nyt runojen kuunteleminen on pop. Tai niiden esittäminen. Minäkin tahtoisin olla räppäri, kunhan joku hasla tekisi biitit.

Runot kuvina on jees, jos joku vain iskisi jollain (van Gogh on parasta tuntemaani vispoa, sitä lukiessani olen valmis kääntymään ja kirjoittamaan kaiken alusta).

Ei ole lainkaan typerää ajatella mitä runous on, kun vertaa sitä kaikkeen typeryyteen mitä maailma on pullollaan.

Koan

Vietimme viikon täydessä hiljaisuudessa sisäistä motivaatiotamme tutkien. Keskusteluistamme kiteytyi yksi ainoa ajatus: kilpailullisuus.

Kiteitä

Tänään poltamme jäätä, huomenna crackiä.

Havainto

En tunne yhtään niin viisasta tai typerää ihmistä, jonka leuka ei putoaisi kun hänelle sanotaan: Tänä yönä sinun henkesi vaaditaan sinulta.

Tie 2

Lunta ja tuhkaa,
ja silti matka jatkuu

kuin tukkeutunut kaivos
imaistaisiin pois:

jossakin on tie,
jota hiiret tulevat.

Tie

Loputon olkipolku

jäästä liukkaiden pajujen alla.

Uudet dialektiset liikkeemme

Teesi,
antiteesi,
proteesi.

Siksak

Ehkä hetki piirsi ääriviivansa meidän ääriviivoiksemme

siellä missä hämähäkit odottavat.

Vilpitön kysymys

Kirjoitusta verkkokalvolla? Ehkä vain matkasimme mustan siiven alla.

Ursprung

Jotakin purkautuu valon syvyydessä


ihmisen halu hänen omaan haluunsa

ihmisen halu Toisen haluun

ihmisen halu jne jne


näillä väittämillä ei ole mitään väistämätöntä merkityseroa


sormien luuranka muurautuu elohopeasydämeen



Peilisali on rajattu aina tiettyyn paikkaan:

katse seuraa kaikkialle


kuin Lepanton taistelu Dogien palatsin freskoista

Ja kiitos kaupan päälle

Yksi kiitos kuuluu vielä teoksen rakenteelle: loppusovitus on vertaansa vailla, lukijan ei tarvitse hävetä sitä, miten kirjoittaja solmii teoksen elementit (henkilöt, juoni jne.) yhteen. Etenkin loppuluku ja porrastus sitä kohden on juuri niin pudottava kuin olla kuuluu.

Kaksi kiitosta Jaakko Yli-Juonikkaan Vanhan merimiehen tarinalle

Kaksi seikkaa, joista tahdon kiittää Jaakko Yli-Juonikkaan Vanhan merimiehen tarinaa:

1. Että se vie lopultakin kaikki viattomat mahdollisuudet kirjoittaa heppoisella näkökulmatekniikalla, joka on hallinnut viime vuosikymmenten proosaa. Häijymmin sanoen se dekonstruoi (asettaa perspektiiviin) suuren osan tuolla tavoin kirjoitettua kirjallisuutta.

2. Että se esittää loppusivuillaan olemassaolon perimmäisen ankeuden filosofian, joka tekee mahdottomaksi tuottaa kirjallisuusarvosteluja ja kulttuurijournalismia Helsingin Sanomien tapaan. Helsingin Sanomat on tässä metonymia laajemmalle kulttuuri- ja palkitsemispuheelle.

Muutakin kiitettävää löytyy, mutta näiden dekonstruoivien toimien osalta: Jolla on korvat, kuulkoon!


PS. En väitä, että kyseiset seikat olisivat olleet kirjoittajan intentioissa - luultavasti intentiot olivat paljolti muualla -, mutta teoksen vaikutus lukukokemuksiini oli muiden muassa tällainen; ennakoivia ja taannehtivia vaikutuksia.

Kirjoittamiseni perusteista

Kirjoittamiseni perustuu sille, että kirjoitan. Siinä on vähän suunnitelmia, vähän tiedontahtoa. Tärkein perusta on tuoli, jolle pakottaudun istumaan, ja ruutu, jonka avaan, ja jokin asia, jonka tahdon tehdä olevaksi.

The Walking Dead ja McCarthy

Olisi hauskaa, jos The Walking Dead -sarjan käsikirjoittajat nappaisivat tulevia jaksoja suunnitellessaan pöydälle Cormac McCarthyn romaanin The Road; siinäpä keinoja käsitellä kahden päähenkilön, Rick ja Carl Grimesin, polkuja ja saada etäisyyttä imelän ydinperhesabloonan koheesiovoimaan.

Seuraako kukaan sarjaa? Vaikka kerronta ontuu mitä pidemmälle sarja etenee, toimii juttu visuaalisesti melko hyvin TV-sarjaksi. Saa kuitenkin nähdä, käykö tässä samoin kuin True Bloodin suhteen: innostukseni lopahti.

Sinä, joka katsot minua

Sinä, joka katsot minua, huumaannut tai olet pois. Sinä joka käännät pääsi, käännät sen puoleeni. Sinä käännät olemassaolosi, sen mikä on läsnä, sen missä käännymme emmekä tiedä.

Väärästä tuomiosta

Muistan hetken, jonka jälkeen en ole pelännyt yhtäkään väärää tuomiota. Minua oli lyöty pesäpallomailalla kasvoihin ja heräsin juuri leikkauksesta. Heräämön ohi tuotiin miestä liikenneonnettomuudesta, hänet oli valmistettu omaa leikkaustaan varten. Katsoin karvaista rintaa. Isä, yritin, mutta kukaan ei vastannut. Vihreä aurinko paistoi teräkseen ja lakanoihin, ja mies vietiin pois.

De...

Hetki, jossa on enemmän asioita
joiden luokse en pääse kuin niitä, jotka tavoitan.

Merkit, jotka tunnen niin hyvin,
etten näe lukea.

Vuosien jälkeen löydän itseni etsimästä
jotakin mitä en ole päättänyt unohtaa tai panna sivuun.

Syvyyden Jumala huutaa syvyydestä.

Mitä vastaan?
Ettei yksikään vastaus ole mahdollinen?




*Tällaisia olemukseltaan metafyysisisiä modernistisia runoja syntyy aina kun luen Tomas Tranströmerin teosta För levande och döda (1989), joka on yksi lempiteoksistani. Nykyisin tällaisia ei ehkä voisi kirjoittaa kokoelmallista, mutta muutaman kyllä, aina silloin tällöin. Tästä ensiversiosta puuttuu vielä tranströmerilainen kuva.

Negatiivi

Pienin elein olemme vihamielisellä tiellä. Tyttäreni pakaroihin on piirretty hakaristit ja silmät, olen nostanut lyönnit kulmilleni mutta ketjuja en jaksa nostaa.

Jaguaari

Asuntoauto on työnnetty vajan viereen. Nukun lämmittimen edessä. Pihalla käynnistät Jaguarisi. Hyppään mukaan. Ajat metsään ja kytket maastovaihteen. Kumpareita, kiviä, heinää. Lisäät vauhtia ja suuntaat kohti kallioita. Vaihdat pienemmälle ja polkaiset kaasun pohjaan. Auto nousee lähes pystysuoraan. Emme pääse kielekkeiden yli. Otan kiinni kivistä. Sinä putoat ja jäät makaamaan autosi päälle. Vankimielisairaala. Minulla on naisvangin vaatteet. Huoneeni on korkealla, siitä puuttuu seinä. Pääsen pakoon vain hyppäämällä liikuntasalin lattialle. Kuolen pudotuksessa, ellen lennä. Juoksen ulos ovesta, menen ohi päivystäjän tiskin ja syöksyn kadulle. Poliisit odottavat kotitiellä. Poimin pientareelle viritetyltä narulta vaimoni kuivia vaatteita ja ripustan ne ylleni.