Tulevaisuus

Tulevaisuus -- mitä odotin?

Että toteutan asiat, jotka olen jo kuvitellut päässäni, ylimitoitettua suunnitelmataloutta, aika, jona maksan toteutuneet unelmani korkoineen. Onko tämä tulevaisuutta?

Kalpea varjo-olento astuu paikalleni.

Ja sitten ovat he, joille koko ajatuksella ei ole tilaa.
Tulevaisuus, syöminen suoraan tästä hetkestä, lattialta.

Entä seikat, joissa epäonnistun? Entä jos epäonnistun?
Onko tulevaisuuteni ainoa mittari se, mitä en voi hallita?

Ehkä siinä on ilon mahdollisuus.

Pelkojen välistä näen vähän tarkemmin

koivuissa naivat harakat, kottaraiset

ja mustarastaan, joka vetää matoa

mustasta maasta, ja peippokin on siinä.

Suunnitelma iltapäiväksi

Tapan iltapäivän
vitosen pizzalla,
makaan illan tuskissani
ja mietin: m o t,
ei Italia millään
mahdu yhteen mieheen.

Aamu

Vihdoinkin lumet haihtuivat, valuivat kaduilta ja pöly paljastui, piirsi hahmomme aamun valoon, niin kuin tähän, jossa yhdessä lähdemme kahta tietä kahden viileän ilman alla.

Minä kuljen kivien kirjomaa katua ja hyräilen: No flame burns forever...

Selfie

Mitä ovat nämä hahmot keppeineen toreilla, kaduilla? Maanmittaajia kaukaa linnasta, tähän maailmaan eksyneitä? Ei, he etsivät sopivaa etäisyyttä ja kulmaa. Juuri heidän vuokseen kameroiden asetukset ovat minusta minuun. He avaavat keppinsä kaapatakseen elämän kasvojensa taustaksi. He asettavat itsensä vaaraan Alpeilla ja moottoriteiden reunoilla, mutta mikään ei tapahdu heille, ei mitään tehtävää tänään, huomenna, milloinkaan. Sudet vain laulavat Oi sinä vaivainen raukka, ja he kuulevat sen.

Karhunkiven uusimmat seikkailut

Ihan uusin lukukokemus esitellään Annelin kirjoissa. Annelin luennassa oli minusta erittäin myönteistä se, että lukija oli monin paikoin todella tarkka mutta uskalsi myös sanoa, kun putosi kärryiltä. Minusta Anneli oli silti oivaltanut hyvän matkaa kirjan kahta viimeistä sivua, vaikka sanoikin juuri niiden pudottaneen. Kirjan loppu on kirjoitettu monitulkintaiseksi, ja tämän asiaintilojen epävarmuuden kirjoittaja oli hyvin rekisteröinyt.

Uusimmasta päästä oleva kritiikki on Sanni Purhosen arvio Tukilinja-lehdessä (2/2016). Purhonen nostaa esiin vammaisasiat ja sen, ettei perhedynamiikkaa ole juurikaan kuvattu tällaisesta näkökulmasta suomalaisessa kirjallisuudessa.

Pekka Jaatisen erittäin myönteinen arvio ilmestyi Kalevassa 11.4. Jaatisen kritiikissä on vahvasti esillä romaanissa korostuva miesnäkökulma sekä teos yhteiskuntakriittisenä ajankuvana - hyvä niin.

Tuomas Juntusen kritiikki uudessa Parnassossa (2/2016) oli osuva ja mukavasti asian ytimessä: pikku hiljaa alkavat lukijat löytää romaanista tulkinnallisia kerroksia. Samaa voi sanoa Juhani Branderin arviosta Turun Sanomissa; jälleen uusia tulkintaelementtejä. Näissä kritiikeissä mennään siis vahvasti sisältö edellä, vaikka etenkään lyhyessä lehtijutussa ei paljon ehdi sanoa.

Kokoava ja ilahduttavan myönteinenkin arvio on Kirjakaapin kummituksessa, tsekatkaa!

Lisäksi teoksen ovat arvioineet Ilkka, Pohjalainen ja Maaseudun tulevaisuus. Huomasin tänään, että Ilkan ja Pohjalaisen kritiikit olivat Ville Hännisen käsialaa eli kierrätystä Aamulehden jutusta.

Kaksi uutta arviota Karhunkivestä löytyy osoitteista http://kaisareetta-t.blogspot.fi/ ja http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/213403-isa-poika-ja-pyha-luonto: taas havaittu joitakin nyansseja kerrontatekniikassa ja "teoreetikolle" annettu synninpäästö.

Hesarissa ilmestyi tänään Hannu Marttilan monipuolinen kritiikki romaanistani. Olin enemmän kuin iloinen, että teokseni sai vakuutettua konkarikriitikon. Tuntuu aina hyvältä, kun arvioitsija on vilpittömän innostunut ja osaa asiansa.

Aiemmin tällä viikolla ilmestyi Liisun blogissa oivaltava ja eläytyvä luenta.

Ihan ensimmäisenä romaanin bongasi Aamulehden Ville Hänninen.

Lorun loppu

kandeloorista kapakka
kapakasta kapiainen
kapiaisesta kapi

Saaliseläimet

Ei haavoittumista, valppaina, loistaen, kasvaintenkin raatelemina ne lysähtävät suoraan juoksuun tai uneen. Ne maalaavat poskensa terveiksi omalla verellään, teroittavat luunsa hehkuakseen sähköä. Suutaan ne eivät raota edes ystävien keskellä, niiden hengitys on  omaa valkeaa ja mustaa loppuun saakka.
     Älä etsi sääliäsi niiden katseista. Maailma ei ole niiden peili ja rotko, ne eivät käsitä olemassaoloaan, vain sen lakkaamisen, se harso on kaiken yllä.

Enkeleistä ja rukoilijasirkoista

Se, mitä uskomme rukoilijasirkoista ja enkeleistä, pitää vain osin paikkansa, sillä ennen kaikkea ne ovat sukupuoliolentoja. On totta, että kookas sirkkanaaras saattaa syödä koiraan jonka spermaa janoaa, mutta enkeleiden sukupuolettomuus on pelkkä otaksuma: enkelit pariutuvat ikuisuudessa rakastavaisista ja kaikista eläimistä mutta eivät hävitä sukupuolta. Ne sisällyttävät itseensä kaikki rakkauden mahdollisuudet, myös niiden lihalliset ulottuvuudet. Eikä merkitse paljoakaan, että sirkkanaaras repii kumppaninsa pään parittelun tiimellyksessä: päättömänäkin koiras jatkaa siemennesteen pumppaamista naaraaseensa ellei sitten ole onnistunut yllättämään siippansa takapäätä, kun sen leuat jauhavat syönnöstään. Niin sirkat kuin enkelit ovat lihatunneleita. Niiden tarkoitusperät ovat aineellisia ja kohdistuvat ominaisuuksista jumalallisimpaan: lajin säilymiseen, lajin ikuisuuteen. Me ihmiset emme mahda tosiasioille mitään.

Unenkertoja

 

Uni, jonka kertoo minulle melkeinpä vieras ihminen, koska olen tullut hänen uneensa. Olen matkannut hänen kanssaan huvipuistoon. Olemme maanneet vuoristoradan juurella New Orleansin esikaupungeissa ja tunteneet kasvojamme pyyhkivien vaunujen nitinän; nälkään nääntyneiden koirien haju, joka kuristaa perimmäisten junien takimmaisissa vaunuissa. Enempää hän ei muista. Tämä ihminen tarvitsee transsin lumeen kalikoista, niin se vain on. Ehkä hänessä asuvat mustat aineet, jotka karkottavat yön valheen. Ehkä hän on kone, joka on lähetetty luojansa mukana hautaan. Hän on kysymys, jota kumpikaan ei tee mutta josta raportti kertoo: On mahdotonta sanoa, olenko ystävä vai tunkeutuja, sillä madonreikä on yhä madonreiässä. Muistan vain taivaiden kaivoksen, avolouhoksen.

Metsähavainto

Metsän lyhyt peitto

ja pehmyt alaston rinne

viettävän polun kaulalla

on kolmas silmä.

Runo puhuu meille -hanke avautunut Helmetissä

Tiedoksi kaikille kiinnostuneille.

Pääkaupunkiseudun kirjastojen sivuilla Helmetissä toimiva runokritiikkihanke on avattu tänään kritiikilläni Jyrki Kiiskisen uudesta runokokoelmasta Äänen murros (Teos, 2016).

Tutustukaa hankkeeseen ja jääkää seuraamaan yhtätoista muuta laajaa kritiikkiä tämän vuoden runokirjoista. Hanke täyttää osaltaan sitä aukkoa, joka on syntynyt suurten sanomalehtien vähennettyä marginaalisille kirjallisuudenlajeille, kuten runoudelle, jaettavaa tilaa.

Seuraava kritiikki on Olli Heikkosen kokoelmasta Regional-Express (Teos, 2016). Ja jatkoa seuraa: käännösrunoutta, Pauliina Haasjoen Planeetta jne.

Jos innostuit, voit jakaa tietoa hankkeesta somessa ja muualla sydämesi kyllyydestä.

Chisua tulevaisuuden virsikirjaan

Tässäpä hyvä ehdokas johonkin tulevaisuuden virsikirjaan,
Chisun "Viekää minut hänen luo", ja miksei sinne sopisi myös Auroran "Kulkijan laulu".

Ä, viisinäytöksinen kamarinäytelmä

Julkaisen tämän vielä kerran, muistona menneiltä ajoilta.

Mihinkään muualle tämä ei mahdu, mutta tänne.

 

Ä

Viisinäytöksinen kamarinäytelmä

 

I

DÄNKKÄ & PÄR

 

– Dänkkä Väärälä.

– Pär Fält.

– Pär, säg pärl! Lägg ägg!

– Nää. Växt ärt är Pärs ärr. Där äng, älggräs, älg, ävl...

     Pär pälättää. Päsmääjä. Päärällääjä. Vähänläntä, länkkä.

– Nämä krääsät? Tällä säästät? Dänkkä ärähtää.

– Älä härnää jätkää. Nämä säästän. Vältän äläkät. Päämäärään, määränpäähän tärvään vähän.

– Käläkälä, näärännäppä. Täällä pärjätään! Tästä tärähtää ässä!

     Säväkkä pläts, läts-läts. Dänkkä määllää päällään.

     Pär älähtää, läsähtää. Häntä närästää. Vääntää, ääntää, sähähtää "ässää".

– Täällä määrään mä, hä? Mä ässä, sä lättä, Dänkkä räkättää.

 

II

MÄNTTÄ

 

Ärhäkkä Träns Äm männät mäsänä. Määrättä räkkää.

     Dänkkä vääntää rähmällään, ährää.

– Älä jätkä vänkää. Mänttä män. Älä rääkkää mäntää, tärväät rämäks.

– Jäätävä tähän.

     Jääräpää. Ärmäkkä. Ärähtää ärräpäät! Sälää, päällä ränttätänttä-hässäkkä.

–  Jätä tää tähän… Äkkääks?

     Dänkän läpässä särähtää. Väsää vähän ääntä:
– Jätän härän tähän? Bää bää, päkä-Pär. Älä härnää, hännänkääntäjä.

– Tättärää, Kärnän härkä! Pär sähähtää, päättää sännätä:

– Nähdään Mäntsälässä, Häppälässä. Jää sä, mä rällään.

     Dänkkä äkäpäänä:

– Mälläät, jäbä… Rälläät. Jätä jämät, äläkä kärähdä. Ähläm sähläm...

– Zähläm.

 

III

HÄÄT

 

Häät. Säpsäkän äpärän häät. Hän tärkkää, järkkää, mäkättää. Pär tsättää: ”Täällä väsää hämärää, värkkää jäätä.”

– Jätä mässääjät, jätä häppä, nää väärät häät, tää läppä – ämmä, sä härdäät!

– Älä sä täällä, tällä säällä, täällä häät päällä, Väärälää, Näätälää kämppä väärällään.

– Sä kämmäävä, kännäävä, känäävä ämmä!

– Blää, blää, blääh, Hällä väl… hämähäk… Välttäkää tätä ämmää? Sä hämäät.

     Läävästä Dänkkä:

– Pär, säästä vähän ämmääs, hääs järkkään.

 

Jätkät vääntää hää-ääntä. Bläck Män:

– Tähkä mättää, Hälvä välttää.

– Tähän tämäkkä Kät Kät-plättä! Räp-jäbät & Bläck Jäck näppäämään säärtä: Ääh-ääh-ääh…

– Säätäjä tähän, räähkä!

– Älkääpäs. Mä, Pär, jäävään. Tää lätkäjäbä päättää jäädä…

– Lämääjä-bät, sähän räppäät.

 

Päätä hämärtävää häppää, hämärää läppää. Dänkkä sävähtää, äkkää: Pär ähkää, jäbä säätää säkää, rääkkää ärhäkän Bängt-ämmänsä häkkärää. Kännäävä änkkä... Päällä läjä säärtä, pään äärtä, kättä. Jännää: tässä tägäämässä. Älläkällä pähkään: Nähdä? Jäädä? Hätkähtää?

     Dänkkä äkkää älähtää:

– Pär, älä täällä, Väärälässä! Vältä säätämästä täällä.

     Pär pärjää. Hän päättää: Vähällä säästän tämän. Hämää ääntään, älähtää:

– Kämppä kärähtää, käppänät!

     Säpsähdän. Särkkä särähtää, jäät räjähtää. Pär – thät bäd bät, fäng’d fäg – bängs & ämmänsä Bängt Hägg.

 

IV

NÄÄDÄN HÄÄTÄJÄT

 

– Nähkää! Päätä kääntävät näädät! Häätäkää!

     Pär tähtää. Hän räknää. Hän häätää näädät – päässään.

     Räppää märkää hämärää, jää väräjää. Dänkkä älähtää:

– Säädä. Tähtää säkään, älä päästä tätä! Väärään tähtäät, täsmää.

– Säädä ääntäs, täältä lävähtää päähän! Välttämättä räjähtää – mä käännän näädät, mätäs mättäältä häädän.

– Älä kämmää tätä, mädätä räähkä. Määränpäässä sä mässäät pätäkällä.

     Pärähtää, pämähtää, rämähtää. Pään päällä välähtää. Räkäpäät säksättää. Räkäpäät! Sävähtää Pär, vähänläntä väkkärä.

– Ääs, ääts! Rämähän tämä! Tää ÄL-ÄR kääntää päästä vähän. Tärähtää väärään.

– Händ’ käpp’d. Älä häärää. Jätkällä räkäpäitä! Näillä näätä mäsänä? Vähänks jäätävää…

– Ääh… ääh… ääh… Nämä säästän, Ähtävän Näsä hämäs tänään…

 

Pläkä jää härmässä. Märkää räppää. Jää värähtää. Väkä päässä: Kämpällä ämmät mäkättävät, väpättävät säärtä – jäkättäjät, järkkääjät. Tähän täällä väsähtää: ”Äläkä säästä näädän näätää.”

 

V

NÄLKÄÄ KÄMPÄSSÄ

 

Äpäräällä nälkä, närää. Kämpässä määrättä näljää. Täppää, nälkää, täppää. Äkämät jäässä sählätä. Mä, sä, hän – mäsänä. Tähän väsähtää, tänään?

      – Nälättää, päässä särähtää... Ääh, Ässä-mäx, Ärrä-bäg...

      – Säästä päätäs. Päästät äpärät vähällä.

     Hätä, häntä hädättää. Hän änkää, väräjää, vääntää. Päässä läträävät tämäkät määrät näkärää.

           Päästä pälkähästä, päästä täältä. Tätä jänkää, hädän määrää… Äärtäkään jäänä kääntämättä… Tässäpä tämä...

           Päätäntä. Läävässä häkää: määräävät hämärät väkäpäät, lättänät häkkärät… Vähän vähältä, nähkääs, häätää häkä hädän. Häkä: nälän päättäjä, hädältä säästäjä. Häkä: Tänään säätää, jääräpään määränpään päättää.

 

Toivo

Lottovoiton odottelun kaltainen toivo.


Kuin sanoisi: Olen jo nyt elänyt pidempään kuin Shakespeare jne.

Dilemma

Omassaoloa vai olemassaoloa?

Kirjailijan epätoivo ja toivo

Kirjailijan epätoivo: twiittaa ja retwiittaa kaiken itseään koskevan materiaalin,
jottei uppoaisi.

Kirjailijan toivo: samoista langoista kudottu kuin epätoivo, samoilla hauilla haettu ---
että pinta nyt kantaisi, jotta edes jotain uppoaisi lukijaan.



-    -    -    -    -    -    -    -    -



Olemme vastaanottaneet avoimen kirjeesi
ja järjestämme sille asianmukaisen polttohautauksen.



Olemme vastaanottaneet myös suljetun kirjeesi
ja järjestämme sille hautajaisjuhlan.


Näkemiin ja hyvästi!

Pyhä ja väkivalta

Maa, jolla seisomme, on pyhä. Kasvot, jotka kohtaamme ja kädet, ovat pyhiä. Minä itse, me itse olemme väkivalta, joka tapahtuu. Me sekoitumme joka hetki, pyhinä, puhtaina, väkivaltaisina. Kuinka muutoin olemassaolo voisi ilmetä? On hiljainen ääni, jolla ei ole äärtä, se rajaa, sekoittaa meidät ja maan.



Jos olisi sellainen ja sellainen maailma, ja sellainen ja sellainen onni ja apu ja Jumala ja syntipukki ja viha ja hätä. Mutta tämä maailma on pyhä juuri näin ja hullu juuri näin. Tahtoisin koskettaa sinua, teitä, jokaista, mutta isken teiltä hampaat kurkkuun. Oi, maailma, maailmoi.



Näin puhui Jumala, näin puhui Zarathustra, näin puhui puolue, mutta myös joku rikas musta räppäri ja näin puhuin minä kun minulla oli hätä ja kaikki jatkui.

Netflix

Netflixistä on ollut tänä talvena paljon iloa: Ensin Breaking Bad, sitten House of Cards.
Ovathan nuo sarjat vieneet tilaa kirjoilta, mutta pidän kummankin kerronnasta enemmän kuin keskivertoromaanin lukemisesta. En voisi kuvitella, että yksikään suomalainen tv-sarja pääsee lähellekään: ei ole tuon tasoisia näyttelijöitä, käsikirjoittajia, ohjaajia eikä tuotantoa.

Oppineet ja itseoppineet

Ärsyttävät joidenkin ikuiset ennakkoluulot, kuten se, ettei akateeminen ihminen, humanisti varsinkaan, voisi osata kirjoittaa kirjallisuutta, tai että ainakin sen kirjoitustaitoa on lähtökohtaisesti epäiltävä. Että varmasti se sotkeutuu johonkin käsittämättömään teoreettisuuteen ja on paskan ja pahan puolella luonnostaan ja meidän tavallisten ihmisten on varmistuttava siitä, ettei se ole sokea noita vaan sutki ja sujuvasanainen.

Kerronpa nyt, että vaikka minulla on akateeminen koulutus, olen kirjailijana itseoppinut. Aloitin kirjoittamisen lukion kolmannella luokalla, mutta en ole käynyt yhtäkään kirjoittajakurssia. Itse olen erehtynyt ja yrittänyt, vuosikaudet, ja kavereitteni kanssa opetellut, kiitos siitä heille.

Ja ihan itse olen myös ne akateemiset opintoni suorittanut. Että vaikka niistä on ollut vaivaa, eivät ne ole minua pilanneet, päinvastoin. Jos joku olisi lukenut, mitä olen kirjoittanut akateemisiin julkaisuihini, niin huomaisi heti, että niissähän puhutaan merkityksistä ja siitä, miten merkitykset syntyvät. Luuletteko, ettei sellaisten seikkojen pohtiminen auta kirjoittajaa itseäänkin tekemään jotain vastaavaa? Sinänsä minua ei kiinnosta paskan vertaa olenko tohtori vai mikä, mutta niin vain olen, kun olen jaksanut yrittää.

Ja jos joku urpo vielä ajattelee, että yhtäkään kirjaa lukematon, metsästä tai tehtaasta revitty jussi on kirjailijan aito kuva, niin miettiköön toisen kerran ja pistäköön sen istumaan ja kirjoittamaan kaksi-kolmesataa sivua tekstiä kerta toisensa perään muitten töittensä ja perheestään huolehtimisen ohessa ja sitten kirjoittamaan koko roskan kuusi kertaa uudestaan tai yrittäköön itse ja pitäköön sillä aikaa turpansa kiinni.

Tiedoksi vaan: On suuri haaste alkaa kerta toisensa jälkeen ja keksiä itsensä kirjoittajana. Ja: kuka hyvänsä voi osata, kun yrittää ja on valmis oppimaan.

Terveisin, mä, kirjailija

Bolero

Nyt ja tässä soi Alan Walker, Faded,

vesien alta vuosien paino kuin murtuva bolero.

 

Jyrkät rinteet, vain me tässä, Faded,

kuivat pilvet, savujen renkaat kuin äänetön bolero.

 

Totuuden maa, valoni varjo, Faded,

hetkien syli, jota laajat ja myrskyisät virrat ympäröi.

 

 

Neuvo

Kouluttaudu tuhkauksen moniosaajaksi.

Hullu valo

Hullu valo, elämä tässä hullussa valossa. Historiallisesti katsoen.
Eli siis miten, historian valossa, aina samassa sameassa hulluudessa?

Karhunkivi / ihan uusinta kritiikkiä

Tuomas Juntusen kritiikki uudessa Parnassossa (2/2016) oli osuva ja mukavasti asian ytimessä: pikku hiljaa alkavat lukijat löytää romaanista tulkinnallisia kerroksia. Samaa voi sanoa Juhani Branderin arviosta Turun Sanomissa; jälleen uusia tulkintaelementtejä. Näissä kritiikeissä mennään siis vahvasti sisältö edellä.

Kokoava ja ilahduttavan myönteinenkin arvio on Kirjakaapin kummituksessa, tsekatkaa!

Lisäksi teoksen ovat arvioineet Ilkka, Pohjalainen ja Maaseudun tulevaisuus. Huomasin tänään, että Ilkan ja Pohjalaisen kritiikit olivat Ville Hännisen käsialaa eli kierrätystä Aamulehden jutusta.

Kaksi uutta arviota Karhunkivestä löytyy osoitteista http://kaisareetta-t.blogspot.fi/ ja http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/213403-isa-poika-ja-pyha-luonto: taas havaittu joitakin nyansseja kerrontatekniikassa ja "teoreetikolle" annettu synninpäästö.


Hesarissa ilmestyi tänään Hannu Marttilan monipuolinen kritiikki romaanistani. Olin enemmän kuin iloinen, että teokseni sai vakuutettua konkarikriitikon. Tuntuu aina hyvältä, kun arvioitsija on vilpittömän innostunut ja osaa asiansa. Ei tästä sen enempää, mutten malttanut olla nostamatta esille hienosti kirjoitettua juttua.

Aiemmin tällä viikolla ilmestyi Liisun blogissa oivaltava ja eläytyvä luenta.

Ihan ensimmäisenä romaanin bongasi Aamulehden Ville Hänninen.

Fast car

Radiosta Jonas Bluen Fast Car ft. Dakota. Kaivoin tämän Tracy Chapmanin alkuperäisen auton vuosien takaa, tuli kuunneltua nuorena, autossa ja muutoinkin, silloisen tyttöystävän sängyssä Pihlajatiellä c-kasetilta. Hieno biisi.

Mikä oli parasta tänä aamuna

Kävelimme taas polkua, joka lumeen oli tallattu, emme olleet menneet sitä koko talvena. Sanoit, että sinne pääsee nyt puron yli, siellä on silta ja polkukin on, keskellä hankea. Joku oli heittänyt kaksi lavaa notkoon, ja vesi meni hiljaa ja matalana lavojen ali, katosi lumen sekaan ja tuli esiin kauempana mustana kuin piki ja keltaisena kuin rikki ja peili.
     Puolivälissä aukkoa sanoit pajunkissoja, annatko mulle yhden.
     Polun vieressä ruskeat, punaiseen vivahtavat oksat, kuoressa vähän vihreää. Nyt on tulossa kesä, sanoit. Taitoin oksan, ja katsoimme sitä yhdessä. Iloiset kasvosi, suu puoleksi hampaattomassa hymyssä, kun otin pois ruskean hupun aivan oksan juuressa kasvavan kissan yltä ja kaikki kissat hohtivat hopeisina ja uusina. Mun idea, tää tie oli mun idea, sanoit. Ja hyvä idea olikin, sanoin ja jatkoimme peräkanaa.
     En mä ota sitä tarhaan, vie se työhuoneelles, sanoit takaani, laita se siihen pöydälle kirjojen viereen.

44 kertaa

I
Kun ihmisruumis on kiertänyt auringon neljäkymmentäneljä kertaa,
se alkaa tuntea epävarmuutensa;

sen terä on tumma
myrskyistä, joita se vielä
kohtaamatta odottaa.


II
Mutta kirkkaus
joka on sitä vastassa
on sitä vastaan
eikä vertaudu mihinkään.

Valekuollut

En tiedä kumpaan mieltyisin enemmän,
äänen vai merkityksen muutokseen.


Jos minä, valekuollut, puhun
tästä tyhjyyden arkusta, miten onkaan elämän laita?


Jos se odottaa metrin tai kolmenkymmenen
vuoden päässä.


Olkoon siis oleminen tapailun loppu,
äänen valtias ja merkityksen aaltoilu.

Arkki joka ilmestyy tähän selvyyteen*

 

Niin kuin on aamu sinä aamuna kaunis eläin arkki

niin kuin aamu sinä aamuna kaunis eläin ilmestyy taivaalle

joka aamu joka arkiaamu joka tyhjä eläin on

joka aamu joka almu joka muu ja sinä

sinä aamuna sinä joku muu joku emu

sinä aamuna joku ja sinä joka kävelet käsin sivun

kävelet aasinkävelyin ilmestyt hyppyihin

 

Nämä ihmiset kuin aterimet sieraimet

nämä ihmiset uskovat liikkeisiin uskovat taipuvansa niin

jokin nimi ilmestyy ja seisonta

he uskovat toipuvansa he sakset

he uskovat he taittuvat akrobaattisesti

veden varaan he ja vielä veden alle taittuessaan uskovat

veden huuhtoessa heidän hiuksiaan uskovat

pohjattomuus, taivas on hauta

 

Savu tarttuu, he uskovat

hehehe on painajaismaista herätä tähän nauruun

kuin isot kirjaimet kuin pohjan aaveet

olisivat lähteneet liikkeelle

 

Olen toivonut herääväni kuvittelemaan

olen toivonut kirjavampaa yötä

 

Kaikki alenee romanialaiskylässä

tiet da constanţana pa covasnaţa

talot da dâmboviţaj tiet

olen läksyni oppinut

vanha mies hampaattomalla suulla

ni buzăuin turha huoli

hevoset takaisin giurgiuj pa gorjta nu

tuo toinen juoksi nopeammin jo alussa albaish nu aradas

da argeşon pa bacăunisor hauta pa bihorud da

minun bistriţa-năsăudni hautani minun kiveeni

botoşaniov da braşovlan hakattiin

pa brăilau minun kiveksiini da caraş-severinşi nu

lyötiin călăraşij nu cluja ja niskat

da doljiu nu ialomiţaşi da niskat

iaşifov kääntyivät da Ilfovreş

ennen kuin edes nu maramureşti pa mehedinţiş da

ennen kuin ehdin ennen mureşţ nu

murehtia neamţt pa oltva

on oltava pa he prahovau edes

da sature on oltava nu marej nu sălaju nu sibiuva

kirjoitus nu suceavan pa teleorman

niskat kääntyvät ennen kuin hauta on valmis

Kaunis eläin kuin arkki

ilmestyy tähän selvyyteen

kuin laskeuma

*Löysin vanhan tekstini, jota tuunasin hieman. Tämä tulee seuraavaan kokoelmaan.

Karhunkivi

Tänään on löytänyt tiensä kirjakauppoihin ensimmäinen romaanini Karhunkivi,


ei muuta kuin hankkimaan kevätlukemista!

Kiitos vielä prosessissa mukana olleille!


Nyt sitten kohti uusia seikkailuja eli runokäsistä nimeltä Valekuolleet.

Logiikkaa tämäkin

Sanni Grahn-Laasosen pitkän tähtäyksen suunnitelma:
lukiot kuntoon, yliopistot paskaksi


= viiden vuoden lukion* idea, ja sitten:
täältä tullaan "työelämä".




*Lukio ja kandi viidessä vuodessa, opintojen tasolla tuskin suurtakaan eroa.

Tähän on tultu

Söin iltapalan jälkeen mustikkapiirakkaa ja selailin päivällä kotiin tullutta Pirkkaa: - Myönnä itsellesi, että tuli syötyä mustikkapiirakkaa, mutta pohdi myös, miksi. Olitko iloinen, surullinen, vihainen, väsynyt? Analysoi tunnettasi hetken, ja sen jälkeen voit todeta, että okei, se on nyt syöty ja loppupäivän jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos pystyt tekemään tämän, piirakanpalalla ei ole mitään merkitystä.


Otin toisenkin palan piirakkaa, kaavin sen jälkeen lautasen ja piirakka-astian tyhjäksi ja laskin ne altaaseen. Menin sohvalla ja päätin katsoa Breaking badin viidennen kauden jaksot loppuun. Aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Kirjoituksen loppu (variaatio)

ehkä en löydä enää syytä kirjoittaa. tämä ajatus kävi mielessäni ja osui yksiin loputtoman elämän hypoteesini kanssa: kun he jatkavat, jään metsän reunaan. ja minä käännyn, lauseeksi sieltä, toiseksi täältä. kuitenkaan emme voi muuttaa kuin jotakin ulkoista kielessä. joillekin se on voima, joillekin kirous tai pelkoa.

avaan näkymästä mahdollisimman symmetrisen: liki jokaisen on mentävä lopulta julkisiin sairaaloihin ja katsottava kuinka vierailut voidaan järjestää.

Oodi poisvalinnalle

Oi, poisvalinta,
oot osani kirkkain,
kruununi suuri.

Oi, poisvalinta,
oot pekkain ja pirkkain,
sä tummin duuri.

Oo, poisvalinta,
oot - sen sanon mä virkkain -
kuilu ja muuri.

Erotat pedot
ja laumat
hajalleen lyöt.

Kirjastouutisia

Nopeasti pongaten totesin, että Yliopiston kirjasto lopetti ainakin seuraavien kirjallisuus-/kulttuurilehtien tilauksen: Horisont, Kritiikin uutiset, Lumooja, Lyrikvännen, Nya Argus, Ny Tid, OEI, Onnimanni, Parnasso, Nuori Voima + Kritiikki, Tuli ja Savu, Tyyris Tyllerö. Ja näitä on rutkasti jokaiselta tieteen ja taiteen alalta. Kyllä syntyy säästöä. Listalle ei ollut esimerkiksi Avainta ja Niin & Näin -lehteä. Ne on karsittu varmaan jo aiemmin. Näillä mennään & Suomi nousuun.


Tämä on tietenkin pientä ja surkuhupaisaa kaiken sen rinnalla mitä vielä nähdään. Kunhan nitistetään ensin pois kaikki aivan turhimmat niin päästään käsiksi varsinaiseen kaatamiseen.

Parisäe

Kellastunut, äänetön kuin hauta
Oli Tapiolan kaupunki.






Tässä kenties hienoin parisäe 1800-luvun suomenkielisessä runoudessa. Tietenkin Aleksis Kiven Kanervala-kokoelmasta, runosta "Anjanpelto".

Seuraa vailla III

Täällä rauhallinen sink-
kumies Valtaalta. Olen
50/175, nuorekas, roteva
kaveri. Olis mukava löytää
nuorempi nainen, joka asuis
myös Vantaalla. Minua kiin-
nostaa palveluammatissa
oleva nainen. Olen huumo-
rintaj. mies.




Vantaan Sanomat, Jokamiehen Markkinat,
Henkilökohtaista, 13. tammikuuta 2016

Seuraa vailla II

Täällä pieni päivänsäde et-
sii luotettavaa menninkäis-
tä. T. 57/160/54. Heimot,
älkää soitelko.




Vantaan Sanomat, Jokamiehen Markkinat,
Henkilökohtaista, 13. tammikuuta 2016

Seuraa vailla

Olen 57v romaninainen.
Tarvitsen miesseuraa, 70-
80v. Voisit tulla kyläilemään
luokseni pullon kanssa. Il-
man seksiä. Voimme muu-
ten olla ystäviä. Nimim.
Kultakenkä.




Vantaan Sanomat, Jokamiehen Markkinat,
Henkilökohtaista, 13. tammikuuta 2016

Ajatus joka tuli puuroa syödessä

Kun katselen ja elän tätä aikaa, minun ei ole erityisen vaikea ymmärtää niitä psykologisia ja sosiaalisia mekanismeja, joilla kolmas valtakunta onnistui kokoamaan kansan valtaosan toimintaan ja luomaan uhkakuvansa, eikä minun ole vaikea ymmärtää sitäkään, millainen kasvualusta tunnolliset perheenisät (ja äidit) ovat erilaisille kansallisille tai ylikansallisille aatteille. Samalla ihailen ihmisiä, jotka pystyivät nousemaan yli: niinpä Dietrich Bonhoeffer on minulle paljon tärkeämpi (ja suurempi) olemisen ajattelija kuin Martin Heidegger. Sinänsä olisi hauskaa tarantinomaisesti nähdä, millainen spektaakkeli 1930- ja 1940-luvuilla olisi syntynyt, jos sosiaalinen media olisi jo tuolloin keksitty ja yksi olisi huutanut Hevosen kyrpää ja toiset syytäneet # Lääppijä ja kansan johto olisi kyhännyt markkinavetoista ylikansallissosialistista ohjelmaa.

# Suomi nousuun

Itsekritiikki ad absurdum uutena vieraanvaraisuuden muotona.
Ketä sillä kestitään, keitä ruokitaan?

Päivän mietelause

Paljon vaikeampaa kuin olla oikeudenmukainen
on tehdä hyvää ja kantaa vastuu siitä.

Syyllisyystesti

Työntäisitkö silmäsi neulan läpi
ja tuntisitko syyllisyyttä
kun mitään ei tapahdukaan?

Lääppijät III

Ehkä tässä todellakin on kyse uudesta ilmiöstä tai ainakin painotuksesta, jossa näkyy kulttuuritausta: sairaat yksilöt ovat saaneet rinnalleen julkisilla paikoilla partioivat lääppijäryhmät. Anonyymit pedofiiliringit meillä ovat olleet, mutta tämä ilmiö näyttää todellakin uudelta, jos poliisin ja nuorityön edustajia on uskominen.

Lääppijät II

Tässä olisi dekonstruktionisteille ja muille eettisesti valistuneille vielä vähän lisätyötä. Nyt kun on osoitettu toiseuttamisen mekanismi -- turvapaikanhakijoiden harjoittamat lääppimistapaukset ovat olleet maan tapa -- voitaisiin vielä miettiä tukijoukkojen poliittisia roolituksia ja tehdä käsitteelle "lääppijä" kunnollinen ruumiinavaus: ei vain asettaa meitä ja muita samalle viivalle pinoten esimerkkejä toisensa perään (kumpikin leiri tekee tätä aivan yhtä huolettomasti), vaan analysoida intersektionaalisesti, miten tällainen lääppijätyyppi etnisestä asemasta huolimatta tai siitä riippuen on syntynyt ja mitkä ovat niitä mekanismeja, jotka synnyttävät liki poikkeuksetta mieheksi oletetun lääppijän.


Jotta dekonstruktio olisi täydellinen, käsitteelle "lääppijä" tulisi antaa vielä uusi arvoasema ja merkitys hierarkiassa, johon se sijoitetaan. Muutoin tällainen tapausesimerkkien kasaaminen on turha projekti ja toisintaa yhä uudelleen samaa kuviota, joka on nähty kaikissa muissakin tapauksissa, joissa osallisina ovat maahanmuuttajat - kantaväestö, suvaitsevaiset - kotipartiojoukot erilaisin painotuksin ja kombinaatioin.


Tosin luultavasti ilman mitään intersektionaalista tai dekonstruktiotakin lopputulos on selvä: paskapäitä on kaikissa kansallisuuksissa, tietyt psyykkiset tapahtumat, reitit joille halu on ohjattu (sosiaaliset ja kasvatukselliset arvotaustat) saavat ihmiset (miehet ainakin) käyttäytymään näin.


Mutta sitä en käsitä, että reaktiot ovat kummallakin puolella niin symmetrisen toiseuttavia: maahanmuuttoon glorifioivasti suhtautuvat hakevat lääppijät meistä keinolla millä hyvänsä, siihen kriittisesti suhtautuvat niistä toisista näkemättä omia tekojaan. Uskomatonta typeryyttä kummassakin porukassa.

Lääppijät

Onhan se mahtavaa, että saatiin suomalaisten paskapäiden lisäksi


mukaan ulkomaalaisvahvistukset ja kahden kastin tukijoukot.

Ajatus tammikuussa

Nämä teräshäkit joissa olemme kiinni
kielistämme. Maailma on häkkiemme kokoelma.


Hetket, joissa liha taittuu teräkseksi,
teräs lihaksi, kolina ja nieleskelyn äänet.