Vieraantuneesti mutta velvollisuudentuntoisesti kuluttaa ihminen maan päällä,
double decker.
5 kommenttia:
Anonyymi
kirjoitti...
Otsikko on hyvä. Ja kieltämättä tämän spektaakkelin tunnelmaan pääsee taloustilanteesta huolimatta, kun joulun alla piipahtaa täpötäydessä kauppakeskuksessa. Toinen kysymys onkin sitten, miten velvollisuudentuntoinen ylikulutuksemme vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisen ympäristön jätämme lapsillemme. Varsin hyviä huomioita näissä versoissa, ajankohtaisia ja yhteiskunnallisiakin. Ajateltavaa työmatkoille. Terveisin Maarit P.
Jep, kyllä se kulutusspektaakkeli kuluttaa taantumasta huolimatta meitä jokaista ja ympäristöä ihan huolella. Muistan, miten onnellinen olin 90-luvun laman aikaan, vaikka rahaa ei ollut juuri mihinkään. Lapsuus 70-luvulla oli onnellinen, vaikka silloinkaan ei ollut materiaa, oli kuitenkin luontoa, kavereita, seikkailua ja kykyä touhuta pienilläkin resursseilla, oli tyhjää tilaa ajattelulle. Virikkeiden piti syntyä omassa päässä. Ei varmasti olleet asiat näin hyvin eivätkä näin huonosti yhteiskunnassa. Kuluttamisesta emme tienneet mitään. Sitä näkyi vain, kun amerikanserkut tulivat vierailulle ja mentiin kauppaan ja täti osti 2 kärryä tavaraa, jota ei kotona koskaan ostettu.
Jep, kyllä se kulutusspektaakkeli kuluttaa taantumasta huolimatta meitä jokaista ja ympäristöä ihan huolella. Muistan, miten onnellinen olin 90-luvun laman aikaan, vaikka rahaa ei ollut juuri mihinkään. Lapsuus 70-luvulla oli onnellinen, vaikka silloinkaan ei ollut materiaa, oli kuitenkin luontoa, kavereita, seikkailua ja kykyä touhuta pienilläkin resursseilla, oli tyhjää tilaa ajattelulle. Virikkeiden piti syntyä omassa päässä. Ei varmasti olleet asiat näin hyvin eivätkä näin huonosti yhteiskunnassa. Kuluttamisesta emme tienneet mitään. Sitä näkyi vain, kun amerikanserkut tulivat vierailulle ja mentiin kauppaan ja täti osti 2 kärryä tavaraa, jota ei kotona koskaan ostettu.
Koko jutun tausta on tietenkin Hölderlinin In lieblicher Blaue -runon säkeissä: "ansioituneena kyllä, mutta runollisesti / asuu ihminen maan päällä", joita Martin Heidegger kommentoi kuvatessaan länsimaisen ihmisen suhdetta olemiseensa ja runouden tehtävää tuon olemisen ja riittämättömän ansioituneisuuden suuntaamisessa.
5 kommenttia:
Otsikko on hyvä. Ja kieltämättä tämän spektaakkelin tunnelmaan pääsee taloustilanteesta huolimatta, kun joulun alla piipahtaa täpötäydessä kauppakeskuksessa. Toinen kysymys onkin sitten, miten velvollisuudentuntoinen ylikulutuksemme vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisen ympäristön jätämme lapsillemme.
Varsin hyviä huomioita näissä versoissa, ajankohtaisia ja yhteiskunnallisiakin. Ajateltavaa työmatkoille.
Terveisin Maarit P.
Kommentista oli kadonnut matkalla se, mikä minulle tästä tulee mieleen: kuka kuluttaa ja mitä kuluttaa.
sama
Jep, kyllä se kulutusspektaakkeli kuluttaa taantumasta huolimatta meitä jokaista ja ympäristöä ihan huolella. Muistan, miten onnellinen olin 90-luvun laman aikaan, vaikka rahaa ei ollut juuri mihinkään. Lapsuus 70-luvulla oli onnellinen, vaikka silloinkaan ei ollut materiaa, oli kuitenkin luontoa, kavereita, seikkailua ja kykyä touhuta pienilläkin resursseilla, oli tyhjää tilaa ajattelulle. Virikkeiden piti syntyä omassa päässä. Ei varmasti olleet asiat näin hyvin eivätkä näin huonosti yhteiskunnassa. Kuluttamisesta emme tienneet mitään. Sitä näkyi vain, kun amerikanserkut tulivat vierailulle ja mentiin kauppaan ja täti osti 2 kärryä tavaraa, jota ei kotona koskaan ostettu.
Jep, kyllä se kulutusspektaakkeli kuluttaa taantumasta huolimatta meitä jokaista ja ympäristöä ihan huolella. Muistan, miten onnellinen olin 90-luvun laman aikaan, vaikka rahaa ei ollut juuri mihinkään. Lapsuus 70-luvulla oli onnellinen, vaikka silloinkaan ei ollut materiaa, oli kuitenkin luontoa, kavereita, seikkailua ja kykyä touhuta pienilläkin resursseilla, oli tyhjää tilaa ajattelulle. Virikkeiden piti syntyä omassa päässä. Ei varmasti olleet asiat näin hyvin eivätkä näin huonosti yhteiskunnassa. Kuluttamisesta emme tienneet mitään. Sitä näkyi vain, kun amerikanserkut tulivat vierailulle ja mentiin kauppaan ja täti osti 2 kärryä tavaraa, jota ei kotona koskaan ostettu.
Koko jutun tausta on tietenkin Hölderlinin In lieblicher Blaue -runon säkeissä: "ansioituneena kyllä, mutta runollisesti / asuu ihminen maan päällä", joita Martin Heidegger kommentoi kuvatessaan länsimaisen ihmisen suhdetta olemiseensa ja runouden tehtävää tuon olemisen ja riittämättömän ansioituneisuuden suuntaamisessa.
Lähetä kommentti