Nyt kun olen opettanut kurkia lentämään ja kissapetoja rauhoittumaan, nyt kun olen vapauttanut kalastajien runteleman jättihauen ja käännellyt öljy- ja kaasuhanoja ja armahtanut oligarkkeja, alan järjestää ihmisten elämät vanhaan malliin, sanoi Vladimir Putin ja tökkäsi sormensa karttaan.
Sillä kertaa se ei ollut mikään laskettu ja maksettu suuruudenhulluuskompleksi, vaan ikuisen paluun onni.
Tuo yksityinen sormi meni kerralla karttakirjan läpi, ja Vladimir seisoi Krimillä.* Hämmentymättä lainkaan maailmasta, joka oitis käänsi kameransa aukiolle, Putin tuumi itsekseen: Jos nyt hyökkään, osoitan suuruuteni, jos taas palaan kotiin, osoitan jalomielisyyteni. Ilmeenkään värähtämättä hän jatkoi itsekseen: Jos olen aivan rehellinen, minulta puuttuu psykologian tohtorin arvonimi. Siinäpä alue, jolla minulla vielä on voitettavaa...
*Voi olla, ettei nimeäni ollut pyyhitty rekisteristä, viime yönä paistoi täysikuu. Voi olla, että laskuja ja tiedusteluita ja velkomakirjeitä lähetetään ilman syytä, ja se on syistä paras. Voi olla, että psykiatri tahtoo tavata meitä mustasukkaisesti, vaikka kaikkein tärkein tehtävämme on hankkiutua hänestä eroon. Huimaus ja päänsärky sille, kenet paha demoni panee kumoamaan tikkaitaan ja väittää, että hilaverkko se vain reistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti