perjantai 15. toukokuuta 2015

Naapurisuhteet






Jotkut ajattelevat, että olemassaolossa on kyse vain siitä mitä sanotaan

ja siitä mitä tahdotaan ajatella, aivan kuin jonkun vieressä oleminen olisi

vain asianosaisen oma asia. Riittää kun lapset muistavat tarkastaa mitä ikkunasta

milloinkin näkyy. Se, että jokin valtio tahtoo olla olemassa, voi merkitä mitä

hyvänsä. Siksi myös naapurina oleminen voi merkitä mitä hyvänsä. On vaikea

kuvitella, että yksikään yksilö tai perhe tahtoisi naapuria, jonka suhteen on

jatkuvasti oltava varuillaan. On ilmeistä, että naapuria ei saa ärsyttää,

uhata jne. Entä jos logiikka on: Jos hankit koiran tai turvalukon, ärsytät minua,

voittamatonta naapuriasi, ja olet paha. Vai mitä ajattelet naapurista, jonka tärkein

tahto on olla voittaja, omin ehtoinensa, välittämättä mistään muusta kuin oman

olemisensa voittajuudesta ja sen varmistamisesta?


Jokaisessa taloyhtiössä on häiriintynyt kyttä tai kapiainen, joka tunkee

muiden tontille vain siksi, että sen elämässä on ollut hetki, jolloin se on kuvitellut

voivansa olla ikuinen voittaja ja johtaja, aika jolloin se on saanut alistaa heikompiaan.

Nyt se kokee tulleensa loukatuksi, sillä sen rajoittunut ääliömäisyys  on havaittu

ja sanottu ääneen. Tämän ääliön perheessä saattaa olla hyvyyttä tai hän voi olla

sisäisesti nurkkaan ajettu, mutta mikään tällainen seikka ei vie pois sitä tosiasiaa,

että ihmiset eivät pidä hulluista röyhkeistä naapureista. Heidän vuokseen taloyhtiön

asioiden hoito ulkoistetaan.


Maailman mitassa olemme kaikki rivitaloasujia ja kerrostaloasujia, ja silti ei ole

kokousta, jossa näistä asioista voitaisiin päättää ja hullut kerta kaikkiaan vaientaa

siirtämällä asioiden hoito toisaalle, jossa käsi on pidempi kuin naapurin käsi.

Koska maailmassa ei ole yhtiökokouksen yksituumaisuutta, jää hullun sietäminen

ja rajoittaminen ainoaksi keinoksi.


Hullun voittajan kanssa neuvotteleminen on vaikein taiteen muoto. Juuri tästä

syystä on vain vähän neuvottelun suurta taidetta. Melkein yhtä vaikeaa on hullun

osallistaminen meihin muihin ihmisiin. Pelkkä ajatuskin "osallistamisesta meihin"

on sen olemassaololle rienaus, sillä kyseessä on voittaja, jolle muut ihmiset ovat

vain sitä itseään varten.







4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Totta puhut, Pinneberg! Asumme kahta asuntoa, toinen kaupungissa toinen maalla.
Naapurisuhteita molemmissa varomme, etteivät ne rikkoutuisi. Sivusta katselemme ja kuuntelemme naapurikiistoja, jotka ovat julmetun kovia vuoroin toisessa, vuoroin toisessa. Onneksi puut ja pensaat erottavat kesäisiin meidät muista. Talvisin kaupungissa käynnit harvenevat, kun ambulanssit ja naapurit huutavat ulkopuolella. Minusta se on toisaalta jännää. Kokee elävänsä, toisaalta se mykistää mielen kun ajattelee, olemmeko ehkä itse samanlaisia niiden toisten mielestä.

Onhan meillä piilopirtti, mutta se on kaukana. Sinne on 500 km. Siellä on liiankin hiljaista. Korvat pakahtuvat.

Ihmiset on sittenkin suurin piirtein ihania!

Liisu kirjoitti...

PS.

Lainaan itseäni: "Ihmiset on sittenkin suurin piirtein ihania!" Mutta lisään siihen: Paitsi minä.

Sattui moka kun mainitsin kirjasi lukemisen kohteena ja - tein sinusta Tero Haapalan. Muistissani pyöri samanaikaisesti Tero Hannula, jota olen myös lukenut. Pyydän anteeksi!

Ei mitään hätää kuitenkaan. Blogin pitäjä korjasi virheeni. (Tämä tapahtui Luutiissa, jossa ollaan tietäviä ja valppaita).

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi, eipä mitään, Liisu! Poliisissa vaikuttava Tero Haapala on serkkuni, eli läheltä meni.

Liisu kirjoitti...

Jos tämä olisi Facebook, painaisin
tykkään!