tiistai 28. lokakuuta 2014
Lisäys
Kuten ideoita koskevat ajatukseni antavat ymmärtää, runous on minulle
ennen kaikkea käsin kosketeltavaa ja käytännöllistä: materiaalista, epäsuoran
sosiaalista, leikkisää, lajityypillistä, minun rytmini maailmassa, niin kuin musiikki
tai juokseminen jollekin toiselle.
Idea on jotakin, joka kiteyttää sen mitä tahdotaan ymmärrettävän,
ja tämä on sen keskeisin piirre.
Kirjallisuudessa ymmärtämiskysymys on toissijainen, alisteinen poiesikselle,
sille miten materiaalinen reservi tapahtuu, pannaan liikkeelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Minusta tuntuu, että olet oikeassa.
Tämä taitaa olla se peruspointti kun kysytään mitä taide on. Mutta lähestyisin tätä hieman eri kulmasta. Nähdäkseni idea ei tiivistä sitä mitä halutaan ymmärrettävän vaan sitä mitä suuntautuneessa toiminnassa voi lähtökohtaisesti olettaa olevan pelkän sattuman sijasta. Ideassa ei piile vaatimusta, se vain on koska olemme tietoisesti suuntautuneita olioita niin tekijöinä kuin yleisönä. Muokkaamattomassa luonnonkivessä ei ole ideaa ennenkuin me teemme siitä noemaattisen olion. Tässä mielessä idea ja teos ovat erottamattomia. Tai viitatakseni tuohon tekstiisi tarkemmin: ymmärtäminen ei ole erotettavissa materiaalisen reservin liikkeestä. Ja kun nämä kritiikissä tai muussa diskurssissa tuntuvat "löytävän toisensa" tunnemme kokevamme mielekastä kommentointiayleisönä tai kritiikkiä. kritiikkiä. Tai sitten kommentoijan on keksittävä itse niin luova näkökuma teokseen että se on uskottavasti liitettävissä annettuun materiaaliin. Ja taas olemme pyhässä liitossa idean kanssa.
Itse lähestyn taidetta kommunikatiivisena prosessina johon kuuluvat tuo materiaalinen reservi (tosi hyvä ilmaisu), intentionaalisuus ja spontaani ideallisuus (siis yhdellä aalla joo) sen käyttämisessä sekä taideobjekti keskustelevan yhteisön kohteena. Ja tässä tekijästä tulee puhuvan yhteisön jäsen hänen hylätessään teoksensa sen valmistuttua ja siksi tekijällä ei mielestäni ole teoreettista syytä vaieta taideobjektista muita jäseniä perustellummin.
(Aiheesta kirjoitin Taide-lehteen 5/10 mutta juttu löytyy blogistani nimellä Taide kommunikaationa.)
T. Juha
Tämä automaattinen korjaaja täs ohjelmassa saa mut raivon valtaan. Koittakaa sietää sen tuottamat sotkut tuossa kommentissani ('ennen kuin' meni yhteen ihan huolimattomuuttani eli konetta en voi kaikesta syyttää).
Kiitos, Juha, tämä avaisi pitkän ja kiinnostavan keskustelun, mutta kuittaan ihan nopeasti: olen samoilla linjoilla kanssasi noiden isojen linjausten (idea, kommunikatiivisuus) kanssa; tahdoin tässä tähdentää asiaa, joka minua on kirjoittajana alkanut vaivata.
Olen alkanut pitää käsityöläisyyttä ja vaivannäköä ja niistä syntyvää ihmettä niin olennaisena osana kirjoittamista, että pidän sitä jopa olennaisempana kuin taiteeseen yleensä liitettyä käsitteellisyyttä ja ajatteluprosessia, jotka luonnollisesti tulevat osaksi kirjoitusta (ja lukemista), jota harjoitetaan tietyllä pieteetillä.
Merkintäni ovat olleet tämän asian tähdentämistä. Silti pidän kommunikatiivisia ulottuvuuksia erittäin tärkeinä.
Mutta suurin ihastukseni taiteessa (ja runoudessa) kohdistuu nykyisin sellaiseen suvereeniteettiin, jolla esimerkiksi van Gogh käsittelee värejä ja antaa maalaamilleen asioille havaittavan struktuurin; hän viettelee meidät metafysiikkaan, ajatteluun ja idoihin aistien avulla, eikä noita toisen tason ilmiöitä voida erottaa niistä materiaalisista eleistä joita hän saa ikään kuin efekteinä aikaan.
Käsitetaide ilman tällaista kvaliteettia on köyhää, vaikka sitä voi lähestyä jonkin matemaattisen sublimaation tietä.
Toi huomiosi van goghista osuu oleelliseen. Itse olen myös sitä mieltä että taito ja taide ovat erottamattomia. Käsitetaide voi toki aiheuttaa hienoja havahtumisia mutta silloinkin samalla ihailen idean kirkkautta - eli osaamista!
Kare Eskola puhui Välilevyissään paketoinnin tuottamasta nautinnosta sinänsä sisältöön katsomatta. Minun pitää aina vakuutella puolituttuja ja tuntemattomia etten harrasta ironiaa, kun tunnustan suuren ihailuni Stallonen viimeisen Rambon pateettisuudessaan ankaralle ja kauniille taloudellisuudelle. Militantti - tosin siinäkin yllättävän haastava mutta ei nyt siitä sen enempää - rymistely on siis paketoinnissaan nautittava. Siis sitä hyvää taitoa ja osaamista, jykevää käsityötä. (Tarkennettakoon nyt että en voi sietää kahta keskimmäistä muovisessa kitsisyydessään... Pitäisikö tähän nyt varmuuden vuoksi pistää jokin korkeataiteellinen esimerkki nautittavasta paketoinnista jotta saisin Stallonen sittenkin suhteelliseen valoon? Ei! Sitä en suostu tekemään...)
T.juha
Olen kaikkiruokainen tämän käsityöläisyyden suhteen: pop, elokuvat, kaikki hyvin tehty uppoaa, silloinkin kun mennään korniuden reunoilla.
No hyvä:)
Lähetä kommentti