Testi

Todista, ettet ole robotti,

mutta älä sitä minulle todista.

Päivän kunto

Päällinen disasteroidi.

Hiljaista on

Pari viime viikkoa ovat menneet graduja lukiessa, flunssaa potiessa ja omaa proosatekstiä parsiessa. Blogi on siis hunningolla.

Varsinkin silloin kun yrittää jotakin pidempää, ei murusia niin vaan heltiä. Asetukset ovat hetken toisin.

Mutta katsotaan, jos päässä taas jossakin vaiheessa naksahtaisi sen verran, että tänne putoaa joku palanen.

Luontoromantiikkaa

Olla jalokuusi lehtikuusten raunioilla rumien kerrostalojen takana tällaisena maaliskuun aamuna.

Päivän ajatelma

Taisin olla ponnahduslauta, mutta niitä kisoja ei pidetty.

Yksi ytimistä

Ei kaiku vaan toisto on ainut ystäväni.

Tapa jolla kuolemme on yhä tapamme elää.

Runoudesta II

Sana merkityksekkäämpi kuin ajatus.

Minä merkityksekkäämpi kuin sinä.

Kuinka tappaa tulematta tapetuksi?

Kuinka syödä tulematta syödyksi?

Ajatus on rytmin kuorma.

Loppu ei palkitse kilteintä pilkan alle.

Krimiläinen uni

Nyt kun olen opettanut kurkia lentämään ja kissapetoja rauhoittumaan, nyt kun olen vapauttanut kalastajien runteleman jättihauen ja käännellyt öljy- ja kaasuhanoja ja armahtanut oligarkkeja, alan järjestää ihmisten elämät vanhaan malliin, sanoi Vladimir Putin ja tökkäsi sormensa karttaan.

Sillä kertaa se ei ollut mikään laskettu ja maksettu suuruudenhulluuskompleksi, vaan ikuisen paluun onni.

Tuo yksityinen sormi meni kerralla karttakirjan läpi, ja Vladimir seisoi Krimillä.* Hämmentymättä lainkaan maailmasta, joka oitis käänsi kameransa aukiolle, Putin tuumi itsekseen: Jos nyt hyökkään, osoitan suuruuteni, jos taas palaan kotiin, osoitan jalomielisyyteni. Ilmeenkään värähtämättä hän jatkoi itsekseen: Jos olen aivan rehellinen, minulta puuttuu psykologian tohtorin arvonimi. Siinäpä alue, jolla minulla vielä on voitettavaa...


*Voi olla, ettei nimeäni ollut pyyhitty rekisteristä, viime yönä paistoi täysikuu. Voi olla, että laskuja ja tiedusteluita ja velkomakirjeitä lähetetään ilman syytä, ja se on syistä paras. Voi olla, että psykiatri tahtoo tavata meitä mustasukkaisesti, vaikka kaikkein tärkein tehtävämme on hankkiutua hänestä eroon. Huimaus ja päänsärky sille, kenet paha demoni panee kumoamaan tikkaitaan ja väittää, että hilaverkko se vain reistaa.

Kielletyn puun hedelmä

Ehkä juuri siksi, ettei asiasta missään mainita*, istutan omenapuun.

Joka päivä painia pahan peilikuvan kanssa.


Onko tämä oivallus vai isku:

Tuleva ei heijastu yhtään todempana kuin mennyt,

en ole koskaan kertojan roolissa.




*Usein syntiinlankeamuskertomusta tulkitaan siten, että Eevan kaiken tiedon puusta miehelleen tarjoama hedelmä olisi ollut omena, vaikkei Raamatussa näin luekaan. Lutherin sanoiksi taas on pantu ajatus siitä, että on istutettava omenapuu, vaikka tietäisimme maailman loppuvan huomenna. Tässä virkkeessä nämä kaksi virhetunnistusta on nyrjäytetty yhteen.

Mietin vaan kuinka vähän meillä on varmaa tietoa siitä, mitä joku tietty tapahtuma pitää / on pitänyt sisällään / jäsentyy, ja kuinka paljon meillä on iskulauseiden ja mielikuvien tasoista tulkintaa asioista, jopa omasta historiastamme, jonka sentään olemme fyysisesti eläneet. Ja ne synkät väärintunnistukset, joiden kanssa päivittäin kamppailemme...

Olemme pikemminkin henkilöhahmon kuin kertojan roolissa, olemme osallisia, emme ulkopuolisia. Mielenkiintoista on, että teimmepä mitä hyvänsä, leikkaammepa myyttejä kuinka tahansa, meitä kertovat silti tarinat syntiinlankeamuksesta, naisesta ja miehestä, historiasta, ajan ulottuvuuksista, toivosta ja pahoista kaksoisolennoista.

Inhimillisen elämänmuodon säilymisen taustalla täytyy olla valtavan joustava autopilot ja luonnon toleranssi (fysiologinen, kemiallinen ja sähköinen peruste), niin sekavia ja sattumanvaraisia ovat tekojamme ohjaavat käsitteistykset ja ajatuksenkulut.

En määrittele mutta sanon

Kaikki mitä minulla juuri nyt on sanottavana sisäisen ja ulkoisen suhteesta:

aivan yhtä lailla kuin tiedostamaton ei ole peräisin meistä itsestämme

vaan meitä edeltävän ja muovaavan todellisuuden kohtaamisesta,

ei inspiraatiokaan ole peräisin syvästä sisäisyydestämme,

vaan havaittavaksi tulemisesta, jonka maailma meille äkisti tarjoaa.

Ennen inspiraatiota

Yhä suurempi tietoisuus siitä, mitä kirjallisuuden ei tarvitse olla

ja yhä suurempi epätietoisuus siitä, mitä se voisi olla.