Traumat, analyysi

Todellisuudessa traumat syntyvät hyvin yksinkertaisista asioista, suurimpina syinä ihmisten ahneus, raakuus ja typeryys sekä ihmisen jatkuva uhattuna olemisen tunne ja kohonnut alttius vahingoittaa toista. Mikään psykoanalyysi ei voi tällaisia fundamentteja poistaa tai käsitellä.

Jos joku paskapää käy vaihtamassa vakoilulaitteidensa akkuja vieraan valtion aluevesillä ja haalii raukkamaisesti mistään piittaamatta lisää maita paskannettuaan ensin omat alueensa tärviölle ja toinen hyökkii halvan öljyn ja asekauppojen perässä ympäri maailmaa kaiken sotkien, ei siinä psykoanalyysit auta.

Valtiotasolla kognitiivinen käyttäytymisterapia olisi ainoa apu haitallisten käytäntöjen purkuun: ota itseäsi niskasta kiinni, tiedosta ja korjaa käytännön toimissa omat virheesi ja toimi niin kuin pitää. Ei revitä toisilta luita, kun omatkin on kaluamatta. Tällaista koirakouluahan nyt yritetään muiden muassa taloudellisilla pakotteilla. Ongelma on vain se, että aivan hulluimpiin tällainen ei tehoa, ja se, että käytännössä ei ole tahoa, joka tällaista terapiaa voisi uskottavasti antaa. Ei ole vääpeliä, joka karjaisisi hullun katolta uhkaamalla kaataa koko talon. Ja taisipa sekin vääpeli lopulta kuolla, oli vain hatusen pieru koko mielettömyydessä. . .

Traumoista ei selvitä millään symbolien tulkinnalla ja historian tonkimisella. Niistä voitaisiin selvitä ainostaan sähköshokeilla tai kemiallisilla shokeilla tai ydinaseilla tai poistamalla ihmismieleksi kutsutusta alustasta muutamia komponentteja ja reitityksiä. Tuollaiset operaatiot asioiden ratkaisemiseksi ovat tietenkin vähintään yhtä suurta hulluutta kuin psykoanalyysiksi kutsuttu paskanjauhanta. Mutta epäilyttävästi näyttää siltä, että niitä kohti mennään globaalistikin, valtiotasolla paletti on jo laaja ja ahkerassa käytössä.

Traumat eivät poistu, ainoastaan metodien haitallisuuden aste vaihtelee.

Vaikka olisihan se hauskaa, jos me kaikki (Afrikkaa ja Aasiaa myöten) kävisimme psykoanalyysiksi kutsutussa suojatyössä päivät pitkät. Maailma olisi paljon kauniimpi (ja hauraampi) paikka. Toki silloinkin pitäisi olla muutama tervejärkinen, jotka hoitaisivat safkat, lämmityksen ja muun käytännöllisen, kun me muut traumoihimme hajonneina, analyysiemme uuvuttamina, aivot kihisten, psykosomaattisesti oirehtien ja lähimmäisiimme vittuuntuneina kantaisimme hauraita mutta vähitellen uudelleen rakentuvia egojamme kotiin. Bussikuskienkin pitäisi olla kouliintuneita analyytikkoja, ettei tiedostamaton. . . Paljon pitäisi tuollaisilta yhteiskunnilta kieltää, paljon pitäisi rajoittaa ihmisten välisiä kontakteja, se vasta olisi yliminän aikaa.