Myöntöjä runoudesta

On paljon pientä runoutta, joka jaksaa ilahduttaa ihmisiä. Olkoon niin.


Melkein sama: On runoutta, joka muuttuu kyllin kiinnostavaksi, kun sitä tutkii (esim. naisnäkökulmasta, puhuttelujen osalta). Sellainenkin menettelee.


Sitten tulee kaikkea muuta mitä runoudesta sanotaan, ja kiinnostaahan se ihmisiä sen verran, että jokunen puu kaatuu muutaman kuukauden välein.


Nyt runojen kuunteleminen on pop. Tai niiden esittäminen. Minäkin tahtoisin olla räppäri, kunhan joku hasla tekisi biitit.

Runot kuvina on jees, jos joku vain iskisi jollain (van Gogh on parasta tuntemaani vispoa, sitä lukiessani olen valmis kääntymään ja kirjoittamaan kaiken alusta).

Ei ole lainkaan typerää ajatella mitä runous on, kun vertaa sitä kaikkeen typeryyteen mitä maailma on pullollaan.