Miksi runous?

Runous: minä tunnustan tämän äänen joka ei ole minun ennen kuin olen puhunut sen.

Kutsuu mukaan ääneni, repii sen, on sen uusi ääri.

Runous ei ole minun ääneni. Se on maailma, jossa joskus humisen.



Heti kun kirjoitan jotain tällaista,  tekee mieli sanoa toisin.

Ei ääntä, vain kirjaimia, kutsu.

Revi, ole heti toisaalla.

Porras

Jokin merkki puusta, ja syystä: käytävä meissä, koko metsän edestä.

Ei minun, ei sinun, mutta porras joka tässä syntyi ja jää.

Hiljaiseloa

Blogissa hiljaiseloa, näpyttelen proosaa. Vähän kuin opettelisi uutta kieltä.

Lehdistä huomaan, että Paasonen ja Kangaskoski ovat menneet samaa tietä ja tietty moni muukin.

Mikä siihen proosaan vetää? Kai se että siten voi sanoa muita asioita kuin runoudessa. Ainakin toisella tapaa. En usko, että kovin moni breikkaa. Breikkasi tai ei, se ei tarkoita näissä oloissa juuri mitään. No ehkä varmempaa apurahaa, se on ihan hyvä diili. Ja jos jatkaa yhä kovempia vaatimuksia.

Lajien välillä hyppelyssä on etunsa. Sen tajuaa, kun lukee runoilijaa, joka kirjoittaa kuudennen kokoelmansa, jossa ei ole minkäänlaista näkemisen tai runoilemisen intohimoa. Tulee ikävä vanhoja aikoja ja niitä, jotka eivät julkaisseet kuin kolme, korkeintaan neljä kokoelmaa. Tekivät sitten muuta tai vaikenivat.

Miksi kirjoittaa runoja, jotka eivät toimi kahta säettä pidempään? Miksi joku ottaa sellaista kustannettavakseen? Palkkiona saatavan satasen tai tuhatlappusen voisi ansaita huomattavasti huomaamattomamminkin. Kai siinä yhtälössä sitten on jotakin kiintymyksen kaltaista.

Jos et osaa enää lentää, opettele hyppäämään, kyllä se siitä.

Ensi vuosi on proosaa, jos opin sinne saakka. Olo on jo proosallinen.

Päivän mietelause

Jokainen ilmipantu ideologia lopettaa kirjoittamisen ennemmin tai myöhemmin ja jättää tilaa vain kommenteille, reaktioille.

Eikö kirjallisuuden pitäisi olla jotakin, josta emme vielä tiedä, eikö meidän ainakin pitäisi teeskennellä että uskomme niin?

Tarina ja toisto

Tarina rakentuu käänteille, elämä toistolle. Elämä ei ole tarina, vaikka se tahdotaan kuulla niin. Elämä on jatkuvasti käsillä, ja siitä yrittää saada kiinni käsitettävän, sitä siivoaa ja tekee tilaa, kirjoittaa ja käynnistää auton ja yrittää pitää tasapainon, ja kaikki on samaa, viina, paska, Jumala ja pimeä massa, jonka sylissä vilistämme.

Laadunvalvontaa

Jokaisesta ajatuksesta näkee, ettei minulla ole haluja ajatella.

Logiikka pätee, mutta kohteensiirrot ovat paljastavia.

Jos pintaa raaputtaa kolikolla, on se hetkessä pilalla.