That Day Was My Birth

making choices (choses)

final weeks (weaks)

through september 26

Itseään toteuttava profetia

Olisiko vihdoin kritiikin aika muuttua hölynpölyksi, hyvällä omallatunnolla?

Kirjoitetaan silleen lyhyesti, esittelypohjalta, vähän niin kuin kuka tahansa,

sanotaan, että tää on nykyaikaa.

Miksi kannattaa aloittaa heti aamusta?

Ylpeys käy lankeemuksen edellä, mutta vasta iltapäivisin.

Aamunkoitto

Selviytymisen

jälkeinen päänsärky:

uuden taistelun

aamunkoitto.

Valo

Aurinkommeko, jotain toisissamme, mitä emme näe?

Sokeampi kuin meri, aina avoin ja rikki.

Arvio

Ota kymmenen askelta niin kerron, olemmeko susia vai ihmisiä.

Lippu rannalla

Ehkä tunnistamme vain lipun muodon,

rannan ääriviivat, tulen. Eteenpäin kaikki on ratkaisematta.

Entä jos

Entä jos eläimet voisivat liittoutua keskenään?

Toive, toinenkin

Hän toivoo, että aseet toimitettaisiin suoraan lähtömaahan.

Niin naapurit hoitaisivat ongelman keskenään.



Ehkä lähimmäisiä voisi hyödyntää myös lihasäilykkeinä, koirien ainakin,

tai säilykkeet voisi ampua suoraan leiriin.

X

Kuin loismato kokoan itseni.

Tulva

Idiootit maan rajalla häpäisevät lippua.

Kysymys

Kuuluuko köyhien ja rikkaiden välillä olla kuilu, jotta luonnonjärjestys säilyy?



Miten syvä kuilun tulee olla, jotta jako pysyy luontevana?

Päiväyöt

Nämä päiväyömme, emme odottaneet, kuin ihminen vilkkuu valo

sähköaidan takana kukkulalla.

Aforismi

Hänen runoudessaan on monia hyvinkin täydellisiä lauseita, joita en osaa sijoittaa.

Kuin raha tai liian hieno syöttö ratkaisupelissä.

Puoli päivää pulkassa

Kirjoitin, tein ruokaa ja kuuntelin pari Mumford & Sonsin konserttia. Tulipa hyvä päivä.

Pysähdyin

Kadulla koiran

loisoksennus: myöhäisen

perennan kärhi.

Ajan tapa

Eilen minua katseltiin paljon. Mitä tekisin tänään, jotta minua katseltaisiin taas?

Kyse kommunikaatiosta, olemisesta, nähdyksi tulemisena, nähdyn seuraamisena.

Lohduttomuus vai lohtu? Sosiaalinen media kirjoittanut itseensä Piispa Berkeleyn Jumalan.

Aikana mutta

Aikamme jää historiaan tohkeisuuden aikana

aikana joka sai aikaan joitakin merkittäviä, aikana mutta välittymättömiä

juuressaan ristiriitaisia affekteja.

Kyyhkysinetti

Jaakko Yli-Juonikkaan Kyyhkysinetin kieli on proosan runoutta, alusta asti. Teoksen alkupuolen maalaisjaksossa etualalla on Rauha Raution hahmon piirtäminen. Aihetasolla mennään realistisen kansankuvauksen piirissä, kielessä taas omaehtoisen, juuri tätä teosta varten luodun rytmiikan ehdoilla. Pikku hiljaa kieli saa tasoja hienovaraisista genresämpläyksistä, kun tuhon ensi kärhet työntyvät esiin. Erinäisten vaiheiden jälkeen Rauha lähtee kaupunkiin ja etsii käsiinsä parantaja Kallion, joka on helpottanut hänen oloaan. Sitten tulee kesuura ja alkaa saatanallinen ralli.

Teos ei ole vaikea, mutta vaatii kielen, rytmin ja katkosten tajua. Loistava kombo modernismin, vaihtoehtokirjallisuuden ja jälkimodernin kielentutkimuksen ja etiikan puolelle ylittyvän postmodernismin herkkuja. Volter Kilpi, Joel Lehtonen ja Antti Hyry kummittelevat, mutta taajuus huojuu ylijuonikasmaisesti.

Tästä muistinkin. Pitää käydä Tattarisuolla, Helsingin Metalli ja Raudassa, puuöljytarjous.

Kysymys

Kumpi on pahempi: Paska kirjailija vai ihminen, joka esittää kirjailijaa?

Nk. omantunnonkysymys.

Paras vaihtoehto

Eräs mies sanoi, että haastattelut vihapuhetta vastaan vievät kaiken hänen aikansa. Hyvä niin. Entä kirjallisuus? Pitääkö sen olla kasvattavaa, korrektia, puheohjelmaa? Ajattelen Turkan Isoa Homoa. Miksi se on niin hyvä juttu, vaikka se on melkein farssi, onko se? Turkan juttu ei ole korrekti millään muotoa vaikka se on tosi ja historia on tehnyt siitä sovinnaisen. Mitä kirjallisuus tahtoo sanoa? Ei kai se asetu sille tai tälle kannalle, niin toivottavaa kuin suoraselkäisyys muutoin onkin. Ehkä kirjallisuuden tarkoitus on potkia arvo-organismiamme, lyödä kirveellä, vaikuttaa niin kuin jonkin täysin tarkoituksettoman henkilön itsemurha. Jos mimesis on yhä kirjallisuuden ydin, se on tässä.

Sairaskertomus

Yöllä hoipertelen muiden kaltaisteni kanssa sairaalan päivystykseen. Olen vetänyt päälleni peiton, muutoin olen alasti. En tiedä missä vaiheessa lakkasin olemasta musta mies, jolla oli kädessään automaattiase. Minua etsittiin, pälyilin kerrostalon sisäänkäynnin vieressä suojanani pelkkä koristesäleikkö ja koetin pysyä seinää vasten niin liikkumatta kuin suinkin. Nyt kuljen toisten mukana rampilla. Edessäni olevalla naisella ei ole pakaroita: on kuin hän olisi vetänyt ihonkaltaiset pussihousut jalkaansa. Toinen, rintava, jolla on päällään vain liivit, sanoo, että muhkeus johtuu siitä, että rinnat kasvavat ylös kahdesta kystasta. Vasemmalla välkkyvät leikkaussalien valot, betoniramppi on kuiva ja hajanainen kulkijoista.

Paavo Haavikko, isä

Heikki Haavikon Paavo Haavikko, isä luettu miltei loppuun. Nyt on yhä helpompi ymmärtää, miksi Mauno Saaren Haavikko-niminen mies tuntui niin ristiriitaiselta, jopa väärältä. Ei toki pikareskiromaanina, jonka sankariksi Mauno Saari itsensä vähitellen nostaa mestarin alkaessa hiipua, vaan elämäkertana. Haavikko-niminen mies on sepite siinä ikävässä merkityksessä, joka syntyy, kun tekijällä on liian vähän tietoa käsittelemästään aiheesta ja liikaa intoa tehdä itsestään sankari. Muistan millaista myötähäpeää tunsin lukiessani teosta. Kohtaamiset - ja Haavikon ja Saaren välinen "ystävyys" - oli rakennettu juuri sellaisten kliseiden ympärille, jotka inhottavat kirjailijoiden elämän käsittelyssä. In vino veritas, nerokultti, mielistely ja ylenmääräinen sekaantuminen toisen asioihin.
Heikki Haavikon teos on toki sekin asianosaisen todistus, mutta minusta siitä loistaa poissaolollaan se valheellinen tunteellisuus ja halu olla jotakin, hössötys ja kulttuuri-ihmisen ja ymmärtäjän näyttely, joka värittää Saaren teosta ja vääristää hänen todistustaan Haavikosta. Paavo Haavikko, isä on pojan kertomus isästään, ei niinkään taideteos kuin muistelma ja vastakirjoitus, joka on täytynyt kirjoittaa. Kuva, joka teoksessa Mauno Saaren ja etenkin Pirkko Turpeinen-Saaren toimista muodostuu, on kuvottava mutta uskottava. Kuva Haavikosta täydentyy. Hän on huomattavan käytännöllinen ja inhimillinen henkilö, kaukana siitä jumalasta, jonka Saari ihailussaan hänestä luo. Haavikon runoudesta emme opi mitään uutta, paitsi ehkä työskentelyolosuhteiden kuvaus täsmentyy.

Rakkausruno sekunnissa

Minun ihoni, sinun kyntesi: tämä on aikuisten värityskirja.

Painotuskysymys

Kun elokuvaohjaaja keskittyy silmiin ja eleisiin, hän saattaa unohtaa ettei Jäämerellä

ole sellaisia kaislikoita kuin Liettuassa. Naisvanki pakenee ovesta, joka edellisessä

kohtauksessa on lukittu salvalla. Venäläissotilas avaa portin rakastajalle, vaikka

toinen karjuu selän takana Ruki vverh! Mökin puut ovat vasta sahattuja,

ja töllin pöydällä komeilee uusi Adler. Kuka käynnisti sahan, kuka raahasi koneen korpeen?

Taiteilijoita kumpikin

Nälkätaiteilija, raakaruokataiteilija.

S & M

Sun mielipitees häiritsee ja loukkaa mun someraivoa.

Tulevassa maailmassa II

ei huutoa, vihellystä, katkoksen merkkiääntä
kaikki kuin nyt, vain hieman toisin
hampurilainen, käynti psykiatrilla, osuma renkaan ulkopintaan
sängylle valeltu iho,
aavikoita sielläkin, hiljaisuutta

entä jos näemme vasta pyörteen alla
sinäkin hiilidioksidin peittämä
läikkä öljyä, kondensoitunutta vettä

 

Entä

entä jos näemme vasta pyörteen alla


sinäkin veden, hiilidioksidin peittämä

Diagnoosi

sängylle valeltu halo, huonosti nukuttu yö


aavikoita sielläkin, hiljaisuutta


vaihdan rukoukseen, katson mihin saakka sillä pääsee

Päivän kartta

hampurilainen, käynti psykiatrilla, osuma renkaan ulkopintaan


asfaltilla läikkä öljyä, kondensoitunutta vettä

Tulevassa maailmassa

ei huutoa, vihellystä, katkoksen merkkiääntä


kaikki kuin nyt, vain hieman toisin

Keskustelu tyttären kanssa

- Niistettäiskö nenä?


- Ei tarvi. Mä ehdin jo syödä kaikki räät.

Ruokki

Jeesus ruokki viisituhatta miestä

epäluuloja ruokki Neron outo käytös

Kaisa ruokki ja hoiti koiraa parhaansa mukaan

päivän ainoa ruokki ohitti meidän saaren takaa



Jos ajattelu ja runous ovat tällaista tietoisuutta

edeltävien mallien selaamista ja yhdistelyä

on tärkeää tutkia niitä skriptejä jotka valikoivat edustuksia



Kielestä tulee jälleen arvokysymys

Havainto

Vaikka kuinka kääntäisin, on tämä kieli elävänä suussa,


vaikka katsoisin sivuun, pysyy sen maailma.

Worms

Sateen jälkeen
keräämässä matoja
syöttisankkoihin.


Iskuina kellot
kirkolta: Viisaimmat
pitävät päänsä,


suut tarraavat aina
tyhmimpiin, elävimpiin
imuputkiin.

Pahan mystiikka

Kielettömän maailman vapaus
on jo täällä.


Nostan vihreän toukan asfaltilta
juuri ennen Koivukylänväylää.

Way of life

Aina yhä uskottavammat hampaat,


pillu, kaularanka. Kädet heiluvat, kuristavat,


menettävät otteensa. Miksi odotin totuutta,


kaadoin lisää kahvia kuppiin?


Ruokki vaappuu yhä uudestaan poikki saman rannan.


Miksi historian horisontti venyi tänne, näin


epäuskottavin yksityiskohdin että minä


olen erisnimi, päivän mainintaan sopiva käytös,


joka juuri näin on kohdattava.