Työläishaikuja*

Niskat tukossa.
Vieläkin pää irtoaa.

Saisiko lisää liimaa?


Pelti auki vai
pelti kiinni: huomenna
sekin selviää.


Kommunistien metkut.


Tänään on vappu.
Ajan auton ympäri
ja otan kaljan.


Käyhän se niinkin, eikö?


Työläisten juhlat.
Prekariaatti valvoo
yömyöhään, yön häät.



*Tilapäisrunoutta vapun kunniaksi. Päivän ekat vapaat 30 minuuttia.

Suunnitelma

Olin nukahtanut kesken päivän ja kun heräsin ajattelin, että jos elän seitsemän- tai kahdeksankymppiseksi, mitähän sitä tekisi viimeiset vuosikymmenet. Jos mitään ihmeellistä ei ilmaannu, kaivan maata, vuoraan kuopan kirjallisuudella ja kuolen pois. Päätä särki. Laskin lasiin vettä ja yritin olla tuijottamatta maailmaa. Ei paljon mitään tässä hetkessä, eikä muuallakaan, vain jotakin murenevan, kuivahtaneen lehtitaikinan kaltaista, aurinko oli paistanut poskelleni pitkään. Kun asiat asettaa tällaiseen perspektiiviin, on miltei mahdotonta tuntea kauhua. Aivan kuin näkisi vuokratalon, josta tietää pidettävän kohtuullista huolta, mutta tietää myös, että lopulta sellainen käy kannattamattomaksi. Yhtä hyvin voisin elää viisikymppiseksi, eikä mikään olennaisesti  muuttuisi. Asuntolainaa jäisi, mutta näkisin kahden lapseni kasvavan aikuisuuteen ja kolmannen ehtivän juuri siihen ikään, jona soutelin yksin järvellä ja keksin sanoituksia lauluihin, joita sitten karjuin päin aaltoja ennen kuin ehdin asutun niemennokan kohdalle. Eihän tällaista voi suunnitelmaksi kutsua. Voi ainoastaan ajatella tekevänsä sitä tai tätä.

Parasta on se mikä tapahtuu

Odotan sammakoita, en maailmanloppua.

Neroissa on eroja

Tahtoisitko olla maailman surkein nero, maailman keskinkertaisin nero vai maailman paras nero? Vastauksestasi riippuu paljon, kenties kaikki.

Itse olisin mieluiten keskinkertaisin tai paras. Surkeimmaksi en alkaisi, en sitten millään.

Välitilinpäätös

Koko talven elin itsepetoksessa ja näyttää siltä, että sama meno jatkuu.

Ei tässä ole puuttunut mitään, välillä oli nälkäkin.

Nyt vielä hetken odottelua, sitten tuhlausta.

Tai jos ei sitä niin joku katastrofi.

Kaapit tyhjenevät. Mennään sillä mikä on annettu,

joskus ilmaa on enemmän kuin askelia, sekin kortti on katsottava.

Taustamusiikkia

Kuunnellaas vähän Chopinia, mutta ensin pala rypsipossua HK:n tehtailta, ja jotta kaikki olis tyytyväisiä myös Pampers, Dove Patches, Pottu-Koira, Red Bull ja Ford esittäytyvät.

Päivän hulluus

Päivä kuin hitaasti kohoava hyytelölautta.

Maailmanluokkaisuus

Maailmanluokkaisuus ja muut metaanikuplat, joiden rakenteluun ihmiset huijataan siitä mitä he omassa raikkaassa itsessään ovat. . . Paikat joista heidät kaadetaan osaksi kelmun laajentamista. . .  Täysin keskinkertainen täydellisyys, jonka älyllinen itsetyytyväisyys / kiirehätäaputyö. . .

Mitä niistä puhkeaa, kuka todella tietää? Ja tärkein kaiken paskan takana: miten joku voi tulla täysin puhtaaksi ja joku olla kokonaan likainen?

Silmuja

Työnnän tytärtäni tarhaan ja sanon: katso tuonne eteen, puissa on jo silmut.

Tässä yksinkertaisessa hetkessä on suurta toivoa. Paju ja kirsikkapuu kertaavat lapsuuteni kevätaamut, lehdet jotka yhä näkyvät vaikka ovat aikapäiviä sitten murtuneet.

Toivo: että tämä tuhkainen kirja jauhaa meidät itseensä
ja me näemme sen palavan vihreällä ja keltaisella liekillä.

Emmauksen tie

Emmauksen tie. Suuruudenhulluista tulee johtajia, mutta tämä ei ole se tie.

Mieluummin Jumalan hullu kuin näiden hullujen seuraaja, ja silti en tiennyt olinko sillä tiellä.

Tahdoin kääntyä ja koskettaa, mutta jäin kääntymään pois; juuri silloin joku ilmestyi ja alkoi selittää.


*Luin pääsiäisenä Mirkka Rekolan esseitä kokoelmasta Muistinavaruus. "Utopian kuolema" ja "Hulluuden laiva" jäivät päällimmäisinä mieleen. Palaan niihin vielä joskus, tuossa vain hipaisin toista.

Pääsiäisunet

Sillä aikaa kun Jeesus on Tuonelassa, minä näen unta. Ensimmäisessä unessa ystäväni kuollut sisko kulkee autiotalosta toiseen ja yrittää jättää jäljittäjät kannoiltaan. Mutta ensimmäistä jäljittäjää seuraa toinen, vielä parempi, ja tätä kolmas, aivan ylivertainen.

Sitten näen unen ystävästäni. Kävelemme keväistä tietä, meillä on mukana perämoottori ja kumivene. Ne on pakattu ystäväni reppuun. Karhu tulee tien laitaan. Minä käsken ystävääni käynnistää moottorin, jotta karhu pelästyisi. Hän on hidas ja alkaa sekoittaa bensaa ja kaksitahtiöljyä. Sitten hän sekoaa. Karhu löntystelee pois, mutta vielä sairaalassakaan ystävästäni ei saada selkoa.

Nämä kaksi sielua saarnaavat minulle kun nukun, mutta en käsitä mitä ne sanovat.

Pääsiäismiete

Jeesus on kuollut, mutta odottakaas vuorokausi tai pari...

Me muistamme aina vain kuoleman: hänet joko vietiin yksityiseen kalkkikiviluolaan tai heitettiin joukkohautaan, hän joko nousi kuolleista tai  hänen oppilaansa sepittivät koko jutun. Mutta mikäli muistan oikein, Raamatussa kerrotaan, että kuoltuaan Jeesus meni Tuonelaan, kuolleiden maahan, ja julisti siellä oleville vangituille sieluille. Sen ajan, jonka hänet ajateltiin kuolleeksi, hänellä ei ollut aikaa kuolemalle, sen ajan hän puhui niille, jotka olivat jo ylittäneet rajan.

Kun me suremme kuolemaa, hän on unimaailmassa: kääntää ajan nurin kuoleman tuolla puolen. Toisin sanoen me olemme ainoat, jotka todella odotamme kuolemaa ja pidämme yllä toivoa ylösnousemuksesta.

Suojaväri

Jos spitaali puhkeaa sairastuneen ihossa niin, että se peittää ihon kauttaaltaan päästä jalkoihin, ja jos pappi siis havaitsee, että spitaali on levinnyt yli koko ruumiin, hän julistakoon sairaan puhtaaksi. Koska sairas on tullut kauttaaltaan valkoiseksi, hän on puhdas.

3. Moos. 13: 12-13.

Arvio

Kun katson televisiokuvia Jyrki Kataisesta Unionin tilaisuuksissa (hyperaktiivinen, liki ekstaasissa, valmis mihin hyvänsä veljeydenosoituksiin) ja vertaan niitä kuviin eduskunnasta (defensiivinen, punoittava, ahdistunut), en voi päätellä muuta kuin että keskusta-oikeistolaisen valtapuolueen kultamunalla on pirihuoran arvot.

Onko näin? Historia tuomitkoon.


Tuo yllä oleva on kielellisesti mauton kärjistys eikä tee oikeutta etenkään vertauksen toiselle osapuolelle, mutta silti todella hätkähdin kun katsoin eilen televisiota ja muutama lyhyt klippi paljasti Kataisen ruumiinkielen kaikessa karmeudessaan (eikö hän ole käsittänyt, että kansalaisilla on TV vaikkei heillä olisikaan poliittista muistia?).

Ei ole vaikea päätellä missä Katainen on kotonaan, ja mitä hän on valmis asemastaan maksamaan. Vaikka olen tehnyt syntiä monin tavoin aliarvioimalla lähimmäistäni (epäillyt mm. onko Kataisella varsinaista henkistä elämää, Luoja minua armahtakoon näiltä epäilyksiltä, sillä ne ovat ajanhukkaa), niin silti ajattelen, että olen saanut sanottua jotakin olennaista: jos meidän sukupolvemme "johtohenkilöt" ovat tällaisia, ei horisontissa ole juurikaan toivoa.

Kauhistuttava ajatus ihmisestä, joka on rakennettu rahasta, edustamisesta ja nopeasta vallasta. Kauhistuttava etenkin siksi, että tällainen ihanne on totta ja ruumiillistuu yhä voimakkaammin. Kuinka toivoisinkaan, että Jyrki olisi hörökorvainen, viisas siilinjärveläinen tonttu, joka kulkee ympäri Savoa päästämässä jäniksiä ansoista.

Me länsimaalaiset

Jokaisessa meissä on sen verran ateistia ja sen verran kristittyä, että voimme hyvin elää toistemme kanssa, ymmärtää ja kunnioittaa toisiamme. Loppu on kiinni hyvästä tahdosta.

Suurimmat erimielisyydet tuskin liittyvät tulevaisuudessakaan mainitsemiini maailmankatsomuksellisiin asemiin. Kristinusko ja rationaalisuus eri variaatioineen ovat eläneet pitkään rinnan ja toisiinsa kietoutuneina.

Ongelmat syntyvät näennäisen käytännöllisistä seikoista, joissa on perimmiltään kuitenkin kyse siitä, että olemme hyväksyneet uuden metafysiikan olemisemme perustaksi. Se tapa, jolla raha (ja taloudellisten näkökulmien määräämä poliittinen näkemys) katsoo ihmistä, tekee ihmisestä arvottoman.

Talouden silmissä ihmisellä ei ole edes sitä materiaalista arvoa ja iloa, joka hänellä puhtaan materialistisen maailmankatsomuksen mukaan voisi olla.

Ihmisestä on tullut on mitattava, laskettava, muunnettava yksikkö. Sitä samaa on luonto, jonka osa ihminen on aina ollut kaikessa sivistyneessä ajattelussa, myös uskonnollisessa.

Tämä maailma, jolle ei edes lähtökohtaisesti voi luoda merkitystä, tulee tuhoamaan itsensä nopeasti, ja on jo itsessään tuhoa.

Siksi ei kannata antaa paljoakaan arvoa suurimmalle osalle siitä puheesta, joka vannoo tehokkuuden, vastuun ja laadun käsitteille. Mikään näistä käsitteistä ei perustu koetulle elämälle tai inhimilliselle kokemukselle, joka olisi edes periaatteessa myöntämisen arvoista.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi protestoida ja osoittaa, millaista jumalaa länsi palvoo: ahneuden, typeryyden ja ylpeyden kolmiyhteyttä.

Eikä kannata olla huomaamatta, miten tämä metafysiikka kalvaa joka päivä myös meissä itsessämme sitä, mikä voisi olla arvokasta.

Sum

Sitten joku sanoo sinun on täytynyt olettaa ensin itsesi, mutta olemassaolo

ei oleta sinua, sinusta ei seuraa mitään sinun tautologiasi olet näet pelkkä että

olet tullut jostakin pelkkä vitsi ja minä vedän sinua suorilla pannuun, ergo sovittu

niin, juuri näin valtakunta jumalauta tulee teidän keskellenne mutta teillä ei ole silmiä.