perjantai 18. joulukuuta 2015
Edith Södergranin Framtidens skugga (1920)
Palasin vielä kerran väitöskirja-aiheeseeni eli Edith Södergranin runouteen. Analysoin hänen kokoelmaansa Framtidens skugga (1920) erityisesti kokoelmakokonaisuutta jännittävän puhujuuden näkökulmasta. En ole aiemmin paneutunut Södergranin neljänteen runokokoelmaan (paitsi lyhyesti Nuoren Voiman kesällä ilmestyneessä Suomenruotsalaisen modernismin teemanumerossa). Haastan artikkelissani ulkoa käsin tematisoivia lukutapoja ja etenkin Torsten Petterssonin Gåtans namn -teoksessa (2001) esittämää ideaa Södergranin tuotannon itseironisesta kaksoisperspektiivistä. Käykäähän lukemassa juttuni uudesta kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirjasta Joutsen - Svanen, jos kiinnostaa.
Kokoelmakokonaisuudesta olen kirjoittamassa tulevana vuonna ainakin yhden artikkelin lisää, kun otan Aleksis Kiven Kanervalan käsittelyyn. Jossakin vaiheessa siirryn myöhemmille modernismin ja nykyrunoudenkin vuosikymmenille.
torstai 17. joulukuuta 2015
Friedrich Hölderlinin In lieblicher Blaue -katkelma
Ja niin kuin kukan hede
seisoo kirkontorni sinisessä ihanassa
ja päivä avautuu sen neulan ympäri;
ja kyyhkyparvi joka kiertää kirkontornin
se joka päivä saman sinen läpi lentää
sen sinen joka kyyhkyn huudot kantaa multa sulle;
taas tiedämme kuink' korkealle ehti aurinko
kun kirkontornin katto hohtaa,
se tinaliuskoin vuorattiin:
ja tuulen yllä, miss' ei tuulta ole
käy siipi tuuliviirin,
se kukko kiekuu hiljaa tuulessa.
Tein todella pikaisesti tällaisen raakakäännöksen vain koettaakseni, miten runoa voisi tulkita. Olisi mukava yrittää kunnolla, saada tämä tarkasti suomeksi. Tämä on vaan prosessin aloitus, jonkinlainen hahmotelma.
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Lumesta ja ihmisestä
Lumessa emme ajattele jokaisen hiutaleen ainutlaatuista muotoa, poikkeamia
niitä muodostavien jääkiteiden vesimolekyylien vetyatomeissa. Emme ajattele
ihmisessäkään, paitsi puuttumisia, määriä, hämärää.
maanantai 14. joulukuuta 2015
Hyvää aikaa
-- Sinä tuhlaat hyvää aikaa, tiuskaisee viisivuotias tyttäreni minulle, kun vien häntä tarhaan.
Ehkä hän on aivan oikeassa, paljon oikeammassa kuin olen koskaan osannut ajatella.
(Tänään aamulla aivan samat sanat, kun harjaan hänen hampaitaan. Tämän täytyy olla vakavaa.)
Runollisesti sanotun alku
"Runollisesti sanotulla on oma alkunsa", pohtii Heidegger, ja juuri tämä minua kiinnostaa,
runoudella oma alkunsa, ilmeni se miten hyvänsä, juuri se saa minut kirjoittamaan,
etsimään jotain, jota voi kutsua aluksi, sillä mikään ei tyrehdytä alkua, kun se kerran on auki ja jää avoimeksi. Mutta miten alku syntyy? Ei muuten kuin kirjoittamalla, mutta kirjoittaminen ei selitä alkua, ainoastaan tuottaa sen, on mukana avautumisessa.
torstai 3. joulukuuta 2015
Kuvia kotimaasta
Minkä värinen naama päässä raiskaaja hiipii tänä yönä,
millaisella pillumagneetilla, vai aivanko jalan yön selkää taittaa?
Minä istun olohuoneessa tytärteni kuvia katsellen, lukuvalo päällä veistän seivästä,
jonka syöksen sen pirun aivoihin ja vatsaan,
en odota huomisen uutisia, kiihkottomaksi siivottua keskusteluohjelmaa.
Miten uskallan mennä ovesta,
miten kävellä ohi vihasta tärisevän naapurin sedän,
hakkaako hän minut samalla tavalla kuin he hakkasivat isän siellä
mistä lähdimme?
Mutta heidän luonnolliset tarpeensa, hän katsoo peilistä otsaansa ja poskipäitään,
joille puuteri leviää, ja heilauttaa sitten hiuksiaan, suipistaa suutaan,
jolle puna leviää, ja hetkeksi hän unohtaa kaiken mitä on vuosia puhunut
suojautumisesta ja tasa-arvosta, on oltava jokin syy,
miksi he käyttäytyvät näin, paitsi tietenkin median suurentelu, tietenkin,
nämä traumatisoituneet nuoret miehet, kukaan ei ole täyttänyt heidän tarpeitaan
viikkoihin, kuukausiin, ja silti tämä ei ole se luonnontila, josta he ovat lähteneet...
Hän raapii hetken partaansa ja kirjoittaa niin selvästi kuin osaa:
On eittämätöntä, että tietyt halut tulee kuohita ja ohjelmoida uudelleen --
mikään vetoomus etnisten erityispiirteiden ymmärtämiseksi
ja yhdensuuntaiseen empatiaan ja kulttuurinlukutaitoon ei tule lopettamaan
uhkakuvia ja halventavia tekoja, jotka tuhoavat molemmin puolin mahdollisuudet
elää koskemattomasti ja rauhassa.
En ymmärrä minkään väristä raiskaajaa. Määriä on turha laskea ja selittää.
Jokainen raiskaus on absoluuttisesti oma itsensä, ja joissakin tapauksissa raiskaus
on pahempi kuin murha: uhrin on jatkettava elämäänsä.
Raiskaus kutsuu aina luokseen vihaa ja kostoa, elämän särkymistä,
tapahtuipa se sitten Pattayalla, Irakissa tai Suomessa, olipa raiskattu pieni poika
tai tyttö, nuori nainen tai kuka hyvänsä, joka voidaan häpäistä ja alistaa.
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Oneironin alku (ensimmäisiä kokemuksia)
Olen lukenut reilut viisikymmentä sivua Laura Lindstedtin Oneironia. Kieli on kaunista, tai pikemminkin teknisesti taitavaa ja mietittyä, ehdottoman toisenlaista kuin minkään viimeaikaisen suomalaisen romaanin kieli ja heti näkee, että panokset ovat huomattavan korkeat (muistuttaa hetkittäin nouveau roman -käännösten kieltä mutta ei ole yhtä intensiivistä ja "viatonta", vaan poseeraa hiukan, nostaa mukaan kaikenlaista asiaan kuuluvaa, koska on tietoinen noistakin rekistereistä), mutta en saa kieleen (tai pikemminkin kerrontaan) minkäänlaista emotionaalista kosketusta, tunnetta, että olisin lukijana mukana, vaikka alussa minua puhutellaan, niin kuin jokaista lukijaa, ja viedään muutaman vaiheen kautta valkeaan tilaan.
Johtuuko tämä samastumisen vaikeus aiheesta? Kuolema kiinnostaa minua, tragedia kiinnostaa. Miksi minua puhutellaan ja käsketään kuvittelemaan jotain muodotonta? Onko kyse siitä, että kirjoittajan itsensäkin on yhtä hankala asennoitua tilanteeseen, jota on keksimässä ja jota fantasioi ja urakkaa on valtavasti jäljellä ja jostakin urakka on kuitenkin aloitettava? Johtuuko tunteettomuuteni siitä, että negatiivinen momentti on periaatteessakin ylitetty, että sitä ei saada mukaan vääntövoimaksi, että minut on kutsuttu mukaan pelkästään herkuttelemaan kielellä, jonka alusta saakka tunnistan fantasiaksi?
Tosiasia on, että olen lukenut monin tavoin kehnompaa kieltä ja ollut enemmän tunteella mukana. Voin lukea jopa todella tökeröä kieltä ja olla mukana, jos sanomisessa on läsnäoloa, jos jotakin sanotaan. Ennen kaikkea näen kieltä 18 ensimmäistä sivua. Sellaisesta on vaikea kahlata läpi muuttumatta välinpitämättömäksi, vaikka jokainen yksityiskohta olisi puleerattu.
Pienen katkon jälkeen tekstiin syntyy hetkeksi rytmiä, sitten tulee taas konstruktioita, joita lähinnä silmäilen. Luulen, että jossakin kohdassa tämä lähtee vetämään, pakkohan tämän on, toivon, että kieleen tulee jotain, joka imee minut mukaansa.
Jatkan ja huomaan, että välitön tunnetila, jota olen lyriikan ja tietynlaisen proosan lukemisen myötä oppinut haluamaan ja odottamaan, ei vain synny, ja romaanin kielelliset asetelmat vaikuttavat minussa samaan tapaan kuin hyvin abstrakti musiikki: tajuan, että tämä on periaatteessa hienoa ja että rakenteen tasolla tässä on paljon siitä mitä pitääkin olla, mutta se mitä kirjallisuudelta odotan, hämmennys, kosketus, huuma, välittömyys, sitä ei tule.
En tahtoisi uskoa, että kyse on siitä, että olen näin sukupuolittunut lukija tai jotenkin tyhmä, pidänhän Duras'ta ja pidän monin paikoin Munrosta ja pidän naishahmoista.
Ehkä lukijalle tahdotaankin välittää kokemus ylevästä apatiasta, sekaannuksesta? En ole varma. Sen verran paukkuja Oneironiin on kuitenkin pistetty, että jatkan, ilman muuta, kunnioituksesta tätä massiivista ja uhkarohkeaa yritystä kohtaan. Mutta toivon, että kohta sanotaan asioita, joilla on emotionaalista merkitystä eikä minun tarvitse katsella taideripustusta.
Alan miettiä, onko minusta todellakin tullut näin emotionaalinen. . . Onko tämä jonkinlainen psykoanalyysi? Jos on, miksi transferenssi on tällainen? Puuttuva, katkova. Olen iloinen siitä, että toistaiseksi kyse on vain omasta kyvyttömyydestäni tuntea tämä maailma, joka minulle yksityiskohtaisesti kuvataan. . .
Kommentit jatkuvat, kun lukeminen jatkuu. . .
maanantai 30. marraskuuta 2015
Poliittinen neitsyys
On hetkiä, jolloin kansalaiset kokevat, että ministeri, kansanedustaja tai kuntapäättäjä menettelee täysin väärin, vastoin yhteisiä sääntöjä. Tapahtumasta seuraavia reaktioita tavataan kutsua moraaliseksi närkästykseksi. Mutta tapahtumalle voidaan antaa toinenkin nimi: poliittisen neitsyyden menetys. On huomattava, että neitsyys ei mene teon tekijältä, vaan närkästyneeltä kansalaiselta, useimmiten vieläpä sellaiselta, joka ei ole äänestänyt, tukenut tai muunlaisin toimin edesauttanut kyseisen poliitikon valtaannousua. Iloinen uutinen on, että neitsyys menee kaikilta. Se on ihan luonnollista, ei kannata välittää. Paljon huvittavampaa on tavata ihmisiä, joilta menee neitsyys toistuvasti ja jotka manifestoivat sitä yhteisöissään. Luulen, että poliitikot, kansanedustajat ja kuntapäättäjät ajattelevat juuri näin. Heidän tehtävänsä on riistää ja raiskata, sotkea moraali yhteisen hyvän vuoksi.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Frankrikes skugga
Jag anar dödens skugga.
Jag vet att våra öden ligga i hopar på något hotellbord.
Jag vet att icke en droppe Bordeaux sig suger i mattan
som icke är skriven i de eviga dimmarnas bok.
Jag anar Frankrikes skugga,
det vet jag så visst, som att solen går upp,
att Frankrike måste på mig sin saliga kust kasta
och den är ingenting annat än mördande sol.
lauantai 28. marraskuuta 2015
Ainoa mitä älyän poliittisesta teoriasta
Vittu mä vihaan uusliberalismia, sen takia mä en pysty edes hampaitani pesemään
ja sitten saan taas valvoa aftat suussa.
torstai 26. marraskuuta 2015
Sieltähän se tuli
No niin, ei muuta kuin kaikkia Finlandia-ehdokkaita ostamaan ja lukemaan.
Ja onnea ennen kaikkea Laura Lindstedtille ja Oneironille voitosta!
Oneiron menee myös itselläni lukuun joulun aikaan. Silloin siitä kokemuksesta enemmän.
Todellisuuden kirjoitus
Mikä eettinen rangaistus kohtaa meitä, jotka emme plagioi toisten, jo kuolleiden tekstejä, vaan esitämme elämän ja sen tekstit omanamme? Mikä tuomioistuin meidät paljastaa ja tuomitsee? Kuinka käy meidän, jotka kopioimme todellisuuden kirjoitusta niin kuin se olisi oma elämämme, päivästä ja viikosta toiseen, emme vaihda edes yksityiskohtia, vaan nekin uskomme omiksemme. Toimi ei ole vähäinen, seuraamukset ovat ankaria. Kun sanon tämän ääneen kadulla kohtaamalleni opettajalle, hän viittaa lumituiskuun ja vastaa ranskaksi: -- Jotain säädyllisyyttä, ystäväni, etkö näe, että paikalla on lapsia?
Onko Finlandia-palkinnossa mieltä?
Onko Finlandia-palkinnossa mieltä? Tällaisestakin heräteltiin keskustelua. Totta kai on, miksei olisi? Paljon enemmän siinä on mieltä kuin esimerkiksi lottoamisessa. Lopputulokseen voi vaikuttaa kirjoittamalla niin hyvän kirjan kuin osaa ja kilvoittelun seurauksena myös lukijat saavat enemmän. Pahaa mieltä tietenkin seuraa niin kuin aina kun joku voittaa ja vieläpä suurilta osin omilla ansioillaan.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Finlandia-kisan yllätys?
HS:n mukaan on yllätys, että Oksanen, Ollikainen ja Kettu jäivät romaaneineen rannalle Finlandia-kuusikosta. En ole vielä lukenut Ketun romaania, mutta Oksasen ja Ollikaisen romaanien jääminen pois kuuden parhaan joukosta ei ihmetytä. Oksanen kirjoittaa sujuvasti, ammattikirjailija kun on, mutta romaani on keskinkertainen. Ollikainen kirjoittaa hyvin, välillä jopa erinomaisesti, mutta teos jää levälleen, harjoitukseksi. Komposition hallinnassa ja henkilöhahmojen piirtämisessä Ollikainen ei yllä lähellekään Oksasta, olkoonkin, että hänen esteettiset tavoitteensa ovat kunnianhimoisempia ja hän putoaa korkeammalta kuin vain niukasti viihteellisen lukuromaanin ylittävä Oksanen. Jos näiden teosten olisi pitänyt olla voittajaehdokkaita, en tiedä, mitä Finlandialta odotetaan.
Hotakainen on rutinoitunut kirjoittaja ja lohkaisee aiheesta kuin aiheesta ihmisläheisen ja humoristisen mittatilaustyön. Pienenä ongelmana koen, että Hotakaisen monessa romaanissa rakenteet paistavat läpi silloin kun ei pitäisi eivätkä hahmot kovin paljoa erotu kielen tasolla toisistaan. Varsinaisia yllätyksiä on vähän, jos tuntee Hotakaisen kielen. Hotakaisen vahvuus on terävä lause. Toisaalta lause on manerisoitunut siihen mittaan, että sille pitäisi tehdä jotakin: se jyrää hahmot ja saa ne kielen marioneteiksi, olivatpa nämä sitten naisia, miehiä, poliiseja tai huoria. Luulen, että Köngäksellä on hieman samantapainen kielellinen ongelma kuin Hotakaisella: Hertassa on iso aihe, mutta hahmot eivät kielellisesti erotu kylliksi toisistaan, kuten parhaimmissa historiallisissa romaaneissa, sanotaan nyt vaikka Linnalla, jolla sentään on melkoinen henkilögalleria. Veikkaan, että tämän vuoden kovin kisa käydään Harman päässä Lindstedtin Oneironin ja Hotakaisen Henkireiän välillä.
tiistai 24. marraskuuta 2015
Tuntematon
Tuo tuntematon tupa,
sen sohvalle hän jää,
on äänetönnä lupa
tupakka sytyttää
ja tuntea sydämen rauta.
Deborddegger
Vieraantuneesti mutta velvollisuudentuntoisesti kuluttaa ihminen maan päällä,
double decker.
Keksintö
Kirjoitin vihkoon että kun idea ja materia ja toiminta sulautuvat yhteen kyseessä on keksintö, mutta pätisikö se muuhunkin.
Kristina Carlson, Herra Darwinin puutarhuri (2009)
maanantai 23. marraskuuta 2015
Uudet uhkakuvat
Siltä varalta, että joku ei ole kuullut tänä vuonna riittävästi henkevää keskustelua kirjallisuudesta ja uusista uhkakuvista, vinkkaan Harry Salmenniemen ja mun taannoiseen miniesseevuoropuheluun Jaakko Yli-Juonikkaan Uusista uhkakuvista, esikoisnovellikokoelmasta vuodelta 2003. Ehkä maailmantilanne vaatii uhkakuvien päivitystä tulevana vuonna ja jatkamme keskustelua.
torstai 19. marraskuuta 2015
Sitaatti
"Me" emme ole koskaan -- koskaan, niin kauan kuin olemme olleet -- emme ole suostuneet mukautumaan sellaiseen mielettömään ilmiselvyyteen, että meidän universumeita syleilevä tietoisuutemme olisi sidoksissa yhteen ainoaan elimistöön, jolle on annettu mitättömän vähän aikaa kaiken kokemiseen ja kaiken ymmärtämiseen.
Pentti Holappa, Ystävän muotokuva (1998)
Kirjailijan kuolema
Kirjailijan maalaaminen asussa, joka muuttaa hänet näkymättömäksi,
saa hänet katoamaan. Miten erinomaisesti se onnistuukaan monilta, ja
mikä vielä ihmeellisempää: onnistuu vain puolittain.
Kuolema-aforismi
Historian kuolema, kirjallisuuden kuolema, Jumalan kuolema.
Täytyy tuntua helvetilliseltä kokea asiat siten.
Kytkeä itsensä irti omasta ainutkertaisesta päättyvästä elämästään.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Luova ja epäluova kirjoittaminen
Minulle ei ole luovaa tai epäluovaa kirjoittamista, on vain kirjoittamista,
joka voi olla onnistunutta tai vähemmän onnistunutta.
Käsitteelliset kyborgit
I
Tulevaisuudessa kirjallisuutta sekä tuottavat että lukevat koneet, sanoo Kenneth Goldsmith ja onnea hänellekin vaan. Ja hän sanoo, ettei kenenkään tarvitse lukea hänen teoksiaan ymmärtääkseen niiden ideaa, mutta minun on kirjoitettava teokseni ymmärtääkseni omat ideani. Kukaan ei tajua teokseni ideaa lukematta itse teosta.
Koneyleisöt, konetuottajat, uudet kriittiset ajatukset, onko kyse yleisestä heikkolahjaisuudesta vai odotetusta utopiasta? Yhä vieraammilta tuntuvat konseptualistiset ajatukset, "here comes everybody", kun työkseen kirjoittaa ja lukee ja ymmärtää, että tämä on työtä, tässä on rajoituksensa, ja jokainen juttu on tehtävä aivan itse, että joku siihen pystyy ja toinen ei, että mitään glooriaa ole eikä kirjallisuus ole ensisijassa käsitteitä, ja että minä koen tämän kaiken niin kauan kuin elän.
Kun en jaksa enää hengittää, ei minua kytketä koneeseen, kyborgin päiväni ovat ohitse niin kuin kirjallisuus on jo kauan sitten heidän unelmissaan ollut.
II
Sisältöä on niin paljon tarjolla, että sen tuottamisen taito on menettänyt merkityksensä. Miten minä näen asian aivan toisin: jakelukanavia ja -paikkoja kyllä löytyy, mutta sisältöä yhä vähemmän, muotoja on, mutta vain vähän kulttuurista merkitystä.
III
Kun koneet sekä kirjoittavat että lukevat tekstit ja laativat kritiikit ja generoivat keskustelut niiden ympärille (monistavat hetkessä meemikulttuurin maailmankaikkeuden mittakaavaan), me voimme keskittyä paremmin meditoimaan elämämme tyhjyyttä.
IV
Joten arvatkaapa, kumpaa minä arvostan enemmän ajattelijana ja kirjoittajana: Kenneth Goldsmithia vai Cormac McCarthya, ja kumpaa prosessin osaa: työssä syntynyttä virhettä vai feikkiä josta ei periaatteessakaan erota virhettä?
V
Ja kumpi osallistaa lukijansa täysipainoisemmin? Minulle osallistamisessa on olennaista, että lukija ei kuvittele olevansa tekijä, vaan että lukija liki poikkeuksetta ja yksityiskohdissakin myöntää, että minä en koskaan voisi olla tällainen tekijä, ettei siitä tulisi mitään: sen sijaan olen vastaantulija, nautin, koen, tunnen ja ajattelen. Tällaiset ajatukset inspiroivat minua kirjoittajana tekemään kaiken hieman paremmin.
Sen sijaan kun päivän lehdestä tai nettipyyhkäisystä tulee taidetta ja taiteen keskeinen kriteeri ilman minkäänlaista ponnistusta (älyllisenä päätelmänä ja institutionaalisesti tällainen on helppoa ja juuri tämä helppous ja älyllinen laiskuus ja kosiskelevuus ärsyttävät minua suunnattomasti), en seuraa artikulaatiota pidemmälle.
VI
Kirjallisuus älyllisenä pelinä ja venkoiluna ja kirjallisuus materiaalisena maailmassaolona ja ristiriitoja todentavana muotona ovat kaksi aivan eri asiaa.
VII
Jos arvostaa itse prosessia ja learning by doing -juttua, niin ei kai siinä paljon jää muita vaihtoehtoja kuin yrittää ja tehdä, ei siinä hirveästi konseptit paina, lajit ja tekstilajit ja kohdennukset kylläkin.
VIII
Vaikka kuka hyvänsä voi nykyään omaksua taiteilijan roolin (suunnilleen samaan tapaan kuin kuka tahansa voi halutessaan avata Facebook-, Twitter- tai Instagram-tilin), väittäisin silti, ettei kuka hyvänsä voi olla kiinnostava (konseptualistinen tai muukaan) taiteilija. On tehtävä työtä, on opittava ammatinharjoittamisen ehdot ja taidot, jotta voi tulla edes jonkinlaiseksi taiteilijaksi. Tässä suhteessa ongelmaton tekijyyden hävittäminen ja ajatus työn luovuttamisesta koneelle eivät sovi ajatukseeni kirjallisuudesta, vaikka näenkin ne mahdollisina osapäämäärinä ja etappeina, keinoina artikuloida identiteettiasemia ja distansseja.
(En ole käytännössä osannut yhtäkään kirjallista muotoa ennen kuin olen tehnyt ne. Vasta tekemisen kautta olen ollut matkalla johonkin. En kuitenkaan ymmärrä ajatusta, jossa taiteilijaksi julistaudutaan itse, kertakaikkisesti -- paitsi leikkimielisesti, parodiana, mutta yleensä sellainen myös käsitetään leikiksi ja parodiaksi. Minun käsittääkseni taiteilijaksi tai kirjailijaksi aletaan nimittää ihmistä, joka on tehnyt tuohon tehtävänalaan kuuluvia töitä. Ei siinä mitään, voihan sitä kaikenlaista julistaa, mutta yleensä se on vähän samanlaista hommaa kuin se, kun Sini Sabotage julistautui Suomen kovimmaksi naisräppäriksi yhden biisin perusteella joskus pari vuotta sitten... Levikset repes eikä siitä sitten oikeastaan muuta sanottavaa olekaan.)
torstai 12. marraskuuta 2015
Kuuluisia pöhinäsanontoja
Huoraamisen syntien välttämiseksi olkoon kullakin oma pöhinäkeskuksensa:
on parempi pöhistä kuin palaa.
*
Oi katso, pöhinäkeskus, sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois.
*
Tähtitaivas ylläni ja pöhinäkeskus sisimmässäni.
*
Pöhinäkeskukseni, pöhinäkeskukseni, miksi minut hylkäsit!
*
Voi ystäväni! Me tulemme liian myöhään. Jumalat kyllä elävät,
mutta meidän yllämme pöhinäkeskuksissa.
Sillä aina eivät kaupallistamistarkoitukset voi sopia heikkoon astiaan,
vain aika ajoin ihminen kestää niiden runsautta.
Unta heistä on sen jälkeen elämä. Mutta tuotteistus auttaa
kuin uni ja vahvemmaksi tekevät pakko ja yö.
Sitä ennen tuntuu minusta usein
paremmalta nukkua, kuin olla näin ilman tovereita,
näin odottaa, ja mitä tehdä sillä välin ja mitä sanoa,
en tiedä, ja mitä varten olla runoilija pöhinäkeskusten aikana?
*
Kun olen kuollut,
kun olen kuollut.
Pöhinäkeskus jatkuu, pöhinäkeskus.
*
Ja mitä muita näitä nyt on. . . "Kyllä, teidän armonne. . ."
Vihollisesta
Kuinka lähelle voit päästää vihollisesi,
niinkö lähelle, ettet tunne enää minkään vihamielisen läsnäoloa?
Kuinka lähelle voit mennä vihollistasi,
niinkö lähelle, ettei sinun tarvitse enää pelätä?
On jotain, joka äkkiä puuttuu väliltänne.
tiistai 10. marraskuuta 2015
Hiljalleen tulee yö
lumihiutaleet kookoshiutaleet verihiutaleet
hitaasti kääntyy sydämen jalometalli
kammioitsee pallonmuotonsa
perjantai 6. marraskuuta 2015
Marraskuun aamu
Yö kostaa aamulle päättämättömyydellä. Alastomat puut
talosi ympärillä päästävät taivasta ja ilmaa sisään loputtomasti.
torstai 5. marraskuuta 2015
Eräskin alistamisen ja liittolaisuuden muoto
Lukija tietää enemmän kuin hahmo mutta vähemmän kuin kertoja.
Miksi pidän Hyrystä
Uskon ymmärtäväni vihdoin, miksi pidän Antti Hyryn kerronnasta niin paljon ja miksi hän ei ole juuri vaihtanut tyyliään. Hyryn kerronta ei rakenna konventionmukaisia, täsmällisesti (ja jälkikäteen ajatellen liian tarkasti) toisensa kohtaavia motiiviketjuja tai henkilöhahmoja jotka melodramaattisesti (tarkoituksellista tai ei) joko törmäävät toisiinsa tai kiertävät toisensa juonen huippukohdissa, se ei tunnista tästä kaikesta seuraavia palapelimäisiä ratkaisuja, vaan virtaa eteenpäin, väliin haltioituneena, väliin monotonisena ja tuskastuneena koko elämään, mutta virtaa kuitenkin eikä yritä temppuja, jotka surkeinkin lukija tunnistaa kirjallisuudeksi. Jos saisin päättää (olisin esimerkiksi kustannustoimittaja), julistaisin kaikki tuollaiset temput hetkeksi pannaan, sillä ne pilaavat monta hyvää teosta, joissa olisi mahdollisuus sanoa ja kysyä jotain aitoa (raja kirjallisuuden ja elämän välillä ei ole ylittymätön). Toki tällöin julkaisuluetteloista katoaisi suuri osa taattuja menestysteoksia ja minä saisin potkut. Tällä kaikella en tarkoita, ettenkö olisi huomannut, että Hyryllä on omat ajatuksen ja havainnoinnin filtterinsä. Puhuin teoksen muodosta alustana, jolta voi kasvaa jotain olennaista, olinpa tuosta olennaisesta lukijana sitten mitä mieltä hyvänsä.
Uskoisitko
Uskoisitko, jos sanoisin: Jokaisen aamun merkitys on siinä, että yhä herää, ettei kaipaa mitään muuta kuin heräämistä ja maailmaa, joka meidät jälleen figuroi ja että tässä on elämisen merkitys ja lahja; että pääkallo ei kerro kuolemasta ja katumuksesta, vaan siitä, että meidät on tehty tähän elämään.
Ystävä, vihollinen
Yllättäen hän ottaa esiin liuskan, jossa on minun kirjoittamani runo ja sen ytimessä teoreetikko, josta en ole kuullutkaan. Hän lukee säkeeni monotonisesti, aivan kuin kuivan asiatekstin. Sitten hän mainitsee vahvistamisen teorian, josta myöskään en ole kuullut, ja kysyy, onko niin, että runossa mainitsemani teoreetikon tavoin on keskeistä näyttää maailma kokonaisuudessaan sellaisena kuin sen jokin vääristynyt yksityiskohta on ja mihin tällä vahvistamisella pyritään. Yritän vastata, vaikken tunnista hänen lukemaansa tekstiä, hädin tuskin saan palautettua mieleeni sanoja, jotka hän on runonani lausunut. Kyllä, kyllä minä saan tyydytystä siitä, että kuvaan kauheuksia, niin kuin koko maailma olisi niitä, vastaan, näin on, vaikka todellisuudessa kyse olisi pienestä yksityiskohdasta. Koko sali on hiljaa, yllättyneenä tästä kaikesta. Mutta oudointa on luottamuksen tunne, joka minussa herää tätä ihmistä kohtaan, hänen kiinnostustaan kohtaan, sillä tiedän, että hän olisi milloin hyvänsä valmis syrjäyttämään minut omien suosikkiensa tieltä, pyyhkimään minut kokonaan pois.
tiistai 3. marraskuuta 2015
Ojat
Täällä purot ovat ojia,
vanhoja, sammaleisia tajuntoja.
Niiden ylitse loikimme
kuin pojat, orjat.
Näetkö kaksi korppiani?
Ajatus ja muisti,
vielä ne jaksavat lentää.
maanantai 2. marraskuuta 2015
Neljäs kirja on proosaa
Kevät mennään proosalla. Huomasin, että Otava on julkaissut vuoden 2016 kataloginsa, joten asia on nyt julkista: helmikuussa ilmestyy esikoisromaanini Karhunkivi. Teos on suunnilleen taittoa vaille valmis. Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa lukuun ja huomaa, ettei runoilijan proosan tarvitse olla vaikeaselkoista kuvavyöryä tai hajalle repsahtavaa kollaasia. Perusasioiden eli tarkan kerronnan ja perhekuvioiden äärellä ollaan.
Silti sama pätee kuin runoudessani: sisällöt syntyvät kielessä, eikä kieli ole mitään mielikuvitusta, vaan havaintoa, ajatusta ja kaikkialla läsnä olevien asioiden yhdistymistä. En tahtonut laukaista yhtäkään olennaista jännitettä, kun ei elämäkään niitä laukaise. Ja niin kuin elämässä ei ole juonellista kaarta tai toistuvia, loogisia motiiveja, ei tässäkään niitä ole, vaan toisiinsa limittyviä ja rinnastuvia kohtauksia. Tällaisissa suhteissa Karhunkivi on realistinen, todellisuutta jäljittelevä ja mallintava teos, jonka ratkaisut osaltaan nostavat esiin arjen ja ahdistuksen kokemukset, miksei myös iloa ja kauneuttakin, sitähän kaikesta huolimatta enin osa on.
lauantai 31. lokakuuta 2015
Oksasen Norma ja Ollikaisen Musta satu (päivitetty)
Fantasiaelementit historiallisia romaaneja kirjoittaneiden tekijöiden uusimmissa teoksissa. Siinä taitaa olla yksi ensi kevään Nykykirjallisuus-kurssini aiheista. Tapausesimerkkeinä Sofia Oksasen Norma ja Aki Ollikaisen Musta satu. Hauska pohtia tarkemmin, mihin fantastista on tarvittu ja millaista se on luonteeltaan.
Hieman kyllä mietin Normassa päähenkilö Norma Rossin kiihkeän hiustenkasvun tarpeellisuutta. Olisiko ilmankin saatu trilleri aikaan -- sellainenhan teos ennen kaikkea on? Vastaus riippuu tietenkin siitä, mitä Oksanen tahtoi sanoa.
Nopeasti kasvavat hiukset eivät mielestäni tarjoa ainakaan helposti tulkintaa syventävää lukutapaa, joka levittäisi Oksasen teoksen ihmis-/elinkaupan tematiikkaa. Pikemminkin kyse on ratkaisusta, josta käsin juoni saadaan toimimaan mahdollisimman niukoilla selityksillä.
Pidin kuitenkin Oksasen teoksesta nopeasti ahmittavana lukuromaanina, vaikkei se mielestäni ollut Stalinin lehmien, Puhdistuksen tai Kyyhkyjen veroinen. Rakenne toimi kuitenkin hyvin.
PS. Toki päähenkilön erikoiset hiukset tuovat teokseen toiseuden ja poikkeavuuden kysymykset, mutta kovin mystifioidussa ja kirjallisessa muodossa, jos ajatellaan elinkaupan ja ihmiskaupan aihepiirejä, joissa teos muuten liikkuu. Lukiessa fantastinen elementti ei kuitenkaan haitannut olihan hiusten arvoituksen ratkaiseminen ja jopa historiallinen taustoittaminen teoksen yksi sivujuonne, joka kutoi motiiveja ja Norman sukulinjaa yhteen.
perjantai 30. lokakuuta 2015
Aki Ollikaisen Musta satu (koko arvio)
Aki Ollikaisen Musta satu (2015) lähtee yhtenäisemmin lentoon vasta sivun 80 tienoilla. Romaanin kaksi ensimmäistä lukua (s. 7-12) lupaavat paljon. Erityisesti pidän niiden tuottaman montaasin jännitteestä, ja kielikin hehkuu kauniisti. Kahdessa lyhyessä luvussa kuvataan näkymä Tattarisuon lähteeltä, 1930-luvun noitamenoista, sekä isän ja pojan yhteinen hetki nykypäivässä elävän kertojapäähahmon lapsuudenmuistona. Sitten aletaan kehiä kohti näitä kohtauksia ja toisaalta seurataan niistä erkautuvia polkuja. Samalla teksti sukeltaa jonnekin pastissien ja asetelmien yöhön ja intensiteetti katoaa. Kaikesta näkyy, että tässä kirjoitetaan kirjallisuutta ja että kirjailija on asialla, mutta kieli itsessään ei onnistu luomaan maailmaa siten että minä lukijana olisin sen vaikutuspiirissä. Olen lukenut kaiken aiemmin, paremmin kirjoitettuna. Kyse ei ole teemojen tuttuudesta, vaan yksittäisten lukujen yhdistelyn tekniikasta ja tekstin valmiusasteesta lukutasolla. Juuri tällainen olo minulla on suurimmaksi osaksi, kun katson suomalaisia nykyelokuvia. Asioiden referointia, kokonaisia kohtauksia, joista näkee, että tässä on nyt tätä juttua, näin se menee, mutta kuvatut asiat eivät todennu kielen tasolla, ole läsnä.
Ne Mustan sadun aikatasot, jotka sijoittuvat suvun historiaan ja aiemmille vuosikymmenille, toimivat paikoitellen hienosti (esim. sivut 67-76). Väliin teksti tosin värittää historiallisia epookkikuvia kuin tekijällä olisi vieressä tietokirja. Nykyhetki on pääosin paperinen, vaikka välähdyksiä hyvästä näkyy, etenkin pojan ja isän ja isän ja tämän isän suhteen kuvauksissa (s. 95-). Sellaiset motiivilinkitykset, jotka Nälkävuodessa (2012) menivät suoraan ihon alle, näyttävät nyt asetelmallisilta, usein jopa teennäisiltä. Esimerkiksi hetket saaressa Joonan kanssa ja heräävän seksuaalisuuden kytkentä noitamenojen selvittämiseen (s. 60-), ylipäänsä koko Joona-kuvio.
Näin lyhyessä teoksessa on liikaa, että kirjan alkupuoli ei kanna. Mielenkiinnosta luen kuitenkin Tattarisuon tarinan loppuun.
PS. Sivua 80 edeltää ikään kuin ponnahduslautana tämä kappale, joka päättää edellisen luvun: "Joten sen sijaan, että olisin mennyt Tattarisuolle kuten olin suunnitellut, nousin junaan ja ravintolavaunussa tapasin sen naisen. Aamulla menin Erkin hautajaisiin haisten vanhalta viinalta ja uudelta naiselta. Vaimo haistoi molemmat. Hänellä on aina ollut hyvä hajuaisti." (Musta satu, 79.) Jotakin tällaista suoraviivaisen lakonista olisi pitänyt saada heti alkuun, varsinkin nykyhetken tasolle, eli tapahtumaa ja jännitettä referoinnin sijaan.
PS 2. Sivulla 132. Ei tule valmista, palaset kolisevat toisiaan vasten.
PS 3. Viimeiset 20 sivua ovat sitten synteesi ja yritys koota yhteen teos ja motivoida kerronnan tasot suhteessa toisiinsa. Ihan kekseliästä ja hyvin kirjoitettua. Samalla tulee lunastettua teoksen nimessä kuuluva laji, satu. Lopetus on siis synkkä ja fantastinen. Osin Ollikaisen teoksen rakenneratkaisu muistuttaa samasta Tattarisuon murha-aiheesta ammentaneen Jaakko Yli-Juonikkaan Kyyhkysinetin (2015) fragmentaarisuutta. Yli-Juonikkaan tarinaltaan ja kerronnaltaan suhteellisen yhtenäinen teos hajoaa lopussa, Ollikaisen romaani taas yrittää vasta lopullaan saada katkelmat suhtautumaan toisiinsa. Minusta Ollikaisen ratkaisu jää viime tippaan. Vaikka fantasia ylittää ajalliset etäisyydet, pehmentää kerronnan kolhuja lajisysteemin vaihdoksella sekä häivyttää elämän ja kuoleman rajan, ei kerronta motivoidu kylliksi näin takapainoisella ratkaisulla. Yli-Juonikkaan romaanin etu on siinä, että sen tarinamaailma tapahtuu pääasiassa 1930-luvun viitekehyksessä, jolloin fantastista jumala koneesta -loppuratkaisua ei tarvita. Paukut saadaan kieleen ja tapahtumien virtaan. Toisaalta Ollikainen kirjoittaa itsensä loppuratkaisullaan näppärästi ulos historiallisen romaanin genrestä. Sinänsä virkistävää ja nykyaikaista, mutta lopetus kuuluu kuitenkin lähinnä hätäratkaisujen ja silmänkääntötemppujen kategoriaan. Ratkaisu on liian äkkinäinen ja mekaaninen, nykyversio tyypistä "Sitten heräsin unesta".
PS 4. Mielestäni lopetus on ennen kaikkea yritys ratkaista rakenteen ongelma hetkellä, jolloin ote lukijasta on jo menetetty. Korostan vielä, että minulla ei ole ongelmia ymmärtää teoksia, jotka sekoittavat realismia ja fantasiaa. Nyt temppu ei toimi. Diiliä olisi pitänyt alustaa paremmin pitkin matkaa. Ollikainen kirjoittaa tässäkin teoksessa hienosti, mutta kompositio ontuu. Tällainen rakenne on vähän kuin sanoisi: On oikeastaan ihan sama, mitä elementtejä tässä on aiemmin käytetty, koska jutun juju on lopussa, ottakaa tai jättäkää.
Awake My Soul
Jos on aamulla hieman kyyninen olo, pistän soimaan Mumford & Sonsia.
Siitä se lähtee: "Awake my soul
For you were made to meet your maker"
Red Rocksin konsertti on muutoinkin kuuntelemisen arvoinen.
torstai 29. lokakuuta 2015
Satu
Olin pieni poikanen silloin.
Tätä Batman-sarjista selasin illoin,
ja se teki niin suureksi pimeyden, se vuoristoluostarin vintti,
sitä pelkäsin eniten, siellä vampyyrinunnat uinui.
Oli myöskin Ra's al Ghul ja suloinen Talia,
hänen kauniita rintojaan ahmin, runkkasin,
minä pieni poika, äh, käsiäni hiljaa häpesin.
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Outside Lands
kuin tasankojoet silmieni verisuonet
putoavat suometsien reunaan
in these bodies we will live
in these bodies we will die
Neuvo
Antakaa kuolleiden haudata kuolleet.
Antakaa elävien astua yksi askel heitä kohti.
Yksi askel, ei enempää.
Zombiuutisia
23-vuotias mies surmaa ystävänsä, koska luulee tämän muuttuneen zombiksi. He ovat katsoneet saman The Walking Dead -jakson kuin minä, Glenn kuolee siinä, ottaneet muutaman paukun ja pari pilleriä ja kuorsaavat sohvalla. Minä olen nähnyt unta kulkijoista, ne piirittävät autoani moottoritiellä, mikä klisee. Hän on käyttänyt surmatyössä keittiöveistä, sähkökitaraa ja mikroaaltouunia, olemme heränneet molemmat uuteen päivään. Poliisin mukaan tällä kahden lapsen isällä ei ole diagnosoituja mielenterveysongelmia. Kun hän iskee ystävänsä nurin kitarallaan ja paiskaa mikron tämän kasvoille, selaan fanikuvia kuvauspaikoilta, tyhjistä sairaaloista ja julkisista kouluista. Hänen ystävänsä makaa lattialla kasvot murskana, ja hän pistää veitsen ohimosta sisään. Ehkä hän silloin näkee välähdyksen louhoslammesta, jossa Amy ja Andrea kalastavat napsijoita, Andrea pintaperholla, Amy uppoperholla, koska heidän isänsä on tahtonut niin. Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme.
maanantai 26. lokakuuta 2015
Missä kirjailijoita tapaa Vantaalla?
Missä kirjailijoita tapaa Vantaalla? En tiedä,
katselen, kun marsut heinissä, peilin alla, nukkuvat päiväuniaan.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Muistuma
Jokin ajatus, jota en kertaakaan kirjoittanut ylös, pakenee taas.
Sen sijalle istuu valeajatus merkityksekkäästä päivästä.
Yhä vähemmän kokemista, yhä enemmän ajatuksia, tai kajastuksia niistä,
elämän rauniokävely, yllätyksen odotus kuilussa.
lauantai 24. lokakuuta 2015
torstai 22. lokakuuta 2015
Kaksi parvea
Massaa sänkyparin yksinäisyys, zombien parviäly
kummatkin tulvivan taivaan pariutuvaa massaa
torstai 8. lokakuuta 2015
Uimari
Aamupäänsärky uimisen jälkeen, palaneiden oksien jälkeen,
fosforin sekaisen valkean sakan jälkeen, kun kädet syvässä vedessä tarttuvat rintoihin.
Olemme kulkeneet häpeän tien, planeetan tien, jolle ei näy loppua.
tiistai 6. lokakuuta 2015
Päivänavaus
Kun poikani hoilaa "Jeesus raiskaa aasiaan", on selvää, että käsite Jumala on kuollut, käyttökelvoton, paitsi provokaationa. Kuinka paljon meillä on yhä vastaavia käsitteitä, hyvän uskomme turvana, ja kuinka moni niistä lopulta on provokaatiota? Ja miten tämä poikkeaa siitä myötätunnosta, jota Nietzsche osoitti loppuun saakka rääkätylle hevoselle Torinossa ja auttoiko se ketään?
maanantai 5. lokakuuta 2015
torstai 1. lokakuuta 2015
Syksyn tieto
Suurin iloni, hän sanoi, on maleksia ohi hitaasti valmistuvien kivitalojen, raskaasti aumansa laskevien teräskattojen ja katsella pihojen hyväkroppaisia venäläisnaisia, jotka nostavat kevyesti lapsensa maasta, ihastella: -- Viisi työmiestä, joillakin on tuollaiseen varaa. Miten turhilta tuntuvat silloin kysymykset runouden yhteiskunnallisuudesta ja modernismista. Jos sellaiset asiat olisivat ratkaistavissa, ne olisi ratkaistu aikapäiviä sitten niin kuin tiili leikataan kahtia tai rauta ja laasti kokoavat seinän. Mutta me istumme esittämässä tietävää, tuhlaamme aikaamme pöydillämme lojuvissa jaarituksissa, kutsumme sitä tietoisuudeksi itsestämme, etiikasta ja sensitiivisyydestä. Me emme voi muuta tässä kohoavassa paskassa, sitä hilseen määrää, humanismi, bisneselämä.
maanantai 28. syyskuuta 2015
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Itseään toteuttava profetia
Olisiko vihdoin kritiikin aika muuttua hölynpölyksi, hyvällä omallatunnolla?
Kirjoitetaan silleen lyhyesti, esittelypohjalta, vähän niin kuin kuka tahansa,
sanotaan, että tää on nykyaikaa.
torstai 24. syyskuuta 2015
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Lippu rannalla
Ehkä tunnistamme vain lipun muodon,
rannan ääriviivat, tulen. Eteenpäin kaikki on ratkaisematta.
tiistai 22. syyskuuta 2015
Toive, toinenkin
Hän toivoo, että aseet toimitettaisiin suoraan lähtömaahan.
Niin naapurit hoitaisivat ongelman keskenään.
Ehkä lähimmäisiä voisi hyödyntää myös lihasäilykkeinä, koirien ainakin,
tai säilykkeet voisi ampua suoraan leiriin.
maanantai 21. syyskuuta 2015
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Kysymys
Kuuluuko köyhien ja rikkaiden välillä olla kuilu, jotta luonnonjärjestys säilyy?
Miten syvä kuilun tulee olla, jotta jako pysyy luontevana?
Aforismi
Hänen runoudessaan on monia hyvinkin täydellisiä lauseita, joita en osaa sijoittaa.
Kuin raha tai liian hieno syöttö ratkaisupelissä.
perjantai 18. syyskuuta 2015
Puoli päivää pulkassa
Kirjoitin, tein ruokaa ja kuuntelin pari Mumford & Sonsin konserttia. Tulipa hyvä päivä.
torstai 17. syyskuuta 2015
tiistai 15. syyskuuta 2015
Ajan tapa
Eilen minua katseltiin paljon. Mitä tekisin tänään, jotta minua katseltaisiin taas?
Kyse kommunikaatiosta, olemisesta, nähdyksi tulemisena, nähdyn seuraamisena.
Lohduttomuus vai lohtu? Sosiaalinen media kirjoittanut itseensä Piispa Berkeleyn Jumalan.
Aikana mutta
Aikamme jää historiaan tohkeisuuden aikana
aikana joka sai aikaan joitakin merkittäviä, aikana mutta välittymättömiä
juuressaan ristiriitaisia affekteja.
Kyyhkysinetti
Jaakko Yli-Juonikkaan Kyyhkysinetin kieli on proosan runoutta, alusta asti. Teoksen alkupuolen maalaisjaksossa etualalla on Rauha Raution hahmon piirtäminen. Aihetasolla mennään realistisen kansankuvauksen piirissä, kielessä taas omaehtoisen, juuri tätä teosta varten luodun rytmiikan ehdoilla. Pikku hiljaa kieli saa tasoja hienovaraisista genresämpläyksistä, kun tuhon ensi kärhet työntyvät esiin. Erinäisten vaiheiden jälkeen Rauha lähtee kaupunkiin ja etsii käsiinsä parantaja Kallion, joka on helpottanut hänen oloaan. Sitten tulee kesuura ja alkaa saatanallinen ralli.
Teos ei ole vaikea, mutta vaatii kielen, rytmin ja katkosten tajua. Loistava kombo modernismin, vaihtoehtokirjallisuuden ja jälkimodernin kielentutkimuksen ja etiikan puolelle ylittyvän postmodernismin herkkuja. Volter Kilpi, Joel Lehtonen ja Antti Hyry kummittelevat, mutta taajuus huojuu ylijuonikasmaisesti.
Tästä muistinkin. Pitää käydä Tattarisuolla, Helsingin Metalli ja Raudassa, puuöljytarjous.
Kysymys
Kumpi on pahempi: Paska kirjailija vai ihminen, joka esittää kirjailijaa?
Nk. omantunnonkysymys.
maanantai 14. syyskuuta 2015
Paras vaihtoehto
Eräs mies sanoi, että haastattelut vihapuhetta vastaan vievät kaiken hänen aikansa. Hyvä niin. Entä kirjallisuus? Pitääkö sen olla kasvattavaa, korrektia, puheohjelmaa? Ajattelen Turkan Isoa Homoa. Miksi se on niin hyvä juttu, vaikka se on melkein farssi, onko se? Turkan juttu ei ole korrekti millään muotoa vaikka se on tosi ja historia on tehnyt siitä sovinnaisen. Mitä kirjallisuus tahtoo sanoa? Ei kai se asetu sille tai tälle kannalle, niin toivottavaa kuin suoraselkäisyys muutoin onkin. Ehkä kirjallisuuden tarkoitus on potkia arvo-organismiamme, lyödä kirveellä, vaikuttaa niin kuin jonkin täysin tarkoituksettoman henkilön itsemurha. Jos mimesis on yhä kirjallisuuden ydin, se on tässä.
Sairaskertomus
Yöllä hoipertelen muiden kaltaisteni kanssa sairaalan päivystykseen. Olen vetänyt päälleni peiton, muutoin olen alasti. En tiedä missä vaiheessa lakkasin olemasta musta mies, jolla oli kädessään automaattiase. Minua etsittiin, pälyilin kerrostalon sisäänkäynnin vieressä suojanani pelkkä koristesäleikkö ja koetin pysyä seinää vasten niin liikkumatta kuin suinkin. Nyt kuljen toisten mukana rampilla. Edessäni olevalla naisella ei ole pakaroita: on kuin hän olisi vetänyt ihonkaltaiset pussihousut jalkaansa. Toinen, rintava, jolla on päällään vain liivit, sanoo, että muhkeus johtuu siitä, että rinnat kasvavat ylös kahdesta kystasta. Vasemmalla välkkyvät leikkaussalien valot, betoniramppi on kuiva ja hajanainen kulkijoista.
lauantai 12. syyskuuta 2015
Paavo Haavikko, isä
Heikki Haavikon Paavo Haavikko, isä luettu miltei loppuun. Nyt on yhä helpompi ymmärtää, miksi Mauno Saaren Haavikko-niminen mies tuntui niin ristiriitaiselta, jopa väärältä. Ei toki pikareskiromaanina, jonka sankariksi Mauno Saari itsensä vähitellen nostaa mestarin alkaessa hiipua, vaan elämäkertana. Haavikko-niminen mies on sepite siinä ikävässä merkityksessä, joka syntyy, kun tekijällä on liian vähän tietoa käsittelemästään aiheesta ja liikaa intoa tehdä itsestään sankari. Muistan millaista myötähäpeää tunsin lukiessani teosta. Kohtaamiset - ja Haavikon ja Saaren välinen "ystävyys" - oli rakennettu juuri sellaisten kliseiden ympärille, jotka inhottavat kirjailijoiden elämän käsittelyssä. In vino veritas, nerokultti, mielistely ja ylenmääräinen sekaantuminen toisen asioihin.
Heikki Haavikon teos on toki sekin asianosaisen todistus, mutta minusta siitä loistaa poissaolollaan se valheellinen tunteellisuus ja halu olla jotakin, hössötys ja kulttuuri-ihmisen ja ymmärtäjän näyttely, joka värittää Saaren teosta ja vääristää hänen todistustaan Haavikosta. Paavo Haavikko, isä on pojan kertomus isästään, ei niinkään taideteos kuin muistelma ja vastakirjoitus, joka on täytynyt kirjoittaa. Kuva, joka teoksessa Mauno Saaren ja etenkin Pirkko Turpeinen-Saaren toimista muodostuu, on kuvottava mutta uskottava. Kuva Haavikosta täydentyy. Hän on huomattavan käytännöllinen ja inhimillinen henkilö, kaukana siitä jumalasta, jonka Saari ihailussaan hänestä luo. Haavikon runoudesta emme opi mitään uutta, paitsi ehkä työskentelyolosuhteiden kuvaus täsmentyy.
torstai 10. syyskuuta 2015
Painotuskysymys
Kun elokuvaohjaaja keskittyy silmiin ja eleisiin, hän saattaa unohtaa ettei Jäämerellä
ole sellaisia kaislikoita kuin Liettuassa. Naisvanki pakenee ovesta, joka edellisessä
kohtauksessa on lukittu salvalla. Venäläissotilas avaa portin rakastajalle, vaikka
toinen karjuu selän takana Ruki vverh! Mökin puut ovat vasta sahattuja,
ja töllin pöydällä komeilee uusi Adler. Kuka käynnisti sahan, kuka raahasi koneen korpeen?
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
tiistai 8. syyskuuta 2015
Tulevassa maailmassa II
ei huutoa, vihellystä, katkoksen merkkiääntä
kaikki kuin nyt, vain hieman toisin
hampurilainen, käynti psykiatrilla, osuma renkaan ulkopintaan
sängylle valeltu iho,
aavikoita sielläkin, hiljaisuutta
entä jos näemme vasta pyörteen alla
sinäkin hiilidioksidin peittämä
läikkä öljyä, kondensoitunutta vettä
sinäkin hiilidioksidin peittämä
läikkä öljyä, kondensoitunutta vettä
maanantai 7. syyskuuta 2015
Diagnoosi
sängylle valeltu halo, huonosti nukuttu yö
aavikoita sielläkin, hiljaisuutta
vaihdan rukoukseen, katson mihin saakka sillä pääsee
Päivän kartta
hampurilainen, käynti psykiatrilla, osuma renkaan ulkopintaan
asfaltilla läikkä öljyä, kondensoitunutta vettä
Tulevassa maailmassa
ei huutoa, vihellystä, katkoksen merkkiääntä
kaikki kuin nyt, vain hieman toisin
perjantai 4. syyskuuta 2015
Ruokki
Jeesus ruokki viisituhatta miestä
epäluuloja ruokki Neron outo käytös
Kaisa ruokki ja hoiti koiraa parhaansa mukaan
päivän ainoa ruokki ohitti meidän saaren takaa
Jos ajattelu ja runous ovat tällaista tietoisuutta
edeltävien mallien selaamista ja yhdistelyä
on tärkeää tutkia niitä skriptejä jotka valikoivat edustuksia
Kielestä tulee jälleen arvokysymys
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Havainto
Vaikka kuinka kääntäisin, on tämä kieli elävänä suussa,
vaikka katsoisin sivuun, pysyy sen maailma.
tiistai 1. syyskuuta 2015
Worms
Sateen jälkeen
keräämässä matoja
syöttisankkoihin.
Iskuina kellot
kirkolta: Viisaimmat
pitävät päänsä,
suut tarraavat aina
tyhmimpiin, elävimpiin
imuputkiin.
Pahan mystiikka
Kielettömän maailman vapaus
on jo täällä.
Nostan vihreän toukan asfaltilta
juuri ennen Koivukylänväylää.
Way of life
Aina yhä uskottavammat hampaat,
pillu, kaularanka. Kädet heiluvat, kuristavat,
menettävät otteensa. Miksi odotin totuutta,
kaadoin lisää kahvia kuppiin?
Ruokki vaappuu yhä uudestaan poikki saman rannan.
Miksi historian horisontti venyi tänne, näin
epäuskottavin yksityiskohdin että minä
olen erisnimi, päivän mainintaan sopiva käytös,
joka juuri näin on kohdattava.
maanantai 31. elokuuta 2015
Elokuvissa
Antti J. Jokisen ohjauksessa Katja Ketun Kätilö on muuttunut rakkausromaanista melodraamaksi. Hienoja kuvia (jotka vastaavat kuvakerrontana kirjan kielellistä materiaalisuutta ja Vikasilmän fokalisoimaa puhetta) juoni edellä, loppua kohden yhä etäämmäs kirjasta (sikäli kuin muistan) ja yhä epäuskottavammin kirjoitettuja kohtauksia, joissa ristiriitoja ja kömpelyyksiä yksityiskohdissa asti.
Todentuntu ei liene melodraaman ydintä, mutta selvät juonen ja henkilöiden rakentamisen epäjohdonmukaisuudet olisi voinut yrittää karsia pois, siitä eivät tunteet ja suuret linjat olisi kärsineet lainkaan.
Näyttelijätyössä ei valittamista (Kosonen, Tilkanen ja Petelius parhaat, Korpelan näyttelemässä Gödelissä aineksia, mutta ohjauksessa ja käsikirjoituksessa ei ole jaksettu ajatella henkilökuvaa loppuun saakka --- pelkkä ristiriitaisuus ei toimi). Lavastus erinomaista, noihin maisemiin, taloihin ja esineisiin on helppo rakastua.
Jos olisin ollut kirjailija tämän elokuvan taustalla, en olisi antanut ohjaajan käsikirjoittaa kaikkia näitä mokia mukaan.
Pienellä huolellisuudella olisi saavutettu huomattavasti ehyempi lopputulos. Elokuvasovituksen genrevalinta jaksaa ihmetyttää.
perjantai 21. elokuuta 2015
Alaviite
*Mitä tahto voi kuunnella ja missä tapahtuu kun sanon "Tahdon"?
--- mitä tämä tahtominen on: suuntautumista, halua, toivetta,
fysiologiaa vai järkeä, jos sellaista on, mitä se voi ilmaisemisessa ilmaista, ja voiko?
torstai 20. elokuuta 2015
tiistai 18. elokuuta 2015
Päivän sitaatti
Jokainen asiakaspalvelija on moni osaaja.*
* Kuvaus Ultimatemarketin yritystoimintaa esittelevältä sivulta
("Miksi Ultimatemarket on edullinen?")
maanantai 17. elokuuta 2015
perjantai 14. elokuuta 2015
Panic relief
Kyllä mä ihmettelen tätä puhetta tuottavuuden lisäämisestä ja työpaikkojen luomisesta.
Mikä siitä tekee niin kiehtovaa, että on pakko jatkaa ja päitä vaihtaa?
Vuodet kuluvat, ja puhe iskee meihin kuin hai, joka repii yhä suurempia paloja,
ja silti meille näytetään toivon aura, josta jokainen tietää, että se sammuu,
säätäjästä vain painaa, on mahdoton erota lähetysten loppukevennyksistä.
Me mokellamme syvällä sametilla vuoratun pussin uumenissa. Ommel rakoilee
ja sen takana on pitsireunus ja pelkkää tyhjää.
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Palkitsemisjärjestelmä
Joskus saattaa käydä niinkin että vaimo sanoo:
-- Saat maalata nuo portaat, kunhan ensin tyhjennät huussin.
Tuttu kuvio, mutta ehkä tästä sittenkin puuttuu pieni eroottinen väliaine.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Toiset rintamat
Punkit valvovat, lohet syövät muovia,
koko meri syö.
Siemenet uivat pangusfileiden väliin,
käsi nytkähtää.
On maailmanyön loppunäytös, viimeinkin,
rotat tulevat laumoina rantaan.
perjantai 29. toukokuuta 2015
torstai 28. toukokuuta 2015
Itku
Mitä vittua kaikki itkee?
Tätä se tarkoittaa, kun on paskat housussa.
Nyt sitten siivotaan, siinä menee
päällyshousutkin pesuun, ei mahda mitään.
Vaikka jokainen tajuaa, että tässä
viedään muutamat muutkin vaatteet,
hutiloidaan ja siivoillaan, ollaan hetki
puolialasti niin kuin maalaisten talkoissa,
ei kukaan kai voi kiistää,
että on unelmahötön aika
tehdä tilaa jollekin muulle, puhe loppui nyt.
Mutta kuulkaa hei, ei taide tähän lopu,
ja jos loppuu niin hei hei taide,
ja wink: siitä itkustakin voi tehdä,
oikein yhteiskunnallista.
Leikkauslista
kiva kun on kultakausi
kivikausi nämä ovat pieniä rahoja minulle
mutta jollekin toiselle
tosi hienoa taidetta
vaikka vasemmisto pitikin yllä
ajatusta Pohjoismaasta vähän liian pitkään
harmittaa niin saatanasti
vaikka mitä huutaisi
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Nimitys (havaintoja)
Reservin Ilmestyskirjan soturi.
*
Heikki Lampela, oikeusoppineisuuden Matti Nykänen.
Jos näin on, minkä Matti Nykänen on Matti itse?
*
"Olin valvomaton", sanoo Toimi ja tarkoittaa: Ruumiini oli kyllä hereillä,
mutta annoin henkeni herpaantua ("Valvokaa ja rukoilkaa"). Olisi kai ollut
parasta mennä nukkumaan ja sammuttaa puhelin. "Synti vei mut mukanansa
kun valvoa mä unhoitin..." Vasta nyt hän muisti mitä vaimo hyräili keittiössä aina
kun hän lähti matkaan, oli hyräillyt jo monta vuotta.
*
Toimi Kankaanniemi, Teuvo Hakkarainen, kesänkelit, kilinkellit,
aasimaiset hommat hoidetaan mutta asialliset. . .
*
Väsyttää, kevätflunssa, voimat menee ja kuviot muuttuu niin pieniksi.
Kävin WC:ssä, näin TV:stä
TV täynnä lihansyöntipalvontaohjelmia
ihmislihaa ja muuta, sisäkkäin rinnakkain
WC täynnä lappuja "Muista huuhdella"
tiristin muistin huuhdella: "Musta-h huudeilla"
eläköön pieni itsen ja lihaveitsen välinen ero
tiristin ja turistin ero joka värittää teron
Tarkista voittosi
tarkista voittosi {{first name}}
sinä etunimi
sinä ensimmäinen nimi
voitto on sinun kuten tämä voitto on arvokysymys
murskakysymys tarkista sinun on tarkistettava
voitto on juuri sinun miten ihmeessä sinulla on aikaa
varata tähän kaikkeen {{etunimi he sanovat muka kummissaan, raivoissaan he ovat}}
varaa tähän hetki varaa tähän hetkeen ja miten voit olla välittämättä
tämä on arvokysymys olet saanut aikaan jotain etu nimi
murskaavaa he suunnittevat kostoa {{first name}} tarkista voittosi
sinä etunimi arvokysymys on voittosi päivä
ei tarkista voittosi
jonka olet tältä päivältä sen olet saava
maanantai 25. toukokuuta 2015
Tuulihaiku 5
Tuulihaukka on
iskenyt siipensä, myös
aalto tuntee sen:
tina rypistyy,
ohut kalvo kaikesta
on huuhdottu pois.
Tuulihaiku 4
Se mikä tulee
edestä, ilmasta, voi
nostaa kaiken -- se
on yö keskellä
veden päivää, liekkien
käskevä ääni.
Suostu, se sanoo,
tämä nosto on ensin
sinun, sitten ei.
Tuulihaiku 2-3
Joku käsi liikkuu
tai joku silmä
ja sanoo tuhkavesi.
Mutta vesi ei
tunne paperia, vain
liikkeiden valon.
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
perjantai 22. toukokuuta 2015
Multamerkintä
Tein merkinnän mullasta ja muistin: Täytyypä tilata mökille nupillinen seulonta-
kiviä ja toinen multaa, moderni ihminen, ikään kuin maa ei olisi jo läsnä.
Se oli 150 euroa satsi. Mutta lähdepä hakemaan 10 kuutiota ruokamultaa Plantagenista
tai niitä kiviä ja ala rahdata ympäriinsä. Tai kuoki kivet maasta. Valmiilta kasoilta
on mukava siirrellä, rajata asumuksia ja pihapolkuja ja peittää maata. Kyllä siinäkin
hiki lentää, lapio heiluu ja kottikärryn aisat on kovilla.
torstai 21. toukokuuta 2015
WWND
Ennen kuin luen riviäkään feministien ja Knausgårdin "keskustelusta",
kysyn itseltäni: What would Nietzsche do?
Kysytäänpä kauniisti
-- Onko rata vapaa?
-- Onko vako auki?
ja sitten, muutettavat muuttaen
-- Onko vako vapaa?
-- Onko rata auki?
ja näinkin, kenties
-- Onko vata vapaa?
-- Onko rako auki?
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Tuomio
Kun kuolen, maailma ei lakkaa,
siksi sanon Kun lähden, eikä yksikään tie näytä minne menen.
*
Kun olen mennyt, jää maailma kuolemaan ja minä sen mukana.
*
Vasta kun lauseeni on unohdettu on kuolemantuomioni näytetty toteen:
kaikki tuomioni kirkastuneina.
Pessimistisesti sinun
Maailma on aistieni runoelma? Ei vaan osa,
joka erkani minusta, alter egoni proosa.
Se ennustaa huonoja lopetuksia ennen kuolemaa.
Onni ja ongelma
Mä putosin ja aloin puhua.
Ja siitä saakka, samaa huhua:
On onni olla olemassa,
hengittää, se etsimäsi on
ja ongelma, ei sitä olekaan.
tiistai 19. toukokuuta 2015
Status quo
Kyrvän ympäri
liehuu nahka maailman.
Kaksi miljoonaa
pikku simmuparia
vakavissaan harkitsee:
Joko laukaisen.
Ja kaikki klikkaa
sen ensimmäisen kiven,
sädekehän saa
kukin vuorollaan
tai naurut ainakin.
Kysymys
Jos olen totta,
jos tämän yön rotta olen,
jos olennotta vietän
suden tuntini,
joko aamu heltiää?
maanantai 18. toukokuuta 2015
High-ku
Avain lyöty lukkoon.
Huudan reliikille.
Pyhimys ei reagoi.
Ripi ripi rip - - -
vatsallaan, rauhassa hän
lepää, yön rotta.
Traditional
I
Karanteenissa
jottei tyhjyys mahtuisi
onttoon kalmoomme,
jottei lähteemme hyvyys
paljastuisi.
II
Joko lama on ohi,
joko loma on,
onko kaikki jo ohi
vai vastako aloitimme?
perjantai 15. toukokuuta 2015
Naapurisuhteet
Jotkut ajattelevat, että olemassaolossa on kyse vain siitä mitä sanotaan
ja siitä mitä tahdotaan ajatella, aivan kuin jonkun vieressä oleminen olisi
vain asianosaisen oma asia. Riittää kun lapset muistavat tarkastaa mitä ikkunasta
milloinkin näkyy. Se, että jokin valtio tahtoo olla olemassa, voi merkitä mitä
hyvänsä. Siksi myös naapurina oleminen voi merkitä mitä hyvänsä. On vaikea
kuvitella, että yksikään yksilö tai perhe tahtoisi naapuria, jonka suhteen on
jatkuvasti oltava varuillaan. On ilmeistä, että naapuria ei saa ärsyttää,
uhata jne. Entä jos logiikka on: Jos hankit koiran tai turvalukon, ärsytät minua,
voittamatonta naapuriasi, ja olet paha. Vai mitä ajattelet naapurista, jonka tärkein
tahto on olla voittaja, omin ehtoinensa, välittämättä mistään muusta kuin oman
olemisensa voittajuudesta ja sen varmistamisesta?
Jokaisessa taloyhtiössä on häiriintynyt kyttä tai kapiainen, joka tunkee
muiden tontille vain siksi, että sen elämässä on ollut hetki, jolloin se on kuvitellut
voivansa olla ikuinen voittaja ja johtaja, aika jolloin se on saanut alistaa heikompiaan.
Nyt se kokee tulleensa loukatuksi, sillä sen rajoittunut ääliömäisyys on havaittu
ja sanottu ääneen. Tämän ääliön perheessä saattaa olla hyvyyttä tai hän voi olla
sisäisesti nurkkaan ajettu, mutta mikään tällainen seikka ei vie pois sitä tosiasiaa,
että ihmiset eivät pidä hulluista röyhkeistä naapureista. Heidän vuokseen taloyhtiön
asioiden hoito ulkoistetaan.
Maailman mitassa olemme kaikki rivitaloasujia ja kerrostaloasujia, ja silti ei ole
kokousta, jossa näistä asioista voitaisiin päättää ja hullut kerta kaikkiaan vaientaa
siirtämällä asioiden hoito toisaalle, jossa käsi on pidempi kuin naapurin käsi.
Koska maailmassa ei ole yhtiökokouksen yksituumaisuutta, jää hullun sietäminen
ja rajoittaminen ainoaksi keinoksi.
Hullun voittajan kanssa neuvotteleminen on vaikein taiteen muoto. Juuri tästä
syystä on vain vähän neuvottelun suurta taidetta. Melkein yhtä vaikeaa on hullun
osallistaminen meihin muihin ihmisiin. Pelkkä ajatuskin "osallistamisesta meihin"
on sen olemassaololle rienaus, sillä kyseessä on voittaja, jolle muut ihmiset ovat
vain sitä itseään varten.
tiistai 12. toukokuuta 2015
Puhtaat kädet
"En murhannut häntä henkilökohtaisesti,
en siis tiedä kuka se oli, mutta minä se en ollut.
Näin sana on puhtain, aina elämän ja kuoleman rajalla,
voit pestä kätesi sen virrassa."
torstai 7. toukokuuta 2015
Yön proosa
Yö, ajattelen öitä, joina uni ei tule,
ehkä aivot tahtovat valvoa viimeiseen hetkeen
ennen romahtamistaan.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Tanssiva karhu
Huomasin, että olen arvioinut Hesarissa kolme tämänvuotisen Tanssivan karhun
ehdokkaista: Santasen Tekniikan maailmat, Salmelan Jokerin ja Heikkosen Teorian
kaikkein pienimmistä. Näistä Santasen teos on ehdoton suosikkini. Teos on käänne
sekä Santasen omassa tekemisessä että yleisemmin nykyrunouden kentässä. Se saa
kielellään aikaan jotakin mitä ei ole aiemmin ollut olemassa. Ei tosin huonoja nuo kaksi
muutakaan, joskaan Salmelan kohdalla en havainnut laadullista tai esteettistä muutosta
aiempaan, pikemminkin Vanitas oli uusinta parempi. Heikkosessa pidän hyvänä
omaehtoista tekemistä ja yritystä proosarunon herättelyyn. Ehkä peli ei ole tuon lajin
suhteen täysin pelattu. Muihin ehdokkaisiin eli Hannukaisen, Lähteen ja Vanhalan
teoksiin en ole tutustunut. Sanoisin silti, että aika paljon niissä saa tapahtua, jotta
nousevat Santasen tasolle. Ensi vuonna taso on kova, jos Blombergin Valokaaria
ja Salmenniemen Pimeän lehdet ovat mukana. Jo nyt sanon, että niiden pitäisi olla.
PS. En nyt jaksanut kirjoittaa tähän mitään kriittistä itse kilpailusta ja siihen kuuluvista
esiintuloista. Ihan normi touhua taas, samankaltaista ja jokavuotista. Vai onko tässä
taas joku gate kyseessä? En oikein osaa innostua.
maanantai 4. toukokuuta 2015
Tähän
Pysäköimällä tähän et ainoastaan hyväksy olemassaoloasi
vaan myös oikeutat sen.
Pysäköimällä tähän perustat olemassaolosi ensimmäistä kertaa.
Tämä olemassaolo on voimassa toistaiseksi,
ei seuraavan kalenterivuoden ajan.
Joko pysäköit? Pysäköimättä jättäminen katsotaan virheeksi,
sinut katsotaan siten.
(To be c...)
perjantai 1. toukokuuta 2015
Vappu II
ja maininkien korva tuli luokseni
ja piinaketjun varmistamaton lukko
emmekö ole sotureita
emme mitään
vain haulikon musiliiniheilahdus, solukuviossa
Vappu
Että yhteiskunnassa on herkkulihaa
mutta eduskunnassa?
*
Heliumilla ja ilokaasulla
täytetyt vampyyrit.
*
Valokehät, tekohäät ja -pillut,
veneeriset laatikot.
*
Kuin lyijylintu tulee hän, pimeä maa,
ja jalkaisi teiden eteen laskee onnen rikin.
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Pelottavaa persurunoutta
Jos olisin hovipersurunoilija, joka saa tehtävän kirjoittaa sankaripatsaan vierelle
pystytettyyn rappiokulttuurin rauniomuistomerkkiin pari kuolematonta säettä,
ehdottaisin seuraavaa:
Ylitse kaiken vihreän, ylitse punaisen
soi laulu virran:
Vain sarja kuplia, jotk' joen pintaa soutaa.
torstai 23. huhtikuuta 2015
Muistiinpano Kantin estetiikasta
Matemaattisen ylevän korvaa populaarikulttuurinen edustavuus
Dynaamisen ylevän tieteellis-hallinnollinen edustavuus
Moraalilain korvaa yleinen kulttuurinen edustavuus, joka takaa
edustuksellisen kuolemattomuuden (ikonisuus) henkilön fyysisen
kuoleman jälkeen
On huomattava ettei tällainen kokemus ole joka jampan heiniä
Vain näin ylevyydelle voidaan palauttaa se arvo jonka Kant siltä riisti
Ylevyys on harvinaista, mutta saalistaa jokaisen asettuessaan kaikkien haaveeksi
Tässä ylevässä ole mitään sisäistä, ainoastaan edustavuutta
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
Kaksi regimenttiä
Legitimaatiokriisi on yhteinen. Ei ole mitään perinnettä tai tekstiä, jolla voisin
vakuuttaa näkemykseni oikeutuksen saati että voisin vaatia jotakin muuta jakamaan
sen. Silti asioiden olemassaolo oikeutetaan vain toiminnalla. En ole luterilainen, mutta
olen poliittisesti sitoutunut luterilaiseen kahden regimentin opetukseen, kunhan se
ymmärretään pluralisoituna. Luulen, ettei ajatustani ymmärretä, ettei sellaista oppia ole
olemassakaan.
Kupla
Vantaa ei ole kupla eikä Kumpula.
En tunne yhtään vantaalaista taiteilijaa, ne jotka tunnen kierrän kaukaa.
Äänestä Vantaalla kokoomusta: annat äänesi keski-ikäisen miehen epätoivolle.
Äänestä sosiaalidemokraatteja: äänestät yötä.
Suunnilleen kaikkia muita olen sympannut, touhujen pohjalta,
myös persuja ja rkp:tä, henkilöitä siis. Ja kaikkea pitää kokeilla kerran
paitsi keskustaa ja toista runoilijaa. Rakastan sitä,
miten helsinkiläinen katsoo ohi. Rakastan, miten farkut kuluu kerralla.
Ymmärtänet, että kannatan demokratiaa ja valinnan vapaata roinaa.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Mitä retoriikka kertoo siitä, mistä puolueista hallitus kootaan?
a) "Nyt jytkytetään: tämä ei ole beduiinien maa."
b) "Pettynyt fiilis, meillä oli huipputiimi."
c) "Kootaanpa hallitus kuinka hyvänsä, me jatkamme työntekoa."
d) "Minä lupaan, että tämä joukkue tekee joka päivä töitä siksi,
että ansaitsee luottamuksen."
Valitaan näistä kolme yhteensopivinta ja katsotaan mahdolliset lisämausteet.
torstai 16. huhtikuuta 2015
Vaivaannuttavuus
Alkavat hiljalleen vituttaa nämä politiikan fantasiapäivät.
Onneksi tulee pian sunnuntai, ja juhlien jälkeen palaamme
tappavaan arkeen, kukin omaan lokeroomme.
Olemme raapustaneet viekkaat numeromme, ei tarvitse tuntea
arvovalintojen myötähäpeää, ainoastaan kestää ja kiittää,
ettei tämä vielä ole gulagarkki.
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Sipuli
Seis, sanoi sipuli,
oli muna jo aivan huulilla.
Seis, sanoi se,
oli täytetty suklaakuulilla,
oli täynnä siveyttä se.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Ajatus
Minun aivoni kantavat kuoleman siementä,
samaa elävää kuin jäkälät, kynnen jäljet tuulessa,
kun puut kaatuvat ja multa nousee kruunuina.
tiistai 7. huhtikuuta 2015
2080-luvulla
Netflix-sarjoja, syön purkista, 2080-luvulla olen maannut kuolleena jo kolme
vuosikymmentä, parhaassakin tapauksessa, kaksituhattakaksikymmentäviisi,
kaksituhattakolmekymmentäviisi, kaksituhattaneljäkymmentäviisi, kaksituhattaviisi-
kymmentäviisi, olen silloin kahdeksankymmentäkolmevuotias, ehkä muistan
omat sarjani tai hampaani, happiviiksien takaa, muistan miten siivosin pitkät
lauantaiaamut, kenen takia, meidän, ja mitä siitäkin tuli, istun illat TV:n ääressä
ja tahdon ainoastaan että ruumiini poltetaan, tahdon sitä nytkin.
torstai 2. huhtikuuta 2015
Kiirastorstai (kunnes ne ovat yhtä)
päivä armahtaa aamun
ilta päivän
yö illan
äkkiä muistan
ne kaikki
laulut verestä
tiistai 31. maaliskuuta 2015
Palautumisriittejä
Jäätynyt polku
valmistelee
palautumisriittejään.
Tänä aamuna
se on taistellut
ilmeensä takaisin.
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Lukijaruno
Kuin kasvi elämän kirjassa, jossa
nimiämme poltetaan,
ruosteen syömä maa antaa tutkia
uhrien varjot.
Hajonneet kasvot betonilla,
taivaalla
Johanna Tukiaisen suuret, hyvät,
ajettuneet
ja Stephen Elopin ─ hymyilevät
hetken toisilleen
kuin kuolleet palaisivat pitkältä
matkalta.
Ajattele ilme, idiootin,
kuvittele sitten ihminen
tai Köhlerin apina, joka tahtoo
katosta banaanin,
”Mitä piti tapahtua, että
päädyimme tähän?”
Jos heidänkin varjonsa avautuu,
jos heistä jää
vain katakreesi haudankaivajan
silmään,
antautuisinko tälle
kuin turha catering?sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Viikon väläys
Jos eläimet ymmärtäisivät kuinka paljon ne hyötyvät eläintutkimuksesta,
ne suhtautuisivat tieteenalaan paljon myönteisemmin.
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Amor fati
Joko nukahdit
joko heilahtelet väentungoksessa
joko aamun kärhi puhkaisi luomesi
koko maailma on palokaaria
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Vaaliruno
Hiljaisuuden kantamisen työ
kun kasvot ilmestyvät ojanpenkoille
ja lupaavat kaiken.
Vielä neljän vuoden takaa muistan
kuinka vaikea heidän oli hakea hymyjään pois
ladon seinältä Pakkalasta.
Kuin tuhat korkeushyppääjää olisi yhtä aikaa
unohtanut pudonneen riman.
Kusetin koiraani numerorivissä,
hampaisiin se ylti vasta loppukeväästä
revenneitä lakanoita talloessaan.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Halvaus
Elämä niin kuin se oli.
Olen kerännyt menneen
nahkaa kivistä,
istunut viereen
hetkeäkään tajuamatta.
Ne jotka tajuavat
jatkavat toisaalla,
eivät tästä maailmasta piittaa.
Emme ole kohdanneet,
en ole koskaan ollut näin minä.
Sinulla on jo kuoleman kasvot.
Jumala on lukittu tähän maailmaan
ja tästä maailmasta
kuin neliraajahalvaus.
Aivojen kivi huutaa.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Suhdanteita
Yritys tekee taustatöitä
yritys valmistelee strategian
yritys löytää markkinaraon
yritys käy neuvotteluja sopimuksista ja ehdoista
yritys lähettää paikalle parhaat voimansa
yritys on pystyssä
yritys on kova
yritys on valmis
yritys on päällä
nyt yritys on takana
yritys kasvaa entisestään
yritys säätelee toimintaansa
yritys vetäytyy
ja vaihtaa toimipaikkaa
yritys supistaa toimintojaan
yritys sopeuttaa toimintojaan
yritys hakee tukea
yritys on jälleen pystyssä ja kova
yritys kasvaa
yritys jatkaa toimintojaan
yritys on päällä
yritys tavoittelee voittoa
yritys kasvaa entisestään
yritys on valmis
jakamaan osinkoja
tuotoksen on oltava arvokkaampi
kuin käytettyjen panosten
markkinat odottavat
yritys kukoistaa
nyt yritys nimetään uudelleen
yritys kasvaa entisestään
nyt yritys saa lisäarvoa
nyt yritys lähtee lentoon
yritys tulee
tulee ja supistuu
toiminta on vaatinut veronsa
yritys kirjaa alas liikearvoa ja muita aineettomia
yritys vetäytyy markkinoilta
ja järjestelee kirjanpitoa
on täysi syy
ymmärtää väärin
suhdanteita
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Ajatus
Mihin muualle he olisivat vieneet ikuisuutensa kuin taivaalle
heidän maansa oli hiekkaa hauraita kiviä ja vesi siinsi niissä vain suolakangastuksina
heidän savunsa hajosivat autiomaahan luut kantoarkuissa ylhäällä he näkivät toiset tulet
vyöryivät kuin okaat monessa kerroksessa läpi loputtomien vesien
Kuka sanoi ettei lohtua ole? Taivaalta voi pyytää apua aina.
Siellä hiekka on vain matalissa kerroksissa.
Luontoruno
Mustarastaat, heti auringon noustua rakentavat äänitikkaat uneen,
lumen rajassa kuin teeret, pyrstöt levällään kuopivat lehtiä
oranssit nokat, nopeat jalat jäätyneiden polkujen vetoketjukuvioita rummuttaen.
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Metafysiikkaa 2.0
Aamulla tyttäreni pyysi:
- Voisit sä iskä kiljottaa sinne googlen kuvahakuun "elävä jumala",
mä en oo ikinä nähny elävää jumalaa.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Matka
Muistan hyvin: astuin kerran ihmispaskaan,
New Yorkissa se oli ja minä olin kolmentoista.
Niken lenkkarit, valkoista ja hopeaa, mustat pohjat,
joku puisto, juuri muuta en muista.
Me jatkoimme ylös rannikkoa, Massachusetts,
Mayflower, joki Mainessa, ja sitten Kanada, Prinssi Edwardin saari,
meri kiehui. Quebeckin torit ja neulatorni Toronton,
me kastuimme Niagaralla. Kun saavuimme takaisin alas,
oli peilitalot, taksit ja rivissä YK:n liput,
turistijoukot. Menin sisään samoilla lenkkareilla.
Joku jostakin sanoi: Pyhä mies antoi hupparin köyhälle,
juuri se oli piirretty kattoon, haalean sinisellä.
P.S. Tosta hupparista ja Giottosta.
En ole käynyt Assisissa, New Jerseyssä olen,
asuntoauton katolla istunut ja nähnyt naisten
shorsit, sääret. Ja pimeässä huoneessa pyyhkinyt
Wendysin paperiservetillä kireän nahkan alta, vatsalta.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Vaalin hetki
Taas alkaa huoli ihmisistä,
nousee puhe runsaana huulille.
Puvut päällä, korkeat herrat,
putoavat jalantyngilleen.
Kun pystyssä ovat jälleen, hetkessä unohtavat,
toimiin ryhtyvät, aivan hävettää
muistaa omat puheet moiset.
Zombiku*
Talosta taloon
etsittävä on turvaa,
hetken lepoa.
Atlanta mennyt
ja joka muu kaupunki,
raadot hallitsee.
Myös pieni tyttö,
ennen omasi, enää
on hampaita yön.
Kasvot tarttuvat,
kädet repivät lihaa
kirkkopuistossa.
Ja tiedemiesten
laboratoriossa
tulos on varma:
Virus on meissä
kaikissa, altistus on
yhteinen, no cure,
vain pirstomalla
aivorungon sammutat
halun kulkijan.
Talosta taloon
etsittävä on turvaa,
hetken lepoa.
Vaan silti pahin
kaikista ihminen --- hän
yhä elossa,
kuin varjo, kuollut
liikkuu. Jos kohtaat, väistä,
heti pakene.
*Typerä genreruno syllabiseen mittaan, taustalla The Walking Dead, kunhan heräsin ja kirjoitin.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Samsara 2015
Joskus mietin mitä helvettiä olen tehnyt edellisessä elämässä,
kun talo on täynnä käveleviä persereikiä.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Kysymys runoudesta
Kieli, ajattelu, hiljaisuus, rytmi. Vain kiteiden järjestys vaihtuu.
Onko runoudesta tullut mahdotonta? En usko.
Mutta kieli on kääntynyt esiin ja muut elementit järjestyneet mikrotasolle.
Siksi monesta se mikä ensin näkyy on tyhjää, rakeista, suhteetonta.
torstai 5. maaliskuuta 2015
Found poem*
"Moni sanoo tulevansa uudestaan ajan kanssa, mutta eivät ne tule.
Aikaan ei kannata ottaa yhteyttä, sillä aika ei halua tänne."
*Georg Porokara, Malmilla ikkunattomassa peltihallissa käytettyjä legoja myyvä yrittäjä
kommentoi syitä tulla legotaivaaseen (HS Mesta, 5.3.2015)
Tiedoksi
Niukka vuosi, tuskin yhtään runoa. Proosa rehottaa kuin pakoauto,
lumen sulattama aarre, joka käynnistyy puolimatkassa.
Ajatuksen sana
Ajatuksen sana jonka jätin lauseesta pois.
Hiljaisuus joka hyväili itseään ei hyväillyt sitä.
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Toistosta
Toisto, uusi yritys, repetere, etsiä, ei retorinen kuvio, vain etsiä ja yrittää uudelleen.
Toisto, kestävämpi kuin mikään toivo.
torstai 15. tammikuuta 2015
torstai 8. tammikuuta 2015
Found poem
Toinen mustan auton renkaista
kiertää aukkoa vaakatasossa
ja toinen pystyssä.
*Matti Mielonen, Maailmankaikkeus on mallillaan, HS 8.1.2015
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Finlandia Grishamille?
Luin joululomalla Jussi Valtosen Finlandia-palkitun romaanin He eivät tiedä mitä tekevät. Lukijoiden mielipiteet ovat jakautuneet kahtaalle, vähintäänkin, ja niin minunkin mielipiteeni.
On esitetty, että teoksen kieli olisi huonon käännöskirjallisuuden kaltaista, ainakin osin. No onhan se, varsinkin aluksi, reilun sadan sivun verran suunnilleen. Sitten paranee laatukäännökseksi tai ihan hyvin kirjoitetuksi proosaksi, valtaosaltaan. En ainakaan usko, että lukukokemuksessani olisi kyse pelkästään siitä, että olisin turtunut välittämään kielellisistä pikkujutuista ja antanut teemojen viedä.
Joka tapauksessa alku on hieman kömpelön kielen vuoksi kiusallista luettavaa. Kieli herätti minussa muuallakin (mm. Tommi Melenderin blogissa) esiin nousseet kysymykset: Jäljitelläänkö tässä yhdysvaltalaisen päähenkilön ajattelua, puhetta ja tapaa hahmottaa maailmaa ja onko valittu rekisteri onnistunut? Vai onko kyse yksinkertaisesti siitä, että tietyt tekstinosat ovat jääneet editoimatta, että jokin käsikirjoituksen vanhempi kerros on mukana sellaisenaan, koska toimii temaattisena ekspositiona kyllin kelvollisesti? Erityisen hankaavan alusta teki se, että ensimmäiset luvut jäsentelevät juuri kielen, kulttuurierojen ja maailman hahmottamisen kysymyksiä (suomalaisen ja yhdysvaltalaisen tiedekulttuurin ja elämänmuodon kohtaaminen, paikoin hyvin tarkkanäköinenkin kuvaus ja analyysi).
Romaanin teemat olivat painavia ja ajankohtaisia eli sellaisia, että varmasti koskettavat potentiaalisesti jokaista ajattelevaa lukijaa (tekniikka, ekologia, neurotieteet, perhesuhteet, tieto). Kyllä ne minuunkin osuivat monilta osin. Joissakin kritiikeissä esiin nostettuun scifiin en nähnyt varsinaisia yhtymäkohtia, ellei sellaiseksi lasketa dystooppista kuvausta siitä, mihin tekniikan hyödyntäminen kaupallistamispyrkimysten, kritiikittömyyden, ahneuden ja manipulaation halun kanssa ihmistä vie. Mutta kun ne yhdistetään jännärijuoneen?
Luulen, että Valtonen on käyttänyt juonirakenteen hiomiseen runsaasti aikaa, ja se on vienyt huomion monista muista, romaanin kielelliseen luonteeseen osuvista seikoista. Toki tällainen jännäripalapeli on kätevä keino sitoa lukija liki kuusisataasivuiseen romaaniin (en odottanut mitään Joycea, vaikkei sekään huono rinnastuskohta olisi Finlandian arvoiselle romaanille, toki epärealistinen, myönnän), mutta juuri teemojen "painavuuden" ja rakenteen arvattavuuden epäsuhta ärsytti minua suunnattomasti. Ja se, että tällainen ennalta-arvattavuus on niin ajankohtaista eli helppoa ja taatusti sellaista, ettei lukijalta odoteta muuta kuin sivujen kääntämistä ja sen unohtamista, että kieli on kaikkialla muuallakin maailmassa juuri tällaista kyllin hyvää käytännön TV-kieltä, jolla kaikki joka kanavalta tulevat dekkarit kirjoitetaan ja joka voidaan kääntää sellaisenaan milloin tahansa ja johon ei siksi tarvitse kiinnittää mitään huomiota.
On esitetty, että henkilökuvaus olisi pinnallista. Minusta se toimii melko hyvin, mutta kun se yhdistyy juonirakenteeseen, jossa henkilöt pakotetaan jo kaukaa lopputulemaltaan arvattavaan kuvioon, ei tehoja saada irti kuin paikoin. En tiedä vaadinko liikoja, mutta kun romaani tuntuu tällä tavoin laskelmoidulta, alkaa tekstiä tihrustaa erityisen kriittisesti. On tosin sanottava, että monessa kohtaa teos pelasti aluksi heppoisilta näyttäneet ratkaisut tai ainakin tarjosi niihin hetkeksi yllättäviä kulmia (osin juonenkäänteiden tai tapahtumien yllättävien paisumisten vuoksi), mutta kaiken kaikkiaan minua jäi vaivaamaan kysymys: Ollaanko jo Finlandiassakin tultu tähän?
Finlandia on toki myynninedistämispalkinto ja suunta on suuria yleisöjä kalastaviin kyllin laadukkaisiin teoksiin, mutta silti. En mahda mitään sille, että mielestäni palkinto ei tee oikeutta Valtosen romaanille, eikä romaani palkinnolle. Luultavasti kyse on vanhanaikaisuudestani ja lukemisen kriteereistä: jokin Valtosen teoksessa häiritsee mielikuvaani siitä, mitä käsitetään Finlandialla palkittavalla romaanilla, jossa jokaisen osan tulisi olla laadukas ja tasapainossa.
Ei romaani ollut huono, ei ollenkaan. Monin osin se oli sujuva, syvällinen, teemojaan osuvasti käsittelevä teos. Silti minusta tuntui kuin Finlandia olisi annettu John Grishamille. Nykyään sellainenkin on ilmeisesti mahdollista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)