Historian kuolema, kirjallisuuden kuolema, Jumalan kuolema.
Täytyy tuntua helvetilliseltä kokea asiat siten.
Kytkeä itsensä irti omasta ainutkertaisesta päättyvästä elämästään.
9 kommenttia:
Anonyymi
kirjoitti...
Tänne osui. Koen monen asian olevan loppusuoralla jossakin määrin tuohon tapaan. Ja toivon olevani väärässä. Kadehdinkin ikuisia kulttuurioptimisteja. Heidän selviytymisstrategiaansa: kyllä se tästä selviää, odota vaan, aina löytyy ratkaisu. He eivät elä vajoavassa lännessä. Onkohan niillä vähemmän happamat geenit kuin mulla? Omasta perusturvallisuudesta noi jutut kyllä nousee, eivät älyllisten ketjujen lopputulemina. Ne joilla on kokemus turvatusta asemasta kokevat vahvasti olevansa turvassa. Kaupanpäälle tulee vielä ympäristöä miellyttävä optimismikin. Tosin kyllähän Linkolankin saarna miellyttää joitakin. Taitavat siitä pitää ihmiset jotka haluavat saada mitä tilaavat.
Jumala kuitenkin mulle elää, kristillinen Jumala, ei itseommeltu (vaikka osittainhan se sitäkin on aina). Uskon että meillä on kaksi elämää. Tämä. Ja se toinen. Ja se toinen ei ole tämän elämän jatko, vaan kokonaan uusi luomus.
Yksityisen syvimmän olemisen ohella voi olla sitten iloinenkin optimisti. Lapsien kanssa ja heidän suhteessa on oltavakin. Muu olisi harhaan johtamista, myllynkiven ripustamista omaan kaulaan, Myös ekstaasi onnistuu, vaikuttuminen, lumoutuminen vaikka taiteesta, luonnosta. Mutta sitten sieltä joskus se kuitenkin tulee, ajatus että me eikä maailma ei t ä s t ä selvitä. Mutta joo, lopunsaarnaajia ei kannata pitkään kuunnella vaikka ne olisivatkin oikeassa. Niillä, meillä on aina omat likaiset motiivimme. Liikkeellä on nytkin kilpailevia loppuja: ilmastoloppu, Euroopan kulttuurinen loppu, manuaalin loppu, euron loppu. Ota ja poimi. (Toi euron loppu ei olis kyllä paha. )
ajattelin tämän ensin puhtaasti ironiseksi lohkaisuksi: kyllästyttää tapa, jolla olemassaoloa lähestytään nihilismin kautta, ainakin puheissa. Ja silti "nihilistillekin" oma henkikulta on tärkeä heti kun se on uhattu: isot maailmanhistorialliset jutut on helppo kuitata kuolleiksi, mutta kun elämä uhkaa julistaa tällaisen nihilistin oman, pienen ja historiallisesti katsoen mitättömän ja täysin korvattavan ja unohdettavan elämän loppuvaksi, tulee valtava halu elää ja jatkaa. Siispä jokaisen olisi mietittävä sitä omaa kuolevaisuuttaan (jos jotain kuolemaa on mietittävä) sen sijaan että pyörittelisi abstrakteja käsitteitä (nimenomaan abstrakteina käsitteinä). Tällä en tarkoita, etteikö pitäisi ajatella myös isoja asioita, luontoakin ja sen vahingoittumista ihmisen lopetellessa lajeja ja rajoittaessa elinolosuhteita.
Mutta olet kenties oikeassa: vain hyväosaisella / perusturvallisella on varaa olla optimisti / olla olematta nihilisti (tai ainakin välttyä pessimismiltä) ja antaa tällaisia julistuksia. Vai onko näin? Miksi sitten sanotaan "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen?"
Tiedän kyllä, että jotkut ottavat nihilismin projektin myös eettiseltä kannalta ja korostavat, että vasta Jumalan jne. kuoltua on vastuu mahdollista: silloin ihmisellä (tai jollakin sen kaltaisella) ei ole enää annettuja tehtäviä suoritettavanaan vaan valintoja ja aito mahdollisuus eettisyyteen. Tämä on tietenkin realismin ääni, ääni joka olettaa ettei ole kahta olemista, ja sellaisenaan tämänpuoleisista äänistä paras mahdollinen.
Hyvää pohdintaa. Nihilismi, samoin kuin luupää-optimismikin, voi olla eräänlaista älyllistä tai sentimentalistista pikaruokaa. Kyllä minäkin nuorena ajattelin samaan tapaan hölmösti että kun on tosi synkkä kirjallinen mies niin kyllä on syvällisintä mahdollista. Haavikko tästä hyvä esimerkki. Pidän paljon myös Bernhardin lausunnoista, hah ha.
Murheellisten autuaiden lohdun en ole koskaan, klassisen kristinuskon ajatuksen mukaan, kuvitellutkaan tulevan täydeksi tässä maailmassa. Kristinuskohan ei lupaa tästä mitä meillä on mitään eheytettyä painosta. Se on seuraavassa painoksessa sitten, jos on. Tässä muuten onkin iso ero kristinuskon ja islamin välillä. K-usko lähtee siitä ettei tästä paskasta enää kunnolla toimivaa saa, näin pahasti rikottua ei voi enää kokonaan korjata. Islam uskoo tämänpuoliseen hyvään valtakuntaan, lakiin, alistumiseen ja järjestykseen, jota tavoitellaan jo täällä = jihad (laajasti käsitettynä). Ihan käsitettävä halu perustaa taivasjärjestys maan päälle. Mutta unohtuuko matkalla, että olemme aika pahasti ja viheläisesti munanneita, perisyntisä joka iikka?
Mutta totta on myös se että epätoivoa vastaan pitää taistella, ensi sijaisesti kai itsessään. Luther kirjoitti tästä erittäin paljon. Lahjakkaat tappiomielialan lietsojat ja muut nihilistit ja perkeleet, hah ha, eivät ole taivaankaan asialla. Missä kulkee sitten raja hölmön naivismin ja positiivisen realistisen vaikuttamisen ja ratkaisukeskeisyyden välillä, en tiedä.
Mutta ei kyllä musta kulttuurioptimistia, jos ei kyllä nihilistiäkään saa.
Perustelen vielä yhdellä esimerkillä sen, mitä väitin perusturvan ja optimismin suhteesta: maahanmuuttoon, tähän pakolaisaaltoon suhtaudutaan sitä myönteisemmin kaikkialla Euroopassa, mitä parempi sosio-ekonominen asema ihmisellä on ja sitä negatiivisemmin, mitä heikompi tuo asema on. Näin ne "joilla jo on" saavat asemansa kylkiäisenä vielä halutun ideaalikansalaisen korrektit suhtaumistavat maailman muutokseen, ja "ne joilla ei ole" marginalisoituvat ei-toivotuiksi olioiksi entisestään.
Ei siis ihme että joku mauton MV-lehti on Suomen kolmen suurimman median joukossa: ihmiset sieltä hakevat vertaistukea kokemuksilleen, peloilleen, usein myös masennukselleen. Ja mitä tekee Suomen Kuvalehti-kansa? Kauhistelee miten tyhmiä ja inhottavia nuo vähäosaiset ovat. Ei ihme että maa jakautuu hurjaaan tahtiin. Itse en koe kuuluvani kumpaankaan joukkoon, mutta surullista on sivusta katsella Suomi-neidon hameenhelman irvokasta kahtiarepimistä. Itse asiassa suru tästähän on nihilismin vastakohta! Toivoa siis on.
Tuo mitä sanot perusturvasta ja optimismista on totta: esimerkiksi ihmisen uskonnollisella tai aatteellisella vakaumuksella on melko vähän merkitystä siinä vaiheessa, kun yhteiskunnallinen asema on huono ja pitäisi jakaa siitä niukkuudesta, jossa omat edut ovat vaakalaudalla. (Sama ilmiö näkyy toki työpaikoillakin, joissa yt-neuvottelut saavat entiset ystävät kyräilemään toisiaan, hieman vastaava ilmiö ovat virantäytöt, joissa joku on saamassa toisia paremman aseman.)
Olen kuullut monien ns. sydämellisten ihmisten ja kristittyjenkin lähinnä vainoavan maahantulijoita (esim. tyyliin "islaminuskoiset ovat uskonnollaan vaaraksi meille kristityille ja muuta asiatonta", "tulevat raiskaamaan lapsemme" jne. jne.) Näiden kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvien ihmisten sosioekonominen asema / koulutus on monesti melko vaatimaton, ei suinkaan aina, mutta valtaosin.
Mutta valitettavasti on myös niin, ettei henkinen köyhyys katso aatetta / uskontoa.
Myönnän, että itseni on helppo suhtautua neutraalisti tai jopa myönteisesti monenlaiseen maahanmuuttoon / pakolaisten auttamiseen (toki tietyin kriteerein), koska siitä ei ole välittömiä seurauksia omaan elämääni (jos verotusta kiristettäisiin 2-3 prosenttia maahanmuuton vuoksi, näkökulmani saattaisi olla toinen). En osaa kuitenkaan nähdä maahanmuuttajia lähtökohtaisesti vihollisina tai väestöryhmänä, joka uhkaa turvallisuuttani, ajattelunvapauttani tai taloudellista asemaani.
Ymmärrän kyllä kahtiajaon. Oma havaintoni kaikkein äänekkäimmistä "kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvista" on valitettavasti se, että heillä ei ole kaikki kotona itselläänkään (erilaisista syistä ja erinäisin sosiaalisin ilmenemin) ja että he ovat monin tavoin saaneet kärsiä omasta osattomuudestaan yhteiskunnassa, joka itse asiassa on antanut heille vähintään yhtä paljon kuin mitä he ovat voineet antaa takaisin. Monet näistä ihmisistä ovat saaneet elää kohtuullisen mukavasti huolimatta vähäisistä henkilökohtaisista ponnistuksista.
Olen elänyt sekä opiskelijana että perheellisenä aivan yhtä niukoilla taloudellisilla resursseilla kuin nämä valittajat ja elämäni on ollut tavattoman rikasta ja monipuolista. Ehkäpä siksi, että minulla on ollut mielekästä tekemistä eikä lainkaan aikaa kadehtia toisia ja kytätä heidän tekemisiään. Ymmärrän toki senkin, että jonain päivänä saatan itse olla jonkin katastrofin vuoksi taas vähävaraisten joukossa, mutta samaan henkiseen osattomuuteen en tahdo alistua. Ainakin toivon niin. En toki sano sitäkään, etteikö ole asiallisia argumentteja rajoittaa maahanmuuttoa tai ohjata pakolaisvirtoja, mutta tämäkään ei voi merkitä muurien pystyttämistä tai käsienpesua. Se merkitsee järkevää kehitysyhteistyötä ja osallistumista ongelmien ehkäisemiseen niillä alueilla, joissa ongelmat ovat syntyneet.
Nyt nousee se puoli musta esiin, että en ole oikein mistään kanssassi eri mieltä, päinvastoin, hyvin samanmielinen, mutta silti samalla koen, vaikken haluaisikaan, että suhtaumisesi on reippaan optimistista. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Juuri niinhän totesimme.
Itse olen kuitenkin viime vuosina tutustunut myös sellaiseen ajatteluun ja tutkimukseen, missä tulevaisuuden kehityskulkuihin suhtaudutaan hyvinkin kriittisesti, ja siinä valossa on pakko todeta, taas vaikkei haluaisikaan, että pohjoismais-länsimainen elämisenmalli ei ole enää itsestäänselvyys lapsillemme. Enkä tarkoita nyt eläkkeitä, hah. Tähän varjoon on olemassa ihan matemaattisia perusteita. Arvaat niiden olevan demografisia, mm. Afrikan väestön nelinkertaistuminen 1000 miljoonasta 4000 miljoonaan tämän meneillään olevan vuosisadan aikana. Siitä on todennäköisesti seurauksena monia ikäviä kehityskulkuja, joilla ei ole mitään tekemistä jonkun rasistisen tai ei-rasistisen suhtautumisen kanssa. On olemassa vain lainalaisuuksia joiden tuolla puolen ei olekaan enää ratkaisuja tarjolla. Jos tilanne on näin vaikea nyt, entä sitten kun asiat ovat 3000 miljoonaa kertaa vaikeampia?
Monet kokevat edelleen ilmastonmuutoksen elämisellemme pääuhkaksi. Olisikin niin. Mutta toisaalta: kannattaako murehtia? Kaksiteräinen miekka. Nythän ei tässä meitsillä ole mitään hätää. Maailmassa julkaistaan paljon hyvää luettavaa, kaupasta saa ruokaa, voi ulkoilla, voi ajatella, voi kellutella...suhteellisesti ottaen ihan rauhassa. Asia on kuitenkin paljon ongelmallisempi jos sinulla tai minulla on esimerkiksi lapsia jotka ovat sanotaan nyt vaikka 40- vuotiaita vuonna 2040. Silloin iloinen hengailu, se lähiympäristön aina aiheesta kiittämä positiivisuus, on hieman, pahana päivänä paljonkin, vaikeampaa.
Ja tällä en tarkoita että ongelma on jossakin muualla, Välimeren itä- tai eteläpuolisessa Mörössä. Me olemme kaikki ihmisiä ja kaikilla on oikeus selvitä maailmaan synnyttyämme, mutta liian monta hallitsematonta, kumuloituvaa, radikalisoituvaa polkua, eikä niin kovin loistavaa, näyttäisi olevan edessämme. Ja tämän ajattelu on myös mulle sitä ei-alistumista perusteettomaan naiviin optimismiin, korrektiin kansalaisuuteen, vapaata ajattelua joka on myös sulle tärkeää. Nyt kannattaakin seurata vain sitä mitä tapahtuu ja vetää johtopäätöksiä sen pohjalta, ei sen pohjalta mitä ihmiset sanovat ( kuten minä tässä ) tai ottavat asentoja ryhmissään, kuplissaan, vastarintaliikkeissään, adresseissaan. Reaalitodellisuus ja sen tapahtumat kertovat kiihkotta mitä tapahtuu. Jos terroristi löytyy vastaanottokeskuksesta, se löytyy juuri sieltä. Tällä en tarkoita että muurit rajalle, en tietenkään, mutta todellisuus on tuossa rajatussa tapahtumassa pyydystetty meidän mielipiteistämme riippumatta.
Jope, äsken puhuin toki vain omasta pienestä perspektiivistäni. Väestönkasvu Afrikassa, kansainvaellukset, joiden taustalla ovat sodat, terrorismi, köyhyys ja ympäristön muuttuminen asuinkelvottomaksi ovat varmasti tulevaisuuden ongelmia, joita ehdin itsekin todistaa pari vuosikymmentä mikäli elän esimerkiksi 2050/2060-luvulle. Lapseni jäävät elämään niiden keskelle ja näkevät mahdollisesti paljon pahempaa. Mutta vaikka nuo asiat voivat tapahtua, voi käydä toisinkin. Joko onnellisemmin tai sitten niin, että niin että joku virus raivaa väestöstä ison osan tai muuta vastaavaa (sekin voisi olla jonkinlainen onni). Mutta mikään kauhuskenaario ei voi olla syy siihen, että pahimpien asioiden ehkäisemiseksi ei toimittaisi nyt kun se on mahdollista.
Ei minulle olisi yllätys sekään, että joku maahanmuuttaja räjäyttäisi ostarin mutta yhtä hyvin sen voi tehdä syrjäytynyt nuori, joka on asunut koko ikänsä kilometrin päässä tästä missä itse asun. Aivan varmasti 20 vuoden päästä Suomessa on aidattuja ja vartioituja asuinalueita, ehkä paikkoja joissa ei kannata liikkua. Mutta minulla on optimismistani huolimatta niin monta akuuttia ongelmaa hoidossa (eivätkä ne ole mitään kirjallisia tai esteettisiä ongelmia, että en voi alkaa fantasioida koko maailman ongelmista. Hyvä, että selviän näistä jokapäiväisistä. Ja toisaalta minulla on niin monta hyvää & parempaa juttua, ettei ole tarvetta ajatella päivät pitkät realistisesti kaikkea mahdollista pahaa, joka joskus tulee eteen.
Tätä päivää ja elämää ei edistä se asenne, että jäädään odottamaan seuraavaa maailmanloppua tai sanotaan determinisesti, että lopulta tämä pallo on tulelle talletettu tai antikristuksen johdossa tai jotain vastaavaa, tulee hullut muslimit ja ryssät ja tappaa, vittuako me täällä mistään huolehditaan. En vaan ymmärrä mihin sillä päästään. En ole optimisti siinä suhteessa, että uskoisin lopputuloksen olevan se, että maailma pelastuu, koska niin ei käy, mutta uskon kuitenkin että ihmisillä voi olla hyvää elämää kaikesta paskasta huolimatta.
Vesa: "Mutta minulla on optimismistani huolimatta niin monta akuuttia ongelmaa hoidossa (eivätkä ne ole mitään kirjallisia tai esteettisiä ongelmia, että en voi alkaa fantasioida koko maailman ongelmista. Hyvä, että selviän näistä jokapäiväisistä. Ja toisaalta minulla on niin monta hyvää & parempaa juttua, ettei ole tarvetta ajatella päivät pitkät realistisesti kaikkea mahdollista pahaa, joka joskus tulee eteen. Tätä päivää ja elämää ei edistä se asenne, että jäädään odottamaan seuraavaa maailmanloppua tai sanotaan determinisesti, että lopulta tämä pallo on tulelle talletettu tai antikristuksen johdossa tai jotain vastaavaa, tulee hullut muslimit ja ryssät ja tappaa, vittuako me täällä mistään huolehditaan. En vaan ymmärrä mihin sillä päästään. En ole optimisti siinä suhteessa, että uskoisin lopputuloksen olevan se, että maailma pelastuu, koska niin ei käy, mutta uskon kuitenkin että ihmisillä voi olla hyvää elämää kaikesta paskasta huolimatta."
Et uskokaan miten paljon arvostan kaikkea tuota mitä sanot. Lapsillasi, jos sulla on, olen ymmärtänyt että on, on todella täyspäinen isä. Onnea. Kiitän että vastasit noin aidosti ja ilman älykköilyjä mulle. Näillä eväillä mitkä kuvasit, elämämme arjen ongelmien ja elämiemme ilojen kanssa mennään suon yli että heilahtaa, johonkin kuitenkin aina uskoen. Kulttuuripessimismissä on juuri tuo ongelma minkä kirkkaasti kuvasit. Se että jäädään tuleen makaamaan ja vakuuttelemaan itselle ja mikä pahinta, muillekin, ettei tästä selvitä ja tämä tappiomieliala on kovinkin älyllistä. Perkele, ei ole. Kiitos vielä näistä sanoista. Realismia on niiden paskojen tosiasioiden lisäksi myös se että elää kaikesta huolimatta ja kokee onneakin! Ja kaiken tämän totuuden hetken sai aikaan aforistinen runosi. Kyllä sanoistakin johonkin johtamaan on. Ei nekään ole vielä loppuun kulutettuja. Mulle tää oli terveellinen muistutus, että älä hyvä mies ala rypeä. Hyviä viikonloppuja Vantaalle.
9 kommenttia:
Tänne osui. Koen monen asian olevan loppusuoralla jossakin määrin tuohon tapaan. Ja toivon olevani väärässä. Kadehdinkin ikuisia kulttuurioptimisteja. Heidän selviytymisstrategiaansa: kyllä se tästä selviää, odota vaan, aina löytyy ratkaisu. He eivät elä vajoavassa lännessä. Onkohan niillä vähemmän happamat geenit kuin mulla? Omasta perusturvallisuudesta noi jutut kyllä nousee, eivät älyllisten ketjujen lopputulemina. Ne joilla on kokemus turvatusta asemasta kokevat vahvasti olevansa turvassa. Kaupanpäälle tulee vielä ympäristöä miellyttävä optimismikin. Tosin kyllähän Linkolankin saarna miellyttää joitakin. Taitavat siitä pitää ihmiset jotka haluavat saada mitä tilaavat.
Jumala kuitenkin mulle elää, kristillinen Jumala, ei itseommeltu (vaikka osittainhan se sitäkin on aina). Uskon että meillä on kaksi elämää. Tämä. Ja se toinen. Ja se toinen ei ole tämän elämän jatko, vaan kokonaan uusi luomus.
Yksityisen syvimmän olemisen ohella voi olla sitten iloinenkin optimisti. Lapsien kanssa ja heidän suhteessa on oltavakin. Muu olisi harhaan johtamista, myllynkiven ripustamista omaan kaulaan, Myös ekstaasi onnistuu, vaikuttuminen, lumoutuminen vaikka taiteesta, luonnosta. Mutta sitten sieltä joskus se kuitenkin tulee, ajatus että me eikä maailma ei t ä s t ä selvitä.
Mutta joo, lopunsaarnaajia ei kannata pitkään kuunnella vaikka ne olisivatkin oikeassa. Niillä, meillä on aina omat likaiset motiivimme. Liikkeellä on nytkin kilpailevia loppuja: ilmastoloppu, Euroopan kulttuurinen loppu, manuaalin loppu, euron loppu. Ota ja poimi. (Toi euron loppu ei olis kyllä paha. )
jope
Jope,
ajattelin tämän ensin puhtaasti ironiseksi lohkaisuksi: kyllästyttää tapa, jolla olemassaoloa lähestytään nihilismin kautta, ainakin puheissa. Ja silti "nihilistillekin" oma henkikulta on tärkeä heti kun se on uhattu: isot maailmanhistorialliset jutut on helppo kuitata kuolleiksi, mutta kun elämä uhkaa julistaa tällaisen nihilistin oman, pienen ja historiallisesti katsoen mitättömän ja täysin korvattavan ja unohdettavan elämän loppuvaksi, tulee valtava halu elää ja jatkaa. Siispä jokaisen olisi mietittävä sitä omaa kuolevaisuuttaan (jos jotain kuolemaa on mietittävä) sen sijaan että pyörittelisi abstrakteja käsitteitä (nimenomaan abstrakteina käsitteinä). Tällä en tarkoita, etteikö pitäisi ajatella myös isoja asioita, luontoakin ja sen vahingoittumista ihmisen lopetellessa lajeja ja rajoittaessa elinolosuhteita.
Mutta olet kenties oikeassa: vain hyväosaisella / perusturvallisella on varaa olla optimisti / olla olematta nihilisti (tai ainakin välttyä pessimismiltä) ja antaa tällaisia julistuksia. Vai onko näin? Miksi sitten sanotaan "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen?"
Tiedän kyllä, että jotkut ottavat nihilismin projektin myös eettiseltä kannalta ja korostavat, että vasta Jumalan jne. kuoltua on vastuu mahdollista: silloin ihmisellä (tai jollakin sen kaltaisella) ei ole enää annettuja tehtäviä suoritettavanaan vaan valintoja ja aito mahdollisuus eettisyyteen. Tämä on tietenkin realismin ääni, ääni joka olettaa ettei ole kahta olemista, ja sellaisenaan tämänpuoleisista äänistä paras mahdollinen.
Hyvää pohdintaa. Nihilismi, samoin kuin luupää-optimismikin, voi olla eräänlaista älyllistä tai sentimentalistista pikaruokaa. Kyllä minäkin nuorena ajattelin samaan tapaan hölmösti että kun on tosi synkkä kirjallinen mies niin kyllä on syvällisintä mahdollista. Haavikko tästä hyvä esimerkki. Pidän paljon myös Bernhardin lausunnoista, hah ha.
Murheellisten autuaiden lohdun en ole koskaan, klassisen kristinuskon ajatuksen mukaan, kuvitellutkaan tulevan täydeksi tässä maailmassa. Kristinuskohan ei lupaa tästä mitä meillä on mitään eheytettyä painosta. Se on seuraavassa painoksessa sitten, jos on.
Tässä muuten onkin iso ero kristinuskon ja islamin välillä. K-usko lähtee siitä ettei tästä paskasta enää kunnolla toimivaa saa, näin pahasti rikottua ei voi enää kokonaan korjata. Islam uskoo tämänpuoliseen hyvään valtakuntaan, lakiin, alistumiseen ja järjestykseen, jota tavoitellaan jo täällä = jihad (laajasti käsitettynä). Ihan käsitettävä halu perustaa taivasjärjestys maan päälle. Mutta unohtuuko matkalla, että olemme aika pahasti ja viheläisesti munanneita, perisyntisä joka iikka?
Mutta totta on myös se että epätoivoa vastaan pitää taistella, ensi sijaisesti kai itsessään. Luther kirjoitti tästä erittäin paljon. Lahjakkaat tappiomielialan lietsojat ja muut nihilistit ja perkeleet, hah ha, eivät ole taivaankaan asialla.
Missä kulkee sitten raja hölmön naivismin ja positiivisen realistisen vaikuttamisen ja ratkaisukeskeisyyden välillä, en tiedä.
Mutta ei kyllä musta kulttuurioptimistia, jos ei kyllä nihilistiäkään saa.
Perustelen vielä yhdellä esimerkillä sen, mitä väitin perusturvan ja optimismin suhteesta: maahanmuuttoon, tähän pakolaisaaltoon suhtaudutaan sitä myönteisemmin kaikkialla Euroopassa, mitä parempi sosio-ekonominen asema ihmisellä on ja sitä
negatiivisemmin, mitä heikompi tuo asema on. Näin ne "joilla jo on" saavat asemansa kylkiäisenä vielä halutun ideaalikansalaisen korrektit suhtaumistavat maailman muutokseen, ja "ne joilla ei ole" marginalisoituvat ei-toivotuiksi olioiksi entisestään.
Ei siis ihme että joku mauton MV-lehti on Suomen kolmen suurimman median joukossa: ihmiset sieltä hakevat vertaistukea kokemuksilleen, peloilleen, usein myös masennukselleen. Ja mitä tekee Suomen Kuvalehti-kansa? Kauhistelee miten tyhmiä ja inhottavia nuo vähäosaiset ovat. Ei ihme että maa jakautuu hurjaaan tahtiin. Itse en koe kuuluvani kumpaankaan joukkoon, mutta surullista on sivusta katsella Suomi-neidon hameenhelman irvokasta kahtiarepimistä. Itse asiassa suru tästähän on nihilismin vastakohta! Toivoa siis on.
jope
Tuo mitä sanot perusturvasta ja optimismista on totta: esimerkiksi ihmisen uskonnollisella tai aatteellisella vakaumuksella on melko vähän merkitystä siinä vaiheessa, kun yhteiskunnallinen asema on huono ja pitäisi jakaa siitä niukkuudesta, jossa omat edut ovat vaakalaudalla. (Sama ilmiö näkyy toki työpaikoillakin, joissa yt-neuvottelut saavat entiset ystävät kyräilemään toisiaan, hieman vastaava ilmiö ovat virantäytöt, joissa joku on saamassa toisia paremman aseman.)
Olen kuullut monien ns. sydämellisten ihmisten ja kristittyjenkin lähinnä vainoavan maahantulijoita (esim. tyyliin "islaminuskoiset ovat uskonnollaan vaaraksi meille kristityille ja muuta asiatonta", "tulevat raiskaamaan lapsemme" jne. jne.) Näiden kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvien ihmisten sosioekonominen asema / koulutus on monesti melko vaatimaton, ei suinkaan aina, mutta valtaosin.
Mutta valitettavasti on myös niin, ettei henkinen köyhyys katso aatetta / uskontoa.
Myönnän, että itseni on helppo suhtautua neutraalisti tai jopa myönteisesti monenlaiseen maahanmuuttoon / pakolaisten auttamiseen (toki tietyin kriteerein), koska siitä ei ole välittömiä seurauksia omaan elämääni (jos verotusta kiristettäisiin 2-3 prosenttia maahanmuuton vuoksi, näkökulmani saattaisi olla toinen). En osaa kuitenkaan nähdä maahanmuuttajia lähtökohtaisesti vihollisina tai väestöryhmänä, joka uhkaa turvallisuuttani, ajattelunvapauttani tai taloudellista asemaani.
Ymmärrän kyllä kahtiajaon. Oma havaintoni kaikkein äänekkäimmistä "kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvista" on valitettavasti se, että heillä ei ole kaikki kotona itselläänkään (erilaisista syistä ja erinäisin sosiaalisin ilmenemin) ja että he ovat monin tavoin saaneet kärsiä omasta osattomuudestaan yhteiskunnassa, joka itse asiassa on antanut heille vähintään yhtä paljon kuin mitä he ovat voineet antaa takaisin. Monet näistä ihmisistä ovat saaneet elää kohtuullisen mukavasti huolimatta vähäisistä henkilökohtaisista ponnistuksista.
Olen elänyt sekä opiskelijana että perheellisenä aivan yhtä niukoilla taloudellisilla resursseilla kuin nämä valittajat ja elämäni on ollut tavattoman rikasta ja monipuolista. Ehkäpä siksi, että minulla on ollut mielekästä tekemistä eikä lainkaan aikaa kadehtia toisia ja kytätä heidän tekemisiään. Ymmärrän toki senkin, että jonain päivänä saatan itse olla jonkin katastrofin vuoksi taas vähävaraisten joukossa, mutta samaan henkiseen osattomuuteen en tahdo alistua. Ainakin toivon niin. En toki sano sitäkään, etteikö ole asiallisia argumentteja rajoittaa maahanmuuttoa tai ohjata pakolaisvirtoja, mutta tämäkään ei voi merkitä muurien pystyttämistä tai käsienpesua. Se merkitsee järkevää kehitysyhteistyötä ja osallistumista ongelmien ehkäisemiseen niillä alueilla, joissa ongelmat ovat syntyneet.
Nyt nousee se puoli musta esiin, että en ole oikein mistään kanssassi eri mieltä, päinvastoin, hyvin samanmielinen, mutta silti samalla koen, vaikken haluaisikaan, että suhtaumisesi on reippaan optimistista. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Juuri niinhän totesimme.
Itse olen kuitenkin viime vuosina tutustunut myös sellaiseen ajatteluun ja tutkimukseen, missä tulevaisuuden kehityskulkuihin suhtaudutaan hyvinkin kriittisesti, ja siinä valossa on pakko todeta, taas vaikkei haluaisikaan, että pohjoismais-länsimainen elämisenmalli ei ole enää itsestäänselvyys lapsillemme. Enkä tarkoita nyt eläkkeitä, hah. Tähän varjoon on olemassa ihan matemaattisia perusteita. Arvaat niiden olevan demografisia, mm. Afrikan väestön nelinkertaistuminen 1000 miljoonasta 4000 miljoonaan tämän meneillään olevan vuosisadan aikana. Siitä on todennäköisesti seurauksena monia ikäviä kehityskulkuja, joilla ei ole mitään tekemistä jonkun rasistisen tai ei-rasistisen suhtautumisen kanssa. On olemassa vain lainalaisuuksia joiden tuolla puolen ei olekaan enää ratkaisuja tarjolla. Jos tilanne on näin vaikea nyt, entä sitten kun asiat ovat 3000 miljoonaa kertaa vaikeampia?
Monet kokevat edelleen ilmastonmuutoksen elämisellemme pääuhkaksi. Olisikin niin.
Mutta toisaalta: kannattaako murehtia? Kaksiteräinen miekka. Nythän ei tässä meitsillä ole mitään hätää. Maailmassa julkaistaan paljon hyvää luettavaa, kaupasta saa ruokaa, voi ulkoilla, voi ajatella, voi kellutella...suhteellisesti ottaen ihan rauhassa.
Asia on kuitenkin paljon ongelmallisempi jos sinulla tai minulla on esimerkiksi lapsia jotka ovat sanotaan nyt vaikka 40- vuotiaita vuonna 2040. Silloin iloinen hengailu, se lähiympäristön aina aiheesta kiittämä positiivisuus, on hieman, pahana päivänä paljonkin, vaikeampaa.
Ja tällä en tarkoita että ongelma on jossakin muualla, Välimeren itä- tai eteläpuolisessa Mörössä. Me olemme kaikki ihmisiä ja kaikilla on oikeus selvitä maailmaan synnyttyämme, mutta liian monta hallitsematonta, kumuloituvaa, radikalisoituvaa polkua, eikä niin kovin loistavaa, näyttäisi olevan edessämme.
Ja tämän ajattelu on myös mulle sitä ei-alistumista perusteettomaan naiviin optimismiin, korrektiin kansalaisuuteen, vapaata ajattelua joka on myös sulle tärkeää. Nyt kannattaakin seurata vain sitä mitä tapahtuu ja vetää johtopäätöksiä sen pohjalta, ei sen pohjalta mitä ihmiset sanovat ( kuten minä tässä ) tai ottavat asentoja ryhmissään, kuplissaan, vastarintaliikkeissään, adresseissaan. Reaalitodellisuus ja sen tapahtumat kertovat kiihkotta mitä tapahtuu. Jos terroristi löytyy vastaanottokeskuksesta, se löytyy juuri sieltä. Tällä en tarkoita että muurit rajalle, en tietenkään, mutta todellisuus on tuossa rajatussa tapahtumassa pyydystetty meidän mielipiteistämme riippumatta.
jope
Jope, äsken puhuin toki vain omasta pienestä perspektiivistäni. Väestönkasvu Afrikassa, kansainvaellukset, joiden taustalla ovat sodat, terrorismi, köyhyys ja ympäristön muuttuminen asuinkelvottomaksi ovat varmasti tulevaisuuden ongelmia, joita ehdin itsekin todistaa pari vuosikymmentä mikäli elän esimerkiksi 2050/2060-luvulle. Lapseni jäävät elämään niiden keskelle ja näkevät mahdollisesti paljon pahempaa. Mutta vaikka nuo asiat voivat tapahtua, voi käydä toisinkin. Joko onnellisemmin tai sitten niin, että niin että joku virus raivaa väestöstä ison osan tai muuta vastaavaa (sekin voisi olla jonkinlainen onni). Mutta mikään kauhuskenaario ei voi olla syy siihen, että pahimpien asioiden ehkäisemiseksi ei toimittaisi nyt kun se on mahdollista.
Ei minulle olisi yllätys sekään, että joku maahanmuuttaja räjäyttäisi ostarin mutta yhtä hyvin sen voi tehdä syrjäytynyt nuori, joka on asunut koko ikänsä kilometrin päässä tästä missä itse asun. Aivan varmasti 20 vuoden päästä Suomessa on aidattuja ja vartioituja asuinalueita, ehkä paikkoja joissa ei kannata liikkua. Mutta minulla on optimismistani huolimatta niin monta akuuttia ongelmaa hoidossa (eivätkä ne ole mitään kirjallisia tai esteettisiä ongelmia, että en voi alkaa fantasioida koko maailman ongelmista. Hyvä, että selviän näistä jokapäiväisistä. Ja toisaalta minulla on niin monta hyvää & parempaa juttua, ettei ole tarvetta ajatella päivät pitkät realistisesti kaikkea mahdollista pahaa, joka joskus tulee eteen.
Tätä päivää ja elämää ei edistä se asenne, että jäädään odottamaan seuraavaa maailmanloppua tai sanotaan determinisesti, että lopulta tämä pallo on tulelle talletettu tai antikristuksen johdossa tai jotain vastaavaa, tulee hullut muslimit ja ryssät ja tappaa, vittuako me täällä mistään huolehditaan. En vaan ymmärrä mihin sillä päästään. En ole optimisti siinä suhteessa, että uskoisin lopputuloksen olevan se, että maailma pelastuu, koska niin ei käy, mutta uskon kuitenkin että ihmisillä voi olla hyvää elämää kaikesta paskasta huolimatta.
Vesa: "Mutta minulla on optimismistani huolimatta niin monta akuuttia ongelmaa hoidossa (eivätkä ne ole mitään kirjallisia tai esteettisiä ongelmia, että en voi alkaa fantasioida koko maailman ongelmista. Hyvä, että selviän näistä jokapäiväisistä. Ja toisaalta minulla on niin monta hyvää & parempaa juttua, ettei ole tarvetta ajatella päivät pitkät realistisesti kaikkea mahdollista pahaa, joka joskus tulee eteen. Tätä päivää ja elämää ei edistä se asenne, että jäädään odottamaan seuraavaa maailmanloppua tai sanotaan determinisesti, että lopulta tämä pallo on tulelle talletettu tai antikristuksen johdossa tai jotain vastaavaa, tulee hullut muslimit ja ryssät ja tappaa, vittuako me täällä mistään huolehditaan. En vaan ymmärrä mihin sillä päästään. En ole optimisti siinä suhteessa, että uskoisin lopputuloksen olevan se, että maailma pelastuu, koska niin ei käy, mutta uskon kuitenkin että ihmisillä voi olla hyvää elämää kaikesta paskasta huolimatta."
Et uskokaan miten paljon arvostan kaikkea tuota mitä sanot. Lapsillasi, jos sulla on, olen ymmärtänyt että on, on todella täyspäinen isä. Onnea. Kiitän että vastasit noin aidosti ja ilman älykköilyjä mulle. Näillä eväillä mitkä kuvasit, elämämme arjen ongelmien ja elämiemme ilojen kanssa mennään suon yli että heilahtaa, johonkin kuitenkin aina uskoen. Kulttuuripessimismissä on juuri tuo ongelma minkä kirkkaasti kuvasit. Se että jäädään tuleen makaamaan ja vakuuttelemaan itselle ja mikä pahinta, muillekin, ettei tästä selvitä ja tämä tappiomieliala on kovinkin älyllistä. Perkele, ei ole. Kiitos vielä näistä sanoista. Realismia on niiden paskojen tosiasioiden lisäksi myös se että elää kaikesta huolimatta ja kokee onneakin!
Ja kaiken tämän totuuden hetken sai aikaan aforistinen runosi. Kyllä sanoistakin johonkin johtamaan on. Ei nekään ole vielä loppuun kulutettuja. Mulle tää oli terveellinen muistutus, että älä hyvä mies ala rypeä.
Hyviä viikonloppuja Vantaalle.
jope
Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!
Lähetä kommentti