En kritisoi kivunlievitystä enkä ihmisen oikeutta päättää elämästään / elämäänsä. Apu on tarpeen, ihmisarvoinen elämä loppuun saakka on lähtökohta. Mutta tämä retoriikka; varsinkin kun talouspuhe vyöryy kaikkialle; että kuolemaakin voitaisiin manipuloida, että sitä voitaisiin lahjoittaa. Ja vielä hyvä: kuka sanoo mitä kuolema on, ja että jotakin lisäämällä se olisi hyvä...
Talouspuhe viedään niin pitkälle että iso osa yhteiskunnasta pyörii pian yksityisin lahjoitusvaroin. Ja tietenkin niiden varoin, joilla on varaa omaa elämäänsä omin varoin kohentaa. Kamala visio mutta noilla mennään. Itse luulin pitkään, noin kolme kokonaista vuosikymmentä, että hieman punertavat ajatushokemat "pääomavero ylös, verojen korotukset takaisin..." olisi ratkaisu mutta p-le ei se sittenkään niin toimi, vaikka haluaisinkin. Ei enää. Palmelainen sosiaaliyhteiskunta oli hieno vaihe, kuin uni, itsekin nukuin sopivaan aikaan, mutta nyt se on ohi. 20 vuotta eteenpäin ja me elämme ihan toisenlaisessa maailmassa. Meille tulee Dickens silloin mieleen.
Eurooppa ei uskalla tehdä niitä ratkaisuja joita sen pitäisi uskaltaa tehdä (mm. palaaminen säännöstelykapitalismiin, ei siis sosialistiseen säännöstelytalouteen, heh). Nyt on jo, moni on varma, myöhäistä. Edessä on väestöinvaasio maanosaan (ymmärrän sen liikkeen hyvin, niin tekisin perheenisänä itsekin, mutta valitettavasti jakamaan kanssamme vain köyhyyttä) ja pääoman invaasio maanosasta lopullisesti pois.
Harmi että Talous oli sittenkin se suurin mahti maan päällä. Suurempi kuin yksikään Ideologia tai Kumous. Onko tämä pessimismiä, "kasvatus"pessimismiä? On kai.
Täytyy toivoa että on jotain suurempaa sittenkin. No, minä voin paeta todellisuutta aina kirjallisuuteen, taiteeseen, kuluttamaan sitä.
Kyllä minä mietin monesti mihin ihmeeseen olen lapseni tuonut.
Mikä murtaisi hetkeksi nykyisen Talouden mahdin? Sota eri muodoissaan, maailmanlaajuinen sota, sota Euroopassa? Siitäkö päästäisiin taas takaisin tiettyyn, jälleenrakennuksen konkreettiseen elämänvaiheeseen, vai päästäisiinkö?
Minä mietin itseäni tai jotakin toista kuolemassa. Minulla on tyhjät kädet. Kivunlievitys jne. Mutta eihän se kosketa millään tavalla itse tapahtumaa. Se mikä minua eniten kauhistuttaa on, että kohta joku ääliö julistaa, että moderni ihminen on saanut kuolemankin haltuunsa, enää se ei ole se kauhea raja, joka jokaisen on ylitettävä ja jossa jokaisen on tuhouduttuva ja muututtava. Ja että jopa kuolema on alistettu taloudelle - sairas ja harhainen ajatus, hyvin välineellinen ajatus.
Silti, niin kauan kuin pysymme edes jokseenkin ihmisinä, maailmassa on paljon kaunista, ja paljon siitä on kokonaan välitettävien sanojen ulkopuolella.
Juuri tuo, mitä kuolemalla tarkoitetaan: onko se kuolema vai kuoleminen; kuoleminen on vielä tätä maanpäällistä tallaamista, mutta sitten kuolema, siinä taitaa olla se rajanylityksen paikka, itse kullekin säädylle. En näe tuossa "lahjoita hyvä kuolema"-pyynnössä mitään huonoa retoriikkaa; siinähän tunnustetaan, että kuolema (kuoleminen) vielä on tähän elämään kuuluvaa, ja sitä pitää hoitaa tähän elämään kuuluvana asiana, ja se usein tapahtuu rahan avulla (valitettavasti). Eihän enää pääse edes terveysasemalle, lääkärin vastaanotolle kuin vasta kuukausien päästä, mutta rahalla, rahalla sitä pääsisi yksityiselle sanoi Pirjo PS. ja entäpä tuo lastensairaala hanke
Lastensairaalahanke on minusta erittäin hyvä juttu, jos sillä voidaan edistää lasten auttamista. Millaisia muita yhteiskunnallisia toimintamalleja siinä ollaan implikoimassa on sitten jo monimutkaisempi juttu.
Kuten sanoin, normaali elämään kuuluva kivunlievitys jne. ovat ok ja perusoikeus. Ajattelin vaan, että meidän aikoinamme ajatus kuolemasta / elämän rajallisuudesta on alkanut yhä enemmän hämärtyä. Perverssiä on se, jos ihmisille alkaa muodostua käsitys siitä, että kuolemakin on itse asiassa ihan kuin mikä tahansa juttu kunhan vaan on rahaa, jolla hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Ja varmasti se onkin tällaista jossakin materialistisessa katsannossa.
5 kommenttia:
En kritisoi kivunlievitystä enkä ihmisen oikeutta päättää elämästään / elämäänsä. Apu on tarpeen, ihmisarvoinen elämä loppuun saakka on lähtökohta. Mutta tämä retoriikka; varsinkin kun talouspuhe vyöryy kaikkialle; että kuolemaakin voitaisiin manipuloida, että sitä voitaisiin lahjoittaa. Ja vielä hyvä: kuka sanoo mitä kuolema on, ja että jotakin lisäämällä se olisi hyvä...
Talouspuhe viedään niin pitkälle että iso osa yhteiskunnasta pyörii pian yksityisin lahjoitusvaroin. Ja tietenkin niiden varoin, joilla on varaa omaa elämäänsä omin varoin kohentaa. Kamala visio mutta noilla mennään. Itse luulin pitkään, noin kolme kokonaista vuosikymmentä, että hieman punertavat
ajatushokemat "pääomavero ylös,
verojen korotukset takaisin..." olisi ratkaisu mutta p-le ei se sittenkään niin toimi, vaikka haluaisinkin. Ei enää. Palmelainen sosiaaliyhteiskunta oli hieno vaihe, kuin uni, itsekin nukuin sopivaan aikaan, mutta nyt se on ohi. 20 vuotta eteenpäin ja me elämme ihan toisenlaisessa maailmassa. Meille tulee Dickens silloin mieleen.
Eurooppa ei uskalla tehdä niitä ratkaisuja joita sen pitäisi uskaltaa tehdä (mm. palaaminen säännöstelykapitalismiin, ei siis sosialistiseen säännöstelytalouteen, heh). Nyt on jo, moni on varma, myöhäistä. Edessä on väestöinvaasio maanosaan (ymmärrän sen liikkeen hyvin, niin tekisin perheenisänä itsekin, mutta valitettavasti jakamaan kanssamme vain köyhyyttä) ja pääoman invaasio maanosasta lopullisesti pois.
Harmi että Talous oli sittenkin se suurin mahti maan päällä. Suurempi kuin yksikään Ideologia tai Kumous. Onko tämä pessimismiä, "kasvatus"pessimismiä? On kai.
Täytyy toivoa että on jotain suurempaa sittenkin. No, minä voin paeta todellisuutta aina kirjallisuuteen, taiteeseen, kuluttamaan sitä.
jope
Tulee Dickens silloin mieleen, hyvin sanottu.
Kyllä minä mietin monesti mihin ihmeeseen olen lapseni tuonut.
Mikä murtaisi hetkeksi nykyisen Talouden mahdin? Sota eri muodoissaan, maailmanlaajuinen sota, sota Euroopassa? Siitäkö päästäisiin taas takaisin tiettyyn, jälleenrakennuksen konkreettiseen elämänvaiheeseen, vai päästäisiinkö?
Minä mietin itseäni tai jotakin toista kuolemassa. Minulla on tyhjät kädet. Kivunlievitys jne. Mutta eihän se kosketa millään tavalla itse tapahtumaa. Se mikä minua eniten kauhistuttaa on, että kohta joku ääliö julistaa, että moderni ihminen on saanut kuolemankin haltuunsa, enää se ei ole se kauhea raja, joka jokaisen on ylitettävä ja jossa jokaisen on tuhouduttuva ja muututtava. Ja että jopa kuolema on alistettu taloudelle - sairas ja harhainen ajatus, hyvin välineellinen ajatus.
Silti, niin kauan kuin pysymme edes jokseenkin ihmisinä, maailmassa on paljon kaunista, ja paljon siitä on kokonaan välitettävien sanojen ulkopuolella.
Juuri tuo, mitä kuolemalla tarkoitetaan: onko se kuolema vai kuoleminen; kuoleminen on vielä tätä maanpäällistä tallaamista, mutta sitten kuolema, siinä taitaa olla se rajanylityksen paikka, itse kullekin säädylle. En näe tuossa "lahjoita hyvä kuolema"-pyynnössä mitään huonoa retoriikkaa; siinähän tunnustetaan, että kuolema (kuoleminen) vielä on tähän elämään kuuluvaa, ja sitä pitää hoitaa tähän elämään kuuluvana asiana, ja se usein tapahtuu rahan avulla (valitettavasti).
Eihän enää pääse edes terveysasemalle, lääkärin vastaanotolle kuin vasta kuukausien päästä, mutta rahalla, rahalla sitä pääsisi yksityiselle
sanoi Pirjo
PS. ja entäpä tuo lastensairaala hanke
Lastensairaalahanke on minusta erittäin hyvä juttu, jos sillä voidaan edistää lasten auttamista. Millaisia muita yhteiskunnallisia toimintamalleja siinä ollaan implikoimassa on sitten jo monimutkaisempi juttu.
Kuten sanoin, normaali elämään kuuluva kivunlievitys jne. ovat ok ja perusoikeus. Ajattelin vaan, että meidän aikoinamme ajatus kuolemasta / elämän rajallisuudesta on alkanut yhä enemmän hämärtyä. Perverssiä on se, jos ihmisille alkaa muodostua käsitys siitä, että kuolemakin on itse asiassa ihan kuin mikä tahansa juttu kunhan vaan on rahaa, jolla hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Ja varmasti se onkin tällaista jossakin materialistisessa katsannossa.
Lähetä kommentti