sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Halvaus
Elämä niin kuin se oli.
Olen kerännyt menneen
nahkaa kivistä,
istunut viereen
hetkeäkään tajuamatta.
Ne jotka tajuavat
jatkavat toisaalla,
eivät tästä maailmasta piittaa.
Emme ole kohdanneet,
en ole koskaan ollut näin minä.
Sinulla on jo kuoleman kasvot.
Jumala on lukittu tähän maailmaan
ja tästä maailmasta
kuin neliraajahalvaus.
Aivojen kivi huutaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Vaikuttava runo. Kova kuin kivi, jonka sisällä on elämää, joka murenee ja jättää miettimään tulevaa.
Kiitos, Liisu.
Onneksi on sanoja, kun on tämä elämäkin.
Usein elämä on, Matti Nykäsen sanoin, "ihmisen parasta aikaa", vaikka joskus tuntuisi kohtuulliselta ajatella toisin, että elämän päättymiselläkin on arvonsa, ainakin silloin kun se päättää arvokkaan elämän oikeaan kohtaan. (Tämä menee nyt aiheeseen, josta ei ollut tarkoitus enempää puhua, mutta on tämän runon taustalla, ei siitä kummempia.)
Lähetä kommentti